Pakkoajatukset parisuhteessa ja parisuhteesta – parisuhde OCD (ROCD)

160_F_57266608_cjP0aGRuN0EmUMNnJLC1eq1W1i1dLjto

Mikä auttaa kun obsessiiviset epäilykset valtaavat mielen parisuhteessa? Tarkoitan tässä sinun omia obsessiivisia epäilyksiäsi omista tunteistasi.  Ja parisuhteesta. En tarkoita mustasukkaisia epäilyjä tai todellisia parisuhdeongelmia. Tarkoitan ahdistavia ajatuksiasi itsestäsi ja parisuhteestasi. Tiedät, että rakastat puolisoasi, mutta pakonomaiset epäilyt kuten: ”mitä jos en oikeasti rakastakaan häntä?” tai: ”en ajatellut häntä, vaan jotakuta muuta, tarkoittaako tämä, että en rakasta häntä” tai: ”entä jos hän ei ole kuitenkaan se oikea?? Jne ja jne.

Jos ajatuksesi aiheuttavat sinulle ahdistusta mutta huomaat, että on mahdotonta olla ajattelematta niitä ajatuksia on mahdollista, että kärsit OCD ajattelusta. Jos nuo ajatukset koskevat omia tunteitasi parisuhteessa – ja ne ovat vastoin todellisia tunteitasi, on mahdollista, että kärsit OCD:n alatyypistä jota nimitetään parisuhde OCDksi (ROCD). Lähtökohtaisesti on hyvä muistaa, että tässä puhumme ongelmasta joka kuuluu ahdistusongelmien perheeseen. OCD on ahdistusongelma. ROCD on ahdistusongelma, ei parisuheongelma. Ikävä kyllä OCDsta saattaa tulla parisuheongelmakin koska jatkuva varmistelun hakemisesi ja ahdistuksesi ja ehkäpä joidenkin asioiden välttely voivat hyvinkin alkaa nakertaa sitä sinulle tärkeintä – ja josta juuri koet pakkoajatuksia “obsessoit” -parisuhdettasi. Siksi on hyödyllistä katso mitä oikeasti voi tehdä että parisuhde OCD ei määrittäisi sinun elämääsi.

Parisuhde OCDlle tyypillisiä ovat juuri omien aitojen tunteiden vastaisesti sellaiset ahdistavat ajatukset, että parisuhde ei ehkä olekaan juuri se oikea, kumppanisi ei ehkä ole juuri se oikea, kumppanissa on ehkä jotain vikaa, et ehkä oikeasti rakastakaan jne. Mieltäsi piinaavat obsessiiviset “entä jos, entä jos..?” kysymykset. Jos ajattelet tällä tavalla jatkuvasti ja ahdistut ajatuksistasi, on luonnollista, että koetat olla ajattelematta niitä ”pakkoajatuksia”. Mutta se ei ole oikea tie.

CBT (Kognitiivinen ja Käyttäytymisterapia) ei pyri muuttamaan OCD ajatuksiasi.

Jotkut jotka ovat lukeneet CBTstä (kognitiivinen ja käyttäytymisterapia) muiden ahdistusongelmien hoidossa, ehkäpä minun blogissani tai muualla, ovat ajatelleet, että oikea tapa voittaa tuo (R)OCD-ahdistuksen kehä olisi muuttaa ajatuksiaan ja siten muuttaa kielteiset tunteet paremmiksi. OCD:n hoidossa se ei kuitenkaan toimi ihan näin. Vaikka CBT- kognitiivis-käyttäytymisterapia käyttääkin paljon oman mielen voimaa turhien ja vangitsevien ahdistus-noidankehien murtamiseksi, OCD:n kohdalla voidaan tehdä paljon pahaa jos aletaan taistella ajatuksia ja koettua pahaa oloa vastaan.

Päinvastoin kuin moni luulee, OCDta hoidettaessa kognitiivis-käyttäytymisterapian avulla ei koeteta muuttaa tunteita muuttamalla ajatuksia. Juuri päinvastoin. Kognitiivis-käyttäytymisterapia auttaa OCDsta kärsivää siten, että opitaan, että

  1. Pakkoajatukset, pakkomielteet, ylipäänsä ”obsessiot” ovat merkityksettömiä – eikä niitä koeteta misään tapauksessa muuttaa väkisin. OCDta hoidettaessa tunnetta EI pyritä muuttamaan muuttamalla ajatusta. Kokematon terepautti saattaisi ehkä mennä halpaan ja alkaisi taistella obsessioita vastaan kognitiivisin keinoin, mutta se pahentaisi OCDta.
  2. Pakkoajatusten tuottama ahdistus – tai se tunne, että jokin vain ”ei tunnu oikealta” – opitaan sietämään, antamaan vain olla puuttumatta siihen mitenkään (kuten esimerkiksi pakkotoimilla tai rituaaleilla tai turvaa hakevilla käyttäytymisillä tai vaikkapa ”analysoimalla” kognitiivisesti ajatuksiaan –eli siis koettamalla nujertaa tunteensa muuttamalla ajatustaan)
  3. Ne rituaalit ja muut turvaa hakevat käyttäytymiset joilla OCDsta kärsivä varmistelee, että sitä pelättyä pahaa ei tapahdu samoin kuin ne toimet joita OCDsta kärsivä on tottunut automaationa käyttämään silloin kun tuntuu ”väärältä” tai ”ei vain tunnu oikealta” lopetetaan asteittain. Tämän seurauksena OCDsta kärsivä oppii todellisuudessa, realistisesti, että pakkotoimet on mahdollista jättää ja silti sitä pelättyä ei tapahdu – ja ahdistus jonka luulit olevan ikuista ja aina pakottavan sinut pakkotoimiin, alkaa väistyä.

Korostan, että obsessiota EI pidä koettaa muuttaa voimalla tai järjellä tai järjen voimalla. Ei edes ns. kognitiivisesti, eli niin, että koetat ajatuksen voimalla muuttaa ”pahat” tunteet hyviksi. Tämä olisi vain yksi uusi pakkotoimi muiden joukossa. Ahdistusta ja masennusta aiheuttavia kielteisiä ajatuksia kyllä kyseenalaistetaan monissa ongelmissa kognitiivis-käyttäytymisterapian keinoin, mutta OCD:n hoidossa peli on hiukan erilaista ja todella tarkkaa, eikä obsessioita pyritä muuttamaan. On kuitenkin yksi ajattelun osa-alue jota on hödyllistä OCD:n hoidossakin, jonkin verran kognitiivisen käyttäytymisterapian alussa, tarkastella ja muuttaakin. Se alue on pakkoajatusten TULKINTA. OCD ajattelun kehä saattaisi mennä vaikka näin:

1: Huomaat (taas!) sen kirotun pakkoajatuksen: ”tapan puolisoni/lapseni…”; ”puolisoni on paska”; ”puolisollani on se ja se huono piirre”… ”haluaisin lyödä”…
2: Ahdistut välittömästi noista ajatuksista ja sen seurauksena:
3: Alat miettiä erilaisia tulkintoja usein kysymyksen muodossa: ”Entä jos olenkin oikeasti paha”; ”Entä jos en oikeasti rakastakaan puolisoani/lapsiani”; ”Entä jos hän ei ole se oikea”…
4: Ahdistus nousee huippuunsa, tuntuu, että jotakin olisi tehtävä, että olo tuntuisi helpommalata tai ”oikealta”.
5: Pakkotoimet: haet varmistelua, testailet, välttelet, ritualisoit mielessäsi, analysoit, tarkkailet…

Pakkoajatusten tunnistaminen ja tulkintojen kyseenalaistaminen

Parisuhde OCDssa käy usein niin, että huomaat obsessiosi vasta tuossa tulkintavaiheessa, 3. Osa tehokasta kognitiivista-käyttäytymisterapiaa olisi, että alkuun tunnistetaan noita obsessiota ja tulkintoja. Kun obsessiot on tunnistettu,  ”normalisoidaan” obsessioiden kokemus ja opitaan, että obsessiot ovat vaarattomia. Seuraavaksi opitaan -lyhyesti- tarkastelemaan tulkintoja realistisemmin. Huomataan, että ne obsessiiviset epäilyt (”entä jos?”) ja merkitykset eivät ehkä olekaan kovin – tai ainakaan täysin- realistisia. Tässä vaiheessa terapian tarkoitus on antaa sinulle hiukan luottamusta (koska jatkossa on tarkoitus siedättää sinua ja silloin tarvitaan rohkeutta). OCDsta kärsivä on tässä vaiheessa ehkä jo hiukan vähemmän vakuuttunut, että ne tulkinnat ovat realistisia. Mutta hän kokee edelleen pahaa oloa ja sitä että ”ei vain tunnu oikealta”. Tämä vaihe kestää tyypillisesti vain 2 tai 3 ensi tapaamista terapiassa. Sitten jätetään ajatusten ja tulkintojen vatvominen ja keskitytään tehokkaimpiin hoitoihin, nimittäin: Hyväksynnännän ja tietoisen läsnäolon harjoitukset sekä ERP.

Hyväksyntä, tietoinen läsnäolo ja ERP OCD:n hoidossa

Hyväksyntä tarkoittaa lyhyesti sitä mitä jo edellä on sanottu: Ei koeteta muuttaa väkisin. Ahdistuksen tunnetta, tai sitä tunneta, että jokin ei tunnu oikealta, ei koeteta nujertaa väkisin. Hyväksytään ahdistus, ahdistuksen tilapäinen kovakin nousu. Keskitytään siihen mitä tehdään silti, vaikka ahdistaa. Ahdistus tai pahan olon tunne ei siten määrittele sitä mitä tehdään. Mikä sitten määrä sen mitä tehdään? Yhdessä sovitut ja kirkastetut arvot ja tavoitteet.  Sinun henkilökohtaiset arvosi. Teet sitä mitä oikeasti haluat, et sitä mitä pahan olon tunne mielellään pakottaisi tekemään.

Tietoinen läsnäolo, tai mindfullness, on sukua edelliselle. Keskityt olennaiseen. Keskityt elämän kokemiseen juuri nyt. Koet elämän, vaikka sivutuotteena olisi ahdistusta. Tähän on erilaisia harjoituksia, mutta olennaista on se, että opettelet elämään tässä ja nyt. Onni ei ole nurkan takana. Se on juuri tässä. ROCDsta kärsivä helposti lankeaa siihen, että huolehtii tulevasta joka voi mennä pieleen – tai sitten ei. Tai hän huolehtii siitä, että parisuhde ehkä onkin jotain muuta kuin sen pitäisi olla. Tällöin mieli ei ole tässä hetkessä – ja parisuhteessa. Elät pääsi sisällä etkä parisuhteessasi. Tietoinen läsnäolo opettaa päinvastaisen tavan kokea elämä.

Lopuksi tärkein työkalu: ERP (Exposure and response prevention). Terapeuttisi suunnittelee kanssasi asteittain etenevän ohjelman missä altistat itseäsi tilanteille ja ajatuksille jotka ovat –OCD ajattelusi takia – aiheuttaneet ahdistusta parisuhteessasi. Perinteiseti olet koettanut varmistella, että pelkosi ei toteudu, olet siksi koettanut vältellä ajatuksia, ehkä selitellä ja analysoida. Olet mahdollisesti testaillut tunteittesi syvyyttä, normaaliutta ja aitoutta sekä tuntemuksiasi jne. Tuo kaikki varmistelu ja testailu lopetetaan asteittain ja suunitellusti. Seuraus on, että ahdistus takuuvarmasti nousee – alkuun. Siitäkin huolimatta sitä ”oikeata oloa” ei haeta…vaan päinvastoin: siedetään paha oloa tilapäisesti. Tämä on ERPtä. Hyvää oloa ei haeta. Kannattaako se kun on jo muutenkin ollut huono olo?  Mietihän, lopputulos on (yleensä): OCD ajattelu ja koko OCD kehä alkaa murtua, pääset OCD ajattelun ja sen tuoman ahdistuksen ylivallasta. Kannattaako tilapäinen pahan olon sietäminen? Kyllä varmasti.

OCD:n ylivallasta pääsee eroon

Kuten huomaat, OCD:n ylivallasta pääsemiseksi pitää olla valmis käärimään hihansa ja rupeamaan töihin. Töihin kuitenkin kannattaa ryhtyä vain kun tietää mitä tekee. Jos aletaan taistella obsessiota vastaan, niin silloin tehdään juuri sitä mitä olet ennenkin tehnyt: turvaudutaan selittelyihin, varmistelun hakemiseen ja muihin pakonomaisiin toimiin – ja pidetään OCDta yllä. Mutta kun toimimme päinvastoin, hyväksymme tietyt asiat, kuten ahdistuksen tunteen ja toisaalta hankimme hiukan lisää ymmärrystä siitä mikä on todellinen vihollinen, niin pääsemme OCD:n herruudesta eroon.

Käyhän katsomassa myös toinen juttuni, aihetta sivuava:

Kuinka pääsee eroon ahdistuksesta, paniikkihäiriöstä, jatkuvasta pahasta olosta?

tai kysy terapiasta:

CBT – kuntouttavaa hoitoa, terapeuttista keskustelua ja muutostyötä, konsultaatiota

3 Comments

  • Immortal

    Reply Reply January 25, 2017

    Hei Ari.

    Mä olen 20-vuotias mies ja olen kokenut erilaisia ihastumissuhteita, joista yksikään ei ole johtanut seurusteluun. En ole kokenut treffejäkään. Nyt olen taas ihastunut ja haluaisin kokea sen mahdollisuutena, mutta itseluottamukseni on hukassa. Uhkana siis on yksinkertaisesti se, että pelkään menettäväni hänet(kin). Kysymykset nousevat, että miksi minuun ihastutaan ja miksi minä ihastun? Okei, tiedän kyllä minkälainen olen luonteeltani. Ehkä siihen ei tarvitse kiinnittää sen enempää huomiota, siihen vain jostain syystä näytetään ihastuvan ja kaipa se on hyvä niin. Tiedän, että en ole helposti vietävissä ja osaan kyllä sanoa ei. Ongelmanani on ennemminkin, että miksi minä ihastun. Epäilen helposti omia tunteitani.

    Lyhyesti menneisyyteni huonoista kokemuksista, jotka ovat varmasti vaikuttaneet: Olin kiusattuna n. 7 vuoden ajan. Kiusaamista tapahtui sekä koulussa että ulkomaailmassa ja se oli sekä henkistä että fyysistä. Kiusaajien kynsistä erotessani kiusaamista tapahtui vielä “piilevässä” muodossa ainakin lähes koko yläasteen loppuun. Samalla olin ihastunut ensimmäistä kertaa, jonka jälkeen minulla on ollut jatkuvalla syötöllä joku “ihastumishässäkkä” päällä.

    En väitä etteikö ensimmäiset kolme ihastumistapausta olisivat olleet aitoja, mutta sen jälkeisistä en oikein tiedä. Nimittäin se kolmas oli aika musertava kokemus. Se meni tiivistetysti näin: Ihastuin häneen lukion toisella luokalla. Hänkin ihastui selvästi minuun (tiedän tunneälyni olevan hyvä). Hän oli itse asiassa ensiksi ihastunut, kuten lähes kaikissa ihastumisissani on käynyt. Osoitin selvästi kiinnostukseni häneen katseilla ja hän takaisin, tosin monesti epäsuoremmin. Kierre kuitenkin jatkui vaan, se oli sekavaa aikaa. Kärsin samanaikaisesti sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka ilmeisesti eniten rajoitti minua. Lopulta kuitenkin kerroin lukion päätyttyä, mutta hän ei olevinaan ollut kiinnostunut. Tulin luonnollisesti katkeraksi. Katkeruudenhan sanotaan olevan vaikeimpia tunteita käsitellä. Tavallaan unohdin tai unhoitin hänet nopeasti, mutta en voinut sietää sitä, että juuri hän oli tehnyt niin. “Jouduin” kehittämään uuden anteeksiantotavan (vaikka hän ei ikinä pyytänytkään). -“Annan anteeksi kaikille ihmisenä, mutta yksittäisiä tekoja minun ei tarvitse antaa anteeksi”.

    Sitten syksyllä (syksy 2015), taas uusi ihminen ihastui minuun. En noteerannut asiaa millään tavalla, mutta en myöskään hylännyt ajatusta tutustumisesta. Lopulta ihastuin, niin että toinen sen näki (olin varmaan jo aikaisemmin ihastunut, mutta halusin hylätä ajatuksen). Tässä vaiheessa oli talvi. No siinä meni sitten sellainen puoli vuotta (nähtiin harvoin), kun ihastuin taas uuteen. No siitäkään ei yllätys yllätys tullut mitään enkä tiedä miten nykyään häntä näkisin. No eipä siinä enään mitään. Näiden kahden ihastuksen luulen kuitenkin olevan heijastusta kolmannesta ihastuksesta. He vaikuttivat elekieleltään samanlaisilta sekä heissä kaikissa oli myös ulkonäössä samaa. Luulen siis ihastuneeni heihin vain kolmannen ihastuksen takia.

    Nyt on kuitenkin taas uusi molemminpuolinen ihastus meneillään. Hänessä ei ole juurikaan samaa kolmen edellisen ihastuksenkohteen kanssa. Kuitenkaan en voi välttyä pakkoajatuksilta, esim. Mitä jos tunteeni ovat valheellisia? Olisi vieläkin kerrottavaa, mutta lopetan tältä erää, kun energia alkaa loppua. Kaikella on aina rajansa. Toivottavasti sait jotakin irti ja pystyt jakamaan ajatuksiasi.

  • Henna

    Reply Reply May 27, 2017

    Moi! Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä (tai sillä se alkoi, sittemmin ollut myös yleistynyttä ahdistuneisuutta ja pakkoajatuksia) jo melkein 20 vuotta. Välillä parempia aikoja välillä huonompia.Lähes Kaikki kohtaukset, ahdistukset ja pakkoajatukset liittyvät jollain lailla terveyteen. Jos kropassani on pienikin poikkeava tuntemus havaitsen sen heti ja huolestun ja tarkkailen itseäni ja kierre on valmis.. suurin ongelmani on se, että aina kun hyväksyn ja opin olemaan pelkäämättä jotain tiettyjä oireita, oireet muuttavat muotoaan ja taas pelkään. Peruskysymys vain taitaa olla, että mistä voin tietää, että se on vain paniikkikohtaus? Eikä mitään vakavaa tällä(kään) kertaa.
    P.s olen koittanut ladata ilmaista ohjelmaa, ei tule perille. Missäköhän vika?

    • Ari

      Reply Reply June 11, 2017

      Moro Henna,

      anteeksi nyt hiukan venähtänyt aika ennenkuin pääsin vastaamaan. Onko sinulla ihan diagnoosi ongelmallesi? Kuulostaa siltä, että paniikin ja ahdistuksen taustalla on huoli terveydestä – joka on hyvin samantapainen ongelma kuin paniikkihäiriö, mutta siis keskittyy nimenomaan terveyteen liittyviin epävarmuuksiin. Mahdollisesti tällöin oikea diagnoosi olisi terveysahdistus. Terveysahdistus ja yleistynut ahdistuneisuus myös ovat monessa piirteessä samanlaisia, yhteistä niille on se, että sinun on vaikea sietää epävarmuutta. Kaiken lisäksi pakkoajatuksetkin liittyvät samaan soppaan jossa yhteinen nimittäjä on se, että et siedä epäavarmuutta…selitän tätä hiukan joissakin artikkeleissani, sekä uudella saitillani, joka julkaistaan ihan näinä päivinä. saitin osoite tulee olemaan: ocd-klinikka.fi

      Peruskysymys tosiaan on, “mistä tietää varmasti, että onko kyseessä “vain” paniikkikohtaus, eikä mittän muuta..?”

      Vastaus on: Ei sitä tiedäkään.

      Avain paranemiselle on, että opit hyväksymään tämän.

      Avain paranemiseen on tosiaan se, että hyväksyt tietyn määrän epäavarmuutta ja riskejä.

      Mitä se tarkoittaa käytännössä?
      Sitä, että lopetat tarkkailun. Annat tuntemuksien vain olla. Lopulta ne häviävät – niinkuin ahdistuskin.

      Tämähän on ikävä kyllä helpommin sanottu, kuin tehty – ja vaatii usein CBT terapiaa alkuun. Mutta kyllä se on saavutettavissa.

Leave A Response

* Denotes Required Field