Miten lopettaa turha murehtiminen – osa 2: Näe ongelma – ei uhkana – vaan mahdollisuutena

Maailma on täynnä ongelmia ja haasteita. Se, miten asennoidut voi vaikuttaa siihen, oletko jatkuvasti huolestunut ja ahdistunut, vai voitko kokea hyvän elämän ilman turhaa stressiä ja ahdistusta. On valtava ero siinä, onko jokin asia uhka vai mahdollisuus. Yleensä me tietenkin vältämme uhkia  parhaamme mukaan (tai ainakin niin uskomme), mutta jos näemme jossain mahdollisuuden,  niin tartumme siihen mielellämme kaksin käsin. Siksi on selvää, että jos näemme ongelman uhkana, emmekä mahdollisuutena, niin asenteellamme on melkoinen lamauttava vaikutus siihen miten me toimimme (yleensä toimintamme on se, että murehdimme ja olemme huolissamme), ja taas jos näemme mahdollisuuden, niin sillä on motivoiva vaikutus.

Jos olet kova murehtimaan, niin on todennäköistä, että näet uhkia joka puolella. Voit  nyt tempaista vasta-argumentin ja sanoa: ’mutta ongelmat ovat uhka!’…ja tietenkin olet  oikeassa. Jos kohtaat todellisen ongelman, vaikkapa työttömyyden ja siitä seuraavia raha-vaikeuksia, niin ongelma on uhkaava – jos et ratkaise sitä jotenkin. Murehtiminen ja huolissaan oleminen ei silti auta ratkaisemaan ongelmaa, vaikka huolestuneisuus on toki ymmärrettävää.

Mutta, kyse on siitä miten asennoidut ongelmaan jolle on jotakin tehtävissä. Ongelma ei ehkä ole 100% mahdollisuus, mutta ei myöskään 100% uhka. Sen sijaan että hyppäät ’uhkamaailmaan’ ja murehdit ja olet huolestunut aina ongemien edessä, niin voit motivoitua jos näet – mahdollisuuksia.

Huomaathan taas, että tässä jutussa keskitytään ns. ’todellisiin ongelmiin’ jotka turhaan aiheuttavat monessa loputtoman murehtimisen ja huolestuneisuuden – ja siten ahdistusta. Olen jo aiemmin maininnut, että kokemukseni mukaan suuurin ahdistus monelle tulee kuitenkin ns. ’potentiaalisista ongelmista’, tai hypoteettisista ongelmista, sellaisista ongelmista jotka ehkä saattavat tapahtuvat  tulevaisuudessa (menetän terveyteni, puolisoni joutuu auto-onnettomuuteen…). Nuo ongelmat eivät ole usein edes todennäköisiä, mutta silti murehdit niiistä, koska ne ovat mahdollisia ja todella pelottavia. Palaan tähän aiheeseen ja murehtimistapaan myöhemmin. Mutta nyt siis siitä miten asennoidumme todelliseen ongelmaan.

Jos pystyt näkemään ongelman hiukan vähemmän uhkana, ja hiukan enemmän mahdollisuutena, niin mitä luulet, että se saa aikaan? Jos tosiaan näet mahdollisuuden, niin tartut sihen, alat  toimia! Teet jotakin. Mutta jos näet vain uhkan, niin keskityt siihen. Silloin on luonnollista, että paralysoidut, alat vältellä…ja ahdistut ja masennut. Olet keskellä kaikenlaisia noidankehiä,  ja et voi muuta kuin – murehtia.

Esimerkki omasta elämästäni:

Vaimoni menetti kesällä työpaikkansa. Hän on ollut paikallisen oikeuslaitoksen – ja poliisin palveluksessa 8 vuotta. Ikävä kyllä täällä Englannissa samoin kuin Suomessakin, näyttää siltä, että julkisen sektorin ainoa keino ’tehdä tulosta’ on säästää menoissa. Tarve tehdä tulosta on sinänsä ymmärrettävää, mutta toisaalta: poliisi, oikeuslaitos, terveydenhuolto jne. ovat kaikki yhteiskunnan ylläpitämiä ja perimmäinen tarkoitushan on tukea yhteiskuntaa ja yksilöitä siinä, eikä siis tehdä rahallista ’tulosta.’  Mutta he siis ’säästivät ’ ja pistivät kolmanneksen porukasta pihalle. Sääli niitä jotka nyt tekevät kaiken työn. Siinä hiukan  marinaa tämän muun jutun ohessa…

Vaimoni siis menetti työnsä ja koska olemme täällä vieraassa maassa, niin hän kokee asemansa hiukan vaikeammaksi kuin paikallisten (uhka!). Hän alkoi murehtia ja olla huolissaan. Kielitaito on hyvä kaikkien näiden vuosien jälkeen mutta ei se silti ole sama kuin paikallisten kieli (uhka!). Ei ainakaan täällä Portsmouthissa, missä kukaan ei todellakaan puhu ’ queens English’. Se on hiukan sama, kuin jos englantilainen opettelee suomea, mutta Tampereella joutuu ällistelemään kun joku sanoo: ’mää mukkasin rotvallin reunalla ja pipa putos’..hän kun on oppinut  ilmaisemaan: ’minä kompastuin katukiveykseen ja päähineeni putosi’. Lisää murehtimista.

Leikki leikkinä, mutta vaimoni on ollut kyllä allapäin ja suorastaan masentunut.  Hän alkoi olla huolissaan enemmän tai vähemmän päivittäin. Tämä lisää masennusta ja ahdistusta. Koti-ikäväkin on vaivannut  taas tavallista enemmän ja kaikenlaiset  itsekriittiset ajatukset nostavat jälleen päätään: ’ei mua kukaan huali, mää oon liian vanha…’  (hän on Tampereelta).

Keskustelimme tietenkin noista asioista moneen kertaan, ja minä olen oppinut vaimoni kanssa olemaan olematta ’terapeutti’. Osaan kuitenkin ujuttaa terapiajuttuja keskustelun lomaan ja tässä tapauksessa ohjailin keskusteluamme murehtimisen sijaan tähän suuntaan: mitä mahdollisuuksia tämä uusi tilanne nyt avaa.

Vaimoni huomasi seuraavia asioita:

  1. Nyt pystyn ainakin kuntoilemaan kunnolla ja säännöllisesti kun on aikaa ja energiaa kun se ei kaikki mene työhön. (mahdollisuus)
  2. Pystyn keskittymään työnhakuun (mahdollisuus)
  3. ehkä vihdoinkin voin vaihtaa kokonaan uraa kun kerran olen ilman työtä, niin miksen samantien kokeilisi jotain aivan muuta (mahdollisuus)…
  4. Tämä oli suurin oivallus: Voimme oikeastaan yhtä hyvin muuttaa takaisin Suomeen. Voin hakea töitä siellä tai opiskella uutta uraa siellä (mahdollisuus!) .

Olemme monta vuotta nimittäin suunnitelleet  takaisin muuttoa, mutta aina vain on jokin (yleensä työ ja siteet siihen) pitänyt  täällä. Mutta nyt kun kerran hän on ilman työtä, niin miksi ei?  Minä teen joka tapauksessa osan työstäni online,  joten voin työskennellä Suomesta käsinkin. Aloimme siis tehdä käytännön järjestelyjä (reagointi mahdllisuuteen) – pikuhiljaa, pieni askel kerrallaan, mutta saimme siitä molemmat uutta intoa: ehkä palaamme kotiin!

Tuosta asenteesta johtuen olemme alkaneet  tehdä jotakin positiivista ratkaistaksemme ongelman. Vaimoni –sen sijaan että jatkuvasti murehtisi-  osaa naureskella omille huolilleen samalla kun tekee mitä voi. Ei tietenkään aina. Mutta enennän kuin ennen.

’ Kaiken opin ydin’  (tuon on siis tarkoitus olla leikkisä ilmaisu) on se, että todellisia ongelmia kohdatessamme voimme päättää mihin keskitymme, miten asennoidumme.  Älä keskity murehtimaan sitä mikä on ehkä uhka. Idea on siis siinä, että kysyt itseltäsi:

’mikä mahdollisuus tässä on minulle’

6 Comments

  • Teppo

    Reply Reply November 1, 2014

    Moi,

    koetan lopetaa turhan murehtimisen neuvosi mukaan näkemällä ongelmassa tilaisuuden, ja se tepsii, vaikka kyllä vielä pitää uskotella usein itselle ja vakuutella, että tässä on tilaisuus eikä vain uhka. Mutta hyvä asenne.

    Hoen nykyään tuota mantraa: ‘mikä mahdollisuus tässä on minulle?’ ja huomaan että pikkuhiljaa alan huomata positiivisia asioita mitä en ennen huomannut.

    • Ari

      Reply Reply November 1, 2014

      Hei Teppo,

      jatka vain mantran hokemista, ei se ole huono mantra! Pointtihan on, että pikkuhiljaa alamme oppia, että murehtiminen, joka on toki aivan luonnollinen reaktio epävarmuuteen, ei kuitenkaan auta, vaan vain pahentaa tilannetta. Tuo, että oppii ehkä näkemään mahdollisuuksia eikä vain uhkia, on vain yksi kikka, kirjoittelen myöhemmin taas lisää aiheesta.

      Ari

  • Mimmi

    Reply Reply November 21, 2014

    KUN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE HYLÄTÄÄN JÄLLEEN
    Mietin tässä yksinäni miten toimia, todettiin taas työkykyiseksi mennä vaikka lapsia hoitamaan, vaikka on vaikea laaja-alainen ahdistushäiriö, tänäänkin pääsin juuri ja juuri ulos rauhoittavan lääkkeen tukemana. Onko ideoita yhdestäkään positiivisesta ajatuksesta? Kannattaako valittaa päätöksestä, kun valittaminen ei ennenkään ole auttanut? Miten ryhdistäytyä?

    • Ari

      Reply Reply November 22, 2014

      Hei Mimmi,

      Ikävä, että koet ahdistusta, mutta tiedä nyt mennä niin positiivisia ajatuksiakaan tyrkyttämään kun en enempää tiedä tilanteestasi…

      Joitakin ajatuksia kuitenkin…

      Mieti itseksesi:

      Mitä todella haluaisit (jos ahdistus ei sinua estäisi), mitä tekisit? Menisitkö esim. töihin?

      Mitä muita tavoitteita sinulla olisi, jos ahdistus ei estäisi?

      Mieti sitten huolella: Mikä estää sinua saavuttamasta tavoitettasi? (Älä vastaa, että ‘ahdistus’…, vaan mieti, mikä pitää ahdistustasi yllä)

      Mikä olisi yksi pieni askel minkä voisit ottaa jo huomenna, AHDISTUKSESTA HUOLIMATTA, joka veisi sinua edes hiukan kohti tavoitteitasi?

      Oletko valmis sen ottamaan, ahdistuksesta huolimatta?

      Positiivinen asia jonka voin sanoa: sinä voit ottaa jonkin askeleen, kunhan se on riittävän pieni…sinulla on sihen tarvttavat kyvyt. Voit aloittaa muuttaa elämäsi nyt.

      Katso muuten uusin artikkelini epävarmuudesta, ehkä siinä on sinullekin jotakin.

      Onnea,

      Ari

  • Elli

    Reply Reply December 3, 2014

    Moi!

    Todella hyviä ohjeita annoit. Minulla on vahva taipumus murehtia kaikkea todellisia ongelmia liikaa etu- ja jälkikäteen. Se aiheuttaa paitsi melko voimakasta ahdistusta, milloin mitäkin riippuvuuksia, sosiaalisia pelkotiloja ja huonoa itsetuntoa. Teen neuroottisesti milloin mitäkin hirveällä sykkeellä kunnes väsähdän ja vaihdan toiseen hommaan koska onnistun murehtimaan jokaista asiaa suoriutumiseen pakottavaan ahdistumiseen saakka, viivyttelen asioita ja kärsin kai jonkinlaisesta perfektionismista joka lopulta vain aiheuttaa alisuoriutumista. Pelkään todella paljon kritiikkiä, epäonnistumista ja keksin vaikka mitä keinoa välttää arvostelua (ts. välttelen seuraa helposti). En ole käynyt ennen terapeutilla ja self-helpit ovat jokapäiväistä kauraa, mutta perheeni on hieman turhautunut neuroottiseen murehtimiseeni ja negatiivisuuteen, varsinkin valmistumisen ollessa lähellä työllistyminen on suure murheenaihe. Näkökulmasi olikin siksi todella hyvä! Mutta murehtimiseni vaikuttaa myös muihin ihmissuhteisiin, olen saanut palautetta tästä että tavallaan vedän ihmiset omiin ongelmiini ahdistukseksi yltyvällä asioiden pyörittelylläni. Kannattaisiko minun mennä tapaamaan oikeaa ammattipsykologia vai voinko ratkaista ongelmia vielä itse?

    • Ari

      Reply Reply December 6, 2014

      Moi Elli,

      huomaan, etta tunnistat aika hyvin ongelmasi (ahdistus) lisaksi ne tekijat mitka yllapitavat sita ongelmaa. Eli omat ‘neuroottiset’ toimesi, viivyttely, valttely, ja ennen kaikkea: murehtiminen

      On hankala sanoa, etta voitko ratkaista ongelmasi itse. Kuitenkin ymmarsin, etta olet syonyt self help kauraa jo jonkin verran…joten jos se vayla on menty, niin silloin suosittelen kokeneen psykoterapeutin (kognitiivinen) puoleen kaantymista. Huomaathan, etta ‘psykologi’ ei valttamatta ole ‘psykoterapeutti’. Ja psykoterapeutti ei valttamatta ole ‘kognitiivinen’ psykoterapeutti, vaan voi kayttaa esim. psykoanalyyttista lahestymista, jolloin se mita mina olen sanonut esim. siita, etta pitaa alkaa tehda asioita erilailla, ei valttamatta sovellu…Murehtimiseen auttaa tutkitusti kognitiivinen terapia. Itse sovellan kognitiivista terapiaa jolloin kohdataan epavarmuus, opitaan sietamaan sita, ei koeteta enaa kontrolloida sita…ja sen lisaksi mindfulness tekniikkaa, mika auttaa eniten siihen, etta pystyy rauhoittumaan. En kayta mindfulnesia pelkastaan koska se mielestani on paremmin toimiva stressin hoitoon kuin varsinaiseen ahdistushairioon, mutta kombinaatio toimii.

      Mutta jos sinulla on paukkuja jaljella, niin kylla itsehoitokin poistaa murehtimisen – jos tiedat mita teet. Oma paradoksaalinen kurssini ei keskity murehtimisen voittamiseen, joten sen avulla et varmaankaan paase murehtimisesta – vaikka voit voittaa itse ahdistuksen ja paniikin pelon. Mutta murehtiminen on ongelma itsessaan, ja vaatii toisenlaisen lahestymisen.

      Tassa nyt joitakin ajatuksia, toivottavasti saat jotain irti,

      T:

      Ari

Leave A Response

* Denotes Required Field