Mistä tunnistaa psykoosi? Miten se eroaa pakkoajatuksista tai OCDsta (pakko-oireinen häiriö)?

160_F_61892944_1fFi2mC3IJjd3zd9BBNqZAMVE2pfD405

Pakko-oireisen häiriöön, eli OCDhen liittyy usein pakkoajatuksia. Pakko oireiset pakkoajatukset voivat olla irrationaalisia, hulluja, epäuskottavia – ja ne voidaan kokea sellaisiksi. Tällöin pakko-oireista kärsivä tietää, että hänen ajatuksensa ovat irrationaalisia, eivätkä oikeasti merkitse mitään, mutta hän silti kokee ahdistusta niistä – osittain siksi, että pieni osa hänestä edelleen pelkää, että ajatukset mahdollisesti merkitsevät jotain pahaa. Seurauksena on “entä jos?”, “mitä jos?” ajattelu koskien niitä pakkoajatuksia.. Esimerkiksi jollakulla voi olla pakkoajatus: “vahingoitan lastani”. Henkilö saattaa koko lailla tietää, että ajatus on täysin vastoin sitä mitä hän oikeasti on, ja kysytäessä huomaa, että ei oikeastaan usko, että tuolla ajatuksella on mitään todellista merkitystä. Mutta takaraivossa kuitenkin kytee tuo kirottu: “entä jos sittenkin?”; “entä jos sekoan?”; “entä jos tietämättäni haluankin tehdä pahaa”…Ihminen alkaa siten tulkita irrallisia ajatuksiaan katastrofaalisesti – ja alkaa pelätä omia ajatuksiaan. Juuri tämä omien ajatusten pelko ja epäily tekee niistä ns obsessiota, eli pakkoja. Ne ajatukset koetaan vastenmielisiksi, niitä ei haluaisi kokea, joten ne ovat pakkoajatuksia. Ja kun ne ovat muuttunueet pakkoajatuksisi – niitä tulee aina lisää…

Pakkoajatus vai harha?

Pakkoajatus on epämiellyttävä. Eihän se muuten mikään pakko olisikaan. Pakkoajatus saa aikaan sen, että alat pelätä: “olenko paha, sairas, kieroutunut tai sekoamassa kun saan noita ajatuksia?” Toiset epäilevät omia OCD pakkoajatuksiaan enemmän. He ovat melko varmoja, että pakko oireet, kuten pakkoajatukset eivät merkitse sitä mitä hän pelkää, mutta ovat epävarmoja. ..”Ehkä pakkoajatukseni sittenkin…entä jos ajatukseni sittenkin merkitsee..”Heidän pakko oireinen häiriönsä – tai ainakin pakkoajatusten aiheuttama ahdistus on siksi mahdollisesti sitkeämpää koska niitä pakkoajatuksia on vieläkin pelottavampi lähestyä ja hyväksyä.

Sitten on niitä joilla ei ole selkeää ymmärrystä siitä, että OCD pakkoajatukset ovat irrationaalisia. He uskovat ajatuksiinsa. Tällöin voidaan puhua joko deluusiosta (harhaluuloista) tai ainakin todellisuuden huomaamisen ja erottamisen hämärtymisestä.

Silti näissä kaikissa kolmessa tapauksessa OCD pakkoajattelu, eli pakkoajaukset – obsessiot- aiheuttavat ahdistusta ja perimmiltään on kyse ahdistuneisuushäiriöstä. Ahdistusta sitten yritetään lievittää pakkotoimilla, rituaaleilla. (kirjoitan näistä rituaaleista muissa artikkeleissani).

On tärkeä huomata, että pakko oireisesta häiriöstä – ja siihen liittyvistä pakkoajatuksista – voi kärsiä sellainenkin jolla on myös psykoottistasoista ongelmaa. Aivan samoin kuin ihminen joka sairastaa diabetesta voi sairastua myös psykoosiin. Ne eivät siis sulje toisiaan pois.

Psykoosi ei ole pakko-oire, eikä pakkoajatus merkitse psykoosia

Se, että jotkut menettävät todellisuuden oivaltamisen ei ole sama kuin pakko-oireinen häiriö, OCD. Eikä se, että kokee pelottavia ja vastentahtoisia pakkoajatuksia merkitse psykoosia tai sekoamista. Pakko-oireinen häiriö ja psykoosi ovat kaksi täysin eri asiaa. Useimmat jotka kärsivät pakko-oireista eivät kärsi psykoosista. Jos joku kärsii pakko-oireista ja psykoosista, ne on molemmat diagnosoitava ja hoidettava.

Lisäksi useimmat potilaani pelkäävät nimenomaan skitsofreniaa. Tai ainakin ‘sekoamista’. Skitsofrenia on kuitenkin monen oireen summa.  Jos joku kärsii irrationaalisista pakkoajatuksista, hän luultavasti kärsii OCDsta, pakko-oireisesta häiriöstä, eikä suinkaan psykoosista. Jos joku kärsii harhoista hän ei edelleenkään automaattisesti kärsi psykoosista. Jos joku kärsii psykoosista hän ei silti välttämättä kärsi skitsofreniasta. Jotta skitsofrenia voitaisiin diagnosoida

1. Ihmisen pitää uskoa harhoihinsa

2. Ne harhat edustavat hänelle todellisuutta

3. Hän ei koe harhoja oman persoonansa vastaisiksi (päinvastoin kuin pakko-oireisessa ajattelussa)

4. Hän ei testaile harhojensa – ja mahdollisten pakkoajatusten- todellistuutta hakemalla varmisteluja (toisin kuin pakko-oireisessa häiriössä), eikä koeta rituaaleilla lievittää ahdistusta jota pakkoajatukset aiheuttavat (toisin kuin pakko-oireisessa häiriössä).

Entä jos kärsii sekä psykoosista, että pakkoajatuksista?

Mitä sitten hoidetaan jos kärsii OCDsta ja mahdollisesta psykoosista?

Yleensä (mutta ei aina) on paras keskittyä ensin pakkoajatusten – ja siis pakko-oireisen häiriön, OCD:n hoitoon. OCD pakkoajatukset ja ajattelu ja sitä seuraavien rituaalien noudattaminen pitävät yllä ahdistusta ja stressiä ja siten voivat pahentaa deluusioita. Pakko-oireinen häiriö on – jos potilas kärsii myös psykoosista, osa isompaa noidankehää, joka menee tähän tapaan:

  1. OCD Pakko oireet: OCD ajattelu, tuntemukset sekä pakkoajatukset…
  2. Aiheuttavat ahdistusta jota seuraa:
  3. Rituaalit joka aiheuttaa lisää:
  4. OCD ajattelua ja pakkoajatuksia ja ahdistusta jotka yhdessä aiheuttavat:
  5. Uskomusten lisääntymisen ja toisinaan ymmärryksen vähenemisen josta seuraa:
  6. Lisää OCD ajattelua ja pakkoajatuksia ja kierre alkaa uudestaan syveten yhä lisää, aiheuttaen joskus harhoja.

Monasti pakko oireisen häiriön lievittymisen myötä myös psykoosi hellittää.

Lisäksi on huomattu, että vaikka SSRI lääkitys usein auttaa, varsinaisten antipsykoosilääkkeiden käyttö saattaa pahentaa pakko oireista häiriötä, OCDta.

Pakkoajatus ei aiheuta psykkoosia

Huomaathan, että pakkoajatukset (tai OCD) EI aiheuta psykoosia. Niinkuin ei diabeteskaan. Mutta mikä tahansa stressi voi pahentaa mitä tahansa oireilua.

Tässä siis hiukan erottelua siitä mikä on OCDta, pakkoajatusta ja mikä taas psykoosia…toivon, että tämä edes hiukan selvittää asiaa, eikä sotke lisää… 🙂

34 Comments

  • Ellu

    Reply Reply March 6, 2016

    Kiitos taas Ari! 🙂

    Tämä artikkeli oli helpottavaa luettavaa, vaikkakin mietin taas onkohan minulla mahdollisesti jotain vakavampaakin meneillään, kun ne ajatukset tuntuu todellisilta ja on tosiaan psykoottistasoisia.. pohdin voiko ne ajatukset tosiaan olla niin hulluja ilman että on sairas vakavasti ja uskonko niihin tosissani ja mistä tiedän etten usko jne? Olen todella väsynyt näihin pohdintoihin.

    Haluaisin mahdollisesti suorittaa ainakin tuon “arviointijakson”. Voisin laittaa jossain kohti sinulle viestiä tuolta varaa terapiaa-linkin kautta.

  • Ellu

    Reply Reply March 6, 2016

    Unohtui muuten kysyä, että kuuluuko psykoosiin aina näkö- ja kuuloharhat tai muut aistiharhat? Ei kai pelkkien ajatusten perusteella voi todeta psykoosia?

    • Ari

      Reply Reply March 7, 2016

      Hei Ellu,

      ei psykootiseen episodiin aina kuulu harhoja sensorisella puolella (näkö, kuulo). Mutta kyllä psykoosiin kuuluu joko em. aistiharhoja – joita siis luullaan todellisuudeksi- tai sitten deluusioita, eli ns. luuloharhoja. Deluusiot ovat irrationaalisia tai ainakin hyvin epätodennäköisiä ajatuksia joita ihminen kuitenkin pitää totena. Usein koetaan vainoamisajatuksia, että joku – usein läheinen, mutta voi olla vaikkapa hallitus ym- vainoaa. Deluusiot voivat olla monenlaisia muitakin kuin vainoharhoja. Eäs potilaani (Englannissa) uskoi vakaasti, että Cher tulee kylään, ja tämä ajatus ahdisti häntä kovasti ja pisti hänet siivoamaan vimmatusti joka pääivä, että kämppä olisi siisti kun Cher tulee. Tässä tapauksessa saimme hänen kanssaan deluusiot voitettua. Käytimme mm. huumoria apuna. Pyysin häntä soittamaan minulle kun Cher tulee, että minäkin pääsen hakemaan nimmarin…(Cher ei koskaan tullut)

      Eli olet oikeassa, että ei ihan pelkkien ajatusten perusteella todennäköisesti ketään diagnosoida psykoottiseksi. Kyse on siitä miten paljon henkilö osaa erottaa, että onko kyseessä todellisuus, vai ajatus tai uskomus, eikä ehdoton totuus. Myös otetaan huomioon, miten paljon ihmisen toimintakyky rajoittuu kokemuksen takia jne.

      Terkuin

      Ari

  • Tia

    Reply Reply March 7, 2016

    Jos jollain on psykoosi niin huomaako muut ihmiset sen aina?

    • Ari

      Reply Reply March 7, 2016

      Psykoosiin sairastuminen tapahtuu yleensä hitaasti, kuukausien tai vuosien aikana. Monasti läheiset huomaavat aluksi sen, että joku alkaa käyttäytyä erilailla, vetäytyä, ei keskity jne. Näitä oireita voi esiintyä monesta muustakin syystä – ja useimmiten aivan muista syistä kuin psykoosista. Joten ei niitä psykoosin oireita usein huomata, ennenkuin sitten kun yksilö alkaa käyttäytyä oudosti. Kun sitten joku käyttäytyy todella oudosti – siis toisin kuin ennen ja irrationaalisesti, niin sen kyllä yleensä lahimmaiset huomaavat, olisihan se outoa jos sitä ei huomattaisi. Joten kun ihminen sairastuu psykoosiin, niin kyllä sen kai useimmiten muut huomaavat – jossain vaiheessa.

      Pelkkien deluusioiden kanssa moni pärjäilee niin, että niitä ei muut homaa, ellei hän kerro. Lääkitys auttaa ja terapia. Samoin pelkkien harhojen kanssa moni pärjäilee, jos ne harhat eivät ole kovin ahdistavia, eivätkä ainakaan kokonaan vääristä todellisuuden tajua. Tällöinhän harhoja kokeva ei olekaan psykoottinen.

      Terkuin

      Ari

  • Tia

    Reply Reply March 7, 2016

    Entäpä voiko OCDssa olla ohimeneviä harhaluuloja eli esim stressaantuneena ajatella vainoharhasesti?

    • Ari

      Reply Reply March 7, 2016

      Kyllä voi. Kuka tahansa voi kovan stressin aikana tai voimakkaan ahdistuksen tai masennuksen aikana ajatella vainoharhaisesti, eli jopa uskoa voimakkaasti, että häntä vainotaan. Tällainen ajattelu ylensä korjaa itsensä kun stressi lievenee, eikä mitään hoitoja tarvita. Jos ajattelu ei korjaannu, vaan aiheuttaa lisää stressiä, niin terapiassa voidaan käsitellä ‘vainoharhat’ eli uskomukset. Yleensä ne voidaan tunnistaa ja kyseenalaistaa ja leimata vääriksi tulkinnoiksi – ja uskomus niihin tippuu.

      Ota rennosti,

      Ari

  • Kalle

    Reply Reply March 30, 2016

    Mä poltin kannabista kavereitten kanssa ja poltin noin puoli sätkää ja sitten 5min päästä aloin kokea että maailma menee hitaasti ja jalat painoi tonneja ja sitten juoksin kotiin nukkumaan ja olin shokissa aamulla kun heräsin ei ollu mitään oireita mutta sitte noin 2 vk pääst tuli ihan samanlainen olo kun silloin ja seuraavana aamuna olo oli lähtenyt mutta epä todellinen olo jäi ja sitten noin 2 vk jatkui epätodellista oloa ja sitten yksi päivä tuli taas saman lainen olo kuin pilvessä ja siitä lähtien tulee joka päivä kun kävelen pitkään niin semmonen olo mutta se vähän helittää kun istun ja rauhotun

    • Ari

      Reply Reply April 12, 2016

      Tapahtuu usein, että oudot oireilut jatkuvat vaikka alkuperäinen triggeri ei olisikaan enää mukana. Tässä tapauksessa triggeri oli kannabis. Myöhemmin, kun kävelet jokin siinä saa aikaan sen, että mielesi assosioi tilanteen mainitsemaasi kokemukseen. Tästä seuraa oireilun käynnistyminen. Tästä sitten seuraa se, että keskityt oireisiisi – ja sitä kautta pahennat niitä oireita. Näin ahdistus ja siihen liittyvät oireet menevät käsi kädessä ns DP oireiden kanssa joita koet. Mikän nosita oireista ei ole vaarallinen, mutta vastustamalla niitä pahennat niitä.

      Eli: ota rennosti.
      Tsemppiä,

      Ari

  • Tirppa

    Reply Reply June 18, 2016

    Moi Ari! Mietin että mikä olisi mielestäsi fiksuin tapa toimia, kun epätodellinen olo ja vainoharhaiset pakkoajatukset ovat palanneet puolen vuoden hyvän jakson jälkeen. Ajatukset juoksee rataa; epätodellinen olo-> onko tämä maailma todellinen? -> entä jos elänkin esim. unessa? -> hetken leikin ajatuksella, sitten pelästyn sekä sitä että entä jos se pitääkin paikkansa (että elän unessa) ja sitä, että ajattelen asiaa ja kohta jo uskonkin siihen. Nämä ajatusmallit on todella rasittavia, kun pienimmätkin aiheeseen viittaavat tv-ohjelmat tai keskustelunaiheet laukasevat ahdistuksen ja noidankehän. Psykologini neuvoi aikoinaan yrittämään kohdata ne ajatukset tahallaan, ja katsomaan mihin se johtaa. En tällä hetkellä kuitenkaan käy psykologilla, sillä hän on kesälomalla. Pelkään kohdata nämä ajatukset, sillä väkisinkin nousee ajatus: entä jos uskon niitä ja sekoan? Olen koittanut helpottaa oloani etsimällä itselleni sopivia vastauksia kysymyksiini (Miksi olen olemassa, onko elämällä merkitystä) mutta aina ahdistuksen hetkellä ne unohtuvat ja vainoharhaiset ajatukset valtaavat minut. Söin 6kk mielialalääkkeitä, kunnes 2kk sitten lopetin ne kun olo oli aivan normaali. En haluaisi syödä lääkkeitä, vaan oppia sietämään ahdistusta, mutta jos nyt otan yhteyttä psykologiini niin hän varmasti neuvoisi aloittamaan lääkkeet jälleen. Olen kuitenkin onnistunut pysyttelemään pois keskustelupalstoilta, kun aikoinaan etsin niistä lohtua ja ahdistuin kahta kauheammin. Mutta, takaisin siihen pohdintaani, miksi kirjoitan sinulle: kannattaako minun siis kohdata ajatukseni, etsiä vastauksia niihin elämän tärkeisiin kysymyksiin ja löytää joku “usko” (oli se sitten uskonnosta tai jostain muualta) johon tukeutua kun epätodellinen olo iskee, vai koittaa kääntää ajatukset aina muualle kun tällaiset vainoharhaiset ajatukset iskee ja opetella elämään epätiedossa?

    • Ari

      Reply Reply June 19, 2016

      Moro Tirppa,

      Pitää taas sanoa se, mitä aina kun joku kysyy täällä jonkin kliinisen kysymyksen: en tietenkään voi antaa varmaa vastausta pakkoajatuksistasi ja ahdisuksesta näin blogin tiimoilta, pitäisi tehdä perusteellinen arviointi eikä siihen riitä lyhyet yhteenvedot joita täällä käytetään.

      Näyttää toki siltä, että kärsit obsessiivisesta ajattelusta, eli pakkoajatuksista; tuollaiset filosofiset ja eksistentiaaliset ajatukset tulevat helpolla obsessiivisiksi (ovat siis ’pakkoajatuksia’). Syy on sama kuin kaikissa pakkoajatuksissa: tulkitset ne ajatukset pelottavalla tavalla sellaisiksi, että ne ovat jotenkin merkittäviä – ja mahdollinen uhka. Tästä tulkinnasta seuraa ahdistuksen välitön lisääntyminen – ja toivoton taistelu päästä niistä pakkoajatuksista ja/tai ahdistuksesta eroon. Lisäksi tällaiseen ajatteluun liittyy tarve saada varmuus – varmuus siitä, mitä ne ajatukset merkitsevät jne…Käytän tässä vastauksessani nyt nimitystä ‘pakkoajatus’ vaikka, niinkuin totesin, en toki ole tilannettasi kunnolla arvioinut, mutta tältä se näyttää…

      Olen samaa mieltä kuin psykologisi: paras on lopettaa ajatuksia vastaan taistelu, samoin kuin ahdistusta vastaan taistelu – ja vielä sekin, että pyrit jonkinlaiseen ’varmuuteen’…varmuus on tässä maailmassa vain illuusio jota ahdistunut mieli turhaan hakee…Paras on kääntyä niitä pakkoajatuksia kohti ja oppia, mitä ne oikeasti merkitsevät (todennäköisesti siis se, että ne eivät merkitse yhtään mitään).

      Eli älä ainakaan taistele niitä ajatuksia vastaan. Niin tekemällä vain lisäät pakkoajatusten merkitystä mielessäsi ja pohdit loputtomasti: ’olenko olemassa, onko tämä vain unta..’. Sekin, että koetat kääntää huomiosi pois pakkoajatuksista voi olla salakavalalla tavalla yksi tapa taistella niitä ajatuksia vastaan…todellisuudessa mielesi silloinkin tulkitsee, että ne pakkoajatukset ovat uhka, ja siten pidät yllä ahdistusta ja pelkoa. Tämä asia on hiukan kinkkinen, koska terapiassa toisaalta opetan, miten oikeasti käännetään huomio pois niistä peloista, mutta se tehdään terapeutin ohjauksessa huolella niin, että ei ’paeta’pakkoajatuksia, vaan opitaan olemaan välittämättä peloista…jolloin pelot alkavat oikeasti vähetä.

      Mutta siis sinulle sanon yleisohjeena, että kannattaa toimia niin kuin psykologisi neuvoi. Kohtaa ne pakkoajaukset ja siedä ahdistus ja epävarmuus. Opit silloin sen, minkä rationaalinen mielesi varmaan jo aika hyvin ymmärtääkin: ei niitä ajatuksia tarvitse pelätä, eikä niihin kannata keskittyä. Et sinä niihin pakkoajatuksiin kai nytkään oikein usko, mutta aina on mielessä pieni epävarmuuden siemen johon turhaan keskityt.

  • Sarppa

    Reply Reply July 11, 2016

    Terve Ari!

    Hei kuule mieleeni tuli sellainen kysymus, että tajuaakohan “hullu” itse olevansa hullu? Nimimerkki Ellu kirjoitti, että hänellä esiintyy vainoharhaisia ja epärealistisia pakkoajatuksia, mulla on aivan sama juttu. Joskus jopa tuntuu, että ajatukset ovat totta. Saatan pelätä esimerkiksi lääkäreitä, koska he voivat olla osa suurta “salaliittoa”, mutta en kuitenkaan ehkä 100% tosissani niin ajattele kun täälläkin osaan ajatuksen kyseenalaistaa ja ainakin jollain tasolla tulkita vääräksi. Onkohan tämä hulluutta? Suoriutua kuitenkin arjen askareita ja pystyn “esittämään” ihmisten ilmoilla normaalia. Jos olisin oikeasti “hullu” niin enhän edes yrittäisi piilotella “hulluuttani” vaan selittäisi ajatuksiani kaikille ihan totena? Ari apua 🙁

    • Ari

      Reply Reply July 11, 2016

      Moro Sarppa.

      Jaa tajuaako “hullu” olevansa hullu?

      Yleensä ei. Se sijaan koko muu maailma on “hullun” mielestä hullu…Mutta tämä toki saattaa vaihdella ajoittain. Hullulla tarkoitat tässä varmaankin sellaista ihmistä joka ei erota mikä on todellista – ja pitää todellisena sellaista mikä on muulle maailmalle “hullua”, eli juuri esimerkiksi, että lääkärit olisivat osa salaliittoa sinua vastaan.

      Mietihän: paljonko asteikolla 0-100% uskot tuohon salaliittojuttuun?

      Jos uskoisit tuon salaliittoteorian 100% et varmaankaan täällä kyselisi, vaan koettaisit vain vältellä lääkäreitä ja juonittelisit jotenkin heitä vastaan. Pitäisit kiinni jääräpäisesti uskomuksestasi, etkä olisi valmis tarkastelemaan ja analysoimaan omia uskomuksiasi. Nyt näyttää, että olet valmis kyseenalaistamaan uskomuksiasi, joten et ole hullu! Mutta on toki mahdollista, että olet jossain määrin “yliepäileväinen”

      Jos uskomus lääkärien salaliittoon on yli 50, mutta alle 75% niin koeta miettiä muita, realistisia mahdollisia selityksiä sille, että miksi uskot näin nyt, ja mikä voisi olla toinen realistinen selitys – siis sen sijaan, että se olisi totta, että lääkäreillä on salaliitto…Olet ehkä enemmänkin ahdistunut kuin “hullu” ja tällöin ongelma on se, että pelkäät sekoavasi…mutta todellisuudessa et sekoa…Ahdistunut mieli vain on ylitöissä.

      Jos uskomus salaliittoteoriaan on yli 75%, niin et ehkä enää jaksa ilman apua kyseenalaistaa sitä itsellesi riittävän vakuuttavasti, mutta voit toki koettaa…saatat hyötyä terapeutin avusta.

      Jos uskomus salaliittoteoriaan on alle 30%, niin sinun on ehkä aika helppokin kyseenalaistaa se, mutta siltikin ahdistus ajoittan voi vaikeuttaa sitä.

      Yhteenvetosi perusteella ei voi sanoa, onko kyseessä ns pakkoajatus, joka ei ole siis epärealistinen (“hullu”) ollenkaan, vaan vain todellakin pakkoajatus, vai onko kyseessä jossain määrin oikea uskominen asiaan – mutt kun mietit sitä, miten paljon oikeasti uskot salaliittoon, saat vinkkiä siitä mikä ongelmasi on.

      Terkuin,

      Ari

  • Sarppa

    Reply Reply July 11, 2016

    Tuossa pitäisi lukea suoriutua ei suoriutua. Automaattinen tekstinsyöttö… Ainiin Ari oletko sinä törmännyt ihmisiin, jotka reagoi stressiin vainoharhaisilla ajatuksilla? Mitä mun pitäisi nyt tehdä et tää loppuis?

  • Saana

    Reply Reply August 17, 2016

    Mulla on (niinkuin monella muullakin tähän ja muihin blogiteksteihin kommentoineilla) valtava pelko psykoosista ja skitsofreniasta.

    Olen kai koko elämäni pelännyt jonkinlaisia sairauksia. On ollut HIV, aivokasvain, sydänvika ja vaikka mitä muita. Nyt pahin pelkoni on psykoosi ja skitsofrenia. Kaikki alkoi siitä, kun menin lukemaan skitsofreenikoiden kokemuksia sairaudestaan, heidän harhojansa ja luulojansa. Eipä mennyt aikaakaan, kun rupesin sitten saamaan itse samanlaisia ajatuksia. Alkuun taistelin näitä ajatuksia vastaan ja tein kaikkeni, että ne loppuisivat. Sittemmin huomasin, että ne eivät vain mene ohi ja saavat aikaan todella tuskastuneen olon. Tällä hetkellä tilanne on se, että ajatuksia tulee mutta ne lähinnä ärsyttävät.

    Onko niin, että tämä on mahdollisesti jotain hypokondriaa? Voiko hypokondriassa imeä myös psyykkisten sairauksien oireita? Vai olenkohan oikeasti ihan hullu, kun mulla on niin sairaita (jopa vainoharhaisia ja epärealistisia) ajatusmalleja?

    • Ari

      Reply Reply August 18, 2016

      Hei Saana,

      Et todellakaan ole hullu. Tuo kuvailemasi kuulostaa tosiaan hypokondriasikselta, eli terveysahdistukselta. Terveysahdistus on niin kuin nimi sanoo: ahdistusongelma. Tyypillistä tälle ahdistusongelmalle on se, että pelkäät jatkuvasti jotain sairautta -alkuun tyypillisesti fyysisiä sairauksia ja oireita, mutta usein myöhemmin psyykkisiä ja epätavalliselta tuntuvia oireita.

      Olen terapiassa huomannut kerran toisensa jälkeen, että ahdistunut ihminen luo itselleen juuri niitä oireita joita pelkkää ja joihin keskittyy. Tämä on aivan tavallista eikä siis merkki skitsofreniasta aika psykoosista eikä sekoamisesta. Juuri terveysahdistuksessa keskityt erityisen paljon pelkäämiisi oireisiin – ja siksi saat niitä oireita, koet niitä oireita ja jopa luot niitä oireita. Oireet eivät silti ole vaarallisia, mutta voivat olla hyvin pelottavia tai ärsyttäviä.

      Ilman varsinaista terapiaa voit ainakin koettaa keskittyä mahdollisimman paljon kaikkeen muuhun – pelosta huolimatta. Ja kaikenlainen oireiden googlettaminen kannattaa lopettaa kokonaan ja heti..

      Ari

  • Saana

    Reply Reply August 19, 2016

    Onpa “kiva” (tai ehkäpä parempi sana olisi helpottava) kuulla, että hypokondrian taudinkulku on tuollainen kuin kuvailit. Itselläni se on mennyt juuri tuolla tavalla, joka tuo sitä varmuutta, että ei tässä nyt sekoamista ole ainakaan toistaiseksi tapahtunut.

    Itse olen ainakin todella herkkä ja huonolla itsetunnolla varustettu ja uskon tämän kaiken johtuvan siitä.

    Helpottavaa on myös huomata, että oireet eivät ole päällä koko ajan vaan tämä pelko menee kausittain ja ilmenee usein stressaavina hetkinä.

    Onkohan tyypillistä, että tämä pelko on jatkunut useamman vuoden ajan? En vain osaa käsitellä tätä oikein, koska joskus ne omat ajatukset ja varmuus sekoamisesta ovat niin todentuntuisia. Tarkoittaakohan se mitään, että toisinaan jopa uskoo ne itsetuotetut paranoidiset ajatukset vai onkohan sekin vain osa ahdistusta?

    Olen harkinnut terapiaa paranemisen tueksi, mutta toistaiseksi en ole terapiaan hakeutunut. Miten tälläistä asiaa voisi käsitellä terapiassa ja minkälaista terapiaa tähän kannattaisi käyttää avuksi?

    • Ari

      Reply Reply August 21, 2016

      Hei Saana,

      Kyllä on tyypillistä, että tuollaiset pelot vaivaavat vuosia, jopa vuosikymmeniä.
      Kysyt myos, että ” Tarkoittaakohan se mitään, että toisinaan jopa uskoo ne itsetuotetut paranoidiset ajatukset vai onkohan sekin vain osa ahdistusta?”

      Vastaus: ei se, että uskot pelkoihisi merkitse mitään muuta kuin juuri se, että ikävä kyllä uskot niihin joskus ja jonkin verran. Jos et uskoisi niihin ollenkaan, ne eivät vaivaisi sinua. Juuri se, että osa sinua uskoo, että niillä peloilla voisi olla jokin merkitys aiheuttaa ahdistusreaktion…Terapia voisi auttaa. Paradoksaalinen CBT (jota minä tarjoan ja joka on osittain oma kehittämäni) käsittelee ongelmaa sen juurilla.

      Paradoksaalinen CBT auttaa tunnistamaan ensin täsmällisesti sen, mitä oikeastaan pelkäät. Sitten sen mikä pitää yllä tuota pelkoa. Sitten nuo kyseenalaistetaan. Ideana on se, että itse opit ja todella oivallat – ja uskot, että (ehkä) mitään pelättävää ei olekaan. Tehdään siis muutos siihen miten ajattelet ja reagoit. Se on kovaa työtä eikä vain puhumista.

      Vaikka puhunkin omasta terapiastani, niin myös kuka tahansa kokenut kognitiivinen ja käyttäytymisterapeutti pystyy sinua auttamaan -ainakin pitäisi. On kuitenkin tärkeää, että terapeutti on kokenut myös tuosta käyttäytymis (behavioraalinen) puolesta, eikä ainoastaan asioiden käsittelemisestä kognitiivisesti (ikään kuin teoriassa).

      Terkuin

      Ari

  • Joni

    Reply Reply August 21, 2016

    Hei! Mulla on nyt ollut kuukauden verran ahdistusta omista ajatuksista. Ajatukset alkoivat, kun luin netistä sattumalta jonkun artikkelin masennuksesta ja sitä kautta jotenkin alkoi tulemaan pakkoajatuksia kuten: “Mitä järkeä tässä koko elämässä on ja miksi edes elää”. Tunnistin aika lailla heti (tai ainakin luulin tunnistavani), että nämä eivät ole oikeita ajatuksiani, koska tiedän että oikeasti on paljonkin asioita miksi elää ja omassa elämässä on oikeasti kaikki hyvin. Silti jotenkin nyt tuon kuukauden verran lähes koko ajan päälimmäisenä ajatuksena on ollut nuo ajatukset ja ne ahdistavat melko laillakin. Lisäksi on paljon vaikeampi nauttia oikeastaan mistään, koska koko ajan jotenkin pakonomaisesti ajattelee, että sekin asia on ikään kuin merkityksetöntä (näin en siis haluaisi ajatella ja juuri siksi ikään kuin yritän aina saada ne ajatukset pois mielestä tuloksetta tai sitten yritän antaa niiden olla mutta jotenkin sekin on hankalaa…). Lisäksi jotenkin esim. uutisissa kun nään jonkun traagisen asian niin pitää sitäkin jotenkin tyhmästi merkityksettömänä ja yhdentekevänä vaikka ennen on tuntenut eri tavalla (tämäkin luultavasti johtuu juuri siitä että kun en halua sitä ajatella siten vaan kuten olen ennenkin ajatellut niin aivot jotenkin blokkaa ne oikeat tunteet tai jtn.) Nyt lisäksi on jonkun aikaa ollut ajatuksia että: ” entäpäs jos en enää jaksakaan tätä jatkuvaa olotilaa ja tekisinkin itsemurhan ikäänkuin nopeasti ja harkitsematta sen paremmin”. Tämä ajatus siis ahdistaa myös kovasti vaikka oikeasti tietää että ei missään nimessä sitä tekisi mutta silti koko ajan pyörii mielessä että entä jos teenkin… Olisiko jotain tapoja millä pystyisin hallitsemaan näitä ajatuksia ja estämään niistä koituvaa kohtuullisen pahaakin ahdistusta ja tätä kautta nauttimaan taas normaalisti elämästä kuten ennenkin? (oireita on tosiaan ollut vasta kuukauden verran ja sitä ennen ei ole ollut lainkaan vastaavia oireita, mutta silti tämä jatkuva olotila alkaa tosissaan ns. syömään miestä…). Mikä siis avuksi?

    • Ari

      Reply Reply August 22, 2016

      Hei vaan Joni, taisin sinulle vastata jo suoraankin kun kyselit arviointitapaamisesta? Pistän tähän vain lyhyesti:

      Kysyt: “Olisiko jotain tapoja millä pystyisin hallitsemaan näitä ajatuksia ja estämään niistä koituvaa kohtuullisen pahaakin ahdistusta ja tätä kautta nauttimaan taas normaalisti elämästä kuten ennenkin?”

      Vastaus: kun koetat hallita ajatuksiasi juuri silloin koet niitä enemmän. Annat ajatuksillesi turhaa merkitystä ja sitten tuomitset itseäai. JOtta voisimme arvioida tarkemmin, että mikä on ongelmasi ydin ja mikä pitää sitä ongelmaa yllä, tarvitaan kunnon arvio. Mutta sitähän juuri kysyitkin viestissäsi johon vastasin.

      Olet hyvissä ajoin liikkeellä, kun oireita on ollut vain muutaman kuukauden, joten on melkoisen todennäköistä, että pääset ongelmastasi: opit olemaan pelkäämättä ja ahdistumatta melko nopeasti (nythän pelkäät omia ajatuksiasi ja mahdollista ‘tunnekylmyyttä’ ja ehkä pelkäät masennustakin)

      Odottelen vastaustasi,

      Ari

      • Ässä

        Reply Reply October 15, 2018

        Tämä on vanhahko viestiketju, mutta törmäsin tähän juuri ja oli pakko kommentoida. Itselläni on ollut hyvin samankaltaista oireilua kuin Jonilla: minulla on ollut jo pitkään erilaisia pakkoajatuksia (ja muutakin ahdistusoireilua, joskus masennustakin), ja nyt on välillä tullut pelottavia ikään kuin välähdyksiä, että mitä jos minulle nyt tulisi joku romahdus ja ikään kuin hetken impulsiossa tekisin itselleni jotain. Välillä olo on erilaisten ahdistusoireiden takia kyllä tuskainen, mutta ei minulla (mielestäni?) ole oikeasti mitään halua kuolla varsinkaan oman käden kautta. Tuskaisina hetkinä saattaa kuitenkin tulla sellainen voimakaskin ajatus, että tekisi mieli “lyödä hanskat tiskiin”. Sitten säikähdän sitä ajatusta hirveästi ja ahdistun puolestaan siitä. Tällaiset ajatukset kun mainitaan oikeastaan kaikissa lähteissä erittäin vakavaksi oireiluksi johon pitää reagoida salamannopeasti hakeutumalla päivystykseen tms., sillä se ennakoi itsetuhoisia tekoja. Jostain syystä se tieto taas ahdistaa ja lamaannuttaa minua vain lisää pikemminkin kuin auttaa eteenpäin.

        Pohdin siis, voiko tällaisessa olla kyse pakkoajatuksista tai muusta ahdistusoireilusta/peloista pikemminkin kuin siitä, että minussa kytee oikeasti itsetuhoisuutta. Tähän ei toki varmaan ole mitään täysin pitävää vastausta… mutta missään ei oikein puhuta tällaisista pelottavista ajatuksista missään muussa mielessä kuin siinä, että ne ovat merkki mahdollisesta tulevasta itsetuhoisesta käyttäytymisestä, ja ne ajatukset ovat siis jo itsessään vakavia. Mistä voi tietää, onko kyse jonkinlaisesta pakko- tai pelko-oireilusta vaiko tosiaankin siitä, että mielessä itää oikeita vaarallisia itsetuhoisia ajatuksia? Pelkään hakeutua puhumaan aiheesta, sillä pelottaa että minua ei osata arvioida oikein ja minut laitetaan muitta mutkitta suunnilleen pakkohoitoon tai vähintäänkin pakotetaan ottamaan psyykenlääkkeet, halusin tai en.

        Ja siis vielä: vaikka omasta mielestäni en oikeasti haluaisi vahingoittaa itseäni, niin se tästä juuri tekee niin ahdistavaa, että koen etten voi kuitenkaan olla aivan varma. Mitä jos jonain heikkona hetkenä menisinkin ihan tolaltani ja sen enempää harkitsematta tekisin jotain, kun kerran sellaisia erilaisiin asioihin liittyviä vahvoja tuskastumisen/lannistumisen tunteita (“hanskat tiskiin” -tunteita) tulee joskus? Miten tätä pitäisi alkaa käsitellä?

        • Ari

          Reply Reply December 18, 2018

          Moro,

          pakkoajatuksiin liittyy aina – tai ainakin melkein aina- juuri se, että et voi olla ihan varma…Mieleen tulvii kysymyksiä: “Entä jos sittenkin?”; “Mitä jos jossain tilanteessa vain en kestä?”; Entä jos tämä ei olekaan vain pakkoajatus?”…ja niin edelleen, aina löytyy niitä entä jos? ja mitä jos? kysymyksiä…koska ehdotont6a varmuutta ei ole. Sitä ei ole kenelläkään. Mikä siis neuvoksi? Hanki aina 100% varmuus!…No ei tietenkään! Sehän on juuri se, mitä pelokas mielesi koettaa saada sinut tekemään kun se kokee noita ajatuksia. Mitä juuri kirjoitin varmuudesta? Sitä ei ole. Hyväksy tämä.

          Pakkoajatuksista lisää täällä:
          https://ocd-clinic.com/

  • Mirtsu

    Reply Reply September 14, 2016

    Itselläni oli myös vuosia sitten pelko sairastumisesta ja kun tk:n lääkärit eivät löytäneet vikaa, laitoin satoja ellei tuhansia euroja yksityislääkäreihin. Lopulta sain lääkkeet paniikkihäiriöön.
    Vuosien tauon jälkeen eräänä sunnuntai-iltana tuli outo olo ja pelkäsin että menen psykoosiin ja puukotan mieheni ja lapseni. Sain onneksi seuraavana päivänä lääkityksen ja olen nyt syönyt lääkkeitä kuukauden verran. Olo on ollut pääosin ok, mutta viime yönä tuli taas kohtaus ja aamulla en meinannut uskaltaa nousta sängystä, koska pelkäsin että olen yöllä käynyt puukottamassa lapset 🙁 Vaikka sanotaan että tieto lisää tuskaa, niin itse olen kyllä saanut paljon apua mm. näistä blogiteksteistä.

    • Ari

      Reply Reply September 14, 2016

      Moro Mirtsu,

      Hauska kuulla, että olet saanut apua blogiteksteistä. Olisi muuten mielenkiintoista kuulla, mitä lääkettä olet käyttänyt – ja käytätkö sitä säännöllisesti vai vain tarvittaessa.

      Tieto tosiaan voi lisätä tuskaa, ei kaikkea kannata aina koettaakaan tietää…mutta näissä asioissa, kun puhutaan siitä mitä ahdistus on ja mitä paniikkihäiriö on ym. on varmaan osuvampaa vielä sanoa, että luulo lisää tuskaa. Kun luulee, että ahdistus tai paniikkikohtaus tai siihen liittyvät oireet merkitsevät sekoamista tai psykoosiin joutumista ja oman perheen puukottamista, niin on hyvä tietää faktat. Silloin voi ymmärtää, että voimakkaaseen ahdistukseen kuuluu pelkotilakin ja monenlaisia oudolta tuntuvia oireita – mutta että nämä oireet eivät silti ole vaarallisia, eivätkä missään nimessä tarkoita sekoamista.

      Onko sinulla muuten diagnosoituna paniikkihäiriö? Kysyn vain kun pelkosi näyttää olevan erityisesti että sekoat, menet psykoosiin ja vahingoitat perhettäsi. Tällaiset pelot ovat aika yleisä silloin kun ongelmana ovat pakkoajatukset tai pakko-oireinen häiriö. Nämähän eivät sulje pois toisiaan, vaan jos vaikka on jostain syystä alkanut pelätä omia ajatuksiaan niin siitä voi helposti kehittyä paniikkihäiriö…Toisaalta se, että kokee pelkoja psykoosista ei toki välttämättä tarkoita mitäänkään varsinaista häiriötä – muuta kuin ehkä kovaa ajoittaista ahdistusta.

      Toivottelen sinulle mukavaa syksyä, toivottavasti pelkosi on jo hellittänyt ja voit keskittyä muuhun, vaikkapa nauttimaan kauniista ruskasta!

  • Mirtsu

    Reply Reply December 7, 2016

    Syön Sertralinia 100mg annoksella päivittäin, edellisellä kerralla se auttoi hyvin ja nytkin tuntui helpottavan, mutta satunnaisesti tulee ahdistus. Mitään suoraa syytä siihen ei ole, en pelkää mitään tiettyä asiaa, tulee vain ahdistunut olo joka kestää välillä hetken, välillä muutamia tunteja.

    Paniikkihäiriön diagnosoi aikoinaan terveyskeskuksen lääkäri, mutta oireet sopivat kyllä hyvin pakkoajatuksiinkin.

    • Ari

      Reply Reply December 8, 2016

      Moro,

      usein käy juuri niin, että ei edes huomaa mitään erityistä pelon aihetta, huomaa vain, että ahdistaa. Taustalla on kuitenkin yleensä jokin ehkä aiemmin koettu pelko joka sitten on voinut laantua, mutta jäljellä voi olla yliherkkyyttä ahdistukselle itselleen. Sinullakin kuitenkin on taustalla pelkoja sekoamisesta ym vaikka sitä ei ilmeisesti enää ole. Taidat silti pelätä itseään ahdistusta? Tuo sekoamisen pelko ja omien ajatuskokemusten pelko oli ehkä ns. primäärinen ongelma josta seurasi se skundäärinen ongelma, että keskityt ahdituksen kokemukseen. Setraliini usein auttaa. Tietenkin jos et pääse ongelmasta ja se vaivaa ja rajoittaa, niin kanattaa harkita muutakin. Tehokkain hoito on jakso käyttäytymis ja kognitiivista terapiaa. Kokenut terapeutti todennäköisesti pystyy selvittämän myös ne pelon aiheet kanssasi.

      Minultakin voi kysyä terapiasta (tosin en juuri nyt voi ottaa uusia asiakkaita ainakaan 2 viikkoon):
      http://paniikkihairio.fi/ota-yhteytta/

  • Ari

    Reply Reply February 21, 2017

    Moro. Koska blogissa oli teknisiä ongelmia kommentit eivät menneet läpi. En tiennyt tästä ja moni kommentti jäi siksi ikävä kyllä julkaisematta ja hävivi jonnekkin avaruuteen. Nimimerkki “kolkyt ja risat” otti onneksi minuun yhteyttä ja pyysi postaamaan kommenttinsa minkä nyt siis teen kaikkien hyödyksi. Kiitos tästä.

    Hei!

    Halusin jakaa tarinani, jos siitä olisi vaikka hyötyä jolle kulle. Olen +30v. kahden lapsen äiti. Sairastin teini-iässä bulimiaa, josta toivuttuani ilmeni OCD (mainitsin tuon bulimian siksi, koska olen kuullut, että näillä kahdella saattaisi olla jokin yhteys). Olen luonteeltani sosiaalinen, vähän räväkkäkin, erittäin herkkä ja helposti ahdistuva, vilkas mielikuvitus. Opiskeluaikoina minua alkoi vaivata asunnollani hellanlevyt, joita tarkastelin niin etten meinannut päästä poistumaan sieltä. Mielikuva maan tasalle palavasta asuntolasta ahdisti ja pelkäsin, että mahdollinen palo saisi alkunsa minun kämpästäni. Lisäksi pelkäsin, että ajaisin autolla jonkun päälle. Pahimmillaan jouduin ajamaan jopa 10 km takaisinpäin varmistaakseni, että tiellä todella oli kuoppa eikä ihminen tai eläin.

    Myöhemmin aloin pelätä julkisilla paikoilla ollessani, että käyttäytyisin jotenkin sopimattomasti. Pelkäsin, että kävisin yhtäkkiä esim. kassajonossa edellä seisovan persuuksiin kiinni tai haukkuisin kassatädin. Tällaiset pelot ajoivat minut hakeutumaan psyk.sair.hoit. juttusille. Sain lääkityksenkin ja olo koheni.

    Alettuani odottamaan esikoistani, lopetin mielialalääkkeet. Kun esikoinen syntyi, minulle iski kovia, häneen liittyviä pelkoja. Pelkäsin hullun lailla vahingoittavani häntä jotenkin. Näin mielessäni sossuviranomaiset huostaanottamassa lastani. Olin erittäin ahdistunut. Jatkoin kuitenkin psyk.sair.hoitajalla käyntejä ja aloitin lääkityksen uudelleen. Olo parani ja arki alkoi sujumaan kivasti… Siihen asti, kunnes aloin odottamaan kuopustani. Lääkitys oli taas jätettävä pois. Pian alkoivat pelot. Minua alkoivat kiusata hirvittävät aggressiiviset mielikuvat tai siis paremminkin yksi ja samanlaisena toistuva esikoiseen liittyvä kaamea mielikuva, jossa yhtäkkiä hyökkään hänen kimppuunsa tukehduttamaan kuin elokuvissa konsanaan. Mielikuvat tulivat sekä nopeasti koettuina välähdyksinä että pakonomaisena ajatteluna, jossa kuvittelin olevani “tosi toimissa”. Nämä olivat aivan hirveitä; enhän minä mistään hinnasta halunnut tehdä mitään sellaista kaikista rakkaimmalle ja tärkeimmälleni! Ajatuksia/mielikuvia seurasi aina järkyttävä ahdistus; sydän takoi, rintaa ja kurkkua puristi, suuta kuivasi. Useimmiten tuli itku. Ahdistuksen lievennyttyä alkoi aina valtava aivoriihi ja ravaaminen ympäri taloa: “Enhän vain toiminut kuin ajattelin, mistä tiedän, etten toiminut, kuten ajattelin, tietäisinhän, jos olisin tehnyt niin”? Tämä oli valtavan raskasta. Olin niin väsynyt ja vihainen tilanteeseeni! Vihasin ja pelkäsin ajatuksiani ja yritin myös kaikin keinoin taistella niitä vastaan! -Tuloksetta. Parhaimmillaan pidin päiväkirjaakin (viikon ajan) joka naksauksesta, minkä avulla pystyin varmistamaan asioita jälkeenpäin. Tämä osoittautui kuitenkin liian työlääksi. Ajatuksia saattoi tulla myös muiden ihmisten esim.lähisukulaisten ollessa paikalla. Silloinkin kuitenkin kyseenalaistin asiaa ja hain varmisteluja läheisiltäni aivan väsymiseen asti.

    Kuopukseni synnyttyä tapahtui kuitenkin jotain erikoista. Ongelma ikäänkuin väistyi. Arkeen tuli erilainen tempo, oli enemmän tekemistä, ei kerennyt värkkäämään turhia. Nyt olen porskuttanut yli vuoden ilman pakkoajatuksia. Jos ajatuksia on tullut, olen jotenkin onnistunut “kuittaamaan” ne nopeasti enkä ole jäänyt vatvomaan ja analysoimaan niitä. Toisinaan muistelen kuitenkin tuota raskasta ajanjaksoa. Ajatus siitä, että olisin jotenkin saastuttanut ja pilannut sen tuollaisilla ajatuksilla, ahdistaa.

    Haluan vielä lopuksi kiittää tästä mahtavasta blogista! Täältä olen saanut niin paljon vastauksia kysymyksiini ja -mielenrauhaa. Olisin kiitollinen, jos voisit, Ari, heittää joitain kommentteja tähän tekstiini liittyen. 🙂

  • Aape

    Reply Reply February 21, 2017

    OCD ajatukset ovat vain ajatuksia.

  • kale

    Reply Reply May 4, 2019

    Moi aika vanha viestiketju mutta kirjoitampa silti. olen käynyt terapiassa masennukseen vuodesta 2010 saakka ja psykoterapiassa syksystä 2018 itsetuntoni kohentamiseen. ensimmäiset ahdistavat ajatukset tulivat kummilapseni lyömisestä 2017 olin monta kuukautta todella ahdistunut kun en tiennyt mistä on kyse kunnes otin asiasta selvää ja puhuin siitä myös psykiatrille ja terapeutilleni. oireet helpottivat noin vuodeksi kunnes noin 5 kuukautta sitten ne palasivat kuin puskista entistä pahempina. olen harrastanut metsästystä ja kiekonammuntaa koko ikäni (olen 33v mies) mieleeni tuli aivan yhtäkkiä yksi aamu herättyäni että mitä jos menetän kontrollin ja ampuisin isäni metsäreissulla jota rakastan yli kaiken enkä todellakaan halua hänelle mitään pahaa ikinä. siitä alkoi tämä helvetti,ajatukset ja niiden analysointi ja tapahtumaketjujen luominen. väkivaltaiset pakkoajatukset tulevat myös rakkaisiin muistoihin sillälailla että vahingoittaisin niissä jotakin. ajatukset ovat laajentuneet myös siihen että pelkään puukottavani humalassa jonkun ystäväni. siksi en enään juuri uskalla humalassa käydä missään ja välttelen jäämistä kahden kenenkään kanssa. vaikka olen koko ikäni ollut suhteellisen menevä ja sosiaalinen tyyppi humalassa, masennuksesta ja paniikkihäiriöstä huolimatta. tajusin myös että minulla on ollut läpi elämän jonkinlaista tarkistuspakkoa lukituista ovista yms mutta ne eivät ole ahdistusta aiheuttanut. mutta nyt nämä väkivaltaiset ajatukset lamaannuttaa minua niin että olen eristäytynyt tämän ahdistuksen ja pelon takia. jos nään esim elokuvissa/missään mitään ampumista, myös välillä keittiöveitsistä ynnämuista teräaseista saattaa tulla jokin todella sairas ja väkivaltainen mielikuva niin siitä seuraa ahdistus/pelko. välillä ahdistus on jopa niin voimakas että se tuntuu raajoissa ja niinkuin olisi epätodellinen olo. en enään saa oikein mitenkään rauhoiteltua itseäni koska ne tuntuu niin todellisilta. pelkään että olen oikeasti tulossa hulluksi/psykoosiin ja mitä jos olenkin aina ollut todella sairas ja paha ihminen joka haluaa vahingoittaa toista. tämä on todella pelottavaa koska en ikinä pystyisi elämään itseni kanssa jos vahingoittaisin jotakin. minulla on lievä rauhoittava lääkitys joka auttaa aina hetkesi mutta ajatukset tulevat aina takaisin. polttelin myös noin 3 kk iltaisin kannabista, se auttoi ahdistukseen aluksi mutta lopetin sen ku tuntui että olo vaan rupesi pahenemaan siitä. välit läheisiin on myös huonontunut tosi paljon koska olen eristäytynyt ja välttelen heit näitten ajatuksien takia enkä osaa heille kertoa/häpeän/syyllistän itseäni. nämä pakkoajatukset tuntuvat niin todellisilta välillä että syyllisyyden tunne on niin paha kuin olisi tehnyt jotain.. surullista on että en uskalla enään jatkaa rakasta harrastustani kontrollin menettämisen takia. Terveisin entinen metsämies PS.olen saanut hieman lohtua blogisi ansiosta!siitä kiitos 🙂

  • Jesse

    Reply Reply November 22, 2019

    Itselläni tulee aina sillon tällöin ocd oireilua ajatuksina. Mutta ne on ajatuksia yhtä ohimeneviä kuin taivaan pilvet ja tuuli. Ei aina voi sataa tai olla leuto keli, pitää tuulla ja olla pilviä taivaalla että muistaa mitä on olla ihminen. Aluksi pidin ahdistushäiriötäni heikkouden merkkinä kunnes lukuisten itsetutkiskelun ja kohtausten myötä ymmärsin että se että sä lähdet vaikka ahdistuslohtaulsen aika vaikka lenkille, menet silti vaikka ahdistaisi,tai kohtaisit ne ajatukset. Se vaatii ääretöntä rohkeutta, päättäväisyyttä, tunnetta ja etenkin halua pitää itsestään huolta. Olet valmis uhmaamaan omia pelkojasi, väärin ymmärrettyjä tilanteita. Se on kovan asteen rohkeuden merkki ja joka ikinen näistä kärsivä ihminen tekee sitä päivittäin. Pakko myöntää kyllä sitä on itsestään ylpeä.

  • Ezzy

    Reply Reply December 7, 2019

    https://yle.fi/uutiset/3-7450756

    Tämän tutkimuksen mukaan OCD sairastavilla olisi iso riski sairastua myös skitsofreniaan. Mitä mieltä olet tästä?

    • Ari

      Reply Reply December 7, 2019

      Hei Ezzy,

      kiitos kommentista ja linkistä oikein mielenkintoiseen artikkeliin. Kävin samantien lukemassa myös itse tutkimuksen. Tutkimus on laaja ja pätevä. Tämän tutkimuksen mukaan OCDta sairastava tosiaankin on suuremmassa riskissä sairastua skitsofreniaan kuin muu väestö. Tutkimuksen ydin ei silti mielestäni ole, että OCDta sairastavalla olisi iso riski sairastua skitsofreniaan, vaan että OCDta sairastavalla on isompi riski kuin joillain muilla.

      Tämä tieto ei ole yllättävä (vaikka tutkimus olikin itselleni ennen näkemätön)koska skitsofrenian riskiä lisää
      1.mikä tahansa kova stressi ja
      2. mikä tahansa muu psyykkinen ylenmääräinen kuormitus.
      OCD ilman muuta aiheuttaa kärsijälleen kovaa ja jatkuvaa stressiä ja on lisäksi usein valtava psyykkinen kuormitus. Tätä kautta ajatellen mikä tahansa muukin ahdistuneisuushäiriö tai mielialahäiriö voisi olla haavoittuvuustekijä ja siten suurentaisi riskiä sairastua skitsofreniaan. Ja vielä yksinkertaistaen: mikä tahansa ahdistus ja stressi lisää riskiä moneen muuhunkin sairauteen, vaikkapa verenpainetautiin.

      Tutkimus tosiaan näyttää oikein pätevältä ja herättää kyllä ajauksia. Tutkimuksessa tunnistetaan myös sen suurin rajoitus: “A major limitation of our study is that individuals not yet diagnosed as having schizophrenia or a schizophrenia spectrum disorder may have had nonspecific psychiatric symptoms and possible initial misclassification, which could have affected the results.” Toisin sanoen on mahdollista, että potilaalla on jo ollut vaikkapa tunnistamaton (mmu kuin OCD) psyykkinen sairaus aiemmin ja tämä voisi osin selittää sen, että skitsofrenia on todettu myöhemmin. Eli tällöin OCD ei varsinaisesti olisikaan se riskitekijä – joskin edelleen, niin kuin teodettu: mikä tahansa stressi ym lisää riskiä.

      Vaikka onkin hyvä ja informoiva tutkimus, varsinkin ammattilaisen käyttöön, sillä on myös haittapuolensa: tällainen tutkimus ikävä kyllä todennäköisesti pahentaa monen OCDsta kärsivän oireilua. OCDhan on epäilytauti. Tällaisen tutkimusen luettuaan OCDsta kärsivä – jos OCD teema pyörii skitsofreniaan sairastumisen pelon ympärillä, alkaa entistä enemmän tarkkailla itseään ja koettaa saada aina vain enemmän varmuutta ja vastauksia niihin häntä vaivaaviin “entä jos ?” kysymyksiin (“Entä jos sittenkin sairastun skitsofreniaan” jne). Eli ihminen alkaa entistä enemmän pyörittää pelottavaa ajatusta päässään, koettaa epätoivosesti saada varmuuden – ja siten lisää ahdistustaan – ja siis pahentaa OCDta.
      OCD kun on niin paradoksaalinen tauti: mitä enemmän koetat päästä varmuuteen ja mielenrauhaan, sitä enemmän kärsit. Tästä syystä OCDta kannattaa ja pitää hoitaa vain sellaisen henkilön joka on siihen saanut pätevyyden. Suomessa tällaista pätevyyttä on aika heikosti löydettävissä.

      Joka tapauksessa oikein mielenkiintoinen tutkimus. Mitä tästä sitten voi päätellä? Tai mitä kannattaa päätellä? Mielestäni sen, että sitä suuremmalla syyllä OCD kannattaa hoitaa kuntoon niin, että sen elämää rajoittava ja stressiä lisäävä vaikutus saadaan minimoitua. On myös hyvä muistaa, (tutkimuskin korostaa tätä), että vaikka OCD näyttää lisäävän riskiä, niin OCD on eri asia kuin skitsofrenia; ne ovat eri sairauksia. OCD ei ole eikä merkitse skitsofreniaa – vaikka voi siis tämän tutkimuksen mukaan lisätä riskiä. CBT, jota itse käytän, ja johon olen saanut koulutuksen ja pätevyyden Southampton Universityssä toimii tutkitusti tehokkaasti OCDhen – sekä myös skitsofreniaan.

      Kiitos vielä Ezzy, tämän jakamisesta!

      Ari

      • Ezzy

        Reply Reply December 8, 2019

        Kiitos vastauksestasi! Riskin kuvattiin olevan 7-kertainen. En oikein hahmota onko se korkea? Ja ilmeisemmin kyse OCD ja skitsofrenian yhteydestä liittyy siis geeneihin eikä niinkään siihen, että OCD aiheuttaa stressiä? Jos ymmärsin oikein. Sairauksissa on samat syntymekanismit.

        Pohdin omaa elämääni ja sitä, että eikö kaiken järjen mukaan minun tulisi sairastua kun minulla on
        —stressaavina elämänjaksoina esiintyviä häiritseviä pakkoajatuksia eli varmaankin lievä OCD.

        – lapsuudessa koettu trauma

        Eli geenitason riski löytyy (OCD) sekä haavoittava tekijä trauma. Iältäni olen alle 30v eli otollinen sairastumisikä on ilmeisemmin naisella 30+.

        Oman logiikan mukaan on siis erittäin todennäköistä, että sairastun . Vai onko se näin yksinkertaista?

        • Ari

          Reply Reply December 8, 2019

          Se ei todellkaan ole näin yksinkertaista. Sinua pelottaa ja siksi keskityt asiaan joka voisi mahdollisesti tapahtua – ja mielessäsi se epätodennäköinen mahdollisuus muuttuu todennäköiseksi. 7 kertainen riski tässä on silti marginaalinen, koskee ihmisiä joilla on skitsofrenia, tai jotka sairastuvat skitsofreniaan. Näillä siis, monella heistä on ollut OC oireita… Riskicon monen asian kombinaatio. Riskitekijät on toki hyvä huomata ja poistaa ne mitkä voi.

          Kukaan ei tiedä varmasti mikä aiheuttaa OCDta (tai skitsofreniaa). Yksiselitteistä, yhtä syytä, tuskin on. Tutkimukset antavat viitteitä, että OCD (taipumus) on ainakin jossain määrin peritty geneettisesti, mutta erittäin paljon myös “peritty” muista syistä. OCD on seuraus monen asian kombinaatiosta: Peritty geneettiininen taipumus yhdessä monen merkittävän ympäristötekijän kanssa (psyykkinen ja fyysinen trauma, lapsuuden ajan merkittävät kielteiset kokemukset: hylkäys, hyväksikäyttö, laiminlyönti, sairaudet,…myöhemmät “normaalit” stressit: naimisiinmeno, lasten hankkiminen, työhön liittyvät stressitekijät jne.) Toisin sanoen geneettinen taipumus voi olla yksi tekijä joka yhdessä muiden tekijöiden kanssa saattaa muuttaa taipumuksen häiriöksi nimeltä OCD.
          Sinua nyt pelottaa, että koska sinulla on stressitekijöitä ja OC oireita, uskot, että tämä merkitsee suurta todennäköisyyttä sairastua…
          OCDn synymekanismit ovat siis monet. Samaa voi sano skitsofreniasta. Tämän nimenomaisen tutkimuksen ydin on, että niillä jotka sairastuvat skitsofreniaan on kyllä usein OC oireita taustalla, (mutta ei välttämättä OCDta). Tutkimus osoittaa, että OC oireilulla voi olla yhteys myöhemmin kehittyvään skitsofreniaan. Skitsofrenia diagnoosi annetaan sitten myöhemmin, tai se tulee selvemmäksi. Tämä ei tarkoita, että OC oireilu johtaa skitsofreniaan, vaan, että skitsofrenian taustalla usein on tällaista oireilua. OC oireilu siis voi olla indikaatio haavoittuvuudesta, mutta lähellekään selvä ei ole se, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat.
          On toki ihan OK hyväksyä se, että voi olla haavoittuvaisempi kuin joku muu. Mutta se ei tarkoita, että sairastuu skitsofreniaan – sen paremmin kuin OCDhenkaan. Joka tapauksessa OCD on hoidettavissa. Silloinkin kun OCDhen liittyy muita sairauksia (masennus, psykoottinen sairaus), se on hoidettavissa. Yleensä OCD kannattaa hoitaa ensin. On suuri todennäköisyys, että kun OCD helpottaa, muutkin sairaudet helpottavat.
          OCDn saamisen todennäköisyys ei ole kovin korkea vaikka olisi OC oireita. Toki OCD on yleisimpiä psyykkisiä sairauksia, joten jos kärsit OCDsta, et ole yksin. Harva näistä silti sairastuu skitsofreniaan. Skitsofrenianan sairastuminen ei ole todennäköistä – vaan epätodennäköistä. Vaikka olisi haavoittuvustekijältä näyttävä esim. OCD taustalla. Mutta toki ihmiset sairastuvat myös skitsofreniaan. OCDlle tyypillistä on pakonomaisesti ajatella vaikkapa siktsofreniaan sairastumista – tai miten sen voisi välttää ja varmistaa ja hankkia varmuutta. Tämä ei ole hyödyllistä vaan hyödytöntä ja lisää ahdistusta. Kehotan sinuakin Ezzy nyt keskittymään elämääsi, eikä siihen mikä voi mahdollisesti mennä pieleen tulevaisuudessa. Varmuutta et voi saada, mutta hyödyllisempää kuin pähkäillä siktsofrenian mahdollisuutta on on hyväksyä sekin että varmuutta ei ole – ja keskittyä elämään. Ehdotan, että jätämme tämän käsittelyn nyt tähän tällä palstalla. OCDn ytimessä juuri on, että pitää saada absoluttinen varmuus (asioista joista sitä ei voi saada) – ja jos käsittelemme asiaa tässä enemmän ruokimme vain tuota tarvetta. En kuitenkaan pysty vakuutamaan sinua, eikä siihen oikein aikakaan riitä. Jos kuitenkin jäät jumiin tähän, niin kehotan hakeutumaan kokeneen CBT terapeutin hoitoon, CBT toimii. Siedätys epävarmuudelle toimii. Varmuuden hakeminen ei toimi.

          .

Leave A Response

* Denotes Required Field