Miksi ajattelet kielteisesti, miksi pelkäät, mikset ala ajatella positiivisesti?(osa 1)

 Kysymys on tarkoituksellisesti provosoiva – mistä minä todelisuudessa tiedän, että sinä ajattelet kielteisesti? Sinähän voit olla itse positiivisuuden ruumiillistuma: huomaat kaikessa jotain hyvää, jotain arvokasta, jotain mitä voi oppia.

Jos menetät työsi, niin et ajattele olevasi epäonnistunut, vaan, että ’nytpä onkin aikaa ja voimia hakea parempi työ’,  jos et saa töitä, niin iloitset vilpittömästi kun voit keskittyä vihdoinkin kalastamiseen. Jos puolisosi löytää paremman ja jättää sinut, niin ajattelet: ’ihanaa kun Hanna/Hannu löysi vielä minuakin paremman’ ja onnittelet (tietenkin vilpittömästi) rakastavaisia. Jos mokaat esityksesi koulussa tai töissä, niin pidät sitä loistavana tilaisuutena oppia erehdyksistä ja pitää ensi kerralla elämäsi esitys. Lisäksi iloitset siitä, että yleisöllä oli hauskaa. Ja niin edelleen. Kaikessa on jotain hyvää…

Jos olet tuollainen henkilö, niin älä vaivaudu lukemaan enempää, tämä juttu ei ole sinulle. Jatka vain niinkuin tähänkin asti. Mutta me muut…

Jos olet niinkuin minä, niin todelliset ja varsinkin oletetut ’epäonnistumisesi’ kertovat sinulle aina jotakin kielteistä. Kielteistä tästä pahasta maailmasta missä aina kaikki menee lopulta pieleen, jos et ole koko ajan tarkkana, ja vaikka olisitkin tarkkana kuin huuhkaja, niin siltikin se menee varmaankin huonosti.

Uskot saavasi jatkuvaa ja kielteistä viestiä ja todistetta myös epäluotettavista ihmisistä jotka vain odottavat tilaisuutta päästä huijaamaan tai riistämään sinua. Puntaroit ja arvioit (kielteisesti) kavereita jotka varmaankin nauravat sinulle selkäsi takana, kavereita jotka jos eivät olekaan aina suorastaan epärehellisiä, niin ainakin kehtaavat olla jotenkin sinua parempia (sinun mielestäsi heidän mielestään!..mieti tuota…).

Tulevaisuus on varmasti epävarma ja todennäköisesti kurja.  Erityisen paljon kielteistä huomaat itsestäsi. Jokainen ’moka’ vahvistaa sinulle miten paljon epävarmempi, hitaampi, kömpelömpi, rumempi, typerämpi sinä olet kuin muut jotka näyttävät menevän elämän läpi laulellen ja nauraen, ilman huolen häivää…

Mutta tässä kohtaa tahtoisin jo hiukan raottaa kognitiivisen terapeutin terapeuttisen viisauden oveani sinulle ja kysyä:

Jos siis minä olen tuollainen – ja sinä olet tuollainen, niin keitä ja missä ovat ne oikeasti itsevarmat ja huolettomat elämännautiskelijat?

Kaikki me luulemme, että naapurilla menee paremmin ja, että kaveri on varmempi ja itseensä luottavampi. Usko minua: ei hän ole. Hän ajattelee sinusta juuri samalla tavalla, joten olette tasoissa. Kaverisi ajattelee, että sinulla menee paremmin, sinä olet jotenkin parempi, viisaampi, ovelampi. Vitsissähän huonosta itsetunnosta kärsivä sanoo toiselle samanlaiselle:

’Minun itsetuntongelmani eivät ole niin hyviä kuin sinun’

Näyttää siltä, minun kokemukseni mukaan, että meillä kaikilla on peikkoja ja luurankoja piilossa klosetissa.. Mutta kyllä toki noita itsevarmoja rentoreoinojakin on varmasti olemassa. Itse en vain ole heitä vielä tavannut, TV:ssä kyllä nähnyt…

 Mutta sinä, rakas kanssakärsijäni, sinä olet jännittynyt jos joudut vaikka keskelle ihmisryhmää. Sinun kohdallasi homma menee suurinpiirtein näin silloin, kun menet johonkin missä on ryhmä muita (parempia!) ihmisiä koolla:

Huomiosi on kohdistunut itseesi. Siihen, mikä voi aiheuttaa arvostelua. Olet mielestäsi liian lihava tai laiha, liian punakka tai kalpea. Olet liian kömpelö, et puhu selkeästi tai sanot jotain typerää, kävelet tietenkin naurettavalla tavalla, ryhtisi on huono.  Tästä tulkinnasta johtuen sitten vapiset jännityksestä, hikoilet, ehkä punastelet. Tuon kaiken sinä huomaat ja siihen keskityt, etkä varsinaiseen asiaan. Toisin sanoen, huomaat kaikenlaisen mahdollisen uhkan.

Kun siis istut seuraavaan kammoamaasi ryhmätyöskentelyyn  (Itse vihaan ryhmätyöskentelyä) ratkaisemaan ’tiiminä’ ongelmaa, niin vain 20% huomiostasi on ongelman ratkaisussa. 80% huomiostasi pyörii itsessäsi: miltä näytän, miltä kuulostan. Ja kun näin on, niin et saa suoritetuksi mitään todellisten kykyjesi mukaan. Ja tämä on todella typerää: Luojan tähden, jos kukaan ei olisi katselemassa, niin esiintyisit kuin Brittiläinen lavakoomikko Apollossa ja aivosi ratkaisisivat kiperimmätkin arvoitukset ja ongelmat.

Miksi miksi?? Miksi emme kaikki ole positiivisa ja itseemme luottavia ja jos muuten olemmekin, niin miksi se kaikki kyvykkyys kaikkoaa viimeistään silloin, kun olemme jossakin sosiaalisessa tilanteessa ja meistä tuntuu, että olemme arvostelun kohteena?

Tuohon kulminoituu moni pelko ja kielteinen ajattelu. 

Olen jo kirjoittanut muutaman jutun täydentääkseni tätä artikkeliani ja vastatakseni tuohon kysymykseen, mutta teen vielä muutaman pikku tarkennuksen ja pistän blogiin Torstaina osan kaksi kielteisestä ajattelusta. Siinä osassa annan hiukan kognitiivisen terapeutin ajatuksia siitä, miksi ajattelemme kielteisellä tavalla.

Jo nyt voin sanoa: älä huoli, et ole mitenkään viallinen ollessasi kielteinen. Päinvastoin, olet vain normaali ihminen, niinkuin naapurisikin. 

Sitten, osassa 3  olen jo mennyt asiassa pidemmällekin ja pohdiskelen sitä olennaista asiaa, että miten tuon kielteisen ajattelun voi oikein muuttaa. 

Ari

9 Comments

  • Lisa

    Reply Reply August 13, 2014

    Ari Kiitos kirjoituksesta! Osu ja uppos! Tuot kirjoituksessasi esille kaiken sen, mitä ajattelen ja ihmettelen, mutta en pysty siitä puhumaan tai osaa kirjoittaa. Luettuani tekstin tuntui kuin olisin pystynyt hengittämään paremmin ja oloni oli niin kevyt :). Pidän aina toisia parempana naapurin perfect -perhe on minulle niin kauan täydellinen, kunnes silmät pystyssä katson ja kuuntelen kuinka vaimo lähti toisen naisen matkaan ja jätti miehen ja lapset. Minun rikkaat perfect -lapsuudenystävät olivat niin paljon parempia kuin minä, kunnes tapaan heidät aikuisiällä ja viinilasin äärellä he kertovat kurjasta lapsuudestaan ja tajuan että minun köyhä äiditön kotini oli paljon rakastavampi. No mistä minä otan kiinni, kun kaikki täydelliset ihmiseni paljastuvat tavallsiksi tallaajiksi kuin minä ja jopa epäonnekkaammiksi. Pakko minun on jostain repiä oma säälittävyyteni ja huonommuuteni, eihän sitä uskalla päästää ihmisiä lähelle, koska he paljastuvat haavoittuviksi ihmisiksi ;). Kiitos vielä kerran kirjoituksesta ja odotan innolla jatkoa!

    • Ari

      Reply Reply August 13, 2014

      Hei Lisa,

      kiitos positiivisesta kommentista!

      Eiko olekin vapauttavaa oivaltaa, etta eivat ne muutkaan ole mitaan taydellisia ihanneihmisia?

      On tietenkin harmi, jos pitaa sitten kaivaa oma huonoutensa esille vain etteivat haavoiuttuvat ihmiset paljastuisi. Taidat olla melkoinen vastuunkantaja?

      Olet ehka ottanut ensimmaisen askeleen itsesi hyvaksymisessa. Sisainen kriitikkomme on aina kaikkein pahin, sitkein ja anteeksiantamattomin, mutta kylla sekin on nujerrettavissa.

      Pistan seuraavan juttuni blogiin huomenna (jos luoja suo…)

      T:

      Ari

  • Lisa

    Reply Reply August 13, 2014

    Se on niin vapauttavaa, huomata tämä, mutta kun ei millään uskoisi. Kirjoituksesi vapautti minusta osan, kiitos !

  • Ewa

    Reply Reply August 14, 2014

    Hei Lisa ja Ari,

    Olen kielteinen ajattelija ja juurikin itseäni kohtaan, kaikki ovat aina olleet mielestäni jotenkin superhyviä itseeni verraten. Työpaikalla en avaa suutani, en sano mielepidettäni, vaan aina nöyristelen ja koitan mielistellä kaikkia. Tämän teen koska pelkään, että en muuten kelpaa, mutta aina tuntuu, että en kelpaa sittenkään. Ärsyttävää! Jutun luettuani koin aivan samoin kuin sinä Lisa, vaputtavan tunteen. Noinhan se juuri on! Pelkään vain, että tämä oppi taas kohta unohtuu ja vanha minä ottaa vallan.
    Lisää tällaista Ari, kiitos, ja muistetaan, että olemme kaikki ihmisiä heikkouksinemme.

    • Ari

      Reply Reply August 15, 2014

      Hei Ewa,

      mukava kuulla, etta sait noin paljon irti kirjoituksesta. Josku totuus on vain liian yksinkertainen meidan tajuttavaksemme. Haemme jotain monimutkaista, varsinkin jos paan sialla tuntuu olevan kaaos. Ja kaaoshan siella on silloin kun pelotta ja koko sisainen systeemi vain huutaa halytysta.

      Pistin jo aiheesta osan kaksi, siina kasittelen hiukan enemman sita miksi oikeastaan ajattelemme noin kielteisesti ikaan kuin se olisi automaatti. Tarkoitus on edelleen ‘normalisoida’ tuota kokemusta, jotta ainakin itsesyyttely meilla itsekullakin vahenisi.

      Ota rennosti,

      Ari

  • Sami

    Reply Reply August 15, 2014

    Hei Ari!

    Kiitos hyvästä blogikirjoituksesta. Olemmekin jo paljon käsitelleet tuokioissamme näitä asioita, mutta huomaan minulla edelleen olevan paljon opittavaa tuosta kielteisestä ajattelusta. Ongelmani on se, että minulla on yleensä hyvä itsetunto ja en pelkää olla esillä, mutta itsetuntoni on hyvin herkkä ja esimerkiksi jokin turhalta tuntuva finni naamassani tai treenin jälkeinen punoitus naamassani tai jokin vastaava saa minut ajattelemaan kielteisesti ja vie keskitymiskykyni täysin. Menetän ikään kuin kaiken sen hyvän itseluottamukseni kun jokin kielteinen asia itsestäni tulee mieleeni tai jos epäonnistun tietyssä tilanteessa niin voi sitä negatiivisuuden ryöppyä jonka langetan itselleni. Hyvä tilanne oli viime viikolla tenniskentällä. Sain alkuun paljon hyviä lyöntejä ja peli rullasi, mutta muutama epäonnistunut suoritus ja pelini sekosi täysin kun hermostuin että miksi en onnistunut noissa parissa lyönnissä. Manasin ja manasin näitä lyöntejä ja syytin itseäni ja tätä kautta keskittymiseni katosi täysin peliin ja loppu aika pelaamisesta meni täysin turhautumiseen ja itseni syyttelyyn huonoista lyönneistä joita alkoi seurata vain lisää ja lisää negatiivisen ajattelun myötä.. Luonnollisesti..

    • Ari

      Reply Reply August 15, 2014

      Hei Sami,

      olipa mukava kuulla sinusta. Joo, kasittelimme jonkin verran noita kielteisia ajatuksia ja uskomuksia kanssasi terapiasessioissamme.

      Kuulostaa silta, etta edelleen ammut kostoksi itsesi paahan ammutuasi ensin vahingossa jalkaasi :). Eli kun ensin hermostut epaonnistumisesta vaikka siina tenniksessa, niin se hermostuminen ja siihen liittyvat kaikenlaiset oireet ovat se lauakus jalkaan. (ei siis se varsinainen epaonnistuminen, vaan reaktiosi siihen). Sitten teet tilanteen itsellesi pahemmaksi syyttelemallla itseasi siita reaktiostasi, eli suuntaat pyssyn viela paahasikin ja niin kurjuus maksimoidaan…

      Hyva juttu tuo, etta osaat selkeasti huomata mika pitaa noidankehaa ylla. Tiedat meidan sessioistamme jo aika lailla tekniikoista, miten kyseenalaistaa omia tuomitsevia ja kielteisia ajatuksia…ja muistaakseni huomasit aika pian, etta ahdistuksen maara laskee dramaattisesti kun sen teet.

      Emme kuitenkaan pitaneet kovin montaa terapiasessiota, ja saattaa olla, etta sinun pitaa vain jatkaa sen soveltamista mita nyt tiedat, mutta joka on osittain viela teorian asteella. On eri asia tietaa jokion asia ja ‘tuntea’ se (emootio). Moni tietaa olevans aivan yhta hyva kuin muut, jne. mutta ‘tuntuu’ silti kuin asia ei olisi nain. Muistat kai, kun puhuimme emotionaaliseta mielestasi ja rationaalisesta mielesta. Noissa ‘epaonnistumistilanteissa’ emotionaalinen mielesi reagoi, on hallitsevana, eika se osa mieltasi silloin ota vastaan sita minka rationaalinen mielesi tietaa. Emotionaalisen mielen uudelleen kouluttaminen vie aikaa.

      Jatka siis vain noiden kielteisten ajatusten kyseenalaistamista, sinullahan on kaytossasi taulukkokin siihen. Samoin tietenkin kannattaa jatkaa kaikkia niita aktiviteetteja mitka aiheuttavat epaonnistumisia. Ne ovat mainio tilaisuus opettaa se emotionaalinen mielesi olemaan reagoimatta niin voimallisesti. Opi pikkuhiljaa, etta on OK epaonnistua. Se epaonnistuminen ei kerro oikeasti mitaan sinusta.
      Lisaksi suosittelen, etta jatkat murehtimiskartan kayttoa, jos huomaat murehtivasi tulevia…

      Tietenkin olet tervetullut koska tahansa jos haluat varata lisaa yksiloaikaakin.

      Toivottavasti sinulla menee hyvin opinnoissasi ja muuten?

      Terkuin

      Ari

  • Sami

    Reply Reply August 18, 2014

    Kiitos Ari kommenteistasi. Minulla todella vielä riittää harjoiteltavaa teorian siirtämisestä käytännön tasolle ja mieluusti ottaisin vielä kanssasi muutaman yksilöajan, mutta tämän hetkinen rahatilanteeni ei tahdo antaa periksi.

    Kiitos kuitenkin jo antamastasi avusta ja neuvoista, sillä niiden avulla on kehitystä tapahtunut paljon ja olen kehittynyt paljon ahdistusoireideni kanssa. Tärkeintä on ollut oppi, että kun lopetan köydenvedon ahdistuksen kanssa niin se antaa periksi, sillä mitä lujempaa koitan vetää taistella vastaan sitä pahemmaksi ahdistus kasvaa. Ajoittain kuitenkin tulee vielä tilanteita kun murehdin tulevaisuutta ja muuta sellaista ja annan vallan ahdistukselle, niin tulee huonoja päiviä. Tärkeintä on kuitenkin se, että hyvien päivien määrä on jälleen viikossa suurempi kuin huonojen päivien määrä ja uskoni ja luottoni tulevaisuuteen ja ahdistuksettomaan elämään on kohonnut huomattavasti. Tai ei ahdistuksettomaan elämään, mutta sen kanssa toimeentulemiseen, sillä ahdistusta ei voi koskaan kokonaan välttää ja se on toisaalta hyväkin asia.

    Mielenkiinnolla odotan lisää blogikirjoituksiani ja olen varmasti vielä syksyn aikana sinuun yhteydessä.

    Terveisin: Sami

    • Ari

      Reply Reply August 18, 2014

      Moi Sami, mukavaa kuulla, etta hyvien paivien maara on kasvanut ja etta ahdistus ei hallitse elamaasi.

      Olet aivan oikeassa tuosa minka olet oivaltanut, etta ahdistuksen kanssa taistelu vain lisaa sita. Anna sen kuvitteellisen koyden katketa, tai katkaise se kuviteellinen koysi kuvitteellisilla saksilla ja anna toiveiden ja vaatimusten menna avaruuteen…muuten se kiskoo sinut mukanaan…tastahan me puhuimme jossain vaiheessa. Talla tavalla kasaat itsellesi vahemman ‘pakkoja’ ja voit elaa elamaasi tassa ja nyt sen sijaan, etta murehdit hypoteettista tulevaisuuden ongelmaa.

      Olet myos oikeassa, etta ahdistusta ei voi kokonaan valttaa, eika tosiaan pidakaan.

      Kiitos vaan kiitoksista, koetan ehtia kirjoittamaan lisaa juttuja blogiin piakkoin. Ja ota tosiaan yhteytta milloin tahansa kun sinulle sopii niin voimme keskustella terapiasta.

      Hyvaa jatkoa ja jaksavuutta opiskeluun ym.

      Ari

Leave A Response

* Denotes Required Field