Lopeta sosiaalisten tilanteiden pelko ja murehtiminen – paradoksaalisesti

sosiaalisten tilanteiden pelko

Hiukan asiaa aiheesta sosiaalisten tilanteiden pelko, jännittäminen, ahdistus  ja murehtiminen…ja niihin liittyvästä paradoksista. Asiaa ennen kaikkea siitä, miten ahdistuksesta pääsee.

Haluatko lopettaa turhan ja liiallisen huolestuneisuuden ja murehtimisen? Tai haluatko lopettaa sosiaalisen ahdistuneisuuden, kuten esiintymisjännittämisen tai sosiaalisten tilanteiden pelon? Haluatko samalla lopettaa sosiaaliseen jännittämiseen liittyvät pelot, kuten punastumisen pelon ja mokaamisen pelon? Ja haluatko pystyä olemaan oma itsesi kun olet porukassa ilman jännitystä ja pelkoa häpeään joutumisesta?

Mitä on sosiaalisten tilanteiden pelko?
Sosiaalisten tilanteiden pelossa ahdistus liittyy kritiikin tai arvostelun kohteeksi joutumisen pelkoon. Nöyryytetyksi tuleminen ja häpeään joutuminen pelottavat ja näihin liittyy lähes aina se pelko, että oma jännitys ja ahdistus näkyy muille. Nämä pelot voivat olla osittain tiedostamattomia ja ne ovat lähes aina epärealistisia tai liioiteltuja. Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät keskittyvät heille ahdistavissa tilanteissa korostuneesti omaan itseensä, selviytymiseensä ja oireidensa seuraamiseen.

Mikä on liiallista murehtimista?
Murehtiminen on liiallista ja turhaa silloin, kun et voi asialle mitään. Ja myös silloin kun voit tehdä jotain, mutta tekemisen sijasta tai sen lisäksi murehdit. Murehtiminen on kuluttavaa. Se vie voimia, eikä oikeasti ratkaise ongelmia joista murehdit. Olet vain turhaan huolissasi jostakin asiasta joka ehkä saattaa tapahtua, tai sitten ei. Tiedät, että murehtiminen etukäteen ei asiaa auta, mutta tuntuu mahdottomalta lopettaa murehtiminen ja asian vatvominen. Murehdit asiaa kolme kertaa: etukäteen, silloin kun- tai jos – se tapahtuu ja kolmannen kerran jälkikäteen. Jos asia ei ollenkaan tapahdukaan, olet silti murehtinut ja aiheuttanut itsellesi ahdistusta. ”Varmuuden vuoksi”. Toisaalta jos se tapahtuu, niin auttoiko etukäteen murehtiminen? Joka tapauksessa murehtimalla varmistat vain yhden asian: Olet aina ahdistunut. Murehtia voi mistä vain ja monet ovat spesialisteja vaihtamaan murehtimisen aiheen yhdestä toiseen. Joskus murehditaan työtä rahaa ja terveyttä, toisinaan onnettomuuksia ja läheisten turvallisuutta. Sota on hyvä murehtimisen aihe, kuten myös onnettomuudet. Samoin omat mahdolliset epäonnistumiset ja töppäilyt vaikkapa sosiaalisissa tilanteisessa. Tästä päästäänkin eteenpäin sosiaaliseen jännittämiseen. Punastuminen porukassa tai jonkinlainen munaaminen ovat monelle ahdistava kauhun paikka, julkinen esiintyminen painajainen.

Miksi koet sosiaalisten tilanteiden pelkoa?
Eli, entä sosiaalisten tilanteiden pelko – tai jännittäminen? Mikä pitää pelkoa ja ahdistusta yllä? Pelkääätkö punastumista tai sosiaalista mokaamista, arvostelua tai jotain muuta sosiaaliseen tilanteeseen liittyvää? Monet kertovat pelkäävänsä pääasiassa sitä, että heidän jännittämisensä näkyy selväsi ulospäin. He pelkäävät eniten omia oireitaan jotka näkyvät. Jännittäminen voi omissa kauhukuvissa näkyä hikoiluna, vapisemisena ja käsien ja äänen tärinänä, punastumisena ja niin edelleen. Kauhua lisää pelko siitä, että ei pystykään sanomaan mitään järkevää, menee ’lukkoon’ ja sitten jotenkin töppää oman ”suorituksensa” tai ”esiintymisensä”. Pistin suorituksen ja esintymisen lainausmerkkeihin, koska useimmissa sosiaalisissa tilanteissa ei ole kyse varsinaisesta suorittamisesta tai esiintymisestä. Jotkut pelkäävät enemmän sellaisia oireita jotka eivät välttämättä näy ulospäin, mutta tuntuvat itsestä pelottavalta, kyten sydämen tykytys ja huimaus.

Varsinainen esiintyminen ja julkinen puhuminen ovat oma lukunsa. Mutta sosiaaliselle jännittäjälle jokaisesta sosiaalisesta tilanteesta tulee suorittamisen paikka, näytön paikka. Silloin koetat suorittaa oikein tosissasi. Ja kun koetat suorittaa oikein tosissasi, niin jännittäminen ja epäonnistumisen pelko tietenkin kasvavat. Ahdistuksen ja jännittämisen oireet –kuten punastuminen- lisääntyvät. Eli kun koetat suoriutua pakonomaisesti, koetat olla punastumatta, niin juuri silloin pelkäämäsi tapahtuu: punastut ja vapiset etkä saa sanaa suustasi, tai siltä ainakin tuntuu. Paniikki kasvaa ja pian et voi muuta ajatellakaan kuin ’mokaamistasi’ ja sitä, että kaikki näkevät…

Murehtiminen ja sosiaalisten tilanteiden pelko estävät elämästä
Jatkuva murehtiminen ja huolissaan oleminen – ja sosiaalisten tilanteiden pelko ovat elämää rajoittavia ongelmia kenelle tahansa. Jos koetat tehdä työtä tai opiskella samalla kun olet huolissasi jostain mikä voi mennä pieleen tai ahdistut sosiaalisista tilanteista, niin ongelma voi paheta ja rajoittaa työsi tekemistä ja työssä edistymistä. Valtavasti energiaa menee ahdistuksen oireiden kanssa painiskeluun ja murehtimiseen. Energia pitäisi ohjata työn suorittamiseen eikä ahdistuksen voittamiseen ja siihen keskittymiseen.

Voidaanko sosiaalisten tilanteiden pelko ja murehtiminen voittaa?
Kysyin alussa, että haluatko lopettaa jatkuvan murehtimisen – tai sosiaalisen jännittämisen ja siihen liittyvät pelot, kuten punastumisen pelon.

Molempia ongelmia yhdistää ainakin se, että mitä enemmän koetat taistella sitä vastaan, sitä enemmän ahdistut. Kun murehdit, niin varmaan murehdit myös sitä, että murehdit. Kun pelkäät sosiaalista tilannetta, esiintymistä ja vaikkapa punastumista, niin juuri silloin ahdistut lisää.

Molempia ongelmia voidaan hoitaa. Molemmista ongelmista pääsee eroon.

Resepti on yksinkertainen, mutta vaikea noudattaa.
Kun kerran ahdistusta ja oireilua vastaan taistelu, kuten vaikka se, että koetat jotenkin naamioda punastumisesi, tai vaikka se, että välttelet sosiaalisia tilanteita ei auta, vaan pahentaa pelkojasi niin kannattaa toimia päinvastoin kuin mitä vaistosi kehottaa.

Eli: murehtimisen sijaan, anna asian olla ja keskity muuhun. Suorita työsi askel kerrallaan. Ratkaise asiat yksi kerrallaan, puutu niihin asioihin jotka voit ratkaista – ja jätä muut murehtimatta. Hyväksy epävarmuus. Sosiaalisen tilanteen välttämisen sijaan osallistu. Etukäteen suorittamasi pelkäämisen ja asian vatvomisen ja pyörittelyn sijaan tee päinvastoin: Älä vatvo, äläkä koeta suorittaa niin täydellisesti. Älä koeta sanoa jotain hienoa ja hienosti tai oikein. Älä koeta olla punastumatta. Kyseenalaista pelkosi: ehkä punastumien ei olekaan loppujen lopuksi niin vaarallista kuin ajattelet. Ehkä et edes punastu niin pahasti kuin luulet. Älä tarkkaile itseäsi, vaan tarkkaile ulkopuolista maailmaa…

Tehokasta apua on tarjolla.
Koska noiden yksinkertaisten neuvojen noudattaminen on usein mahdotonta siinä vaiheessa kun ahdistaa ja jännitää ja pelottaa, ja koska pelot – vaikka usein epärealistisia- tuntuvat niin todellisilta tarvitaan usein meitä terapeutteja. Minä olen auttanut satoja ahdistuksesta ja paniikista kärsiviä pääsemään ongelmastaan juuri tuollaisella paradoksaalisella terapialla. Sosiaalisen jännittämisen hoitaminen – pelosta ja ahdistuksesta eroon pääseminen – ja murehtimisen lopettaminen ovat mielialueitani. Terapia jota käytän perustuu voimakkaasti koulutus ja kokemustaustaani -kognitiiviseen ja käyttäytymisterapiaan (Cognitive and Behavioural Therapy). Olen Britanniassa laillistettu CBT, eli kognitiivinen ja käyttäytymisterapeutti. Olen kokemusteni perusteella kehittänyt oman tehokkaan ohjelman sosiaalisen ahdistuksen voittamiseksi. Olen nimittänyt terapiani ”Paradoxical CBT”, Paradoksaalinen KKT.

Paradoksaalinen terapia.
Paradoksaalinen kognitiivinen käyttäytymisterapia on järjestelmällistä lyhytterapiaa missä ongelmia ei vatvota. Ahdistuksesta tai paniikista ja peloista ei ainoastaan puhuta. Terapiassa kääritään hihat ja aletaan muuttaa ajatteluasi ja reagontitapojasi. Olet ehkä tutustunutkin jossain määrin paradoksaalisen tyerapiaan –jo olet käynyt läpi paradoksaalisen kurssini paniikkihäiriön voittamiseksi. Siinä kohteena on paniikkihäiriö, mutta murehtimiseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon käytetään samalla tavalla paradoksaaleja menetelmiä. Asioita tehdään –toisella tavalla kuin ennen.

Työpajoja ja yksilöterapiaa
Kokeile yksilöterapiaa tai ilmoittaudu yhdelle sosiaalisen jännittämisen voittamisen työpajalle. Sosiaalisen jänittämisen voittamisen työpajoja pidetään Syyskuussa Tampereella. Työpaja toteutetaan pienryhmänä ja minä toimin sen vetäjänä, terapeuttina ja ohjaajana. Työpaja on todellinen tehohoito sosiaalista jännitämistä ja ahdistusta vastaan. Kurssilla tavataan yhden tai kahden päivän aikana ryhmänä ja sen jälkeen pidetään yhteyttä 4 viikon ajan netin välityksellä.

Lue myös:

punastuminen noloa? 5 kikkaa millä pääset punastumisen pelosta

Kysy lisää sivulla: varaa terapiaa.

Kognitiivista terapiaa – konsultaatiota

20 Comments

  • Kirsi

    Reply Reply June 28, 2016

    Hei,

    kiitos hyvästä artikkelista punastumiseen liittyen! Tuli mieleen pari näkökohtaa aiheesta, jos on karvaalla tavalla liiankin tuttu…Että itsellä iho reagoi kaikkeen stressiin punastumalla: Kiireeseen, pelkoon jne. Ja tietysti nolostumiseen. Punastua voi puhelimessakin, vaikka siis tietää, ettei kukaan näe! Punaisuus ei ole luuloa, vaan näkyy selkeästi kaikille. Kun vielä mieltää itsensä muutenkin rumaksi, on punaisuus ikään kuin viimeinen pisara itsensä inhoamiseen. Nyt aikuisena olen päässyt suurimmaksi osaksi tilanteen herraksi, ja myös punastuminen on vähentynyt. Monilla on tapana huomauttaa punastujalle tämän väristä ymmärtämättä mitä kärsimystä se voi aiheuttaa! Mitä voisi neuvoa vaikkapa punastumisesta kärsivälle koululaiselle sellaisten tilanteiden varalle? “Älä välitä siitä” on loukkaavaa vähättelyä.

    Kiitos näistä ymmärtävistä sivuista!

    • Ari

      Reply Reply June 30, 2016

      Hei Kirsi,

      Joo, on ikävää kun monet tosiaan huomauttelevat punastujalle. On aina haastavaa selittää asia lapselle – jos on toki aikuisellekin- jolle punastuminen saattaa aiheuttaa todellista pilkkaa ja kiusaamista. Aikuisellehan ei punastuminen yleensä aiheuta tarkoituksellista kiusaamista – vaikka noita huomatuksia ja kiusoittelua kylläkin. Aikuiselle neuvoisin, että mieti mitä itse ehkä sanoisit jos näkisit jonkun ystäväsi vaikka naama vihreänä? Näin kun ottaa askeleen taaksepäin itsestään, aikuinen huomaa helposti, että ehkä tulisi sanottua jotain rohkaisevaa, eikä tarkoitus olisi tällöin kiusata – tai sitten voisi sanoa jotain leikkisää, kiusoittelevaakin jolloin asenne on myönteinen. Siten voi huomata, että useimmat jotka huomauttavat jotain eivät tee sitä siksi, että haluavat pilkata tai kiusata, vaan motiivi voi olla hyvinkin myönteinen – vaikkakin ehkä ajattelematon…sitä ei nimittäin vain tule kommentoija ajatelleeksi, että tämä voi olla loukkaavaa tai vähättelevää toisen mielestä…
      Lapselle tällaisen ymmärtäminen voi olla vaikeampaa, varsinkin jos tosiaan joutuu oikean kiusaamisen kohteeksi. Mitä siis sanoa? Tilanteita on niin tuhansia, että on vaikea sanoa mitään yleispätevää. Ehkä yleispätevin neuvoni olisi, että lasta voisi rohkaista hyväksymään punastumisensa. Mitä enemmän hän koettaa sitä peitellä sitä enemmän hän siitä kärsii. Ikään kuin punastuminen olisi koko lapsen persoona. Hyväksymällä punastumisen lapsi voi oppia sanomaan: ”okei, minä punastun, mutta ’so what?’ – eiköhän keskitytä pelaamiseen jne…” Tärkeintä on, että lapsi oivaltaa, että punastuminen ei ole sama kuin hän ja toisaalta: hän on uniikki yksilö joka voi myös punastua, ja se ei kuulu muille.

      Vielä parempi on jos lapsi voi oppia suhtautumaan kevyesti koko punastumiseen ja vaikka heittää kevyen herjan omasta punastumisestaan – jos on vaikka ’töpännyt’ ja siksi joutunut huomion kohteeksi – ja punastuu. Herjan siis omasta töppäämisestään, ei muista. Sanoa vaikka: ”no toi oli aika typerää” …Tässä ei ole kyseessä puolustautuminen, siihen ei ole mitään syytä…eli lapsi voi oppia, että sen tilanteen tai punastumisen tarvitse olla niin vakava kuin hän on ajatellut, tai muut ehkä antavat ymmärtää.

      Tässä muutama vinkki.
      Hauskaa kesää,
      Ari

  • Henna

    Reply Reply July 3, 2016

    Moikka ! Olen myös itse ollut herkkä punastelija lapsuudesta saakka ja pyrin välttämään asioita, mitkä saa punastumaan. Erityisesti vanhempien ihmisten läsnäollessa punastun helposti. Olen aina ollut myös vatsajännittäjä.
    Nyt viimeaikoina ahdistuksen taas noustessa pintaan olen oksentanut monesti. Lähden kavereiden kanssa ulkomaanmatkalle piakkoin ja pelkäänkin, että mitä jos sielläkin ahdistus kasvaa niin suureksi, että oksettaa. En pysty miettimään muuta, kuin että missäköhän tilanteessa se ahdistus tulee ja oksennanko.
    Olen myös alkanut pelkäämään sairastunko skitsofreniaan tai tekeekö tämä ahdistus jotain pahaa ja pysyvää aivoilleni.
    Olin juuri noin vuoden ajan melkein vapaa ahdistuksen kynsistä, mutta jostain syystä olen ahdistunut jälleen ja sen seurauksena alkaa jo toivo loppumaan, onko minulla hyvää elämää edes edessä.
    Aina ollessani erittäin ahdistunut minulle tulee ikäänkuin jonkinlaisia “pakko-oireita” ja aina kun mieleeni tulee ahdistava ajatus teen rituaalini ja koen että se helpottaa, mutta se myös häiritsee.

    En tiedä miten saisin ahdistuksen pois

    • Ari

      Reply Reply July 5, 2016

      Moro Henna.

      Onko punastuminen ja punastumisen pelko mielestäsi se pahin ongelmasi juuri nyt? Kuulostaa, että pelkäät punastumisen lisäksi muutakin: oksentamista, sairastumista skitsofreniaan ja itseään ahdistumista. Lisäksi mainitset pakko-oireet ja rituaalin jota suoritat kun ahdistaa. Mitä tarkoitat noilla pakko-oireilla? Ja minkä rituaalin teet jotta ahdistus helpottaisi?

      Oma veikkaukseni jonka voin tehdä tuon kirjoituksesi perusteella (ei siis missään tapauksessa mikään diagnoosi tai edes kunnon arvio) on, että ahdistut kun pelkäät kielteistä arvostelua – vaikka jos punastut tai muuten näytät ahdistuksen merkkejä. Pelkäät siksi paitsi punastumista, myös ahdistumista itseään. Ahdistuminen taas pelottaa koska mielesi pelkää, että punastut – tai jopa sairastut sen ahdistuksen takia vaikka skitsofreniaan. Koetat kontrolloida itseäsi ja ‘oireitasi’ ja siksi olet kehittänyt rituaaleja. Pitäisi selvittää, mitä pelkät eniten, mikä pelko on ydinpelko. Jos hoidat pois punastumisen pelon, niin pelkäätkö silti ahdistumista? Jos et enää pelkä skitsofreniaan sairastumista, niin pelkäätkö silti ahdistumista?

      Joka tapauksessa ongelmaasi pitää yllä pelko. Samoin kuin se, että keskityt oireisiin.

      Miten saat ahdistuksen pois? Lopettamalla pelkosi. Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa pyritään siihen. Erityiseti oma paradoksaalinen terapiani keskittyy siihen, etä turhat ja epärealistiset ja hyödyttömät pelot voitetaan. Tämähän on paradoksi. Ahdistusta pitää yllä ja aiheuttaakin: pelko. Ahdistus on reaktio joka seuraa pelosta (yksinkertaistettuna). Pelko on usein aiheellista, mutta sinun kohdallasi pelko varmaankin johtuu vääristä tulkinnoista. Ahdistus on kuitenkin luonnollinen reaktio ja sen tarkoitus on pitää sinut turvassa. Jotta turhan ahdiustuksen saa pois pitää lopettaa turha pelko. Se onnistuu tehokkaimmin siten, että se pelko kohdataan – eikä vältellä. Samoin ahdistus kohdataan, eikä vältellä. Ja siinä prosessissa opitaan uusi tapa reagoida, sellainen, että ahdistus ei enää nouse.

      Terkuin,

      Ari

  • Mippe

    Reply Reply July 10, 2016

    Hei. Löysin juuri blogisi ja siitä on ollut paljon hyötyä, kiitos siitä!

    Olen luonteeltani hyvin tunnollinen ja kova murehtimaan. Pakkoajatukseni on se, että pelkään tehneeni jotakin, joka loukkaisi omaa seurustelukumppaniani. Ajatuskaava on tällainen; Olen ollut baarissa ja vaikka en ole juonut liikaa ja muistaisin illasta lähes kaiken, olen jäänyt miettimään useiksi kuukausiksi sitä, että “mitä jos olen pussannut jota kuta baarissa ja näin ollen pettänyt poikaystävääni, mutta en vain muista sitä?”. Murehdin asiaa useita kertoja päivässä. Lisäksi saatan kehitellä päässäni mielikuvia “pussaamistilanteesta” ja sitten en enää erota mikä on totta ja mikä mielikuvitusta. Kuitenkin ajattelen, etten ikinä haluaisi pettää miestäni, ja pettäminen on täysin periaatteitani vastaan. Pelkään silti, että humalassa olen niin tehnyt, mutta en vain muista sitä.

    Tällaisia ajatuksia on ollut usean baari-illan jälkeen, vaikka en olisi ollut liian humalassa. Ajatuksen saa laukaisemaan se, jos en esimerkiksi muista tasan tarkalleen mitä olen jollekin sanonut tai miten olen tilanteesta poistunut, jossa olen jutellut jonkun miespuolisen henkilön kanssa. Asiaa ei ole auttanut sekään, että olen kysynyt siltä ihmiseltä kenen kanssa olen silloin illalla jutellut, että “olenko pussannut sinua baarissa?” ja vaikka hän vastaisi, että et ole. Tällöin saatan miettiä, että mitä jos hänkään ei vain muista.

    Asia ahdistaa minua todella paljon enkä tiedä miten saisin asiasta mielenrauhan.

    • Ari

      Reply Reply July 11, 2016

      Hei,

      Tässä on juuri tyypillinen pakkomielteinen ajattelu kyseessä: pelkäät ja vatvot mielessäsi juurikin sitä asiaa mikä on periaatettasi vastaan. Näin se aina menee.
      Et ole pussannut ketään miestä, mutta pelkäät että näin olisi käynyt humalassa ja muistamattasi. Sitten vatvot asiaa, koska et voi olla 100% varma, koska mielesi huijaa sinua ajattelemaan: ”ehkä se sittenkin tapahtui, ehkä olin enemmän juovuksissa kuin luulin, ehkä mieskään ei muista” jne. Tällä periaatteella ajatellen mikä tahansa on mahdollista. Minulla on ollut potilaita jotka murehtivat mm: ”ehkä huomaamattani ajoin jonkun yli, ehkä huomaamattani tapoin jonkun….(Yksi potilaani uskoi tappaneensa jonkun shampanjapullon korkilla ja sitä uhria sitten etsivät yöllä naapurin aidan takana – ei löytynyt 🙂 mutta pelkoa se etsiminen ja vatvominen ei vähentänyt)…eli mielesi huijaa sinut keskittymään johonkin joka on teoriassa ehkä mahdollista, mutta todellisuudessa erittäin epätodennäköistä. Mutta koska se on mahdollista, niin mielesi sekoittaa sen todennäköiseen uhkaan.

      Mielenrauhan voit saada ehkä vain keskustelemalla miehesi kanssa näistä peloistasi ja hyväksymällä se, että kaikenlaisia ajatuksia (kuten pusaamispelkoja) tulee mieleen, mutta että ne eivät merkitse mitään ja niitä ajatuksia ei pidä vatvoa. Tämä voi olla hankalaa – siis se, että päästää irti ja lakkaa vatvomasta. Jotkut tarvitsevat (kognitiivista ja käyttäytymis)terapiaa – lyhyen tai pitemmän jakson tuekseen. Sinun kohdallasi – jos pakkomielle rajoittuu vain pubi-iltoihin ja tuohon yhteen aiheeseen luulisi, että on suhteellisen helppoa tain ainakin mahdollista ominkin avuin lopettaa asian vatvominen. Tietysti yksi apukeino voisi olla, että otat vain esimerkiksi todella vähän alkoholia: kaksi siideriä, eikä enempää. Silti, kokemukseni on, että mieli kyllä löytää tästäkin aukon. Onhan mahdollista, että siltikin unohdat, jos otitkin enemmän huomaamattasi jne… 🙂

      Tsemppiä vain, koeta rohkeasti kyseenalaistaa pelkosi ja nauti mukavista pubi-illoista!

      Ari

  • Mippe

    Reply Reply July 11, 2016

    Hei. Kiitos kattavasta vastauksesta, luit ajatukseni! 🙂 Vielä muutama kysymys lopuksi:

    Juurikin, etten muistiaukkojen takia voi olla 100 % varma, saa mielen ajattelemaan katastrofaalisesti ja aiheuttaa pettämisen pelkoa. Silloin, kun muisti on joinakin pubi-iltoina lähtenyt enemmän, niin silloin vasta mielikuvituksella onkin tilaa ollut kehitellä päässä teorioita, mitä on voinut sattua.

    Voisi ajatella, että humalassakin (ainakin silloin kun on tietoisessa tilassa) ymmärtää ja muistaisi, jos on toiminut selkeästi väärin. Pelkään silti, että alkoholi vie minulta järjen äänen ja saisi toimimaan periaatteitani vastaan? Johtuisikohan pussaamispelko siitä, että olen niin ehdoton ja tiukka pettämisen suhteen, siis että uskollisuus on minulle niin tärkeä arvo?

    Otan vinkistä vaarin; jonkin on pakko muuttua, ettei tätä tapahdu jatkossa. En halua enää juoda alkoholia niin, että muisti alkaisi yhtään pätkiä.

    • Ari

      Reply Reply July 19, 2016

      Joo, pahoittelut kun kesti vastaaminen. Olen joutunut pyytelemään anteeksi aika monelta viime aikoina – syynä on perhessäni tapahtunut vakava sairastapaus joka on vienyt aikaani ja voimiani…

      Kysyt pakkomielteestäsi:

      “Johtuisikohan pussaamispelko siitä, että olen niin ehdoton ja tiukka pettämisen suhteen, siis että uskollisuus on minulle niin tärkeä arvo?”

      Juuri näin. Koska sinulla on niin ehdoton asenne tai arvo, sen rikkominen (ja jopa ajatyus arvon rikkomisesta) on aivan järkyttävän pelottavaa mielellesi. Jos toisen pussaaminen – tai jonkinlainen asia minkä kokisit pettämiseksi – ei olisi sinulle mikään juttu niin et ahdistuisi siitä ajatuksesta, että vahingossa ja humalassa sen teit. Koska sinulla on arvoja jokainen asia mikä uhkaa niitä arvoja, vaikkakin mielessäsi vain, on uhka, eli vaara, ja mielesi toimii samalla tavalla kuin jos kyseessä olisi todellinen uhka. Eli mieli on levoton, se etsii todisteita ja lisää ahdistusta – koska ahdistus on mielen keino virittää keho toimintaan…joten juuri se, että sinulla aon arvoja tässä kohtaa saa aikaan sen, että taistelet – vaikka tämä taistelu vain lisää ahdistusta.

      Hyvä ensiapua on suunnitelmasi olla ottamatta alkoholia jos se kerran lisää pelkojasi. Parempi vielä olisi jatkossa oppia olemaan pelkäämättä, mutta se saattaa vaatia enemmän työtä – ja usein jopa terapiaa.

      Terkuin,

      Ari

  • Leenaliinu

    Reply Reply August 20, 2016

    Hei,

    kiitos blogistasi! Olen kärsinyt vuosia sosiaalisten tilanteiden pelosta. Pahin pelkoni on käsien vapinan näkyminen muille. Sain oireet pois lääkityksellä, mutta haluaisin jättää taakseni sekä lääkityksen, että tämän pelon. Lopetin siis lääkityksen noin 6kk sitten ja yksi tällainen ahdistuskohtaus on tullut ja nyt pelkään jo kovasti uutta..olen ammatissa, jossa ei ole (mielestäni) varaa ‘mokailuun’. Onko minulla toivoa paremmasta?

    Olen muuten myös käynyt 3 vuotta terapiassa mutta jotenkin tuntuu, että emme päässeet aivan ongelman ytimeen. Terapiassa olen saanut neuvoksi lähinnä huomion kiinnittämisen toisaalle ja lisäksi terapeutti on lohdutellut, että toiset tuskin huomaa vapinaani/ahdistustani. Sitä on silti vaikea uskoa eikä ajatus oikein lohduta, ajattelen lähinnä, että kyllä taatusti huomaa. Terapia on nyt loppumassa ja olen hiukan pettynyt.

    • Ari

      Reply Reply August 21, 2016

      Hei Leenaliinu,

      Kiitos kiitoksista! Blogijuttuja kirjoittelen voimieni mukaan. Olen ottanut hiukan missioksi itselleni muuttaa sitä, miten Suomessa asennoidutaan ahdistus ja mielialaongelmiin. Minua suututtaa se, että Suomessa eivät edes alan ammattilaiset (terveydenhuollossa) oikeasti tiedosta, että ahdistusongelmat voidaan voittaa, eikä tarvitse vain tyytyä turruttamaan oireita.

      Asenne, että vai oireita voidaan hoitaa näkyy toki kaikilla keskustelupalstoilla. Ihmiset eivät vain usko ja tiedä, että nämä ongelmat ovat oikeasti ja todistettavasti voitettavissa…mutta se, että alan ihmiset eivät tätä tiedä on kaikkein pahinta… Tästä seuraa se, että keskustelupastoilla vain vatvotaan ikuisesti ongelmia ja lääkkeiden sivuvaikutuksia…

      CBTssakin kylla opitaan noitakin asioita mistä mainitsit: kiinnitetään huomiota ulkoiseen – ja vähemmän omiin oireisiin jne, mutta tämä on vain osa hoitoa. Tärkeintä on, etta opit olemaan pelkäämättä noita oireita (vaikkapa käsien vapinaa)…Tätä ei saavuteta niin, että terapeutti uskottelee sinulle jotain tai lohduttelee..

      Joka tapauksessa: Ahdistus – ja ahdistuksesta ja jännittämisestä johtuva kasien vapina ja muu oireilu ovat suoraviivaisia hoidettavia paradoksaalisella CBT terapialla. Ei siitä tarvitse vuosia karsia. CBT toimii. Ota yhteyttä jos haluat keskustella lisää.

      Ari

  • Tommi

    Reply Reply September 26, 2016

    Moi!
    Löysin vasta tämän loistavan blogin,kiitos siitä!
    Olen 47v mies ja kärsin punastelusta,sosiaalisten tilanteiden jännittämisestä,ahdistuneisuudesta.Olen usein huolissani ja pelkään,että läheisilleni tai itselle tapahtuu jotain pahaa.Olen kova tarkkailemaan itseäni.Punastunko,hikoilenko,täriseekö kädet yms.Tilanne paheni noin 3 vuotta sitten kun sain ilkeitä sydämen rytmihäiriöitä.Sydän tutkittiin perinpohjin,eikä mitään varsinaista vikaa löytynyt.Silti vahdin sydämeni toimintaa liian paljon.Lenkkeilen ja rasitan sydäntä eikä sydän oireile.
    Usein huomaan olevani ahdistunut ilman sen kummempaa syytä.Huomaan hengittäväni pinnallisesti ja jännitän jotain olematonta tulevaa.
    Luin vasta kirjoittamasi e-kirjan ja se antoi paljon mahtavia vinkkejä.Tänään työpaikan kahvipöydässä viisveisasin siitä minkä värinen naamani oli..ja se oli vapauttava tunne!Koulutus jatkuu taas huomenna.😊
    Yritän todella päästä tästä typerästä käsijarru päällä elämisestä.
    Kiitos

    • Ari

      Reply Reply September 26, 2016

      Moro Tommi,

      kiitos positiivisesta palautteesta. Punastuminen ja punastumisen pelko ovat kaksi eri asiaa…ja olet oikein oivaltanut, että sille punastumisen pelolle kannattaa antaa piut paut. Punastu vaan jos siltä tuntuu. Samoin sydämen rytmihäiriö – ja sen pelo ovat eri asioita. Olet lenkkeilemällä ja muulla rasituksella pannut sydämesi töihin ja huomannut, että se hoitaa hommansa. Keskittymällä oireisiin, kuten punastumiseen tietenkin…pahennat pelkoasi ja samalla lisäät punastumisen tunnetta. Mutta muista: punastumisen tunne on jälleen eri asia kuin punastuminen. Joka tapauksessa teet aivan oikein, kun teet asioita vaikka edelleen ehkä pelkäät joitakin oireita. Huomenna on koulutusta? Keskity siihen mitä näet ja kuulet, älä kokemiisi oireisiin. Jos koet punastuvasi, niin älä ainakaan koeta peitellä sitä.

      Toivon, että jatkat rohkeasti asioiden tekemistä vaikka ehkä pelottaa tai arveluttaa tai jännittääkin – ja vaikka tuntuu, että punastuu…

      Tsemppiä vaan ja hyviä koulutuksia jne,

      Ari

  • Leo

    Reply Reply October 4, 2016

    Moro!
    Kiitoksia blogista!
    Olen 21v mies ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka on haitannut pahasti työnhakemista ja normaalia elämää.
    Pelkään myös erittäin paljon punastumista vaikka nykyään olen huomannut, että en edes välttämättä punastu vaikka siltä tuntuu. tarkkailen sosiaalisessa tilanteessa itseäni koko ajan ja pelkään että punastun ja jännittämiseni huomataan. Joskus saatan myös saada paniikkikohtauksen esim. kaupan kassalla missä on ruuhkaa jolloin alan hikoilemaan ja sydän hakkaa täysillä. En kuitenkaan pelkää paniikkikohtauksia vaan sitä, että jännittämiseni ja paniikkini huomataan.
    Oireeni alkoivat joskus yläasteella ja pahenivat ammattikoulussa, josta lähtien se on pysynyt lähes samana tähän päivään asti oireet ovat ehkä jopa hieman helpottaneet, mutta silti vielä tuntuu ylitsepääsemmättömältä hakea esim. työpaikkaa ja mennä johonkin uuteen porukkaan.
    Terapiassa olen ollut pari vuotta sitten, mutta jätin sen kesken kun ei auttanut ollenkaan.

    • Ari

      Reply Reply October 5, 2016

      Moro Leo,
      Millaista terapiaa sait sosiaalisten tilanteiden pelkoon? Liittyikö siihen kotitehtäviä missä kohdataan sosiaalisia tilanteita asteittain vaikeuttaen tilanteita? Entä omien ajatusten kyseenalaistamista? Mitä terapiassa tehtiin punastumisen pelolle? Nämä ovat asioita joihin paradoksaalisessa kognitiivisessa ja käyttäytymisterapiassa puututaan tehokkaasti ja aggressiivisesti.

      Sosiaalisten tilanteiden pelko – tai sen hoito siis – on kokemukseni mukaan aika heikossa asemassa Suomessa. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa ei voi hoitaa vain ongelmasta puhumalla. Pitää tehdä todellisia muutoksia siihen mitä teet kun on edessä sosiaalinen tilanne, vaikkapa niinkin yksinkertainen kuin kaupan kassajonossa oleminen. Lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa ei voi hoitaa niinkuin vaikkapa paniikkihäiriötä, missä pelon kohtaaminen asteittain siedättämällä on ainakin paradoksaalisessa kognitiivisessa ja käyttäytymisterapiassa hoidon kulmakivi.

      Sosiaalisten tilanteiden pelko vaatii siedätyshoidon ja ajatusten (tulkintojen) kyseenalaistamisen lisäksi myös muita elementtejä. Noita muita elementtejä ovat mm. etukäteismurehtimisen ja jälkikäteen tapahtuvan märehtimisen lopettaminen. Erittäin tärkeä osa sosaalisten tilanteiden pelon kognittivista ja käyttäytymisterapiaa on se, että sisäinen ’omakuva’ muutetaan. Tässä tarvitaan kokenutta terapeuttia ja erilaisia paradoksaalisia tekniikoita. Itse käytän tehokkaasti mm. erilaisia testejä ja videota, joiden avulla asiakas oppii uuden tavan nähdä itsensä.

      Pidän taas marraskuussa sosiaalisten tilanteiden pelon voittamiseksi jonkun ryhmäsessionkin.
      Jos olet kiinnostunut osallistumaan, niin ota yhteyttä sivulla: ’varaa terapiaa’ http://paniikkihairio.fi/ota-yhteytta/ Ryhmän koko rajoitetaan maksimi 6 henkeä. Aluksi tapaat terapeutin. Tähän käytetään 2 skypesessiota. Varsinaisessa ryhmässä tehdään alkuun intensiivinen harjoitus joka vastaa 4-5 tapaamista, jonka jälkeen 4 viikoittaista skypetapaamista. Hinta on edullisempi kuin olisi normaalisti 10 tapaamista (900.00€): 700€. Kuitenkin terapia on vielä intensiivisempää kuin yksilöterapiassa. Toki voit kysyä myös yksilöterapiaa.

      Joka tapauksessa:

      Ota rennosti,

      Ari

  • Justine

    Reply Reply November 7, 2016

    Moi taas,

    Kommentoin tuossa toiseen postaukseesi, mutta yritetään nyt uudelleen paremmalla onnella 🙂

    Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka rajoittaa elämääni. Pelkoni on ehkä vähän epätyypillistä, koska en niinkään ujostele vieraita, vaan ahdistus ilmenee pikemminkin tuttujen ihmisten keskuudessa. Olen tullut siihen päätelmään, että pelkään ahdistumista ja ahdistuksen aiheuttamia oireita, koska (tuttujen) ihmisten (kuvitteelliset) odotukset pelottavat minua. Pelkään siis, että minulta odotetaan jotakin, mihin en pysty vastaamaan, koska olen ahdistunut. Pelkään vaikkapa, että tuotan ystävälle pettymyksen, koska joudun perumaan tapaamisen ahdistuksen takia, tai en ole hyvää seuraa, koska olen ahdistunut.

    Ajatus paradoksaalisesta menetelmästä on mielenkiintoinen, luin kurssisi, mutta en osannut oikein soveltaa sitä omiin ongelmiini. Tiedän, että murehtiminen ja erityisesti sosiaalisten tilanteiden jännittäminen etukäteen on täysin turhaa. Tiedän myös sen, että omien oireitten tarkkailu vain pahentaa tilannetta. Olen havainnut hyväksi muutaman vinkin, jotka luin jostakin kirjasta: kun olen ahdistavassa tilanteessa, keskityn ympäristööni, nimeän viisi kuulemaani ääntä, viisi asiaa jotka näen, viisi tuntemusta (ei kuitenkaan ahdistusta vaan vaikkapa sen miltä vaate tuntuu ihoa vasten). Käännän huomioni muihin asioihin.

    Enemmän kuin itse tilanteessa kokemani ahdistus, kärsin kuitenkin ennakkopelkäämisestä. Joskus sitä on vaikea edes käsitellä ajatuksen tasolla, koska voin herätä aamulla vahvaan ahdistukseen ja muistaa vasta sitten mikä oli syy, jonka takia jännitän/olen ahdistunut. Kuitenkin kun fyysinen olotila on jo päällä, on vaikea pysäyttää ajatuksia, katastrofimielikuvia, jotka tietysti vain pahentavat kurjaa oloa. Oravanpyörä on valmis. Hengitysharjoituksista ja tietoisen läsnäolon harjoituksista on ollut vähän hyötyä.

    Kiitos ajatuksiaherättävästä blogista ja hyvää talven jatkoa 🙂

    • Ari

      Reply Reply November 13, 2016

      Hei vaan.
      Vastasin toiseenkin kommenttiisi. Pahoittelut vastauksen viipymisestä, se johtuu siitä, että meillä on ollut vakava sairaustapaus perheessä ja se vei aikaa ja huomiota viime viikon ajan.

      Muutamalla sanalla kommentoin tätä viestiäsi:

      Aluksi lainaus joka hiukan puhuu juri mainitsemastasi aiheesta, eli sosiaalisten tilanteiden eri pelon piirteistä. lainaus on eräästä omasta ohjekirjasestani:

      Mikä pitää sosiaalista ahdistusta yllä?

      A: Tilanteeseen liittyvät ahdistusta ylläpitävät tekijät:
      1. Oletettu uhka – tulkinta (esim: ”punastun”, ”ääni tärisee”, ”vaikea keskittyä” tai vain: ahdistun valtavasti – ja se näkyy…)
      2. Turvaa hakevat käyttäytymiset (esim: katsekontaktin välttely, tilanteen välttely)
      3. Keskittyminen oireisiin, eikä ulkoiseen (pään sisäinen tiedonkäsittely)
      4. Voimakas mielikuva itsestä ja oireista (esim: ”olen punainen kuin tomaatti..”)

      B: Tilanteen ulkopuoliset ahdistusta ylläpitävät tekijät:
      5. Etukäteismurehtiminen (”mitä jos taas”…”en saa nyt mokata”..)
      6. Jälkikäteen märehtiminen (erityisen paha yhdistettynä pään sisäiseen tiedonkäsittelyyn; kohta 3 yllä).

      Tehokkaaseen SA hoitoon kuuluvat elementit joilla puututaan kaikkiin kuuteen ylläolevaan. Sosiaalisen ahdistuksen hoitoon ei yleensä riitä pelkkä totuttaminen/siedättäminen – silloinkaan kun siedättämisen liitetään huolellinen uhkien/tulkintojen kyseenalaistaminen kognitiivisesti. Henkilö saattaa rohkeasti ja sinnikkäästi koettaa ’kohdata pelkonsa’ uudestaan ja uudestaan, mutta siedätys ei kuitenkaan muuta asiaa: kielteinen omakuva sosiaalisissa tilanteissa säilyy muuttumattomana – ja ahdistus pysyy sitkeänä.

      Eli sosiaalista ahistusta pitävät yllä monet tekijät joista yksi, niinkuin olet huomannut omalla kohdallasi on tuo etukäteiswmurehtiminen.

      On ikävää, mutta tavallista, että oma rohkeutesi ei riitä jos taistelet sosiaalisen ahdistuksen kanssa. Vaikka todellakin rohkeasti menet uudestaan ja uudestaan vaikeaan tilanteeseen. Kuitenkin sosiaalisesta ahdistuksesta pääsee.

      Muuten: se, että ahdistus on pahin kun on tekemisissä tuttujen kanssa on aika yleistä myös. Niinkuin päättelitkin, siihen usein liittyy tietynlainen ‘suorittaminen’ ja häpeä jos ahdistus näkyy. Toisille nämä tuntemukset ovat merkityksellisempiä silloin kun on tekemisissä tuttujen kanssa ja siten vieraitten kanssa voi olla helpompaa. Toisille taas vieraitten kanssa on vaikeampaa. kaikki riippuu aina omista tulkinnoista. Huomaan, että sinulla on vahvoja tulkintoja jotka toimivat itseäsi vastaan “tuotan pettymyksen” jne.

  • J

    Reply Reply July 20, 2019

    Moi! Kärsin itse pahasti elämääni rajoittavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta. En pysty enää olemaan edes läheisten ihmisten kanssa ahdistumatta. Suurin pelkoni näissä tilanteissa on että ahdistukseni näkyy päällepäin ja saa myös esim läheiseni ahdistumaan ja vaikeuttaa hänen olemistaan minun kanssani. Toisaalta voisin yrittää selittää ongelmani mutta en usko joidenkin läheisteni millään ymmärtävän miksi minua ahdistaa heidän kanssaan ja saattaisivat jopa pahastua. Ahdistukseni on mennyt jo siihen pisteeseen että ulos asunnosta lähteminen on vaikeaa. Jos lähden vaikka lenkille ahdistun jokaisesta vastaan tuliasta ja yritän vain jotenkin käyttäytyä normaalisti kun vastaantulija kävelee ohi. Olen yrittänyt mennä sosiaalisiin tilanteisiin joissa voisin tutustua ihmisiin mutta kun joku tulee niissä puhumaan minulle vaikutan pelästyneeltä ja vastaan vain nopeasti kysymykseen esim “miten menee” ja sen jälkeen menen ihan lukkoon enkä pysty jatkamaan keskustelua. Niin ei nämä ihmiset sitten enää minulle viitsi yrittää tulla puhumaan,kun ei siitä mitään tule. Eli siis pää on ahdistuksen takia niin jumissa sosiaalisissa tilanteissa etten pysty puhumaan ihmisten kanssa vaikka yrittäisin ja tulee vain kiusallisia tilanteita, niin miten pystyn altistamaan itseäni sosiaalisille tilanteille?

    • Ari

      Reply Reply July 21, 2019

      Moro,
      Ensiksi on sanottava, että vaikeaan sosiaaliseen ahdistukseen harvoin riittää pelkkä altistaminen. Jonkin verran se auttaa, ja toisinaan on ihan riittävä siihen, että saavutat tavoitteesi, mutta usein tarvitaan pari muutakin työkalua: sen oppiminen, miltä oikeasti näytät sosiaalisissa tilanteissa (eri asia kuin se miltä kuvittelet näyttäväsi), pelkojen (sen, että sinua arvostellaan) muokkaaminen realistisemmiksi, ja lopulta: sen oppiminen, että varmaankin voit pärjätä paremmin kuin uskot – tai sen oppiminen, että voit pärjätä, eli voit oppia pärjäämäään…Olen tästä kirjoitttanut joissakin artikkeleissani.

      Mutta lyhyesti nyt altistamisesta: Altistaminen pitää tehdä riittävän pienin askelin. Niin pienin, että varmasti (tai melko varmasti) voit sen suunnittelemasi altistusaskeleen ottaa ja suorittaa lopuun slti, vaikka samalla ahdistaa. Tämä on tärkeää. Sitä askelta pitää sitten toistaa. Ja toistaa. Ja toistaa. Kunnes se on helppo. Sitten teet seuraavan askeleen.

      Tuollaisen altistushierarkian laatiminen vaatii huolellista suunnittelua. Ja usein kokenen terapeutin apua, mutta se on mahdollista tehdä myös yksin.

      Hyvää jatkoa sinulle,

      Ari

  • Ronja

    Reply Reply September 2, 2019

    Hei.

    En usko, että altistusterapia toimii vakaviin sosiaalisten tilanteiden pelon tilanteisiin. Uskon, että fokus pitäisi olla siinä, miksi ihminen ylipäätään kokee näitä tuntemuksia. Jos terapian päätapana on altistaa ihminen sosiaalisiin tilanteisiin, hän luultavasti saa vain enemmän huonoja kokemuksia, koska ongelman syntyä ei ole tutkittu riittävästi – eli kokonaan. Jos ei ymmärrä ongelmansa syntyä ja syitä, ei voi myöskään ymmärtää muuttaa ajattelutapojaan.

    Lukiessani kirjoitustasi minulle tuli vain mieleen sama, kuin hoitaisi masentunutta sanomalla esim. että mene ulos, katso kuinka kaunis maailma on, hymyile päivittäin – homma ei toimi, koska masentunut ei pysty siihen. Hän ei ymmärrä, miksi näkee asiat niin negatiivisesti, jonka takia hän ei voi myöskään muuttaa ajattelutapaansa. Samalla tavalla sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä ei pysty ihmisille altistumiselle, koska ei ymmärrä, miksi tuntee kuin tuntee. Tämän takia hänkään ei pysty muuttamaan ajattelutapaansa tai käytöstään. Altististerapia on mielestäni vain laastari, jos ongelma kytee oikeasti syvällä ja on muodostunut kauan sitten.

    Toki kaikki kokemukset ovat omanlaisiaan ja joillekin tästä varmasti onkin hyötyä. En vain usko sen olevan paras – tai edes toimiva – hoitomuoto vakavaan .STP:on. Monet voivat pelätä sitä, että heidän oireensa näkyvät ulospäin. Uskon silti, että useimmat tästä ongelmasta kärsivät pelkäävät eniten sitä, mitä ihmiset heistä ajattelevat, koska yleensä asia menee syvemmälle, kuin vain siihen, miltä ihminen näyttää. Ja vaikka ihminen pelkäisi tilanteessa eniten sitä, että muut huomaisivat hänen jännittämisensä, eikö paras hoitomuoto olisi selvittää, miksi hän jännittää ylipäänsä?

    • Ari

      Reply Reply September 2, 2019

      Hei Ronja,
      Olen todella hämmästynyt kommentistasi. Minä, jos kukaan olen Suomessa terapeutti, joka ei hoida sosiaalisten tilanteiden pelkoa altistamalla. Sen luulisi tulevan esiin artikkeleistani – vaikkakin tietenkään artikkelit eivät ole terapiaa, ne antavat vain pieniä näkökulmia ja ovat tarkoitettu kaikkien kulutettavaksi, ei tieteellisiksi julkaisuiksi. Et ole nähtävästi lukenut artikkeliani kovin huolella. Missä kohtaa artikkelissani puhutaan altistuksesta sosiaalisen pelon hoidossa? Lainaan omaa tekstiäni: ” Paradoksaalinen kognitiivinen käyttäytymisterapia on järjestelmällistä lyhytterapiaa missä ongelmia ei vatvota. Ahdistuksesta tai paniikista ja peloista ei ainoastaan puhuta. Terapiassa kääritään hihat ja aletaan muuttaa ajatteluasi ja reagontitapojasi.” > Ajattelua, ts. tulkinta, ts sitä miten näet asiat – muutetaan. Terapiassa tämä tarkoittaa mm. sitä, että tunnistetaan pelot – ja se miksi ihminen on alkanut pelkäämään sosiaalisia tilanteita.

      Artikkelissa toki mainitaan, että välttelyn sijaan kannattaa koettaa osallistua. Tämähän on yleisellä tasolla oleva neuvo. Kirjoitan: ” Sosiaalisen tilanteen välttämisen sijaan osallistu. Etukäteen suorittamasi pelkäämisen ja asian vatvomisen ja pyörittelyn sijaan tee päinvastoin: Älä vatvo, äläkä koeta suorittaa niin täydellisesti. Älä koeta sanoa jotain hienoa ja hienosti tai oikein. Älä koeta olla punastumatta. Kyseenalaista pelkosi: ehkä punastumien ei olekaan loppujen lopuksi niin vaarallista kuin ajattelet. Ehkä et edes punastu niin pahasti kuin luulet. Älä tarkkaile itseäsi, vaan tarkkaile ulkopuolista maailmaa…”
      > Onko tämä mielestäsi huono neuvo? Tässä ei kuitenkaan ole kyse altistamisesta, vaan ihan vain ”talonpoikaisjärjellä” annettu ehdotus. Eihän osallistuminen tietenkään onnistu jos pelko on niin voimakas, että välttely tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Tällöin tarvitaan apua mm. sen ajattelun muuttamiseen. Paras apu on CBT terapia. Oasllistumisehdotuksella ei tietenkään tarkoiteta altistamista. Altistaminen on aivan eri asia, se ei ole sitä, että vain menet pelkoa kohti uudestaan ja uudestaan. Ja sosiaaliseen pelkoon liittyen sitä ei edes käytetä CBTssä (ennen kuin mahdollisesti loppuvaiheessa jolloin uskomus itseen on jo toinen)

      Huomaan, että sinulla on aika lailla väärä käsitys siitä mitä altistamisella CBT terapiassa ylipäänsä tarkoitetaan. Monia ahdistusongelmia, esimerkiksi paniikkihäiriötä hoidetaan tehokkaasti altistamalla, mutta silloinkin se on toki muuta, kuin, että menet kohti pelkojasi ja vain koetat hymyillä. Ennen altistamista tehdään huolellinen arvio ja kognitiivinen työ, eli juuri se, että kaivaudutaan pelkojen syihin – ja niihin pelkoihin ei vain tutustuta, vaan niitä muutetaan. Kun on saatu toivottu muutos ajatteluun/pelkoihin, sitten vasta altistetaan. Altistaminen taas tehdään huolella, askel kerrallaan niin, että joka askeleella oppii – jolloin myös muutos ajattelussa vahvistuu. Ja masennusta ei tietenkään hoideta pakottamalla positiiviseen ajatteluun.

      Sosiaalisten tilanteiden pelko on vielä poikkeus tässä. Sitä ei hoideta altistamalla CBTssä (useissa muissa terapiamuodoissa kylläkin hoidetaan altistamalla ja altiastaminen on yleisin neuvo, mutta ei CBTssä). Soslaalinen ahdistus on tutkitusti erilainen kuin esimerkiksi paniikkihäiriö. Sitä nimenomaan EI hoideta altistamalla – siis CBTssä.

      Sosiaalista pelkoa pitävät yllä ainakin 7 pääelementtiä:
      1: Etukäteen murehtiminen (josta artikkelissa lyhyesti kerrotaan)
      2: Tilanteeseen liittyvät negatiiviset pinnalliset ajatukset itsestä ja sosiaalisesta tilanteesta. (Miltä näytän, mitä minusta ajatellaan, en osaa…)
      3: Syvemmällä olevat ydinuskomukset ja säännöt/standardit itselle (haavoittuvuustekijät: olen huono, olen tyhmä, en saa epäonnistua, on oltava hyvä…)
      4: Tilanteeseen liittyvät pelkoja ylläpitävät käyttäytymiset (välttely, turvaa hakevat toimet, kuten ylivalmistautuminen, toisten tarkkailu ym)
      5: Negatiivinen kuva itsestä tilanteessa (eri asia kuin nuo uskomukset, tarkoittaa nimenomaan kuvitteellista kuvaa itsestä, tähän CBTssä on erityismenetelmät) > ei voi oppia uutta vaikka kuinka altistaisi koska kuva ei muutu.
      6: Sisäänpäin kääntynyt huomio > johtaa siihen, että ainakaan altistamistilanteessa ei voi oppi uutta.
      7: Jälkikäteen tapahtuva märehtiminen

      Näiden lisäksi muita osa-alueita. Nuo kaikki on muutettava kunnollisessa CBT terapiassa – silloin kun kyseessä on vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko. Näistä osa-alueista olen koettanut hiukan antaa vinkkejä näissä artikkeleissani – jotka eivät kuitenkaan kata koko ongelmaa, vaan aina pienen osan. Kun aletaan hoitaa mitä tahansa ahdistusongelmaa terapiassa, juttu on aivan toinen.
      Suuri osa ihmisistä kärsii jonkinlaisesta ahdistuksesta/jännittämisestä sosiaalisissa tilanteissa. Heillä ei useimmiten ole sen syvempää syytä, jota olisi tarvetta paljastaa. Useimmat pärjäävät asian kanssa. Toisille sitä muodostuu ongelma ja joillekin ihan elämää rajoittava ongelma. Tällöin voi olla kyseessä varsinainen häiriö nimeltä sosiaalisten tilanteiden pelko. Näilläkään ei kaikilla ole kyseessä esimerkiksi itsetunto-ongelma, vaan pinnallisempi pelko arvostelun kohteeksi joutumisesta ja omasta kyvyttömyydestä pärjätä. Nämä ovat kohtuullisen suoraviivaisia muuttaa CBT terapian avulla. Osa porukasta sitten tarvitsee perusteellisempaa ydinuskomusten muokkaamista. Mutta aina sosiaalisten tilanteiden pelon CBT terapiassa keskeisenä on juuri se, että syyt peloille tunnistetaan, se, miksi pelkäät, miksi ajattelet/tulkitset noin, tunnistetaan – ja muutetaan. Se ei tapahdu altistamalla.

      (kannattaa ehkä myös vilkaista mitä vastasin kolme vuotta sitten nimimerkille Justine, hiukan ylempänä ketjussa)

Leave A Response

* Denotes Required Field