Kuinka pääsee eroon ahdistuksesta, paniikkihäiriöstä, jatkuvasta pahasta olosta?

160_F_61970211_6Y3jjxO9qE6UFHa1vNm50gKtqL6YsjRp

Vastaus: älä koeta päästä eroon ahdistuksesta. Hyväksy se.

Onko jatkuvasti paha olla; heti herättyä ahdistaa ja alkaa välitön jumppa mielessä: onko tänään taas yhtä ahdistava päivä? Jos voit huonosti koko ajan, niin on ymmärrettävää, että mielessäsi on vain yksi asia: ”miten saada olo helpottamaan?” Jäät ehkä jumiin odottamaan, että olo helpottaisi – ja voisit lopulta alkaa elää. Ja siksi kysyt itseltäsi samantapaisen kysymyksen kuin on otsikossa: ”Kuinka pääsen eroon ahdistuksesta, masennuksesta, paniikkihäiriöstä, oudosta olosta, pahasta olosta, depersonalisaatiosta…”

Tässä on ongelma. Niin kauan kuin kysyt itseltäsi tämän kysymyksen; niin kauan kuin keskityt pääsemään ahdistuksesta tai pahasta olosta eroon, et pääse siitä eroon!

Tietenkin haluat eroon pahasta olosta, mutta haluamalla sitä kovasti – aiheutat lisää pahaa oloa. Toisaalta hyväksymällä paha olo voi tapahtua päivastainen: se lähtee…

Ajattelin tämän jutun jälkeen kirjoittaa sarjan artikkeleita jotka käsittelevät tätä ristiriitaa. Koetan samalla antaa vinkkejä, miten oikeasti voitat ongelmasi, olipa se paniikkihäiriö tai oudon olon kokemus, niinkuin depersonalisaatio, masennus tai jokin muu psyykkinen pahan olon kokemus. Tässä artikelissa kuitenkin hiukan yleisasiaa aiheesta ahdistus, paha olo ja hyväksyntä.

Mikä on epänormaalia? Pitääkö ahdistus hyväksyä?

Lyhyesti ensin yleisasiaa asenteestamme kun koemme pahaa oloa tai outoa oloa. Olemme oppineet asennoitumaan niin että on ”normaaleja” kokemuksia ja sitten on ”epänormaaleja”. Normaalit ovat oikein ja hyväksyttäviä kun taas epänormaalit ovat pahoja ja niitä ei saa ainakaan itse kokea. Psykoterapiakin on perinteisesti ottanut tämän asenteen. On ”tervettä normaaliutta”, millä on tarkoitettu, että kunhan ihminen on psyykkisesti terve, hän on onnellinen, rauhallinen ja motivoitunut tekemään tärkeäksi ja arvokkaiksi kokemiaan asioita. Tästä seuraa väistämättä se asenne, että jos ihminen onkin ahdistunut, surullinen, tai kokee esimerkiksi jotenkin outoa, selittämätöntä oloa –kuten depersonalisaatiossa- tai muuten pahaa oloa – niin hän ei ole terve vaan on sairas. Hän kokee psyykkistä sairautta. Ja se koetaan vaaralliseksi, uhkaksi.

Hyväksyntä, joka on olennainen osa muunmuassa modernia kognitiivista ja käyttäytymisterapiaa, on erilainen asenne. Kun hoidan paniikkihäiriöstä kärsiviä tai depresonalisaatiohäiröstä kärsiviä tai masennuksesta kärsiviä, itse asiassa melkein mistä tahansa psykkisestä pahoinvoinnista kärsiviä, esittelen lähes aina alkuun käsitteen ”hyväksyntä”. Joskus (aika usein) kohtaan ensin vastustusta. Ja se on ymmärrettävää: Joku tulee luokseni hakemaan apua kärsimykseen ja minä ehdotan, että emme taistelekaan kielteiseksi koettuja tunteita (tai joskus tunteiden puutetta) vastaan, vaan hyväksymme ne – ja silti teemme asioita jotka ovat tärkeitä…”Helppo sanoa; et sinä voi ymmärtää tätä, ei tätä voi hyväksyä…jos itse olisit ahdistunut jatkuvasti, niin hyväksyisitkö muka sen…” ovat ehkä ajatuksia joita jollekulle tulee mieleen.

Kärsimystä ei tarvitse hyväksyä

En tietenkään tarkoita, että sinun pitäisi hyväksyä kärsimys. Tarkoitan, että kun jatkuvasti koetat päästä joistakin oireista eroon, kun jatkuvasti keskityt olon muuttamiseen – olo itse asiassa vain pahenee ja ennen kaikkea: et voi elää. Et voi elää jos odotat, että olo ensin helpottuu ja sitten menet töihin. Alat siten opiskella, koetat aloittaa romanttisen suhteen, hankit harrastuksen…Mutta sitä hetkeä ei ehkä tule…Elät vain päässäsi, et oikeasti.

Jos joku on masentunut ja ei siksi mene töihin, niin se passiivinen käyttäytyminen on toki ymmärrettävää ja usein välttämätöntäkin – alkuun. Mutta ihminen voi tottua masennukseensa ja siihen, että kun masentaa, ei tehdä mitää vaan ollaan vain kotona. On selvää, että silloin hän jää monia elämää rikastuttavia kokemuksia paitsi – ja usein kokemusten puute lisää masennusta. Kun on päästy hiukan eteenpäin niin paras lääke on mennä ja tehdä vaikka vielä masentaakin. Jokainen joka on kokenut mielialan tippumisen – ja silti raahautunut vaikkapa kuntosalille tietää, että useimmiten mieliala on parempi siellä käytyä. Kun olet mennyt salille vaikka oli vielä paha olla, ehkä, ainakin hetkeksi, et niin keskittynyt vain pahaan oloon, vaan teit asioita siitä huolimatta. Tässä merkityksessä hyväksyit pahan olon.

Ahdistuskin voi olla hyödyksi – tai johtaa harhaan

Tunteethan, kielteisetkin, ovat meille hyödyksi ja välttämättömiä. Ahdistus kertoo sinulle, että jotakin pitäisi päättää, jotakin pitäisi tehdä. Ollaan ikäänkuin risteyksessä ja sinua ahdistaa niin kauan, että olet päättänyt minne mennään. Ahdistus pakottaa johonkin päätökseen ja se hellittää vasta kun päätös on tehty. Kun ahdistus on oikein kova, niinkuin paniikkihäiriössä voi tapahtua, ahdistus kertoo, että nyt on kyseessä oikea uhka ja on toimittava nopeasti. (mutta paniikkihäiriössä tulkinta on väärä, vaikka itse reaktio onkin luonnollinen)

Tunteet voivat silti johtaa meitä myös harhaan, toimimaan niiden mukaan vastoin omaa etuamme – jos aina automaattisesti toimimme tunteen mukaan. Jos tunne, kuten yllä olevassa mainittiin, on masennus, se voi kehottaa meitä vain olemaan…mutta tällä on rajansa minkä jälkeen tunteen mukaan toimiminen pahentaa oloa ja estää sinua elämästä. Jos tunne on jokin outo kokemus, esimerkiksi depersonalisaatio, jossa itse asiassa osa pelkäämäsi tunnetta voi olla se, että tunnetta ei ole tai että olet irrallasi omista tunteistasi…niin mitä todennäköisesti teet? Varmaankin koet aikoja jolloin huomiosi on erittäin valikoivasti keskittynyt – itseesi ja sen oudon olon tarkkailuun. Ymmärrettävää toki, mutta jos sen takia vältät ihmiskontakteja, niin mitä tapahtuu? Jos olet sellainen kuin suurin osa meistä on, niin varmaankin tämä: jäät kotiin ja ajattelet depersonalisaatio-oireitasi ja sitä miten et voi elää…Jos kuitenkin menisit –tunteesta huolimatta- vaikka kuntosalille, niin on mahdollista, että tunnekin olisi hiukan lievempi, ja ainakin voisit saada joitakin elämää rikastuttavia kokemuksia.

Palvelevatko tekosi ahdistusta – vai rikasta elämää?

Toisin sanoen: kun opit hyväksyntää, se tarkoittaa, että olet valmis kohtaamaan ja kokemaan epämiellyttävätkin tunteet sivutuotteena – kun koet rikasta elämää. Kannustan tarkkailemaan reaktioitasi ja käyttäytymistäsi – kun ahdistaa: Palvelevatko toimesi ahdistusta, depresonalisaatiota, paniikkihäiriötä, masennusta…vai palvelevatko ne rikasta elämää?

Jatkossa kirjoitan joitakin täsmällisempiä lähestymistapoja – miten voi toimia toisin vaikka ahdistaa, ja keskityn aika lailla depresonalisaatiokokemukseen, mutta aihe soveltuu kaikkeen ahdisutuskokemukseen. Seuraile!

Kysy kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta:

Kognitiivista terapiaa – konsultaatiota

 

15 Comments

  • Jere

    Reply Reply February 22, 2017

    Hei,
    nöyrät kiitokseni, että olet jakanut näin paljon hyödyllistä tietoa internetiin. Koin syksyllä intensiivisen identiteettikriisin, jonka seurauksena kehitin itselleni rutkasti stressiä ja ahdistusta. Pian aloin saada paniikkikohtauksia ja depersonalisaatio-tuntemuksia. Löysin pitkän etsinnän jälkeen vaivoihini pientä apua liikunnasta ja yhteisestä ajasta läheisten kanssa. Paniikkikohtaukset hellittivät, mutta ahdistus ja depersonalisaatio jäivät.

    Koin edistyväni kuntoutumisessani koko ajan. Löydettyäni kirjasi, olin todella optimistinen helpommasta huomisesta. Tämä päivä kuitenkin veti minua jättiaskelia taakse. Mukava päivä, vierailu ystävän luona, illalla käsittämätön alakulo ja sitä säikähtäessäni pelottavin paniikkikohtaukseni tähän mennessä. Pelkäsin alakulon johtavan masennukseen ja paniikkikohtauksen aikana kävin läpi intensiivisiä ajatuksia mielenterveyteen liittyvistä peloistani. Pelkäsin vajoavani epätoivoon, epäjärjestykseen, masennukseen ja menettäväni järkeni. Huomasin pian, että intensiivisempikin paniikkikohtaus loppuu ajallaan. Kävin huojentuneena nukkumaan. Heräsin kuitenkin tunnin unien jälkeen uuteen, vielä edellistäkin pelottavampaan paniikkikohtaukseen. Samat ajatukset toistuivat, mutta tuntuivat unenpöpperössä aiempaakin uskottavammilta. Tärisin. Nyt pelottaa ja aiemmin löydetty optimismi tuntuu kaukaiselta.

    Paniikkikohtauksen fyysiset tuntemukset eivät liiemmin pelota minua. Oikeastaan ne tuntuvat jopa purkavan sitä paniikkia, jota koen sisällä. Etenkin vapina. Voisitko käsitellä tarkemmin sitä, miten paniikkihäiriö vaikuttaa ajatuksiimme ja mitä konkreettisesti tehdä, kun paniikista sekavana luulee menettävänsä kontrollin?

    • Ari

      Reply Reply February 26, 2017

      Moro,
      depersonalisaatio on yksi ns. dissosiaatiokokemuksen muoto. Lyhyesti sanoen kyseessää on edelleen ahdistuksen – yleensä erittäin kovan ahdistuksen oire. Depersonalisaatio jää usein päälle vaikka muut ahdistuksen oireilut jo hellittävät. Yksi syy tähän on se, että dissosiaatio-oireet tunutuvat niin oudoilta – ja siksi pelottavilta. Mutta ne eivät merkitse sen kummemmin mitään, kuin muutkaan ahdistuksen oireet. Niitä vain tulee tuijotettua enemmän ja siten pidettyä niitä yllä.

      Kysyt miten paniikkihäiriö vaikuttaa ajatuksiimme. Kyseessä on noidankehä. Yleistäen voidaan sanoa, että ajatuksemme itse asiassa ensin vaikuttavat paniikkihäiriöön. Eikä toisinpäin. Pelkoajatuksillamme luomme ensin paniikin kehän joka pahentaa itse itseään.

      Sitten kyllä kun opimme reagoimaan ahdistumalla toistuvasti ja ongelma kroonistuu, niin hiljakseen alamme pelätä itse ahdistusta. Tällöin paniikkihäiriö siis vaikuttaa ajatteluumme. Alamme pelätä pelkoa, alamme reagoida entistä automaattisemmin pelolla ja ahdistuksella. Aivoihimme alkaa muodostua uusia neurologisia yhteyksiä; hermojen väliiin rakentuu “pelkoväyliä”. Itse asiassa aivojen rakenne näin muuttuu. Mutta hyvä juttu on, että aivan samoin se saadaan muuttumaan toiseen suuntaan. Tällöin uudesta reagoinnista – ahdistumattomasta reagonnista- tulee uusi automaattinen tapa reagoida ennen liiallista ja turhaa ahdistusta aiheuttavaan tilanteeseen.

      Terkuin,

      Ari

  • Jere

    Reply Reply February 22, 2017

    Olisin myös kiinnostunut tietämään lisää paniikkikohtausten välisistä ajoista. Vaikka paniikkia ei näinä hetkinä ole, ahdistus, epätodellinen olo ja huolehtiminen vaivaavat lähes koko ajan.

    • Annie

      Reply Reply March 15, 2017

      Mua kiinnostaa myös tämä sama! Ei ole paniikkikohtauksia ollut pitkään aikaan, mutta pari vuotta kestänyt yhtäjaksoinen vaihteleva ahdistus, epätodellinen olo, hampaiden yhteenpureminen yms? Muita fyysisiä syitä ei ole löytynyt, kuin kilpirauhasen vaivat. Mutta ei taida tuohon liittyä? Alan olla epätoivoinen. Haluaisin jo päästä tästä olosta eroon!

      • Ari

        Reply Reply March 15, 2017

        Kyllä kilpirauhasvaivat saattavat vaikuttaa ahdistuskokemukseen. Mutta jos se on hoidossa niin syy ahdistukseen ja epätodelliseen oloon on varmaankin enemmän psyykkinen. Kuten artikkelissa manitaan, ahdistusta ja epätodellista oloa pitää yllä juuri se, että siitä koettaa niin kovasti eroon. Syntyy noidankehä jossa ahdistuksesta itsestään on tullut mielele uhka. Tähän uhkaan keskittyminen on ymmärrettävää, muutta haitallista. Ymmärrän, että olet epätoivoinen jos olet kokenut tuollaista oloa jo pitkään. ONko sinun mahdollista saada lääkärin lähete kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan? Olen auttanut varmaan satoja pääsemään ahdistuksesta ja mm. epätodellisen olon noidankehästä juuri kognitiivis-käyttäytymisterapiaa käyttäen. Menetelmä on ‘paradoksaalinen’. Lyhyesti sanonen tekemällä päinvastoin kuin miltä tuntuu vaistonvaraisesti käännämme pelon päälaelleen. Ole silti huolellinen: kaikki kognitiivisetkaan terapautit eivät tee kognitiivista-KÄYTTÄYTYMISterapiaa. Ole tietenkin tervetullut ottamaan minuunkin yhteyden, mutta minun hoidoistani ei saa Kelan vähennyksiä. Olen silti täysin koulutettu ja laillisettu – ja aika hyvä siinä mitä teen! – mutta laillistukseni ei ole suomalainen vaan brittiläinen. Mitä sitten teetkin, viestini on: tuollaisesta ongelmasta EI ole pakko kärsiä koko ikäänsä.

  • Jere

    Reply Reply March 1, 2017

    “depersonalisaatio on yksi ns. dissosiaatiokokemuksen muoto. Lyhyesti sanoen kyseessää on edelleen ahdistuksen – yleensä erittäin kovan ahdistuksen oire. Depersonalisaatio jää usein päälle vaikka muut ahdistuksen oireilut jo hellittävät. Yksi syy tähän on se, että dissosiaatio-oireet tunutuvat niin oudoilta – ja siksi pelottavilta. Mutta ne eivät merkitse sen kummemmin mitään, kuin muutkaan ahdistuksen oireet. Niitä vain tulee tuijotettua enemmän ja siten pidettyä niitä yllä.”

    Juu tämä tuntuukin olevan usein tekijä, jonka huomaaminen käynnistää pelon ja joskus jopa paniikkikohtauksen. Tuntuu kuin eläisi tunnelissa ja sieltä haluaisi ulos. Ajan hahmottaminen ja muisti tuntuvat heikoilta. Siksi monesti saattaa “herätä” tilanteeseen, jossa tunnetasolla ihan hetki sitten tapahtuneet asiat tuntuvat todella etäisiltä. Varmaan liittyvät samoihin juttuihin?

  • Jeppi

    Reply Reply April 3, 2018

    Hyviä pointteja. Olen itse noudattanut aika pitkälti tuolta, että en ns. pakene kamalia, ahdistuneita fiiliksiä, vaan teen silti asioita. Joitain juttuja ja kokemuksia olen jättänyt kokematta ihan siksi, että en vaan JAKSA jatkuvaa ahdistusta ja jännittämistä. Olisi esim. kiva lähteä matkalle, mutta aikaisempiin kokemuksiin perustuen kärsin kuitenkin melkein koko ajan ahdistuksesta, joten vaikka reissusta jää hyviä fiiliksiä ja muistoja, jää siitä myös kroonistunut dysautonomia: kroppa on jotenkin vakiintuneesti sekaisin jännittämisestä, ja vaikka mitään stressattavaa ei edes olisi, keho tuntuu olevan koko ajan sitä mieltä, että on paniikki ja pitää paeta. En pakene, mutta kroppani on eri mieltä. Teenkö jotain väärin vai missä mättää?

    Pääsisin varmasti terapiaan, mutta minulla on myös sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen koittanut etsiä terapeuttia, mutta se on uuvuttavaa. Kaikki pitää tehdä itse ja jokainen askel tuntuu valtavalta ponnistukselta. Mitäköhän pitäisi tehdä?

  • Sohvi

    Reply Reply September 21, 2018

    Moi! Olen 18 vuotias tyttö! Minua on 2 vuoden verran vaivanneet erilaiset niin ruumiilliset oireet kuin myös ahdistavat ajatukset. 2 vuotta sitten minut on tutkittu täysin kaulasta varpaisiin. Päivystyksessä ja lääkärissä ollaan ravattu enemmän kun ikinä olisi uskonut.. oireina mulla on ollut mm. Se että keuhkot eivät täyty, happi ei mene kurkusta läpi, en pysty niellä, en pysty puhua, kurkussa on tukos, suu kuivuu, ahdistaa, happi loppuu, hengitän liian nopeasti ja tiheästi, epätodellinen olo, ja paljon muuta…
    2 Vuotta sitten sain erittäin pahoja paniikki ja hyperventilaatio ja ahdistuskohtauksia. Niiden takia ravasimme taas päivystyksessä useaan otteeseen. Oireista huolimatta fyysisinä oireina minulle todettiin refluksi joka on ollut jo vauvasta asti ja allerginen astma. Kesäisin on heinänuhaa ja allergiaa mutta ne pysyvät kurissa lääkityksellä.

    Olen noin vuoden verran käynyt nuorisopsykiatrialla puhumassa asioista ja tällä hetkellä käyn nuorten aikuisten puolella.

    Tällä hetkellä minulla on oireena se että tuntuu kuin happi loppuisi. En tarkalleen osaisi tällä hetkellä kuvata edes konkreettista oiretta mikä henkeäni ahdistaa.En saa kiinni siitä mikä sitä ahdidtaa, mutta ainakin ajatus siitä ettei tämä lopu ahdistaa. Sitä vain ahdidtaa aivan älyttömän paljon. Sen seurauksena pelkään että kuolen ja ajatukset ovat tämän tapaisia: en pysty tekemään mitään koska en saa henkeä, ahdistaa ajatella edes itseni johonkin tilanteeseen koska tunnen ettei tämä tunne tule ikinä loppumaan ja olen aivan varma että kohta happi oikeasti loppuu tämä olo pettää ja en todella saa henkeä. Ja se ahdistaa ja pelottaa suunnattomasti.
    Huoh. Osaatko auttaa jollakin tavalla?

    • Ari

      Reply Reply December 18, 2018

      Moi Sohvi,

      no, sinulla on fyysistä syytä hengitysongelmiin: allerginen astma. Tämä on hoidossa lääkityksellä, mutta se mikä ei taida olla ihan hoidossaon ahdistuksesi joka ihan ymmärrettävästi liittyy hengitykseen – koska olet kokenut ihan fyysisiä oireita. Kaikki kuvailemasi oireet ovat ihan selkeästi ahdistusoireita. Jos pääset pelosta eroon, niin luultavasti hengitysoireilu lievenee – tai jopa loppuu. Miten päästä pelosta? Toivotavasti psykiatrisi osaa antaa muutakin neuvoa ja apua kuin lääkitstä ja rentoutusmenetelmiä. CBT ja siihen liittyvä 1. pelkojen haastaminen ja kyseenalaistaminen sekä uudelleen arviointi yhdessä 2. siedätyksen kanssa toimii. CBTtä nimitetään Suomessa kognitiiviseksi ja Käyttäytymisterapiaksi. Itse olen saanut koulutukseni Britanniassa ja lähestymistapa on usein paljn enemmän ns behavioraalinen kuin Suomessa. Mutta jos siis löydät hyvän ja kokeneen terapeutin joka tekee noita kahta asiaa, niin ota yhtyettä ja kokeile. Ei tuollaiseta kannata koko ikääänsä kärsiä.

      Kaikkea hyvää
      Ari.

  • Kikka

    Reply Reply May 11, 2019

    Heippa,
    ystäväni väitti minulle että kela ei korvaa kognitiivista terapiaa, onko muka totta? Jos on niin miksi niin? Monelle on lääkäri suositellut ko terapiamallia.

    • Ari

      Reply Reply May 16, 2019

      Moi,
      ei pidä paikkaansa. Kela korvaa kyllä kognitiivista terapiaa, mutta terepeutin pitää olla Valviran laillistama – ja sinulla pitää olla lääkärin lähete/lausunto.

      Itse en ole Valviran kirjoilla, vaikka olenkin täysin koulutettu, kokenut ja laillistettu CBT terapeutti. Mutta minun laillistukseni on brittiläinen, olen Britannian BABCP:n laillistama, enkä Suomessa siksi tarjoa psykoterapiaa, vaan ainoastaan CBTtä täysin itsenäisesti, eikä minun hoidoistani voi siis saada Kelan korvauksia.

      Ota rennosti,

      Ari

  • Elle

    Reply Reply December 26, 2019

    Minua on pelottanut ja ahdistanut koko elämäni ajan sitten murrosiän. Välillä olen käynyt psykiatreilla ja saanut rauhoittavia lääkkeitä, joten olen pystynyt tallaamaan eteen päin, käynyt koulut ja pysynyt työelämässä. Olen pystynyt perustamaan perheen saanut kolme lasta. On ollut aikoja, jolloin olen unohtanut pelkoni ja ahdistukseni jopa useiksi kuukausiksi. Sitten ne tuntemukset vaan jostain aina palaa takaisin. Mitkäkö pelkään. Aluksi pelkäsin sairastuvani johonkin vakavaan tautiin, no välillä pelkään sitä vieläkin. Toiseksi pelkään tulevani hulluksi, että kertakaikkiaan menetän kontrollin ja sekoan. Nykyään pelkään , että alan pelkäämään. Varsinkin pelkään, että alan pelkäämään jossain yleisellä paikalla ja käyttäydyn jotenkin omituisesti. Tätä ahdistusjaksoa on kestänyt jo vuosia. Olen saanut rauhoittavia lääkkeitä, niillä pärjään jotenkin. Välillä kokeiltiin masennuslääkkeitä, joista ei ollut mitään apua. Julkinen terveydenhuolto tarjoaa vain masennuslääkkeitä. Sain kehoituksen mennä psykologille, kunnalliselle. VArasin ajan ja kävin siellä kaksi kertaa. Tämä terapeutti oli sitä mieltä, etten tarvitse sellaista apua. Miksi kumminkin ahdisun joka päivä ja paha olo jatkuu. En pärjää ilman rauhoittavia lääkkeitä, koska ilman niitä en uskalla poistua kotoa minnekään. Yksityinen psykoterapia on liian kallista minun tuloillani. Kuitenkin haluaisin elää vielä vapaana näistä tunteista loppuelämäni. Olenhan jo 70 ja tarpeeksi kärsinyt. Onko minulla mitään mahdollisuuksia?

    • Ari

      Reply Reply December 26, 2019

      Hei Elle,

      on todella surkeaa, että et ole saanut sen parempaa apua. Kuvailemasi kuulostaa kuitenkin aivan hoidettavissa olevalta ahdistusongelmalta. Olet ollut ahdistunut erilaisten palkojen takia ja sittemmin oppinut pelkäämään itse pelkoa. Tämä on varmaan osittain ihan paniikkihäiriötä (joka on siis eri asia kuin paniikkikohtaus) mutta mukana on ilmeisesti onkin verran muutakin ahdistusta m, mutta yhteinen nimittäjä on pelko ja reagointisi pelkoon.

      Ymmärrän kun toteat, että yksityinen psykoterapia on liian kallista. Myös minun terapiani on 100% yksityistä, eikä se ole psykoterapiaa, vaan CBT terapiaa. Itseaputekniikoista voisi olla apua ilman kallista terapiaa. Oletko tutustunut tällä sivustolla olevaan paniikkihäiriökurssiini? Se on itseapua, ja keskittyy paniikkihäiriöön, mutta siinä valotetaan muutenkin ahdistusta ja miten sen kanssa pärjää ja miten sitä pelkoa voi vähentää. Linkki alla:
      https://paniikkihairio.fi/paradoksaalinen-ohjelma/

      Toki varsinkin jos ahdistukseesi liittyy paljon muita pelkoja, hyötyisit tukevasta mutosterapiasta missä ei vain puhuta, vaan oikeasti tehdään asioita…Voisitko mennälääkärin puheille ja vaatia – ei mitään psykologin kanssa juttelua, vaan kognitiivista ja käyttäytymisterapia? Paras olisi kokenut terapautti joka painottaa aika lailla tuota käyttäytymispuolta, eli toisin sanoen terapiaan kuuluisi paljon tekemistä, ei vain puhumista. Toivon tosiaan, että saat sellaisen terapeutin apua joka voi kanssasi voittaa nuo pelot. Se on täysin tehtävissä, joten kun kysyt, että onko sinulla mitään mahdollisuuksia, niin vastaus on, että on.

      Toivotan parempaa vuotta 2020,

      Ari

  • Toivoton

    Reply Reply November 11, 2020

    Moi Ari,

    Ensinäkin kiitos blogistasi, kirjoituksesti ovat auttaneet minua ymmärtämään paremmin itseäni.
    Kysyisin kuitenkin apua ongelmaani, johon en ole terveydenhuollosta saanut ainakaan vielä tarvittavaa tukea.
    Olen olen ollut pienestä pitäen kova jännittämään ja stressaamaan. Nuoruudesaani olen kärsinyt paniikkikohtauksista ylioppilaskirjoitusten aikaan ja sekä oksentelusta ennen jännittäviä tilanteita. Nyt olen ollut kovin ahdistunut. Kärsinyt unettomuudesta, tykyttelystä, pahoinvoinnista ja ahdistuneesta olosta. Olen vuoden ajan syönyt ssri-lääkettä ja se on helpottanut oireitani. Pahoinvointia ja oksentelua se ei kuitenkaan ole poistanut. Pelkään oksentavani töissä ja sosiaalissa tilanteissa. Olen oksentanut esim. treffeillä ja juhlissa. Töissä en uskalla pitää presentaatioita, sillä pelkään oksentamista ja usein päädynkin oksentamaan ennalta jotta en oksanna väärällä hetkellä. Olisiko sinulla vinkkejä tilanteeseeni? Voiko tällaisesta ongelmasta päästä edes koskaan eroon? Tilanne masentaa ja huolettaa minua paljon.

    • Ari

      Reply Reply November 12, 2020

      Moikka nimimerkki ”toivoton”
      kuvauksesi perusteella kärsit kärsit ainakin seuraavista ahdistus-ongelmista:

      – oksentamisen pelko (voidaan kutsua omana ongelmanaan nimellä oksennusfobia (emetofobia)
      – sosiaalisten tilanteiden jännittäminen -> joka voi johtaa oksentamisen pelkoon
      – ahdistuksen pelko -> joka voi olla seuraus tai syy edellisille.
      – kaikesta tästä johtuva masennus ja huolestuneisuus.

      Kyllä tuosta voi päästä eroon ja voitolle, mutta luultavasti hyötyisit oikeanlaisesta terapiasta. Tai varmaankin tarvitset sellaista. CBT terapia, jota itse tarjoan, muutttaa tulkintoja (pelkoja) ja käyttäytymistä. CBT tunnistaa ensiksi mikä on pääasiallinen ongelma, mikä sitä pitää yllä ja miten siitä käytännössä pääsee. Tämä vaatii huolellisen alkuarvion ja sitten suunnitelman. Jos haluat, niin ota yhteyttä ja kysy mahdollisuudesta varata aikaa alkuarvioon.

      Tällä hetkellä kuulostaa siltä, että pidät ongelmaasi yllä ja voimissa monella tavalla. Yksi tapa sitkistää ongelmaasi on tuo, että oksennat ennalta, jotta et oksentaisi väärällä hetkellä. Näin toimimalla pidät vain yllä sitä pelkoasi, että et muuten pärjäisi. Mutta, niin kuin todettu, tällaisen asian muuttamiseen tarvitaan kyllä yleensä asiantuntevaa apua. Sitä vain ei ole kauheasti tarjolla Suomessa. Pelkkä perinteinen puheterapia/psykoterapa sinua tuskin hyödyttää. Ota rohkeasti yhteyttä, jos olet halukas muuttamaan tilannetta, ole silloin valmis työskentelemään ja kestämään epämukavuutta!

Leave A Response

* Denotes Required Field