En pelkää paniikkia, mutta kärsin sosiaalisesta pelosta.

Tähän tapaan kirjoitti minulle eräs paniikkikirjan lukija.
Miten sosiaalisten tilanteiden pelko eroaa paniikkihäiriöstä? Totuus on se, että molempia ylläpitää pelko. Pelko rajoittaa sitä mitä voit tehdä.

Paniikkihäiriössä pelko liittyyy itse ahdistuksen tunteeseen; paniikkikohtaus on pelottava. Pelkoa lisäävät erilaiset ahdistuksen oireiden katastrofaaliset tulkinnat jotka sitten muuttuvat lisääntyväksi peloksi. Nuo tulkinnat voivat olla vaikkapa: ’apua saan sydänkohtauksen, sekoan, munaan itseni, pyörryn…’ Jos koet tuollaista pelkoa jossain tilanteessa, niin ymmärrettävästi panikoit ja teet mitä tahansa ollaksesi turvassa: pakenet, vältät koko tilannetta jne. Tämä prosessi selitetään perusteellisesti kurssissani: ’paradoksaalinen menetelmä paniikkihäiriön voittamiseksi’. Aivan lyhyesti tässä: paniikkia ylläpitävä voima on pelko. Juuri pelko aiheuttaa sen, että et tee mitä haluaisit. Ja tämä strategia pitää yllä pelkoasi.

Sosiaalisten tilanteiden pelossa koet myös ahdistusta – ja mahdollisesti paniikkikohtauksia. Pelko ei kuitenkaan keskity itse ahdistukseen, vaan siihen sosiaaliseen tilanteeseen. Pelko on yleensä siitä, että joudut jotenkin arvostelun tai arvioinnin kohteeksi. Tuosta pelosta johtuen toimit jälleen jotenkin ollaksesi turvassa: välttelet sosiaalisia tilanteita, et pidä puheita, et halua olla huomion keskipisteenä, piilottelet täriseviä käsiä, valmistelet huolella, mitä ja miten sanot asioita…ja niin edelleen ja niin edelleen.

Kun aikanaan ahdistusongelmia alettiin hoitaa behavioraalisin menetelmin saattiin hämmästyttävän hyviä tuloksia: ihmiset jotka olivat pelänneet hevosia, korkeita paikkoja, suljettuja paikkoja, avoimia paikkoja, ahdistusta – ja paniikkia itsessään, pyörtymistä, kuolemaa…pääsivät pelosta – tai ainakin sen rajoittavasta vaikutuksesta – eroon ja voittivat ongelmansa.

Behavioraalisen hoidon kulmakivi oli altistaminen ja habituaatio. Yksinkertaisesti se tarkoittaa: kohtaa pelkosi (asteittain), tee juuri se mitä pelkäät – pelosta huolimatta- niin voitat sen pelkosi ja ahdistus kaikkoaa. Itse olen hoitanut satoja ihmisiä jotka ovat kärsineet erilaisista ongelmista – pakko oireinen häiriö, paniikkihäiriö, PTSD, yleistynyt ahdistuneisuus, jatkuva huolestuneisuus, erilaisia fobioita, kuten neula ja verikammo, korkean paikan kammo…) joita kaikkia pelko on ylläpitänyt – käyttäen kulmakivenä juuri altistusta. (Sen lisäksi kyllä muitakin, ns. Kognitiivisia menetelmiä).

Yksi ahdistusalue kuitenkin vaikutti usein hoitoresistentiltä: sosiaalisten tilanteiden pelko. Oli arvoitus, miksi ihminen joka altisti itsensä pelolleen, vaikkapa jatkuvasti ja sitkeästi (ja rohkeasti) menemällä työpaikalleen pelosta huolimatta – ei päässyt pelostaan eroon.

Pikkuhiljaa ja tekemällä erilaisia testejä ja tutkimuksia aletiin päästä tästäkin jyvälle. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon liittyy pari erityisongelmaa jotka ylläpitävät pelkoa – jos niihin ei puututa. Nuo erityisongelmat ovat:

1. Pään sisäinen tiedon käsittely
2. Tunteeseen perustuva mielikuva itsestä (Sosiaalisessa tilanteessa)

Lyhyesti noista kahdesta ehkä selkeämmällä Suomen kielellä:

’pään sisäisellä tiedon käsittelyllä’ tarkoitan sitä, että kun sosiaalisesta pelosta kärsivä menee tilanteeseen jota hän pelkää – siellä on muita ihmisiä, jotka saattavat arvioida häntä kielteisesti – hän alkaa toimia niin kuin olisi vaarassa: välttelee katsekontaktia, keskittyy omiin tuntemuksiinsa (naamaa kuumottaa, kädet tärisevät, ääni tärisee, vaikea keskittyä…). Kun hän on niin keskittynyt omiin tuntemuksiinsa niin on selvä, että hän ei ehdi huomata mitä todella tapahtuu ympärillä. Ei hän tietenkään täysin blokkaa kaikkea informaatiota, mutta suuri osa siitä mitä hän muistaa tilanteesta kotiin mennessään perustuu siihen miltä on tuntunut – kun on tuntunut kurjalta. Hän ei kerää informaatiota ympäriltään, vaan siitä mitä jo oli pään sisällä ennenkuin hän menikään koko paikkaan! Uusi pelkoa lieventävä informaatio ei pääse läpi! Kannustan lukemaan aiemman artikkelini aiheesta:

http://paniikkihairio.fi/mita-on-sosiaalinen-ahdistus-tai-sosiaalisten-tilanteiden-pelko-ja-miten-siita-paasee-eroon/

Lisäksi joissakin tutkimuksissa ja testeissä on osoitettu, että tuolloin ihminen, silloinkin kun siirtää huomionsa itsestään ympärilleen tekee sen vain vahvistaakseen itselleen sen mitä pelkäsi: ‘ne katselevat minua, ne taitavat nauraa minulle, katselevat hiukan oudosti…’ Ihminen vilkuilee, pälyilee ja spottaa kaikenlaista epäilyttävää. Eli jopa silloin kun hän pääsee irti suoranaisesta pään sisäisestä tiedon käsittelystä, hän huomaa vain asiat ’suodattamalla’ – ikävä kyllä suodattamalla kaiken muun ja päästämällä sisään vain kielteiset tulkinnat ihmisten ilmeistä, eleistä jne.

’Tunteeseen perustuvalla mielikuvalla’ tarkoitan sitä, että jotkut meistä ahdistuessaan ikänkuin ’näemme sielumme silmin’ itsemme sellaisena kuin tunteemme takia tulkitsemme. Jos siis vaikkapa naamaa kuumottaa, niin voit nähdä itsesi punaisena kuin rapu. Itse kuulun tähän joukkoon. Luepa artikkelini omasta kokemuksestani:

http://paniikkihairio.fi/esiintymisjannitys-julkisen-puhumisen-pelko-kuolemaakin-pahempi-pelko/

lainaus: ”…pahinta oli, kun alkoi tuntua, että hiki virtaa kasvoillani valtoimenaan. Näin mielikuvassani kuinka hiki virtasi, ei vain noroina, vaan valtavina virtoina jotka jokainen takimmaisellakin rivillä istuva voi huomata. Tämä tunne lisäsi jännitystäni ja oli aina vaikeampi keskittyä joten pelkäsin yhä enemmän, että unohdan, mitä piti sanoa…Onnekseni minulla oli puheeni kokonaan kirjoitettuna sanasta sanaan…”

Kun sitten menet kotiin nähtyäsi itsesi tällaisena olet uskotellut mielellesi, että näin juuri oli. Olit punainen ja kaikki huomasivat…ja ehkä nauroivat sinulle…kuitenkin useammin kuin ei, tuollainen tunteeseen perustuva tulkinta on liioiteltu, ja joka tapauksessa se on vain tulkinta, vain ajatus…vain pelko, ei faktaa. Näin kuitenkin näet itsesi ja seuraavalla kerralla sosiaaliseen tilanteeseen meno aiheuttaa välittömästi kaikenlaisia pelkoreaktiota ja pelko laukeaa entistä herkemmin. Jopa pelkkä ajatus sosiaaliseta tilanteesta voi laukasta ahdistusreaktion kaikkine epämiellyttävine oireineen.

Noista kahdesta ’todistusmekanismista’ johtuen sosiaalisesta pelosta kärsivä ei aina pääse pelostaa pelkästään altistumalla. Hän voi jopa traumatisoitua jos altistaa itsensä toistuvasti ja joka kerta lähtee kotiin nuo kaksi todistuskejua mielessään. Tämä taas saattaa aiheuttaa toivottomuuden tunnetta, lisääntyvää eristäytymistä ja masennusta.

Kognitiivisila menetelmillä sisäinen tiedonkäsittely samoin kuin tunteeseen perustuva mielikuvakin ovat nujerrettavissa – ja melko yksinkertaisesti ja suoraviivaisesti. Kun tämä yhdistetään siihen, että opit olemaan pelkäämättä itse ahdistusta – tai paniikkia, niin pelko ei enää rajoita sitä mitä voit tehdä. Näin voit tehdä ne asiat pelosta huolimatta – ja voittaa ahdistuksesi. Pidä puhe tai seurustele vapaasti. Anna pelon tulla jos se on tullakseen, mutta älä anna sen rajoittaa elämääsi.

Tavoitteeni on kirjoittaa aiheesta kokonainen kirja niinkuin kirjoitin paniikin hoidostakin, saa nyt sitten nähdä, että milloin se toteutuu…

Mielelläni vastaan kysymyksiin aiheesta ja saatan sisällyttää juuri sinun kysymyksesi – ja vastaukseni siihen kirjaan.

Ari
www.paniikkihairio.fi

33 Comments

  • Orpo

    Reply Reply April 5, 2014

    Moro,

    asia on juurikin näin. Kiitos todella valaisevista jutuista. Itse työskentelen aika vaativassa työssä ja joudun puhumaan yleisölle säännöllisesti, ja silti koskaan en pääse pelosta eroon. Joudun syömään beta salpaajia, mutta tahtoisin tosiaan kokeilla jos pääsisi tuosta itse pelosta eroon… Mikä voisi olla eka askel? Olen kurssisi avulla päässyt itse paniikista, enkä saa paniikkikohtauksia…?

    • Ari

      Reply Reply April 6, 2014

      Hei Orpo,

      kiitos viestistä. Hauska kuulla, että olet hyötynyt paniikkikirjastani.

      Vastauksena kysymykseesi:

      jos tahdot esiintymisen pelosta eroon, niin aivan ensimiset askeleet voisivat olla, että luet sosiaalista jännittämistä ja ahdistusta käsittelevät artikkelini tässä blogissa. Esiintymisen pelko, tai esiintymisjännitys on yksi sosiaalisen ahdistuneisuuden muoto ja käsittelen noissa artikkeleissa sitä mikä pitää yllä pelkoa juuri sosiaalisissa tilanteissa. Lisäksi olen kirjoittanut pari artikkelia erityisesti esiintymisestä ja julkisesta puhumisesta. Saatat saada hyviä ja toimivia vinkkejä.

      Lisäksi kannattaa kerrata paradoksaalisen kurssin askel 5, missä soveletaan altistustekniikoita esiintymiseen.

      Luettuasi aineiston onkin sitten vaikeampi vaihe: pitäisi alkaa toteuttaa noita temppuja!

      Pistähän lisää viestiä jos ja kun kokeilet nuo temput.

      PS: ole tarkkana, jossain vaiheessa saat varmaankin meilin minulta, missä mainitsen, että uusi kirjani joka käsittelee sitä miten pelko rajoitta meitä – ja miten siitä pääsee – on valmis joko ladattavaksi, tai ostettavaksi paperipainoksena…

  • Sari

    Reply Reply April 6, 2014

    Hei. Muutama kk sitten kirjoittelin yöllisistä kauhukohtauksista. Niitä ei enää ole, onneksi. Vaikea aikahan alkoi lokakuussa, kun muutin. jatkuva melu talossa aiheutti sen, että en saanut nukuttua kuin hiukan ja meinasin tulla hulluksi unenpuutteesta. Jouduin syömään unilääkkeitäkin. Nyt olen ne jättänyt. Lääkärit tuputtivat vain lääkkeitä ja lääkeyliherkkänä en pysty niitä käyttämään. Olen vielä enemmän sekaisin, jos syön lääkkeitä. Esim. ahdistukseen määrättyä diapamia otin 1mg ja seuraava päivä meni aivan harakoille. Tai sirladudia otin 2mg ja sama juttu. Lääkäri sitten meinasi määrätä diapam 5mg. Kuin olisin puhunut seinille. Eivät lääkärit tuntuneet ymmärtävän, että en todellakaan kestä lääkkeitä.

    Nyt olen joutunut lähtemään kokonaan asunnostani.Asun äitini luona toisella paikkakunnalla. Talossa vaihdetaan kohta melua aiheuttava laite, mutta tilanne pääsi liian pitkälle ennekuin kukaan teki asialle mitään. Vaikka yölliset kauhukohtaukset ovat hävinneet, niin tilalle on tullut muuta. Enemmän tai vähemmän jatkuvaa ahdistusta, myös masennusta. Välillä en näe mitään mahdollisuutta selvitä eteenpäin. Toimintakyvyttömyys ja lamaantuminen. En saa enää edes siivottua tai tehtyä ruokaa. Joskus saatan istua sängyn laidalla henkeä haukkoen ja täristen.

    Nyt olen kärsinyt aamuisesta vapinasta. Vaikka nyt saankin yöni nukuttua jotenkin, niin herään joka aamu 5-6 välillä. Sitten alkaa pelot nousta mieleeni ja vatsani varsinkin alkaa vapista. Tulee tuskanhiki ja paniikki. Pelko tuntuu vyöryvän kehoni ylitse. Yritän rauhoitella itseäni. Vapina helpottaa, kun nousen ylös. Mutta ahdistus ja masennus ovat melkein aina. Illalla on aina helpompaa. Iltaisin tunnen olevani jopa normaali. Koiran kanssa lenkki piristää aina. Liikkuminen yleensä helpottaa. Suunnittelin alkavani lenkkeilemään heti noustuani, mutta silloin olen niin masentunut ja peloissani, etten pysty lähtemään mihinkään. Hyvä, kun saan itseni raahautumaan kahvikupin äärelle. Ja kun en saa ruokaakaan alas ahdistukseltani, niin olo on voimaton.

    Tänä aamuna tosin alkoi käsivarret ja pää vapista. Kuin sellaista sisäistä vapinaa. Kamala tunne. Miksi minulla on aamuisin nämä vapinat? Ja illalla ei enää ole paljon mitään oireita.

    Tämä asuntoasia stressaa minua niin paljon, etten tiedä miten selviän. Olen etsinyt jopa uutta asuntoakin, mutta ei ole löytynyt. Olen saanut niin kauhuni tästä asunnosta, etten tiedä pystynkö menemään koko asuntoon enää ollenkaan. Jo eteisessä tuntuu, että kuolen.

    Miten selvitä tällaisessa tilantessa tulematta hulluksi???????

    • Ari

      Reply Reply April 6, 2014

      Hei Sari,

      Hyvä asia on tietenkin, että et enää kärsi yöllisistä kauhukohtauksista, mutta ikävä kuulla, että kärsit nyt jatkuvasta ahdistuksesta ja masennuksesta – ja pelosta.

      Kuulostaa siltä, että ongelmaksi on tullut

      1. Pelko ja siihen liittyvä ahdistus
      2. Masennus ja toivottomuus

      Ongelma on kroonistunut ja aiheuttaa sen, että sinusta tuntuu pahalta, erityisesti aamulla.

      Ongelmaa ylläpitää mm. seuraava dilemma:

      Kun tuntuu erityisen pahalta, niin et tee sitäkään vähää joka kuitenkin aiheuttaisi mielihyvää…
      Kun taas olosi on illalla parempi, niin menet ulos…ja olo joka oli jo muutenkin parempi paranee…

      Mitä opit tästä?

      Eikö niin, että se liikunta on antidepresantti, eli lääke masennukseen. Tiesitkö, että tuollaiset aktiviteetit nostavat luonnollisesti kehon serotoniintasoja ja muita ’mielihyvähormooneja’ – aivan niinkuin ne tabletit tekevät, mutta vähemmän luonnollisesti? Lisäksi liikunnasta ei juuri ole haittavaikutuksia…

      Mitä siis nyt pitäisi tehdä?

      Olen varma, että tiedät vastauksen…Ja sanoitkin sen. Tiedät, että esim. liikunta auttaa..joten pitäisi siis liikkua. Yksinkertaista. Liikunta – ja muu aktiviteetti, kuten kotityöt – olisi se antidepressantti. Mutta kun ei tunne, että jaksaa. Hädin tuskin jaksaa raahautua kahvikupille. Kuinka silloin voi muuttaa tilanteen?
      Minun neuvoni psykoterapeuttina – ja ihmisenä- on sellainen, että aluksi vihaat minua kun annan sen. Kuitenkin se on ainoa keino millä katkaiset tuon masennuksen, ahdistuksen ja pelon kierteen:

      Pelosta huolimatta: tee se!

      Masennuksen tunteesta ja motivaation puutteesta huolimatta: tee se!

      Niin kauan kuin jatkat sitä mitä nyt teet, et pääse eroon masennuksesta, ahdistuksesta ja pelosta. Jos odotat, että teet asioita sitten kun tuntuu hyvältä…teetkö niitä koskaan?

      Et tietenkään voi hypätä nollasta sataan yhdellä loikalla. Niinkuin neuvon paniikkikirjassani, salaisuus on: asteittainen eteneminen. Laadi aikataulu ja tee jo huomen aamuna jokin pienen pieni aktiviteetti, joka kuitenkin vie sinua hiukan eteenpäin.

      Sitten seuraavana aamuna tee se taas, ja ehkä hiukan enemmän…ja niin edelleen. Suunnittelen potilaitteni kanssa yksityiskohtaisesti tuollaisia aktiviteetteja. Joskus aletaan aivan perusasioista: ensimmäinen tavoite voi olla, vaikka pistää vaatteet päälle – tai meikata tms. Uudestaan ja udestaan. Sitten lisää asioita: mene ulos 5 minuuttia, sitten 10 minuuttia, soita kaverille, paista kananmuna, käy torilla, mene kuntosalille (tämä alkaa olla jo ison kuuloinen askel monelle)…

      Tämä on ensiapua ja on menetelmä millä voit alkaa auttaa itseäsi, ja alkaa pikkuhiljaa nostaa taas itseluottamustasi kun huomaat, että voit tehdä ainakin jotakin…
      Lisäksi pelkosi saattaa alkaa lievetä samasta syystä: huomaat, että et ole täysin tunteittesi – ja pelkojesi orja. Voit tehdä asioita. Sinä pärjäät.

      Voi olla, että jossain vaiheessa haluat sitten tuollaisen lisäksi myös kysenalaistaa niitä syvällä olevia pelkoja. Mitä itse asiassa pelkäät siihen taloon liittyen? Olen varma, että se liittyy oman tulevaisuuteesi, ehkä turvallisuuden tunteeseen jne.
      Älä kuitenkaan pohdi niitä liikaa nyt, vaan keskity vain tekemään asioita yllä olevan mallin mukaisesti. Asia kerrallaan. Mainitsen vain tuon, koska ymmärrän, että sinua rajoittava pelko on todellakin lamauttava ja tulee jostakin syvältä. Ei se ole pelkästään melu talossa. Mitä se melu ja se, että et voi nukkua merkitsee? Pelkäät hulluksi tulemista, mitä se tarkoittaa käytännössä…? Tuollaisia asioita pohtisimme ja käsittelisimme jos ’hoitaisin’ sinua terapiassa, samalla kun suunnittelisimme noita käytännön aktiviteetteja joita teet – pelosta huolimatta. Mutta siis nyt: ala tehdä noita asioita. Jos myöhemmin haluat, niin kerro noista peloista lisää, mutta anna niille nyt tauko.

      Niistä vapinoista:
      vapina on normaali reaktio ahdistukseen. Se on tietenkin pahempi aamulla jolloin koko päivä tuntuu vielä toivottomalta ja koko olemuksesi on ahdistustilassa, taistele tai pakene tilassa, ‘uhka systeemissä.’…

      PS: Mielenkiintoisesti, aloin juuri kirjoittaa kirjaa aiheesta, miten pelko rajoittaa kaikkea tekemistämme, ja miten voimme voittaa ongelman, Viesti on: pelosta huolimatta – tee se. Toivon saavani kirjan valmiiksi jossain vaiheessa tänä vuonna.

      Terveisin
      Ari

      • joni

        Reply Reply April 7, 2014

        Sari minulla on ollut aivan samanlaisia oireita kun sinulla, ihan kun lukisin oma kirjoittamaa tekstiä. aamuiset tärinät johtuu luultavasti siitä, että stressi nostaa kehon kortisoni tasoja ja aamusin ihmisen kortisonit on kaikkein suurimmillaan ja illalla piemimmillään. ite olen taistellut tämän ahdistuksen kanssa 10vuotta, kannattaa suosia täysjyvä tuotteita ja vihreessä teessä on sellasta ainetta kun l-teaniini joka ei aiheuta mitään sivuvaikutuksia ja se lievittää stessiä. käy ostamassa sellasta tuotetta kun antistress tai vastaavaa, minulla se autto tosi paljon.

        • Ari

          Reply Reply April 7, 2014

          kiitos Joni vinkeistä. Vihreä tee on on hyvä, käytän sitä itsekin. Täytyypä katsoa mitä tuo antistress oikein sisältää, jos löydän infoa. Kannattaa silti pitää mielessä, että tässä tietenkin puhutaan stressin ja ahdistuksen oireiden hoidosta, joista yksi siis on se vapina. On toki hieno asia jos saa tuollaisen pahan aamuvapinan vähennettyä.

          Ari

  • Sari

    Reply Reply April 6, 2014

    Hei.

    Melu talossa liittyy juuri turvallisuudentunteeni puuttumiseeni. Melu tunkeutuu väkivalloin kotiini, jonka pitäisi olla turvapaikka. Vanha asuntoni olikin turvallinen paikka. Ja nyt tunnen elämäni romahtaneen, kun viimeinenkin turvallinen asia elämässäni katosi. Lapsuuteni oli alkoholismin varjostama. Sieltä tulee turvattomuus. Ja on jatkunut mukanani koko elämäni ajan.

    Olen varsinkin täällä “evakossa” ollessani käynyt läpi näitä jo lapsuudesta asti olevia pelkojani. Rankkaa puuhaa, mutta paljon olen saanut aikaankin. Pelot vain alkoivat tulla ulos ja ei siinä auttanut kuin käydä niitä läpi. Varmasti asiaan vaikuttaa sekin, kun pelkoni ovat alkaneet täällä lapsuudenkodissani. Pelkäsin jopa sellaista, että humalaisen huutaminen alkaisi kuulua kohta. Vaikka tätä ihmistä ei enää edes ole. Työtä on vielä toki, mutta paljon on tehtykin. Siinäkin on se ääni muuten…..

    Ja olen kyseinalaistanut palkojani. Katsonut niitä silmästä silmään. Huomaan niiden palaavan yhä laimeampina takaisin. En mene enää niin paniikkiin kuin aikaisemmin. Poikkeuksena tuo asuntoasia. Minulle on hyvin moni ihminen antanut ohjeeksi sen, että älä ajattele jotain asiaa. Kiellä se heti ja kokonaan. Mutta jos kiellän itseäni ajattelemasta jotain, niin silloin se asia kasvaa valtavaksi möröksi. Tai se hautautuu sisimpääni ja jatkaa vaikutustaan. Joten ainoa keino on katsoa sitä silmiin. Ainakin minun tapauksessani.

    No en voi vihata sinua, koska annoit sen ainoan oikean ohjeen. Pelosta huolimatta, TEE SE! Tiedän sen itsekin, mutta….. Se suuri mutta. Kun olen tehnyt jotain, niin eihän se vaikeaa ole ollutkaan. Olen nyt muutaman viikon ajan, mitä olen täällä evakossa ollut, suunnitellut aloittavani ne aamuiset sauvakävelylenkit. Täällä on luonto lähellä, joten ainakin maisemat ovat kohdallaan. Ja pääsisin luultavasti paremmin päivän alkuun kuin istumalla masentuneena kahvikupin vierellä. Mutta eivät ne sauvat ole lähteneet nurkasta vielä mihinkään. Tämä askel tuntuu olevan valtava minulle. Jopa ylivoimainen. Teenhän tunnin lenkin päivällä koirankin kanssa. Eihän tässä ole kuin vuorokauden aika ja sauvat koiran tilalla eri. Taitaa olla ajatusblokki. Tai sitten pelkään alkaa elämään normaalia elämää.

    Voiko jäädä koukkuun ja tavallaan riippuvaiseksikin masentuneesta olosta? Voiko todella pelätä sitä, että paranee ja tekee niitä asioita , joista ennen nautti? On saanut olla sairauksien “turvaverkossa”, jolloin on saanut myötätuntoa. Ja hakenut kuin lapsi huomioita “vanhemmiltaan”. No, valitettavasti oma vastaukseni on KYLLÄ. Ainakin omalta osaltani. Ja puhun nyt itsestäni. Joutuisin ottamaan vastuuta omasta olostani. Enkä voisi enää syyttää muita pahasta olostani. Tämähän on varsin pelottavaa. Ihan oikeasti.

    Olen paljon käynyt keskusteluja itseni kanssa. Mutta olen käynyt ensin pohtimisia ja nyt pitäisi alkaa tehdä jotain. Pikku hiljaa. Eli minun järjestys on toisinpäin. Mutta haittaak se? Kuten Putous-ohjelmassa eräs hahmo kysyi. Jani Petteri taisi olla. Paljon pelottavampaa minulle on alkaa tehdä asioita. Puistella vaikka vuodevaatteet, niin olisi raikkaampi olo. Tai lähteä sinne aamulenkille. Maistuisi se kahvikin paremmalle sen jälkeen. Ongelmani on vain se, että kaiken pitäisi parantua heti. Eli minun pitäisi omasta mielestäni olla jo huomenna aivan terve ja toimiva ihminen. Mieluummin jo tänään. Tämä hitaasti eteneminen on minulle tavattoman suuri haaste.

    Olen jäänyt tähän analysointiin jumiin. Liika on liikaa siinäkin.

    Pelot haittaavat elämää valtavasti. Voi tulla jopa invalidiksi. Pelko lamaannuttaa on hyvin osuva sanonta. Odotan kyllä kovasti sitä kirjaasi.

    • Ari

      Reply Reply April 7, 2014

      Hei Sari,

      olet kyllä aivan oikeassa, että paraneminen on monelle pelottavaa. Et ole yksin sen tunteen kanssa. Moni kokee muutoksen – jopa masennuksesta pois – pelottavaksi koska se tuo tullessaan uutta, usein tuntematonata, vastuita jne.

      Monelle se, että joutuu kohtaamaan epävarmuutta siitä miten asiat lopulta alkavat mennä on sietämättömän vaikeaa ja uhkaavaa, joten on sittenkin helpompi kun mikään ei muutu ja voi vain kääriytyä itseensä, ja saada ainakin sen pienen pienen turvallisuuden tunteen siinä pienessä maailmassaan…

      Olen myös sinä samaa mieltä, että taidat ylianalysoida. Se ei johda mihinkään jos et silti voi voittaa pelkojasi, vaan menet vain ympyrää siinä analysoinnissakin. Siksi kannustan uudelleen vain alkamaan tehdö niitä juttuja josta aiemmin oli puhe. Onko se helppoa? Ei tietenkään. Jos se olisi helppoa, et olisi jumissa ja ihmettelisi asioita nyt täälläkin blogissa. Mutta tee se silti.

      Saatat joskus myöhemmin haluta palata noihin syvempiin pelkoisi (ei ollenkaan välttämättä), mutta silloin ei kannata enään pyöritellä niitä pääsäään ylianalysoiden, vaan muttaa niiden merkitys. Tämän pystyt tekemän jonkun kokeneen kognitiivisen terapeutin kanssa. Kannattaa muuten ottaa selvää, saisitko lääkärin lähetteen kognitiiviseen terapiaan, silloin saisit Kelan korvauksen jos alkaisit terapian jonkun hyväksytyn paikallisen teraputin kanssa. (Itse en kuulu siihen piiriin, koska työskentelen Britanniassa ja olen BABCP:n hyväksymä joka vastaa Suomen Valviran hyväksyntää)

      Tsemppiä

      Ari

    • joni

      Reply Reply April 7, 2014

      kiitos ari loistavasta blogista.

      itse jos saan paniikkikohtauksen/tai oikeastaan alkavan kohtauksen pakotan itteni lukee just aiheesta, jotta saan joka kerta itseni vakuuttuneeksi että kyseessä on juuri paniikkikohtaus, se rauhoittaa.
      rajussa kohtauksessa makaan lattialla ja tuntuu etten saa henkeä, paikat puutuu, rintakipua ja muuta… yleensä mua vaan rauhoittaa se että tyttöystävä on kotona silloin.

      siis antistess ja muut l-teaiini tuotteet on sen vihreän teen rauhoittava aine,vaan kapselissa. pahan stessin ja ahdistuksen aikana minä en jaksa tai pysty keittämään vihreää teetä.

      myös tuohon rauhoittumiseen minulla on muitakin hyviä konsteja kävely,kylmägeeli,musiikki,magnesium,lukeminen,c-vitamiini,hieronta vaikka tennispallolla seinää vasten.

      syön tällä hetkellä mielialalääkettä,koska konstit yksinkertaisesti loppuivat kesken. ja tiedän jo tehneeni siinä väärin että yritän jotenkin kontrolloida tätä.

      tosiaan mulle tuli paha paniikkihäiriö, 10 vuotta sitte rankasta työstä ja siitä johtuneesta stessistä. sinä aikana viel join paljon alkoholia ja poltin paljon tupakkaa. nyt en käytä kumpaakaan, joskus otan 1-2 olutta.
      tuon stessin aikana mä laihduin parikymmentä kiloa :O

      ensimmäistä kertaa kirjoitan nyt itse aiheesta, yleensä mä vaan luen juttuja.
      tsemppiä kaikille!

      • Ari

        Reply Reply April 7, 2014

        Moro taas joni,

        joo, eikö olekin helpottavaa, kun huomaat, että kyseessä on ‘vain’ paniikkikohtaus. Tämä oivallus saa aikaan sen, että pelko vähenee. Ja koska paniikki on juuri pelon laukaisema reaktio niin siksi jo tuon asian sisäistäminen auttaa. Toimit siis aivan oikein kun opetat mielellesi, että kohtaus on paniikkia.

        Kiitos tuosta lisäselvityksestä mitä se anitistress pilleri on…säästi minulta vaivaa sen selvittelyssä.

        Tuntuu, että sinulla on hyviä ja toimivia rentoutusmenetelmiä. Jos olet lukenut kirjaani, niin tiedät, että siellä itsekin kannustan stressin vähentämiseen, liikunnan lisäämiseen, alkoholin ja kahvin vähentämiseen jne. Kyllä terveelliset elämäntavat auttavat ja lisäksi kun oppii rentoutumaan, niin se on jo puoli voittoa. Kirjanihan tosin paneutuu siihen pelkoon joka ylläpitää ahdistusta ja viime kädessä laukaisee kohtaukset – eikä niinkään rentoutumiseen. Pelkoa sitten ylläpitää myös se, mitä teemme (turva- eli suoja-käyttäytymiset) Jos paniikin aikana tai sitä ennen, taistelet ja koetat kontrolloida niitä oireita, niin silloin osa noistakin rentoutumsikeinoista voi muutua haitalliksi turvakäyttäytymisiksi…tuonhan oivalsitkin.

        Kiitos vielä viestistä, mukava saada tänne sinunkin kokemuksesi. Olen varma, että moni hyötyy siitäkin.

        Tsemppiä sinullekin!

        Ari

  • foobikko

    Reply Reply April 6, 2014

    Moi,

    Pystytkö antamaan ihan lyhyttä briiffiä näistä menetelmistä:

    “Kognitiivisila menetelmillä sisäinen tiedonkäsittely samoin kuin tunteeseen perustuva mielikuvakin ovat nujerrettavissa – ja melko yksinkertaisesti ja suoraviivaisesti.”

    Kiitos muuten tästä blogistasi, toi sosiaalinen ahdistus kun on vaivannut vuosikaudet. Sitä on ennen tullut lääkittyä mielialalääkkeillä ja propralilla, mutta nehän nimenomaan auttavat vain oireisiin eivätkä itse ongelmaan, joka on korvien välissä.

    • Ari

      Reply Reply April 7, 2014

      Moro foobikko.

      Lyhyesti:

      Kognitiivisilla ja behavioraalisilla metetelmillä

      1. opitaan, että ahdistuksen oireet eivät ole vaarallisia (tähän keskitytään paniikkihäiriön hoidossa). Se tehdään altistamala pelätylle ahidstukselle asteittain jolloin opitaan, että ahdistuksen voi kestää, ahdistus loppuu kun sitä vastaan ei taistella, mitää kamalaa ei oikeasti tapahdu, vaikka niin on pelätty.
      2. sosiaalisessa ahdistuneisuudessa kohdan 1 lisäksi opetellaan tekniikoita joiden avulla oma huomio kohdistetaan pois itsestä, pois niistä omista tuntemuksista, esim. kun tuntuu, että punastuu, niin opetellaan silti seuraamaan mitä ympäristössä tapahtuu ja keskitytään vähemmän siihen punastumisen tunteeseen. Yksinkertainen esimerkki: nostat katseesi ja harjoittelet katsekontaktia sen sijaan, että välttelet sitä. Tämä on monelle pelotavaa ja vaati harjoittelua terapeutin johdolla. Näin aletaan saada oikeata tietoa ympäristöstö sen sijaan, että ihminen kulkee sosiaalisesta tilanteesta toiseen vain muistaen oman ahdistuksensa ja mukanaann omat tulkintansa.
      3. tunteesen perustuva mielikuva on usein seurausta kohdan kaksi tavasta keskittyä itseen ja ahdistukseensa. Mielikuva itsestä on silloin negatiivnen ja se on sitkeä muutettava, koska ‘tuntuu siltä, että se ja se oireeni näkyy niin pahati…’ Tätä muutetaan hankimalla todisteta. Usein – altistamisen ja suoran kognitiivisen työn lisäksi – käytän erilaisia ‘behavioraalisia expermenttejä’ eli testaamme kuinka totta ne mielikuvat ovat. Yksi tapa on käyttää videokameraa. Toimii tosi hyvin juuri tähän osaan sosiaalisia pelkoja.

      Nuo menetelmät vaativat usein terapeutin apua alkuvaiheessa. KOetan sisällyttää ainakin jonkin verran ko. neuvontaa tulevaan kirjaani pelkojen voittamisesta.

      Näin sis pähkinänkuoressa noista tekniikoista.

      T:
      Ari

  • Lisa

    Reply Reply April 7, 2014

    Hei
    Minusta tuntui helpottavalta ja vapauttavata myöntää itselleen että kärsin paniikkihäiriöstä.Tilasin kirjasi ja luettuani sen varmistuin asiasta. Ongelmani ei ole valtava, mutta tajusin että jätän elämästäni paljon pois kokemuksia pelon pelossa ja sosiaalisten tilanteiden ahdistavuuden takia. Päätin etsiä itselleni paniikkitilanteen ja huomasin, että kun aloin sitä “metsästää”, se pakeni minua ja itselläni oli helpompi olla ja hengittää.
    Olen vasta asioiden alun äärellä, mutta silmäni ovat avautuneet, että vaivasta voi päästä tai sitä voi helpottaa!
    Kiitos Ari kirjasta ja blogista!

    • Ari

      Reply Reply April 9, 2014

      Hei Lisa,

      (pahoittelut sinullekin, etta tassa lapparissani ei ole skandinappaimia, joten tekstista puuttuvat aan ja oon pisteet :))

      hienoa, etta olet uskaltanut alkaa tehda asioita eri lailla – huolimatta pelosta! Kun metsastat sita paniikkia, niin se pakenee…saman ovat monet kokeneet. Paniikki on vain kiusaaja joka ei kesta tallaista lahestymista. Kun sinulla on selvana mita todella haluat elamasssi, niin voit todella motivoitua tekemaan niita asioita jotka vievat sinua kohti tavoitteitasi – vaikka paniikki olisi niita rajoittanutkin aiemmin.

      Ala anna paniikin, ahdistuksen tai pelon maarata mita voit tehda…tee se kuitenkin!

      Pikaisesti

      Ari

  • Sari

    Reply Reply April 7, 2014

    Hei.

    On pakko kysyä, että mikä ihmeen reaktio tämä on. Lähdin siis aamulla lenkille. Oli tavattoman vaikeaa saada itseni liikkeelle aamulla. Mutta piristymisen sijaan aloinkin itkeä ja kaikenlaisia tunteita alkoi tulla sisuksistani ulos. Olin kaikkea muuta kuin piristynyt. Ihan kuin liikkuminen olisi saanut piilossa olevat tunteet myös liikkeelle. Uskallanko enää lähteä aamulla lenkille ollenkaan……

    • Ari

      Reply Reply April 9, 2014

      Hei vaan,

      mieti mita tunnetta vahvistat jos ny reagoit siten, etta et enaa mene ulos, alat valtella (pahoittelut, mutta en paase pariin paivaan koneelleni ja tasta lapparista puuttuvat skandinappaimet…).

      Olet jo huomannut, etta ainoa keino paasta pelosta on …tehda se kuitenkin. Jos valttelet, niin mita opetat mielellesi? Muuttuuko mikaan?

      Ikava kylla monesti, kun alamme muuttaa sita mita teemme oltuamme pitkaan passiivisia, tai valttelevia, johtuen pelosta, niin aluksi koemme entista enemman ahdistusta. Koska teemme sita mita pelkaamme (ehka pelkaamme ‘alitajuisesti). Siksi on tarkeaa olla sitkea ja odottaa, etta ‘habituaatio’ alkaa vaikuttaa, eli alamme pelata vahemman…joten pitaa kestaa sita ahdistusta jonkin aikaa.

      Toisaalta useasti kun alamme tehda jotakin niin se laukaisee itsessaan joitakin muistoja, pelkoja jne jotka sitten oltuaan piilossa laukaisevat pahan olon. Toisinaan se voi tulla kyynelina. Piilottelevat tunteet saattavat olla tukahdutettuina ja nyt ne alkavat tulla esiin. Niihin voi liittya toivottomuuden tuntua, epauskoa siihen, etta asiat todella muuttuvat…

      joten se, mita koet ei ole yllattavaa eika epatavallista…vaikka kurjaa tietenkin kokea. Toivottavasti jaksat aktivoida itseasi. Mutta saatat tarvita myos tukea, ala eparoi keskustella laakarin kanssa mahdollisesta terapiasta. Ei laakitys ole ainoa mahdollisuus…

      Pikaisin terveisin

      Ari

  • Minsku

    Reply Reply April 13, 2014

    Kiitoksia tästä sivusta, on ollut mielenkiintoista lukea näitä blogitekstejä ja saanut vähän ymmärrystä paniikkiin.. Itseäni vaivaa paniikki yleensä sosiaalisissa tilanteissa ja paikoissa josta en pääse pois kun halun esim. junat, bussit, auditoriot, tentit ja ruokailemiset. Pahin pelko esimerkiksi ruokailemisessa on toisten ihmisten tarkkaileminen, jos hän huomaa että punastun ja jännitän, siitä iskee paniikki. Olen kärsinyt vaivasta monta vuotta, ja yleensä otan esimerkiksi kouluun omat eväät, ja vältän menemästä syömään.. Olisi vihdoin kiva päästä eroon vaivasta, joka rajoittaa paljon :/. Minua vaivaa myös huono itsetunto, ja huono itseluottamus…

    • Ari

      Reply Reply April 14, 2014

      Hei Minsku,

      kuulostaa, että vaikka oireilet paniikilla (ahdistuspiikki) varsinainen ongelmasi on sosiaalinen ahdistuneisuus. Sosiaalisen ahdistuneisuuden taustalla taas saattaa olla juuri huono itsetunto ja -luottamus. Jokapäiväiset tilanteet pahentavat asiaa vaikka menisitkin niihin sosiaalisiin tilanteisiin ja luulisi, että niissä oppii, että mitään pelättävää ei ole…mutta ongelma menee näin: Kun sitten olet sosiaalisissa tilanteissa ja punastut ym, pelkäät sitä arvostelua ja seurauksena välttelet, niin joka kerta vahvistat mielessäsi sitä, että olet jotenkin huonompi ym. Lisäksi kiinnität aina huomiota vain omiin oireisiisi – ja pelkoon, että sinua tarkkaillaan…

      joten ongelma pahenee kahdella tavalla:
      1. kiinnität aina humiota oireisiisi ja uskot, että niitä arvioidaan, joten pelko ja ahdistus pysyvät jatkuvina ilmiöinä elämääsi
      2. ‘vahvistat’ välttelemällä, että et pärjää muuten kuin välttelemllä, ja tämä syö itsetuntoa ja -luottamusta.

      Pahin pelko on juuri se, että ‘en pärjää’ (liittyy moneen muuhun pinnallisempaan pelkon: (punastun, vapisen…toiset huomavat…olen jotenkin sellainen ja sellainen…) ja aina tullaan takaisin asian ytimeeen: ‘en pärjää’…’paitsi silloin kun välttelen tai teen muuta ollkseni turvassa’.

      Tässä jälleen ainoa keino katkaista nuo noidankehät on:
      pelosta huolimatta tee se! Juuri tätä kurssissakin painotetaan, vaikka fokus on paniikkihäiriössä, eikä sosiaalisessa ahdistuneisuudessa.

      Mieti siis mitä pelkäät. Kun se on selvä, niin tee se. Helpolla sanottu, mutta toinen asia tehdä, totta. Mutta muista: sinulla on kaikki tarvittava jotta voit tehdä ne pelottavat asiat. Sinä pärjäät. Kun pelko tulee – ja ahdistus, niin anna niiden tulla…saatat toki ehkä tarvita hiukan tukea, ainakin muutaman ensi askeleen ottamiseen jotta voit muuttua sellaiseksi kuin haluat, mutta se on tehtävissä…

      Tarkkaile postiasi, aion lähitulevaisuudessa (Toukokuussa) tarjota yksilöterapian mahdollisuuden viidelle ahdistuksesta/paniikista/jännityksestä kärsivälle lukijalleni. Posti lähtee kyllä aika monelle, mutta otan vain viisi uutta asiakasta. Yksilöterapiassa on mahdollisuus kyseenalaistaa niitä pelkoja – ja niiden vaikutusta elämään tehokkaasti ja karkottaa se paniikki, olipa se sosiaalisesta ahdistuneisudesta tai jostain muusta johtuvaa. Ydin mink opit terapiassa on tämä:

      ‘pelostani huolimatta minä voin tehdä sen, ja kasvaa sellaiseksi kuin todella haulan…’

      Sillä välin:

      koeta tehdä ainakin yksi asia/päivä pelosta hulimatta. Tee riittävän pieni juttu, jotta ‘onnistut’ ja lisäät itseluottamustasi. Näin huomaat, että et ole avuton ja ahdistuksesi orja.

      Ari

  • Lasse

    Reply Reply April 14, 2014

    Hei,

    Kiitos paljon kirjastasi, luin sen viikonloppuna ja se helpotti jo itsessään vähän, kun ymmärsin paniikkihäiriön luonteen kunnolla, ja sen, ettei siinä mikään ole vaarallista.

    Haluaisin noudattaa ohjeitasi paniikin kohtaamisesta. Minulla kuitenkin paniikkikohtauspäivän jälkeisenä päivänä alkaa lähes aina todella voimakas ahdistus, herään siihen seuraavana aamuna. Ahdistus on etenkin ensimmäisenä päivänä niin voimakasta, että on todella vaikea olla mitenkään, kaikki tuntuu pahalta. En pysty katselemaan tv:tä tai pakenemaan videopeleihin. Se on kuin voimakasta kipua ilman fyysistä kipua. Paniikkiolo on usein taustalla, mutta ei tule enää päälle, vaikka usuttaisi sitä. Välillä tuntuu tikkuisuutta käsissä, jaloissa tai kurkussa, ja olo vähän kiihtyy, mutta ei muuta. Syöminen on todella vaikeaa ja se pitää tehdä väkisin, lievää pahoinvointia on vähän koko ajan.

    Tätä voi kestää lähes viikonkin, kunnes se lähtee pois ja olo normalisoituu. Se purkaantuu yleensä itkuisuutena. Tämä jälkiahdistus tuntuu sitä voimakkaammalta aina, mitä pitemmälle paniikkikohtaus on päässyt, ennen kuin olen saanut sen “haltuun” turvakeinoillani. Pelkään siis enemmän tätä jälkiahdistusta kuin itse paniikkikohtauksia, ja tästä syystä pelkään myös kohdata paniikkikohtaustani “silmästä silmään”.

    Osaatko antaa jotain neuvoja? Minulla oli lauantaina paniikkikohtaus, ja nyt tämä voimakas ahdistus on menossa toista päivää. Tämä olo on aivan kamala.

    Olen psykiatrin seurannassa, ja minulle aloitettiin ssri-lääkitys myös kolme päivää sitten. Vainoharhailin lääkityksen sivuvaikutuksista mikä varmaankin laukaisi tämän viimeisen kohtauksen. Pääsen myös kolmen kuukauden päästä terapiaan.

    • Ari

      Reply Reply April 14, 2014

      Moro Lasse,

      kiva kuulla, että sait jo helpotusta kun kurssin avulla opit, että paniikki ei ole vaarallista millään tavalla.

      Nyt pitäisi vain rakentaa tälle mitä nyt tiedät teoriassa.

      Olet varmaan samaa mieltä kanssani, että paras tapa oppia on tehdä ja kokea. Jos luet ja ymmärrät jonkin asian, niin se on hyvä, mutta kun teet siitä henkilökohtaisen kokemuksen, niin se vasta uppoaa…lue vaikka jostain maankolkasta ja opi mitä kiinnostavaa siellä on, mutta vasta kun menet sinne, katselet, kävelet ja koskettelet niin siioin todella ymmärrät…

      Ymmärrän toki, että tuon jälkiahdistuksen takia voit olla todella haluton kokemaan sen paniikkikohtauksen – ja siten oppimaan, että se on kuitenkin vaaraton…

      Kysy kuitenkin itseltäsi:

      ‘olenko sillä, että olen vältellyt ahdistuskohtausta, päässyt siitä todellisuudessa eroon?
      kirjoituksestasi voi päätellä mikä vastaus on…

      Joten kun et kuitenkaan voi välttää paniikkikohtausta niin mitä pahempaa sinulle voi tapahtua jos alat askel kerrallaan kokea, että voit – pelostasi huolimatta – tehdä niitä asioita. Voit kyllä kokea voimakasta ahdistusta…ja saada jopa paniikkikohtauksen kun painat päälle pelosta huolimatta (moni oppii paradoksin, että se paniikki ei sitten tulekaan), mutta jos noudatat kurssin ohjeita (erityisesti askel 4) niin et koeta liian vaikeaa temppua, etkä silloin saa sitä paniikkikohtaustakaan…ja pääset kokemaan onnistumisen tunteen. Eli ei sinun ole pakko niitä paniikkikohtauksia saada vaikka tet altistusharjoitukset.

      Kuulostaa siltä, että askel 5 saattaa olla liian kova juttu tässä vaiheessa. Mutta voit tehdä askeleen 4 käytyäsi huolella läpi askeleet 1 ja 2. Ota vain pienen pieni askel hkerrallaan, Jokainen askel minkä otat pelosa huolimatta on askel eteenpäin.

      Kuulostaa myös silt, että ehkä ahdistuksen lisäksi koet jonkin verran mielialaongelmia…terapia auttaa.

      Eikä sinulla onneksi ole kuin 3 kk siihen terapiaankaan…Kyllä sinä pärjäät. Olet jo alkanut auttaa itseäsi: olet aloittanut lääkityksen, olet alkanut oppia paniikista kurssini avulla. ja sitten tulee se terapia. Kuten huomaat, sinulla on voima muuttaa elämäsi!

      Onko se muuten kognitiivista terapiaa?

      Terkuin

      Ari

      • Lasse

        Reply Reply April 14, 2014

        Kiitos vastauksestasi. Luulen, että olen tarpeeksi hyvin sisäistänyt askeleet 1-2 ja uskon, että paniikkioireet eivät voi minua vahingoittaa. Kunhan tästä jälkiahdistusjaksosta selviän alan sitten toteuttaa askelta 4 vähän kerrassaan. Lääkityksen pitäisi alkaa myös vaikuttaa muutamassa viikossa, mikä varmasti helpottaa edistymisen kanssa.

        Ja jos paniikki hyökyy kuitenkin kunnolla päälle, niin ehkä sitä askelta 5 voi myös kokeilla. Paniikkini on ollut kuitenkin oikeastaan aina oireiden säikähtämistä, joten voi olla, ettei se kohtaus enää edes pääse päälle, kun osaan olla niitä säikkymättä.

        Saan itse valita terapeutin, joten hakeudun kyllä kognitiiviseen terapiaan. Se on tätä kelan tuettua terapiaa, mikä vaatii ensin 3kk hoitosuhteen ennen kuin sitä voi hakea, että voi mennä vähän pitempäänkin käsittelyineen. Jos en sattuisi terapiatukea saamaan, niin saan sen kyllä maksettua vaikka kokonaan itse, koen sen niin tärkeäksi.

        • Ari

          Reply Reply April 14, 2014

          aivan, lääkitys alkaa yleensä vaikuttaa pikkuhiljaa, joillakin kestää jopa 6 viikkoa, ennenkuin se puree. Toisilla alkaa vaikutus muutamassa päivässä mutta kai useimmille kestää pari kolme viikkoa.

          Kognitiivinen terapia on varmasti sinulle toimiva. Olet motivoitunut ja tuntuu, että olet valmis kyseenalaistamaan omia tottumuksia ja reagointitapoja – ja uskomuksia. Kaikilla ei ole nöyryyttä tai uskallusta tai älyllistä uteliaisuutta muuuttaa itseään, vaan he haluavat muuttaa koko muun maailman…Kun työstät niitä omia, opittuja automaattisia toiminta- ja ajattelumalleja niin saat aikaan todellisen muutoksen. Kognitiivinen terapia toimii tehokkaasti niille jotka tekevät oman osansa – niinkuin sinä. Joten ole vain luottavaisella mielellä.

          Ari

  • foobikko

    Reply Reply May 1, 2014

    Mikä on sinun mielipiteesi SSRI-lääkkeiden käytöstä sosiaalisen fobian hoidossa? Mulla on toi ahdistus edennyt taas pikkuhiljaa siihen pisteeseen että joudun aloittamaan lääkityksen uudestaan kahden vuoden tauon jälkeen (tällä kertaa itseasiassa SNRI) ja suoraan sanoen pelottaa aivan helvetisti aloittaa lääkitys, kun olen lukenut aiheesta huomattavasti enemmän kuin viimeksi aloittaessani. Silloin söin lääkkeitä viitisen vuotta ja lopetettuani vannoin etten niitä enää syö, mutta nyt psykiatri sai ylipuhuttua. Todella pelottaa kaikki mahdolliset sivuvaikutukset ja joidenkin tietojen mukaan jopa elinikäiset haitat mitä näiden lääkkeiden syönnistä voi seurata. Ja lisäksi, eikö näiden syöminen ole juuri eräänlaista ‘turvakäyttäytymistä’ jota vastaan olet puhunut?

    • Ari

      Reply Reply May 1, 2014

      moro foobikko.

      Mielipiteeni SSRI lääkkeistä:

      SSRI lääkkeet auttavat monasti ja ovat auttaneet monia kohottamaan mielialaansa ja lieventämään ahdistuksen oireita -vaikkapa sosiaalisissa tilanteissa. Kun ahdistuksen oireet vähenevät, silloin ihminen ehkä jaksaa paremmin alkaa myös kyseenalaistaa pelkojaan. Samoin kun mieliala kohenee on helpompi aktivoida itsensä toimintaan (masentunut usein on passiivinen ja vetäytyvä mikä itsessään pahentaa masennusta). Tuolloin myös esim. terapia voi toimia paremmin.

      Joten kyllä SSRI lääkkeet monasti auttavat – ainakin alkuun.

      Tosi on, että lääkkeillä on aina haittavaikutuksia. Mutta jos tarvitsisit lääkettä vaikka pitämään yllä sydämen toimintaa, niin varmasti ottaisit sen – haittavaikutuksista huolimatta. Lääkkeistä tuleva haittavaikutus kannattaa tarkkaan keskustella lääkärin kanssa. Jos haitat ovat kovat – ja ylittävät hyödyt – niin voi olla, että lääkäri määrää jotain muuta lääkettä…tai jopa suositteleekin vaikkapa terapiaa sen sijaan.

      Tosi on myös, että ahdistuslääkkeet (ei masennuslääkkeet) ovat tavallaan suojakäyttäytimistä. Eli paras on jos opit kohtaamaan pelkosi – ja voittamaan ne esim. niissä sosiaalisissa tilanteissa. Moni potilaani opii juuri tämän – ilman lääkkeitä (mutta toiset käyttävät samanaikaisesti lääkettä)

      Huoama kuitenkin, että SSRI lääkkeet ovat pääasiassa mielialalääkkeitä (siis masennuslääke) vaikkakin niitä käytetään myös lieventämän ahdistuksen oireita. Miksi sinulle on niitä määrätty johtuu varmaankin siitä, että ahdistustasi sosiaalisissa tilanteissa ylläpitää matala mieliala joka taas on seurausta syvemmästä negatiivisesta minäkuvasta (mahdollisesti huono tai epäterve kuva itsestä lue: huono itsetunto) enemmän kuin ‘pinnallisemmasta’ huolesta siitä, miten muut sinut näkevät…ja sitten oma käyttäytymisesi todennäköisesti taas lisää masennusta.

      Nuo ovat kaikki sellaisia asoita joita on mahdoton blogissa käsitellä, mutta kokenut terapeutti pystyy auttamaan sinua näkeämään, että mikä on ongema ydin ja voittamaan sen.

      Lyhyesti:

      lääkeitä kannattaa pääsääntöisesti ottaa lääkärin ohjeiden mukaan, mutta toisaalta kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa (ja vaikka rahaa) ongelman ytimen voittamiseen. Lääkeet joskut vain maskeeraavat sen ytimen. Tästäkin kannattaa keskustella lääkärin kanssa.

      Tsemppiä

      Ari J

  • Birgitta

    Reply Reply November 23, 2014

    Hei! Olen kärsinyt pelkotiloista jo 20v, olen nelikymppinen. Töissä ollessani jouduin kiusallisiin tilanteisiin monta kertaa. Ensimmäinen mieleenpainuva tilanne oli uusi työpaikka, jossa pelko kasvoi niin suureksi, että alkoi heikottamaan, hikoilin valtavasti ja olin ihan kalpea, meinasin pyörtyä. Työnantaja ohjasi istumaan , ennen kuin kaaduin. Lääkärissä olen käynyt, monenlaiset lääkkeet kokeillut.
    Olen myös lääkinnyt itseäni alkoholilla mikä tietysti sillä hetkellä auttanutkin , käytin alkoholia sen 10v. viikonloppuisin. Mutta siitähän on koitunut enemmän harmia. Joten olen jättänyt sen pois kokonaan. Rauhoittavia lääkkeitä olen välillä käyttänyt mutta eihän niitten varassa voi elää loppuelämää. Mulla on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö joten masennuslääkkeitä en voi käyttää. Eilen esim. pakokauhu eräässä kahvilassa. Menin mieheni kans munkkikahville, kahvila oli täynnä joten jouduttiin istumaan pöytään jossa oli mulle vieraita ihmisiä. voi jestas, ajattelin ja yritin vetää koko munkin muutamalla haukulla suuhun, puolessa välissä mietin mitä teen..lähenkö ns. käymään naistenhuoneessa mut en viittiny. kahvikuppi tärisi ja hikoilin. Ajattelin että pääsis vaan pois. Jotenkin suoriuduin ja sen jälkeen oli tosi pettynyt olo. Tällaisia tilanteita on paljon, ja myös tuttujen seurassa. Olen vältellyt kahviloita ja oikeastaan joka paikkaa nykyään. Kaupassa vaan käyn. Olen yleensä vaan kotona ja välillä lenkkeilen. En viitsi lähteä kavereillekkaan, ku tiedän miten käy. Eilen huomasin tämän sivustosi ja kiinnostuin. Latasin ilmaisen kirjan, en ole vielä ehtinyt kokonaan lukea. Olin vuosia sitten paniikkiryhmässä mutta se loppui täällä. Terapiassa olen käynyt yli 10v. ja käyn edelleen. Masentaa ku pelkään melkein kaikkea.Sekin masensi ku terapeuttini sanoi että pitää vain hyväksyä tämä ja psykiatrini sanoi vuosia sitten että kyllä ne pelot vähenee ku ikää tulee enemmän. Olen alkanut nyt kuitenkin käymään päivittäin pitkillä kävelylenkkeillä jos se auttais, ja kyllähän se piristää ulkoilu. Yksi tuttuni pyysi mua elokuviin, mutta en pysty niin isossa porukassa. Hammaslääkäriin mennessä otan rauhoittavia, että voin olla ettei tarvi keskenkaiken lähteä pois. Mä niin toivoisin ,että pääsisin eroon pelkotiloista. En siis voi mennä sellaiseen paikkaan mistä ei voi halutessa heti poistua. Tutun autokyydissäkin tulee hikoilua, ajatus sumenee. Mulle on aikoinaan jotku tutut vinoillut ku olen hikoillut ,että onko sulla kuuma. Sen jälkeen olen enemmän ja enemmän vältellyt sosiaalisia tilanteita. Sillon , ku käytin alkoholia vielä niin humalassa oli tämän takia itsetuhoisia ajatuksia ja otin lääkkeitä yliannostuksen, mutta itse olen hälyttänyt apua. Sairaalassa hiilet juonut mutta aamulla päästävät aina kotiin eikä mitään jatkohoitoja. En halua enää pilata elämää alkoholilla. Suurin toiveeni on rauhallinen ja raitis elämä ilman pelkoja. kiitos blogistasi 🙂

    • Ari

      Reply Reply November 24, 2014

      Hei Birgitta,

      Pelkaat siis sosiaalisia tilanteta, toisten arvostelun kohteeksi joutumista, sita etta ei paase pian pois..
      Naytaa, etta pelkaat ahdistuksen tunnetta, ahdistuken oireita, kuten ajatuksen sumenemista, ja sita, mita muut ajattelevat, ja ehka jotain muutakin.

      Tavoitteesi on rauhallinen elama ilman pelkoja. Mita teet sitten kun paaset tuohon? Mita sellaista, mista ahdistus nyt estaa?

      Kylla siihen paasee. Voit valita muutaman eri tien:

      1. voit auttaa itse itseasi esim. Itseapukurssien avulla (kuten paradoksaalinen kurssini).
      2. Voit tilata apua ammattilaiselta (psykoterapeutti)
      3. voit pyytaa laakarilta lahetteen terapiaan
      4. voit autaa itseasi laakkeilla

      Kaikissa naissa joudut itse tekemaan ne muutokset. Jos teet asiat niinkuin aina ennekin, niin mikaan ei muutu. Jos taas lopetat pelkosi terapian avulla, niin asiat muutuvat…mutta se vaatii tyota.
      Joka tapauksessa kannattaa jotain tehda – mita sina voit menettaa?

      Koeta vaikka aluksi paradoksaalista kurssia. Se ei maksa paljoa. Voit myos halutessasi tilata muutaman terapiasession (itsellani vapautuu aikoja joulun jalkeen)

      Tarkeaa on ymmartaa, etta muutos on tehtavissa, ja aika lyhyessa ajassakin!

      Terkkuja

      Ari

      • Birgitta

        Reply Reply November 25, 2014

        Hei Ari!

        Kiitos vastauksesta. Kyllä se niin on , että pelkään juuri toisten arvostelun kohteeksi joutumista. Se johtuu siitä , kun olen niin monesti jo joutunut kuulemaan, milloin kysytään.. onko sulla kuuma.. miksi oot niin punainen. Se on latistanut mielialan. Mutta olen päättänyt, että en välitä enää mitä muut sanovat. Tiedän , että muutokset täytyy tehdä itse..olen sen oppinut terapiassa. Mutta vaikeaa se on ollut. kaikki johtuu varmaan ajattelutavasta..? Olen lukenut ilmaiskurssiasi..tuntuu kiinnostavalta. Se on totta, että jotain täytyy tehdä. Parantumistani on varmasti sotkenut aiemmin alkoholin käyttö, olen kuitenkin nyt raitistunut. Tilalle on tullut liikunta, pitkät lenkit melkein päivittäin. Äsken tulin lenkiltä, se aloittaa päivän mukavasti. Lääkkeenä mulla on tähän propral ja tarvittaessa rauhoittavia. SSRI lääkkeitä en voi käyttää kaksisuuntaisen mielialahäiriön vuoksi. Tilaan kurssisi ja uskon ,että minäkin pääsen joskus vapaaksi peloista. Blogissasi on kiinnostavaa ja tutun kuuloista tekstiä, kiitos.

  • heepo

    Reply Reply January 14, 2015

    Terve. Olen reilu kolmekymppinen mies ja olen kärsinyt sosiaalisesta ahdistuneisuudesta/jännittyneisyydestä parikymppisestä lähtien (välillä vähemmän, välillä enemmän.) Oireiden (hikoilu, sydämen tykytys, paine rinnassa ym.) esiintyvyys vaihtelee tilanteittan, enkä ole oikein päässyt kärryille, että mistä ne johtuvat. Tyypillisin tilanne on se kun joudun johonkin yllättävään tilanteeseen esim. kaupungilla, jossa törmään odottamattomasti tuttuihin, niin oireet tulevat. Varsinkin jos ihmisiä on seurassa useampia kuin yksi minun lisäksi. Toinen tyypillinen tilanne on se, kun näen pitkästä aikaa jotain kaveriani, joka tulee kylään tai itse olen menossa hänen luokse. Oireet tulevat joko välittömästi tavatessa tai pikkuhiljaa (ja lähestulkoon jokakerta). Oireet ovat sen verran voimakkaita, että tilanteissa oleminen ja varsinkin puhuminen tuntuu vaivalloiselta. Monesti joutuukin jättää kertomatta asioita, kun on vaikea saada sanotuksi. Yksi huomio, minkä olen tehnyt ja jota olen ihmetellyt on se, että kun esim. törmään johonkin tuttuun/puolituttuun odottamattani ja mikäli selviän tilanteesta, niin seuraavassa vastaavassa odottamattomassa törmäämistilanteessa esim. varttituntia myöhemmin oireita ei tulekaan. Ja tästä tilanteesta voi jo nauttiakin. Mistä tämä johtuu, että ekassa tilanteessa oireet ja ahdistus tulee mutta seuraavassa välttämättä ei. Tässäkin on se, että jos eka tilanne on aamulla ja toinen vasta illalla, niin oireet tulee tod.näk molemmissa. Se, mitä myös ihmettelen on, että miksi ahdistuneisuutta/jännittämistä esiintyy yhtä paljon tuttujen kuin puolituttujenkin seurassa. Täysin tuntemattomien kanssa keskustelu on jopa helpointa. Rutiininomainen ihmisten kanssakäyminen ei juurikaan ahdista/jännitä vaan siihen tuntuu liittyvän aina se odottamattoman tai pitkästä aikaa näkemisen seikka. Jännitän kovasti kylläkin esiintymis/palaveri tilanteita aina. Tämä ahdistuneisuusongelma on johtanut siihen, että välttelen näihin tilanteisiin joutumista. Mitä minun kannattaisi ongelmalle tehdä? Olen lueskellut blogiasi, vaikuttaa hyvältä, kiitos siitä.

    • Ari

      Reply Reply January 15, 2015

      Moro Heepo,

      kiitos viestista.

      Summaan tahan: Ongelmasi on siis se, etta koet ahdistuksen ja paniikin fyysisia oireita noissa tilanteissa missa tapaat tuttuja ja puolituttuja ja se, etta jannitat esiintymis/palaveritilanteita.

      Ongelman vaikutus elamaasi on se, etta valttelet – ainakin ‘esiintymista’, ja koet mm etta et pysty aina puhumaan.

      On aivan luonnollista, etta koet ahdistusta nimeomaan tuttujen seurassa ja etta vieraiden kanssa on helpompaa. Tuntematta enempaa sinun henkilokohtaisia taustojasi ja syita sille, miksi aloit ahdistua parikymppisena, sanon vain, mita talla informaatiolla nayttaa. Sosiaalisen ahdistuneisuuden yksi yllapitava voima on kielteisen arvostelun kohteena olemisen pelko. On siksi luonnollista, etta juuri tutut voivat mielesi emotionaalisessa osassa edustaa ‘uhkaa’, hehan merkitsevat enemman kuin joku vieras jonka mahdollinen kielteinen arviointi ei siis olisi niin vakavaa. Tosin useimmille sosiaalisesti ahdistuneille vieraitten (eika ystavien) lasnaolo aiheuttaa helpoiten ahdistuneisuuden, koska vieras voi aina olla uhka, etka tieda voiko haneen luottaa,niinkuin ystavaan. Mutta tutut ja puolitutut itse asiassa aiheuttavat yleensa viela enemman ahdistusta edella mainitusta syysta – toisin kuin hyvat ystavat.

      Se taas, etta seuraavalla kerralla tavatessa olo on helpompi on vain luonnollinen esimerkki ‘habituaatiosta’ mista puhun paradoksaalisessa kurssissa, askeleessa 4. Kun teet saman ‘tempun’ uudestaan (ja uudestaan) niin mielesi alkaa ymmartaa, etta vaaraa ei ole ja habituaatio tapahtuu. Sosiaalisissa tilanteissa tama ei kyllakaan aina toteudu syista joita olen kasitellyt joissakin artikkeleissani.

      Jos sosiaalinen ahdistuneisuutesi haittaa ja rajoittaa elamaasi tuntuvasti, esim. Tyossa niin, etta et tosiaan voi osallistua taysin vapaasti palavereihin ym. Niin kannattaa harkita pienta ponnistelua ja juuria ongelma pois asiantuntija avulla. Yksi mahdollisuus on kognitiivinen psykoterapia (minakin tarjoan sita). Yksi uusi mahdollisuus on lyhyt tyopajamuotoinen kurssi jota alan tarjota Suomessa myohemmin tana kevaana. Kurssin ideana on kokoontua pienena ryhmana muutaman kerran ja minun johdollani kayttaen kognitiivisia menetelmia paasta esiintymispelosta -ja saavuttaa kunkin henkilokohtaiset tavoitteet.

      Pistan todennakoisesti jossain vaiheessa sahkopostia joillekin blogiin kirjoittaneille ja muille, mutta jos kiinnostaa tuollainen kurssi, niin kannattaa kysya minulta suoraankin, koska en sita tarjoa kaikille suoraan sahkopostitse, ja paikat ovat tietenkin rajoitetut.

      Terveisin

      Ari

  • henkka

    Reply Reply January 18, 2015

    Terve Ari! Minulla on ongelmana erittäin epämiellyttävä sosiaalinen ahdistus. Olen ostanut kirjasi ja päässyt paniikki kohtauksista niin että en pelkää niitä mutta ajoittain niitä tulee sosiaalisten tilanteiden yhteydessä. Suurin ongelmani on kuitenkin se että ahdistun tai oikeastaan hirvityn kun esimerkiksi istun ystävieni kanssa kahvipöydässä tai vaikka vain joku ihminen juttelee minulle esim: Shellillä käydessäni myyjä kysyy jotain minulta niin tulee todella hirvittynyt olo. Silmiin katsominen kun joku puhuu minulle on kaikkein pahinta. Tuntuu että kun tulee se hirvittynyt olo niin se joka minulle puhuu näkee sen mitä tunnen. Ensin silmäkontaktista tulee hirvitys ja sen jälkeen heti tulee vähän samanlainen tunne huuliin ja kurkkuun kuin pidättäisi itkua. Sen jälkeen alan ahdistua mutta yritän kaikin keinoin rentoutua ja pysyä tilanteessa koska haluan viettää ystävieni kanssa aikaa.Huomion kohteeksi joutuminen tekee minut ahdistuneeeksi. Olen yrittänyt kaikin keinoin päästä itse kontrolloinnista ja huolestuneisuudesta ennen tilanteita mutta enää en pääse omin avuin eteenpäin. Kiitos jo etukäteen!

    • Ari

      Reply Reply January 20, 2015

      Hei Henkka, tuo on todella ikava ongelma ja voi rajoittaa elamaa, tai tehda sen raskaaksi monella tavalla.

      Mita mielessasi liikkuu silloin kun joku ottaa katsekontaktin ja koet sen ‘hirvityksen’? Koeta pysahtya hetkeksi seuraavan kerran kun koet tuon tilanteen, vaikka silla Shellilla. Kirjoita sitten muistiin kaksi asiaa erikseen:

      1. mita tunsit (fyysista ja psyykkista tunteita, ei ajatuksia…et esim tunne etta sinua arvostellaan, sina voit ajatella niin)
      2. mita mielessa liikkui (ajatukset, pelot, ne hirvitykset…)

      me sekoitamme nuo kaksi asiaa kun olemme ahdistuneet ja silloin emme huomaa mita oikeasti pelkaamme. Niiden erottaminen ei ole aina helppoa, joten ala masennu jos se ei tunnu taysin helpolta.

      Jos haluat, niin voin kommentoida sitten niita ja antaa joitakin ehdotuksia.

      Voit muuten halutessasi jatkaa keskustelua asiaan erikoistuneessa foorumissani, uudessa keskuteluryhmassa (jos olet facebookissa):
      https://www.facebook.com/groups/esiintymisjannitys/

      siella on mahdollista saada vinkkeja muiltakin.

      T:

      Ari

  • Anneli

    Reply Reply October 20, 2015

    Hei,
    Kirjoitanpa nyt minäkin vaikka tuntuisi miltä…
    Oma oirehdintani on varmaan aika epätyypillistä,
    sillä minun on tavallaan hyvin helppo kohdata ihmisiä. Vieraiden ja tuttujenkin kanssa puhun pikemminkin liikaa. Itse tilanteissa iloitsen ihmisten seurasta. Tapaamuset menevät vähän niinkuin karjalaisella perimällä, mutta minulla ongelmat alkavat jälkeenpäin. Kohdattuani ihmisiä minulle iskee aivan valtava häpeä ja ahdistus. Yritän puhua itselleni järkeä, mutta jos olen keskustellut vähänkin enemmän, siis ihan mistä vaan, minulla kestää noin kolmesta päivästä pariin viikkoon päästä yli päälle vyöryvistä ikävistä tunteista. Suurin ongelma on varmaan tämä hyväksytyksi tulemisen tarve. Kysymys kuuluukin, miten voi oppia kokemaan itsensä hyväksytyksi, jos epäonniset elämänkokemukset ja yhteiskunnallinen asema (työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksesta, eronnut yksinhuoltaja, liikuntaesteinen, heikko toimeentulo yms) todistavat vahvasti päinvastaista…Hävettää kirjoittaa tätäkin, kun tämä omista ngelmistani jaarittelu on vähän ruosteesssa. Terapiat ovat loppuneet jo kymmenen vuotta sitten, ja em syistä olen aika erakoitunut, Lääkkeitä olen yrittänyt jos jonkinlaisia vuosien mittaan, mutta ne eivät tuntuneet vaikuttavan muuta, kuin tekivät fyysisesti levottomaksi tai jähmeäksi. Tällainen itseilmaisu tuntuu kovin kankealta ja typerältä. On helpompi tukea muita ja näyttää aurinkoista naamaa. Mutta em. mitenkään liittymättä (heh), kiitos sinulle näistä teksteistä. Olet nähnyt aivan uskomattoman vaivan ja on ilo lukea kannustavia ja viisaita vastauksiasi ihmisille.

    • Ari

      Reply Reply October 25, 2015

      Hei Anneli,

      Mukava kuulla, että olet arvostanut kirjoituksiani. Ikävä kyllä en pelkästään niiden avulla voi pureutua kovin syvälle yksittäisiin ongelmiin, enkä varsinaan järjestelmällisesti auttaa ketään muuttamaan kielteisiä uskomuksiaan itsestään…mutta joskus jo pieni suunnan antaminen tallaisen kirjautuksen avulla auttaa, edes vähän.

      Kuulostaa silta, että ongelmasi ei tosiaankaan ole lähtökohtaisesti se, että kärsisit sosiaalisten tilanteiden pelosta. Menet tilaisuuksiin silla karjalaisella temperamentillasi takin liepeet liehuen…Sen sijaan suoritat jälkipuintia tai ns. märehtimistä – ajatustesi ja tulkintojesi märehtimistä, eli sita, että jonkin ajatuksen jo pureskeltuasi ja nieltyäsi otat sen uudelleen pureskeltavaksi…Tama on hyvin tavallista useimmille meille ainakin silloin kun pelkäämme, että meita jotenkin arvostellaan – tai niin kuin sinun tapauksessasi, pelkäät, että et osoittaudu hyväksytyksi. Tämä ajattelutapa aiheuttaa aina itsekriittisyyttä…ja ilo sosiaalisista tilaisuuksista katoaa – ja itseluottamus ja itsetunto saavat kolauksia.

      Koet siis, että et ole hyväksytty? Olisiko kyseessä mahdollisesti kuitenkin se, että et itse hyväksy itseäsi – ainakaan täysin, ja tulkitset, että muut eivät hyväksy sinua? Kun kirjoitat, että ” epäonniset elämänkokemukset ja yhteiskunnallinen asema (työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksesta, eronnut yksinhuoltaja, liikuntaesteinen, heikko toimeentulo yms) todistavat vahvasti päinvastaista” niin kenen ajatuksista me tässä puhumme? Voisimme ehkä kyseenalaistaa sen, että todistavatko nuo asiat – sita, että sinua ei hyväksyttäisi –tai ylipäänsä mitään. Mutta jotta alkaisit itse uskoa itsestäsi painvastaista: että ne asiat jotka koet ’epäonnistumisiksi’ eivät kerro sita millainen persoona olet, eivätkä määritä sitä, että oletko hyväksytty. Sen sijaan olet kriittinen ja puolueellinen – itseäsi vastaa. Olen varma, että jos voisimme raaputtaa pintaa syvemmälle, niin löytäisimme sinusta todellisen persoonasi joka on paljon muuta kuin nuo kokemasi ’epaonnistimiset’.

      En pysty ikävä kyllä tässä blogissa varsinaisesti työstämään tällaista ongelmaa, ja siten auttaa sinua hyväksymään itsesi, mutta on aika helppo lukea rivien valista, että pienellä työllä missä tunnistat kielteiset itsekriittiset ajatuksesi ja sitten kyseenalaistat ne, voit jo auttaa itseäsi paljon.

      Jos olet rehellinen ja puolueeton kun tarkkailet itseäsi, niin saatat huomata, että et ole epäonnistunut persoonana. Jos myös alat toimia sen mukaan – ja jätät sen märehtimisen – niin saatat muuttaa näkemystäsi itsestäsi. Tämä on toki helpommin sanottu kuin tehty.

      Hauskaa loppuviikonloppua,
      Ari

Leave A Response

* Denotes Required Field