Ei pessimismi kannata – ei se kuitenkaan auta…

Optimist Or Pessimist Concept.

 

’Ei pessimismi kannata – ei se kuitenkaan auta’ sanoo tietenkin humoristinen pessimisti ja on varautunut epäonnistumaan – jopa pessimismissään. Kun on aina varautunut epäonnistumaan –kaiken varalta, niin sitten kun se epäonistuminen tapahtuu, niin isku ei tunnu niin kovalta. Näinhän kovettunut, ikuinen pessimisti uskoo takaraivollaan, vaikka ei ehkä tietoisesti tuota myöntäisikään.

Kun optimisti hulluudessaan sanoo: ’kaikki menee hyvin, saan sen työpaikan’ ja sitten pettyy rajusti kun jääkin vaille työtä ja alkaa ryypätä suruunsa niin pessimisti on visaasti jo etukäteen päättänyt epäonnistuvansa. Kun pessimisti sitten myös jää vaille työtä hän saa ainakin ilon sanoa: ’minähän sanoin, että en saa sitä paikkaa!’

Oikeastaan voidaan sanoa, että pessimisti on aina onnellinen: hän on epäonnistuessaan osoittautunut viisaaksi tietoniekaksi joka jälleen tiesi tarkkaan ja varmuudella miten tässä kuitenkin käy…ja jos hän epäonnistuu pessimismissään, eli asia kääntyykin myönteiseksi hänen pessimismistään huolimatta- niin sehän on sitten jopa bonus!

Mutta nythän alkaa näyttää siltä, että pessimismi siis kanaattaakin? Ei toki, ehei. Todellisuudessa asia on paljon mutkikaampi, minkä jokainen todellinen pessimisti tietää. Pessimisti nimittäin ei ole koskaan onnellinen. Pessimisti kun alkaa ajatella jotain suunnitelmaa, tavoitetta tai asiaan ryhtymistä, niin hän suree ja murehtii kolme kertaa:

  1. Etukäteen: Silloin kun alkaa tavoitella jotakin hän ajattelee: ’ei tästä mitään tule, homma menee varmaankin pieleen.’ Tai hän murehtii ainakin tähän tapaan:’mitä jos en saa sitä paikkaa?..mitä jos menetän paikkani?…mitä jos puolisoni jättää minut?…mitä jos…?
  2. Tapahtuman aikana: Kun koettaa saavuttaa jotakin pessimisti on jo päättänyt, että on tuomittu epäonnistumaan. Pitäessään (etukäteen)pelkäämäänsä puhetta yleisölle hän ajattelee: ’en minä osaa, en minä onnistu. Kaikki näkevät miten vapisen ja punastun, minulle nauretaan…paras olisi paeta…Näin hokiessaan itselleen pessimisti ei keskity puheeseensa, aiheeseensa – vaan pelkoonsa, jännitykseensä ja varmana pitämäänsä epäonnistumiseen. Tuollaisessa mielentilassa on mahdoton suorittaa mitään vapautuneesti – ja siten pessimisti on jo tuominnut ennustuksensa – siitä, että epäonnistuu – toteutuvaksi.
  3. Jälkikäteen: kun pessimisti sitten jonkin suorituksen tai yrityksen jälkeen menee kotiinsa hän muistelee sitä miten homma meni pieleen. Kiville. Epäonnistui. Hän pyörittelee mielessään miten ahdistui ja vapisi, miten kaikki luultavasti huomasivat hänen –kuvitellun tai todellisen-epäonnistumisensa. Vaikka epännistuminen olisi vain kuvitteellinen tai osittainen, niin juuri se osa projektia mikä hänen mielestään epäonnistui, pyörii hänen mielessään. Pessimisti ei huomaa tai muista sitä, miten 90% puheesta minkä hän piti oli asiallista ja mielenkiintoista, hän muistaa vain sen kohdan missä takelteli ja unohti mitä piti sanoa (unohti muuten siksi, että oli etutäteen päättänyt epäonnistua).

Pessimisti ei siis ole itse asiassa koskaan tyytyväinen, joten voimme yhtyä otsikon ajatukseen: ei pessimismi kannata, ei se kuitenkaan auta.

Kannattaako sitten optimismi? Jos jatkamme vitsiä, niin pessimisti tietenkin sanoo viisaasti ja kaiken varalta:

’ei optimismi nyt ainakaan kannata – ei se kuitenkaan auta.’ Ja pessimisti saattaa olla oikeassa; optimisti saattaa epäonnistua…

Mutta todellinen optimisti kuitenkin suree harvemmin kuin todellinen pessimisti. Hän suree vain kerran. Jälkikäteen. Jos pelkäät jotakin, mutta otat optimistisen asenteen ja uskottelet itsellesi, että hyvin se menee, niin olet onnellinen siihen asti, kunnes asia meneekin mönkään. Todellinen optimisti suree myös vain lyhyen aikaa ja alkaa sitten suunitella, että miten tästä jatketaan. ’Seuraava projekti tulee onnistumaan.’ Ja taas mennään myönteisessä ajattelussa kohti uusia seikkailuja.

Jos vertaa optimistia pessimistiin, niin huomaa, että optimisti ainakin elää ennen projekteja. Hän nauttii uusista kokemuksista. Hän elää hetkessä ja iloitsee itse matkasta kohti tuntematonta. Hänelle ei pelkkä lopputulos ole ratkaiseva, vaan se, että tuli koetettua. Pessimisti ei elä koskaan. Hän suree ja murehtii.

Optimisti kokeilee uusia asioita ja tekee päätöksiä Pessimisti ei uskalla tai viitsi kokeilla, koska kuitenkin epäonnistuu. Optimisti seikkailee ja oppii – epäonnistumisistaankin, pessimisti viivyttelee eikä opi mitään.

Näillä argumenteilla mitaten ilman muuta kannataa olla optimisti mieluummin kuin pessimisti. Jos näkee lasin puolillaan, niin miksi ajatella, että se on puoliksi juotu, kun voi ajatella, että se on vielä puoliksi täynnä? Kyse on siis asenteesta silloin, kun voi itse asiassa valita miten asian näkee.

Optimismi kuulostaa aika lailla positiiviselta ajattelulta. Se ei kuitenkaan ole aivan sama asia. Tai tämä riippuu siitä, mitä tarkoitetaan positiivisella ajattelulla. Positiivisessa ajattelussa on joitakin ansoja joista on hyvä olla selvillä.

Positiivinen ajattelija uskoo:

’Jos joudun isoon porukkaan, niin jännityn ja jähmetyn enkä saa sanaa suustani ja nolaan itseni.’ Mutta koska hän on positiivisen ajattelun harjoittaja hän toistaa itselleen positiivista vahvistusta: ’olen vahva ja rento, pärjään hyvin porukassa…’

Positiivinen ajattelija ei välttämättä usko, että myönteinen tulos on mahdollinen, mutta hän käyttää positiivisen ajattelun tekniikkaa muuttaakseen totuttuja ajattelumalleja. Loputuloksena hän tietenkin toivoo myös, että vahvistuu ja muuttuu sellaiseksi kuin on uskotellutkin. Jos temppu toimii, niin hyvä. Silloin positiivinen ajattelija on kokenut myönteisen kokemuksen ja voi nyt alkaa jo uskoakin muutoksen mahdollisuuteen.

Ansa on tässä:

Jos temppu ei toimi, niin positiivisen ajattelun harjoittaja saattaa vain huomata suunnattoman eron uskottelunsa ja karmean todellisuuden välillä. Hän saattaa muuttua toivottomaksi. Jos uskot olevasi ruma tai tyhmä tai muuten huonompi kuin muut – ja luulet, että sinusta ei siksi pidetä- ja koetat positiivisella ajattelulla uskotella jotain muuta niin riski on kova. Putoaminen siihen pelkäämääsi ajattelumaailmaan voi olla rankka – jos positiivinen ajattelu ei toimi.

Kognitivisessa terapiassa ei siksi keskitytä positiiviseen ajatteluun – vaan realistiseen ajatteluun – joka kylläkin usein on ahdistuneelle, masentuneelle tai jännittäjälle sama asia. Mutta eroja on. Realistinen ajattelija oikeasti uskoo siihen minkä rationaalisella mielellään tietää: esim. ’pärjään yhtä hyvin kuin nuo muutkin’ jne. Hän uskoo, koska tietää hankittuaan todisteita.

Sanalla sanoen: optimismi on parempi kuin pessismismi. Positiivinen ajattelu joka rohkaisee kokeilemaan ja elämään pelosta huolimatta on ilman muuta parempi kuin negatiivinen ajattelu. Kaikkein parasta on kuitenkin jos oppii uskomaan ne positiiviset (ja totuudelliset, realistiset) asiat itsestään – ja pelostaan huolimatta, jatkuvan murehtimisen sijaan, kokee elämän. Tähän pyritään kognitiivisessa terapiassa. Se ei ole asioiden jankuttamista, vaan puhtaasti tieteellinen tapa testata pelkonsa – ja oppia, että oikeasti pelättävää ei ole.

 

20 Comments

  • Sari

    Reply Reply April 30, 2014

    Hei. Olipa hyvä kirjoitus. Olen harjoitellut juuri tuota OPTIMISMIA. Ei siis mitään yltiöoptimismia. Aloin oikeasti uskomaankin hyviä asioita itsestäni. Koska ne ovat totta. Olen kuullut näitä asioita muilta eli hekin näkevät ne minussa. Minä en vain itse nähnyt enkä uskonut. Enkä edes halunnut uskoakaan. Voi miten oli ihana olo, kun itsekin aloin nähdä ne itsessäni. Ja tuntea. JA USKOA. Mutta nyt kaikki meni uusiksi, kun elämässä tuli äkillinen muutos. Aloin murehtia tätä muutosta elämässäni etukäteen. “Miten selviän tästä”. “Muut selviävät tällaisestä, minä en”. “Kaikki tapahtuu liian äkkiä”. Kuin elämä olisi tökännyt testitilanteen heti minulle.

    Tuntui, että kaikki ponnistelut ja onnistumiset hävisivät kuin tuhka tuuleen. Vaikka kaikki tuntuukin menevän tämän suuren muutoksen tiimoilta aikataulullisesti ihan ok, niin silti murehdin asian aivan puhki. Ja mieleni maalaa kaikki mahdolliset uhkakuvat esiin. Sitten seurauksena on se, että kehokin on sekaisin. Valvoskelen öisin murehtien asiaa. Enkä päivälläkään saa asiaa mielestäni.

    Huomaan ison sisäisen pessimistin astuneen ohjaksiin. “Mitä turhaan yrität uudistaa elämääsi, epäonnistut kuitenkin”. Asia ei ole realistisesti ajatellen ollenkaan niin kamala kuin mieleni sen maalaa. Apuja löytyy kyllä, jos aikataulu ei menekään ihan nappiin. Mutta “jos, jos, jos” kaikuu koko ajan.

    • Ari

      Reply Reply April 30, 2014

      Hei Sari,

      kiitos kommentistasi – ja kiitoksista.

      vaikuttaa siltä, että tuo ‘jos, jos’ ajatelu on aika pysyvä tila. Eli taitaa olla: ‘Mitä jos tämä menee pieleen’, Mitä jos tuo tapahtuu’, ‘Mitä jos..?’

      Mikä siis onkaan yhteinen nimittäjä tuollaisessa ajattelussa?

      Eikö se olekin: et kestä epävarmuutta, tai sitä, että et voi vaikuttaa 100% siihen miten asiat kääntyvät?

      Kun ei ole 100% hallintaa, niin asiat vaikuttavat sietämättömiltä. Järki sanoo, että ei pidä surra, mutta silti suret…koska et ole 100% varma, että asia menee juuri niinkuin haluat.

      Sisäinen pessimistisi tahtoo kontrolloida kaikkea, mutta samalla tietää, että se ei ole mahdollista. Tästä ristiriidasta seuraa jatkuva ahdistus.

      On hienoa, että ystäväsikin ovat kertoneet sinulle, että sinulla on juuri noita positiivisia piirteitä – ja olet alkanut niihin uskoa. Mutta hankaluus on tietenkin se, että
      kielteisestä ajattelusta ei niin vain pääse, kun siihen on totuttanut mielensä ehkä vuosia.

      Miten päästä siitä ‘mitä jos..’ ajattelusta?

      Ensimmäinen askel: Hyväksy epävarmuus ja siitä seuraava ahdistus. Opi, että epävarmuus ei ole paha asia, niinkuin ei ahdistuskaan. Miksei epävarmuus muka ole paha? Palaan tähän myöhemmin, mutta nyt vain voisit opetella sietämään epävarmuutta…koetan jaksaa kirjoittaa pari juttua aiheesta, ja antaa vinkkejä.

      Tämä on hyvä alku. On paljon muutakin mitä voit tehdä, mutta jos alat ottamalla erilaisen asenteen tulevaisuuteen, ja erityisesti siihen että tulevaisuus on epävarma – eikä se ole paha asia, niin vapautat itsesi jo paljosta turhasta stressistä.

      Ota rennosti,

      Ari

  • Eve

    Reply Reply April 30, 2014

    Hei,
    kiitos hyvästä kirjoituksesta.
    Huomasin itsessäni monia pessimistin merkkejä ja olenkin ollut niistä tietoinen.
    Usein päiväni menevät murehtiessa ja miettiessä miten suoriudun eri asoista, pelkään sairastuvani jatkuvasti johonkin vaaralliseen sairauteen ja jatkuvasti päässä on vaan negatiivisia ajatuksia. Nämä heijastuvat negatiivisesti parisuhteeseeni ja kunnioitukseni miestäni kohtaan on alkanut järkkyä, heitän hänelle kaikki päässäni kiehuvat negatiiviset ajatukset, jolloin loukkaan häntä, usein pahastikin. Miten saisin tätä muutettua? Kun saan negatiivisa ajatuksia mieleeni, esim. olen ruma, en onnistu tässä, mieleni alkaa kehittää jatkuvasti negatiivisia asoita, kunnes kaikki purkautuu ulos ja usein juuri miehelleni ja silloin alan haukkua häntä yms, vaikka oikeasti syy on minussa ja omassa pahassa mielentilassani, miten saisin kanavoitua negatiivisuutta ja miten oppisin käsittelemään negatiivisa ajatuksia ilman, että niitä tarvitsisi purkaa toiseen ihmiseen?

    • Ari

      Reply Reply May 1, 2014

      Hei Eve,

      kuulostaa siltä, että ongelmasi on erilaisten sellaisten asioiden mitkä ovat epävarmoja murehtiminen, hieman samaan tapaan kuin esim. Sarilla. Eli näyttää, että jatkuvasti ajattelet, että jokin asia tulevaisuudessa menee pieleen tai epäonnistuu tai jotain kaameaa tapahtuu. Tuo ‘Mitä jos’ ajattelu on sellaista loose loose ajattelua joka ei ikinä voi voittaa. Aika jännä, että osuit lukemaan artikkelini pessimismistä. Nimittäin vaikka se on pessimismistä ja optimismista, niin itse asiassa koetin juuri kohdistaa sen ihmisille joiden ongelma ainakin osittan on epävarmuuden sietämättömyys ja siitä seuraava pyrkimys pään sisällä kontrolloida sellaista mitä he eivät voi kontrollida – tulevaisuutta. Toisin sanoen he murehtivat. Mutta en tietenkään tiennyt, että kuka ja milainen ihminen artikkelini lukee.

      Sinun kanattaa tarkkailla ja pitää kirjaa nistä aiheista mitä murehdit ja huolehdit jolloin huomaat, että onko niissä jokin yhteinen teema – saattaa olla vaikka se huoli sairastumisesta. Kun huomaat sen teeman, niin keskustele puolisosi kanssa aiheesta. Koeta myös tarkkailla, että mistä se huoli kertoo. Huoli sairastumisesta saattaa kertoa, että todellinen pelko onkin kuoleman pelko…tai pelko, että menettää läheisensä…tai että on jotenkin huonompi kuin muut..ta että ei ole hyväksytty…jne jne jne. Tuollaisia asioita tarkkaillaan teraiassa, mutta voit koettaa itsekin spotata niitä.

      Ansa tuossa yllä olevassa strategiassa on se, että jos ongelmasi on ‘ylianalysointi’ mikä on aika yleinen mm. prefektionistien keskuudessa (tapa kontrolloida kontrolloimatonta), niin strategiastasi tulee vain uusi kognitiivinen välttelykeino ja suojakäyttäytyminen joka ylläpitää ahidistusta.

      Eli näin blogin puitteissa on mahdoton sanoa, mikä varmasti auttaa.

      Yksinkertainen tapa on kuitenkin ainakin siis keskustella aiheesta puolison kanssa ja sopia strategia mitä tehdä sen sijaan, että alat aina automaattisesti haukkua häntä silloin kun tuntuu pahalta ja pään täyttävät kielteiset ajatukset. Sopikaa yhteinen strategia siitä, miten sinä reagoit (koetat esim ainakin vivyttää vihanpuuskaa jne) ja miten hän taas vastaa.

      Muistathan, mitä korostan kurssissani uudestaan ja uudestaan: Ajatus on vain ajatus. Se ei ole sama kuin fakta. Tunne on eri kuin ajatus. Se ei aina kerro miten asiat todellisuudessa ovat – vaikka siltä tuntuu.

      Muista myös, että puolisosi (oletan) ei ole psykiatristen ongelmien asiantuntija – eikä myöskään ajatusten lukija, joten muista, että hänen on ehkä mahdoton ymmärtää sinua joskus…mutta keskustelu em. tavalla voi hiukan auttaa.

      Ari J
      Läkäri ja terapeutti ovat sitten ratkaisu kun omat voimat ja keinot eivät riitä. Apua on tarjolla.

  • Sari

    Reply Reply May 1, 2014

    Hei. Kyllä, olet 100% oikeassa siitä, etten kestä nykyään yhtään epävarmuutta. Ja minulla on hyvin voimakas tarve kontrolloida kaikkea. Siis kaikkea. Mieleni kehittää kaiken maailman mahdolliset uhkakuvat joka asiasta. Kun joku asia ratkeaa, niin jo alkaa mieleni murehtia jotain muuta. Tämä iso äkillinen muutoskin ratkesi eilen kaikilta osin. Eli sitä ei tarvitsisi enää murehtia. Mutta kuitenkin aloin kaivaa siitäkin negatiivisia asioita ja murehdittavaa.

    Tässä on nyt kyllä harjoittelun paikka. Oppia elämään epävarmuuden kanssa. Ei tätä elämää voi todellakaan kontrolloida liikaa. Eikä elämästä pysty nauttimaan murehtimalla ja sillä JOS ajatuksella. Eli tätä opettelen.

    Ja hei Eve! Opetellaan yhdessä. Kyllä me onnistutaan!

    Odottelen mielenkiinnolla niitä lupaamiasi juttuja Ari.

    • Ari

      Reply Reply May 5, 2014

      Joo, olen praktiikassani oppinut käytännön kautta, että lähes kaikilla huolehtijoilla/murehtijoilla on voimakas tarve kontrolloida…mikä on ymmärrettävää, koska epävarmuuden sietämättömyys tulee oikeastaan siitä, että on syvällä pelko siitä, että jollakin tavalla osoittautuu ‘ei hyväksytyksi’ tai kelpaamattomaksi, tai huonommaksi…Tuolloin on aivan sietämätön tunne jos ei voi kontrolloida…ja sitä yrittää kontrolloida, vaikka ei oikeasti voi. Ja silloin ahdistus pahenee.

      Kirjoittelen lisää juuri siitä epävarmuuden sietämisestä…jos ei mitään kummallista tapahdu, tulevaisuus kun ei ole hallinnassani… 🙂

      T.

      Ari J

  • M

    Reply Reply May 2, 2014

    Hei! Tämä oli erittäin hyvä kirjoitus! Kiitos! Asenne ratkaisee.. Olen muuten todella myönteinen ihminen mutta tulevaisuuteen liittyvissä asioissa myös pessimistinen, eli tavallaan päässä on sekä erittäin positiivinen että negatiivinen persoona samaan aikaan. Outoa X). Esim. aina kun ajattelen seurustelua niin ahdistun, koska ajattelen että en kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä tai jos kuitenkin sairastun johonkin vakavaan sairauteen ja toinen joutuisi hoitamaan tai jos tuotan pettymysen enkä olekkaan sellainen mitä hän odotti. Tämän takia en vaan pysty ajattelemaankaan seurustelua vaikka muuten pidän itsestäni. Eli mitä jos.. mitä jos.. Olen yli 20v

  • Sirkka

    Reply Reply May 3, 2014

    Oikeassa olet, ettei pessimismi kannata. Mutta kun on saanut sellaiset elämäneväät, että: Varo vaan – uskallapas olla onnellinen, niin rangaistus tulee aivan varmasti – aivan varmasti. Mitenkä sitä kykenisi vaihtaa levyä ilosempaan suuntaan – saisi oikeutuksen olla olemassa?

    • Ari

      Reply Reply May 5, 2014

      Moi Sirkka,

      Ymmärrän, että on vaikea muuttaa totuttuja tapoja ajatella, varsinkin jos on saanut noin musertavat elämäneväät siitä, että rangaistus tulee varmasti.

      Jutuissani koetan tuoda esiin usein valtavirrasta poikkeavan tavan ajatella ja haastaa omat pelkonsa. Kannustan ihmisiä tekemään asioita – eri lailla. Pointti on se, että kun meillä on ahdistusongelma joka rajoittaa elämää, niin me vaistomaisesti toimimme pelkoamme ylläpitäen. Minä neuvon kääntämään levyä, kohtaamaan pelkonsa – ja pelosta huolimatta tekemään asioita – joita on pelännyt. Se vanha strategia ei ole auttanut.

      Ei se levyn vaihtaminen tietenkään käy niin vain. Mutta ehkä juttuni antoi ainakin ajattelemisen aihetta. Kirjoitan aiheesta lisää kunhan kerkiän.

      AJ

      Tuossa viimeisessä jutussa ei ollut kyseessä niinkään paniikin voittaminen, vaan asenne turhaan murehtimiseen, asioista jotka eivät edes ole meidän hallinnassamme: asoista jotka ovat tulevaisuudessa.

  • M

    Reply Reply May 3, 2014

    Luin Sarin kommentin uudestaan tarkkaan ja vastauksesi siihen.. Siinä olikin pääpiirteissään vastaus minunkin ajatukseen 🙂

    • Ari

      Reply Reply May 5, 2014

      Moro M,

      kiitos kovasti kommenteistasi, on aina ilo lukea varsinkin niitä kommentteja missä lukija joko kannustaa jotakuta muuta, tai sitten itse oppii toiselta.

      Nuo blogivastaukseni ovat tietenkin pakosti lyhyitä ja vain suuntaa antavia, mutta silti toivottavasti myös jonkin verran avuksi – ne antavat suuntaa esimerkiksi kun koetat muokata haitallista asennetta, tai sitten ylläpitää tai parantaa hyödyllistä asennetta. Nimittäin olet aivan oikeassa: Tässä tapauksessahan aiheena oli asenne tulevaisuuteen, mistä meillä ei ole mitään kontrollia: asenne ratkaisee paljon. Jos jokin asia voi mahdollisesti mennä pieleen tulevaisuudessa – tai sitten se voi myös onnistua, niin voit valita kumpaan ajattelumalliin satsaat. Molemmat ovat mahdollisia. Miksi olla kielteinen ja murehtia sitä mikä ehkä menee pieleen kun voi yhtä hyvin keskittyä siihen mitä on tässä ja nyt – ja siihen, mikä voi onnistua…

  • Lisa

    Reply Reply May 6, 2014

    Kiitos blogikirjoituksesta ja kommenteista käsiteltävät asiat tuntuvat niin tutuilta. Minua joskus raivostuttaa oma kykyni muuttaa kaikki positiivinen pelottavaksi negatiivisuudeksi. Varmasti minullakin on ollut elämän matkan alkutaipaleella aika kehnot eväät, äidin menetys 7-vuotiaana antaa hyvän pohjan menettää usko elämään ja sen kantavuuteen.

    Ari olen käyttänyt antamiasi keinoja paniikin poistoon ja huomaan rohkaisevasti, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Tämä pessimistinen elämän asenne on toinen juttu, tuntuu että siitä on todella vaikea päästä, tunne siitä etten ole niin hyvä kuin toiset eli jotenkin kakkosluokan kansalainen. Mikäli joku haluaa tarjota minulle jotain hyvää, tuntuu siltä ettei tarvitse, kun en ole sitä kuitenkaan ansainnut. Olen aina ollut ahkera, mutten pysty antamaan arvoa itselleni.

    Päätän tämän kommenttini positiivisella ajatuksella, että ehkä me pessimistitkin vielä opimme uskomaan hyvään ja onnistumiseen.

    • Ari

      Reply Reply May 10, 2014

      Hei Lisa,

      jatka vain sillä tiellä millä nyt menet. Temppu on se, että menet askel kerrallaan. Tee asioita erilailla kuin ennen, silloin kun ahdistus ja ahdistuksen pelko rajoitti enemmän. Askel kerrallaan voit tehdä pieniä muutoksia, niinkuin kurssin askeleessa 4 neuvotaan. Tuolloin voit kokea onnistumisen tunteita – ja alkaa arvostaa itseäsi.

      Kuulostaa, että itsetuntosi voisi olla parempikin? Itsetunto-ongelmat usein ovat se voima joka aiheuttaa niitä pelkoja – jotka johtavat ahdistukseen..ja sitten yhä huononevaan minäkuvaan..ja lisäahdistukseen… ja niin on taas yksi noidankehä valmis. Joten voi olla, että hyödyt jossain vaiheessa sen lisäksi mitä nyt teet, siitä, että hiukan opit miten ajatella myönteisemmin itsestäsi. Opetan tällaisia asioita monille potilailleni ja pienellä työllä ihmiset ovat oppineet uuden näkökulma omasta arvostaan.

      Otahan rennosti, ja jatka uusien asioiden oppimista, mm. sen, että kyllä sinäkin voit oppia olemaan myönteinen itseäsi kohtaan (niinkuin, olen varma, olet toisia kohtaan)

      Tsemppiä,

      Ari J

  • Lisa

    Reply Reply May 12, 2014

    Kiitos lohdullisesta vastauksestasi! Huomaan itsekin että kun etenen maltillisesti totutellen asiat sujuvat hyvin. Joskus olen malttamattoman levoton ja haluan asioiden tapahtuvan heti tässä ja nyt, silloin tulee pettymyksiä ja takapakkia.
    Pitää paikkaansa että itsetuntoni on huono, perheeni on aina ollut pieni, joten olen varmasti ehtinyt turhankin paljon keskittymään itseeni. Pyrin opettelemaan siihen asiaan erilaista käyttäytymis-/asennemallia. Toisia ihmisiä arvostan todella, niin ehkäpä opin kohentamaan oman arvon tuntoanikin :).

  • Sari

    Reply Reply May 12, 2014

    Hei. Olen kohta muuttamassa asuntoa ja menossa kahteenkin työhaastatteluun. Olen näitä muutoksia toivonut, mutta nyt huomaankin ajattelevani muutoksista negatiivisesti. Etsimällä etsin negatiivisia puolia tulevasta kodista ja sitten alan pelätä, etten selviä siellä. Sama juttu työn kanssa. Huomaan ajattelevani etten selviä työelämässä. Ja kaivelen niistäkin MAHDOLLISIA ikäviä puolia.

    Pelottaa nämä muutokset, vaikka ovatkin toivomiani. Huomaan, etten luota itseeni pätkääkään. Pessimisti on ikävä kyllä valloillaan. On se kumma, kun elämä alkaa mennä hyvin, niin se nostaa aivan kamalaa vastustusta ja pelkoja. On pelottavaa lähteä turvallisuusalueeltaan takaisin elämään.

    • Ari

      Reply Reply May 17, 2014

      Siinähän se ongelma juuri on, että ajattelet niitä MAHDOLLISIA ongelmia…ovathan ne mahdollisia, mutta paljonko autat asiaasi niihin keskittymällä? Mahdollista on myös onnistuminen…Käytä voimasi onnistumisen suunnitteluun.

      Siis jälleen: pelostasi huolimatta, tee se. Aivan loistava juttu, että olet menossa haastatteluihin ja muuttamassa…

      Kun muutat – ja kun varmaankin jossain vaiheessa saat työpaikan, niin se on muutos. Muutos pelottaa…se on askel tuntemattomaan. Mutta tee se.

      Etkö selviä työelämästä? Miksi et selviä? Oletko joskus elämässäsi selvinnyt jostakin vaikeasta? Eikö se, että juuri nyt teet rohkean muutoksen kerro jotakin siitä, mitä voit tehdä, että kykenet tekemään asioita – pelosta huolimatta?

      Kun teet sen, niin mitä luulet tapahtuvan itseluottamuksellesi? Ota askel kerrallaan…älä tavoittele liian vaikeita juttuja yhdellä kertaa, älä edellytä itseltäsi liika vaikeita temppuja ja isoja onnistumisia heti…

      Onnea ja tsemppiä, sinä pystyt noihin muutoksiin! Tietenkin lopputulos, eli se, että saatko esim. jonkin työpaikan, on kiinni toisista ja heidän ratkaisuistaan, mutta se ei muuta sitä, että voit elää tässä ja nyt hakemalla sitä työtä…lopputulos ei ratkaise, vaan se, että elät nyt.

      Terkuin

      Ari J

  • Sari

    Reply Reply May 21, 2014

    Olen tehnyt ajatusteni muuttamista valoisampaan suuntaan ja joissakin asioissa onnistunut hyvinkin. Mutta jotkut asiat eivät vain tunnu muuttuvan ollenkaan. Olen lukenut kirjasi ja varsinkin sen kohdan, etten yrittäisi kieltää tunnetta tai paniikkia, niin kuitenkin juuri näin olen toiminut. Sellainen käytöstapa on sitkeässä. Siihen palaa aina toistuvasti. Nyt kuitenkin aloin kokeilla päinvastaista. Annoin ahdistavan tunteen tulla ja vaadin jopa lisää. Se auttoikin.

    Kun muutto tulee lähemmäksi, niin pakokauhu ja paniikki tuntuvat kasvavan. Muutosvastarinta kasvaa aivan mahdottomiin mittasuhteisiin. Huomaan palaavani vanhaan, hyvään aikaan, jolloin KAIKKI oli hyvin. vaikka näin ei ollutkaan. Mutta vanha ja jopa ikäväkin aika on muuttunut vallan loistavaksi ajaksi. Huomaan jopa katuvani tekemiäni muutoksia. Omalta turvallisuusalueeltaan lähteminen on hyvin pelottavaa. Kuten edellisessä viestissä mainitsinkin.

    Tällaisissa tilanteissa kaipaan sitä vanhaa minua, joka oli hyvinkin impulsiivinen eikä pelännyt muutoksia. Oikein odotin muutoksia elämääni. Mutta pitkään jatkunut erakoituminen ja ahdistuneisuus ovat tehneet tehtävänsä. Mutta sen päätöksen olen tehnyt, etten enää ikinä päästä itseäni erakoitumaan näin pahasti kuin tapahtui tässä nykyisessä asunnossa. Täältä on hyvin vaikea löytää tietä takaisin elämään ja siitä iloitsemiseen.

    Nyt on tullutkin takapakkia onnistumisten sijaan. Kun on todellinen testinpaikka, niin kuvaan on tullut taas lamaantunut olo. En meinaa päästä edes ulos asunnosta, kun kaikki muutokset pelottavat ja ahdistavat. Asiaa ei todellakaan auta se, kun kadun mitä olen tehnyt. Sätin itseäni, että ei olisi pitänyt tehdä tätä tai tuota.

  • Sari

    Reply Reply June 5, 2014

    Hei.

    Kertoisitko liiallisen itsetutkiskelun vaikutuksista. Itse huomasin ja olen kuullut miten liiallinen itseanalysointi on saanut jäämään siihen kiinni. On tullut itsetutkiskelusta riippuvaiseksi. Jotkut sanovat, että psykologille mentyään elämä muuttui kamalaksi. Ovat joutuneet jatkuvan pohdinnan vankilaan. Tämä ei tarkoita, etteikö se sopisi monille, mutta tarkoitan tässä liiallista mietintää ja analysointia.

    Itselläni on myös samanlainen kokemus. Minulla oli parempi olo ennen psykologille menemistä. Koin KAIKKIEN lapsuudesta asti kokemieni asioiden kaivamisen vahingolliseksi. Asiat, joita en kokenut ongelmaksi elämässäni, muuttuivat siksi. Yht`äkkiä elämäni oli pelkkää traumaa. Ja siitä seurasi se, että jouduin jatkuvan itseanalysoinnin vangiksi. Tein sitä melkein 24/7. Halusin olla kuuliainen potilas. Ja olinkin aivan LIIAN kuuliainen. Nyt en meinaa päästä siitä irti.

    Kun suoraan sanon, niin kadun psykologille menemistä. Ehkä minulle osui henkilö, jonka kanssa eivät asiat osuneet yksiin. Tai väärä terapialinja minulle. Nyt stressaavan elämäntilanteen aikana (joka on helpottamassa) olen jatkanut tätä liiallista itseni tutkimista enkä osaa siitä hellittää. Se tekee minut usein lamaantuneeksi ja toimintakyvyttömäksi. Elän vain päässäni.

    Luin aikaisemman vastauksesi eräällä liiallista tutkiskelua tekevälle naiselle. Vastasit, että ensimmäinen asia on se, että tämä tutkiskelu pitää lopettaa. Mutta miten sen saa lopetettua?

    Sari.

  • Sari

    Reply Reply June 7, 2014

    Kysyisin vielä toistakin asiaa. Nimittäin en saa lakkaamaan aamuisin alkavaa vapinaa. Kun herään jostain syystä n. klo.5 (liian aikaisin), niin jonkun ajan päästä alkaa vatsani vapista ja tuskanhiki nousta. Sitten alkaa päässäni pyöriä kaikki huolenaiheet. Ja tämä, joskus koko kehonkin vapina, jatkuu koko aamupäivän ajan. Aamut ja aamupäivät menevät usein lamaantuneessa ja toimintakyvyttömässä tilassa. Iltaa kohti on aina helpompaa. Miten saisin tämän aamuvapinan lakkaamaan? Ja miksi se keskittyy juuri vatsaan?

    • Ari

      Reply Reply June 7, 2014

      Hei Sari,

      vastaan sinullekin vain pikaisesti reissultani: palaan koneeni ääreen huomenna ja alan vastailla viesteihin/kommentteihin sitä mukaa kuin ennätän, joten tarkkaile postiasi lähipävinä.

      Ari

Leave A Response

* Denotes Required Field