Apua, sekoanko?

Onko epätodellinen tunne? Outo olo jota on vaikea kuvailla, mutta jossa tunnet jotenkin olevasi irti todellisuudesta, tai todellisuutta ei ole, tai että olet vain irrallaan ympäröivästä maailmasta? Tunne voi olla aika pelottava ja johtaa lisääntyvään pelkoon: ’apua, sekoan’…

Epätodellisuuden tunne voi johtua tietenkin fyysisestä heikkoudesta tai sairaudesta, mutta jos olet ollut jo lääkärillä ja tiedät, että kyseessä ei ole mikään orgaaninen ongelma, niin on aika lailla selvä peli, että kyseessä on ahdituksen oire.

Epätodellisuuden tunne on usein osa paniikkikohtausta joka taas on ahdistuksen äkillinen lisääntyminen. Epätodellisuuden tunne ja sekoamisen pelko ovat yleisiä ihmisillä jotka ovat kokeneet traumaattisen, pelottavan tilanteen, kuten autokolarin, väkivaltaa, raiskauksen, onnetomuuden, tulipalon tai muuta odottamatonta ja kammottavaa. Hoidossani on ollut useita entisiä Falklandin sotilaita, jotka ovat kokeneet voimakkaita epätodellisuuden ja vieraantumisen aikoja – ja pelänneet sitä tuntemusta. Epätodellinen olo on usein myös seuraus pitkään jatkuneesta stressistä tai ahdistuksesta, ja se voi iskeä sellaisellakin hetkellä jolloin ei akuutisti tunne varsinaista ahdistusta. Kaikissa näissä tapauksissa on kuitenkin kyseessä ahdistusreaktio, joka itsessään on vaaraton, mutta pitää itseään yllä pelon takia.

Epätodellisuuden tunne on hyvin yleinen, itse asiassa me kaikki koemme aika ajoin jotain tämäntapaista, vaikka emme olisi ahdistuneitakaan. Ero ahdistusongelmassa, kuten paniikkikohtauksen aikana, koettuun tuntemukseen on se, että normaalisti me emme välitä siitä tunteesta tuon taivaallista. Ajattele vaikka tunnetta kun tulet sisään hämärään huoneeseen kirkkaasta auringonpaisteesta. Silmäsi tottuvat viiveellä muuttuneeseen valoon. Jos alkaisit pelätä sitä tuntemusta ja niitä valonvälähdyksiä mitä näet, tai sitä, että kestää jonkin aikaa, enne kuin taas näet selvästi, niin ahdistuisit.

Toisinaan me annamme mielemme vaellella päiväunelmiin. Joko emme halua ajatella sitä mitä on oikeasti meneillään, tai sitten on vain mukavampi antaa mielen virrata vapaasti. Itselleni kävi usein noin, muun muassa latinan oppitunneilla; vaeltelin ties missä…kunnes luennoitsijan heittämä liitu kopsahti päähäni., ja kesti hetken, enne kuin älysin, että missä sitä ollaan.

Nuo ovat esimerkkejä siitä, miten me kaikki koemme tilanteita missä aistimme reagoivat viiveellä. Mutta me emme normaalisti piittaa siitä, emmekä pelästy sitä.

Jos kuitenkin pelästymme omia tuntemuksiamme, niin koemme ahdistusreaktion. Jos olet lukenut aiempia artikkelietani, tai tutustunut kirjaani, niin tiedät, että ahdistusreaktio laukaisee joukon kaikenlaisia muita oireita. Jos siis koet oudolta tuntuvan oireen, niin mielesi laukaisee ahdistusreaktion joka sitten saa aikaan lisää oireita. joita pelästyt lisää…

Jos oire jonka koet on fyysinen, kuten huimauksen tunne, niin pelästymällä sitä tunnetta, luot lisää oireita (ketjureaktio selitetään kirjassa). Ongelmaksi tulee se, että tulkitset oireen vaaralliseksi. Oire -mielessäsi- merkitsee jotakin katastrofaalista, kuten pyörtymistä. Kuitenkin oire on vaaraton. Kun ymmärrät ja uskot, että oire on vaaraton, niin paniikki häipyy.

Samoin on tuollaisen psyykkkisen oireen kohdalla. Koet epätodellisuuden tunteen? Se on aivan yhtä harmiton kuin fyysisetkin oireet. Kuitenkin tulkintasi saattaa olla, että sekoat, menetät kontrollin, ajat autosi päin toistaa autoa, hyppäät alas sillalta jne.

Niin kauan kuin tulkitset oireesi merkitsemään jotakin tuollaista katsatrofia, kärsit paniikista ja lisääntyvistä oireista, koska mielesi tulkitsee tilanteen uhkaksi.

Mikä auttaa?

Vastaus on ärsyttävän yksinkertainen: sama kuin kaikissa muissakin ahdistuspeloissa: Opi, että epätodellisuuden tunne ei ole vaarallinen. Silloin mielesi lakkaa laukaisemasta paniikkireaktion käyntiin. Kuinka tehdä tämä? Samalla tavalla kuin neuvon muittenkin paniikin oireiden kohdalla: altista itsesi tuolle oireelle. Uudestaan ja uudestaan. Opi, että mitään pahaa ei tapahdu. Katastrofinen tulkintasi osoittautuu – vain tulkinnaksi. Huomaat, että pelko oli turha, ja ahdistus alkaa paeta sinua. Paniikki katoaa.

Tämä lähestyminen vaatii aika lailla rohkeutta, ja usein tarvitset terapeutin auttamaan alkuaskeleissa. Periaate on kuitenkin selitetty kurssissani ja askeleet 3 ja 4 kurssissa ovat sovellettavissa tällaiseen pelkoon. Jos tunnet tarvitsevasi apua, niin ota yhteyttä johonkuhun CBT terapeuttiin (esimerkiksi minuun).

Lue myos pakkoajatuksista ja niiden pelosta:

Pakkoajatukset, ahdistus, pelko…

tai:

Depersonalisaatio!

 

71 Comments

  • K.E

    Reply Reply February 19, 2014

    Hei!
    Onko olemassa nyrkki sääntöä sille kuka voi tulla hulluksi ja kuka ei. Esim. jos ei ole lapsuudessa kokenut mitään kamalaa vaan on ollut onnellinen lapsuus, onko mahdollista ”seota” myöhemmin? Olen huomannut että ne joille on tapahtunut jotain pahaa lapsena, niistä jotkut ovat sairastuneet vakaviin mielen häiriöihin.. eli tavallaan seonneet. Ajattelin etten voi seota koska ei kamalia kokemuksia lapsuudessa.
    Pitääkö paikkansa?
    Onko tämä fakta?

    • Ari

      Reply Reply February 25, 2014

      Hei K.E, pahoittelen, etta vastaaminen on kestanyt. Olen lomalla ja palaan ensi viikolla – minulla ei ole nyt tietokonetta kaytossa ja vastaan vain talla loytamallani koneella pikaisesti. Vastaan ensi viikolla paremmin.

      Ari

    • Ari

      Reply Reply March 3, 2014

      Hei K.E,

      lyhyesti:

      ei ole olemassa nyrkkisääntöä sille, että kuka voi tulla ‘hulluksi’. Riippumatta siitä millainen on lapsuus ollut, kuka tahansa voi sairastua. Aivan niikuin kuka tahansa voi sairastua fyysiseen sairauteen, vaikkapa diabetekseen, niin kuka tahansa voi myös sairastua psyykkisesti. Biologiselta kannalta tämä on selvää: miksei aivo voi kärsiä jostain virhetoiminnosta samoin kuin vaikkapa vatsa? Psyykkisesti toki asia on hiukan mutkikkaampi, mutta lue seuraava…

      On hyvä kuitenkin huomata pari asiaa:

      1. jos on kärsinyt jostain psyykkisestä ongelmasta lapsuudessa, vaikkapa koulukiusaamisesta tai traumasta, hyväksiäytöstä jne, niin on kyllä haavoittuvaisempi ja siksi voi kärsiä psyykkisistä ongelmista herkemmin –tai jopa ‘sairastua’ mielenterveysongelmaan herkemmin kuin joku muu.

      2. ahdistus, paniikki, sosiaalisten tilanteiden pelko, paranoidiset ajatukset, pakko-oireiset ajatukset, depressio jne…eivät ole ‘sekoamista’. Jos kärsit jostain em. niin et ole silti sekoamassa. Ahdistus ei ole ‘mielisairaus’. Meillä kaikilla on jossain määrin ko. kokemuksia ja ongelmia. Se, miten reagoimme niihin ratkaisee sen, miten iso ongelma niistä tulee itselle, mutta sekoamisesta ei ole kyse.

      Toivottavasti vastasin kysymykseesi..?

      Ari

    • rk

      Reply Reply July 27, 2015

      Morjes onko vakavaa mulla on varmaan pahemman luokan paniikki häiriö kohtaus saattaa tulla ilmam pelkoakin ja tosi pelottavia mulla tulee harvoin silloin hengitys vaikeuksia ja lun saan sen niin kun katson ihmisiä vaikka silloin niin nään ihmisen kasvot lähempänä kun on ja kirkkaanpina tosi pelottavaa😕 ja noin viiko sitten alkanut toi hullu olo tila ilman kohtausta ollut koko aja toi epätodelline olo siis tosi pelottavaa en pysty oikeen olla missään ettei tule kohtausta tuntuu että tulen hulluksi ja sekoan mikä auttais näin koti konstein ja nopeesti tuntuu että en jaksa kauan oon kokeillu rauhottavia mutta ei oikeen auta 😢

    • rk

      Reply Reply July 27, 2015

      Ja pelottaa että psyyke kärsii että tulee pysyviä traumoja onko mahdollista

      • Ari

        Reply Reply July 28, 2015

        Morjes rk,

        pitaa heti sanoa rehellisesti:

        1. paniikkihairio ja paniikkikohtaukset ovat varmaankin vakavaa ja sinulle itsellesi tuskallisia kokemuksia. Mutta se mita aina korostan: vaikka ongelma onkin pelottava ja vakavakin siina mielessa, nuo oireet – kuten se epatodellisuuden tunnekin- eivat ole vaarallisia.

        2. kysyt myos voiko tulla pysyvia traumoja: se, etta kokee ja pelkaa paniikkikohtukais, on sinallaan traumatisoivaa jos sita ongelmaa ei hoida. Eri asia on, mita tarkoitamme traumalla – ja pysyvyydella. Ongelma voi olla pysyva jos sille ei tee mitaan – vaikka ei silti aina: joskus pelkka ajan kuluminen ja ian lisaantyminen rauhoittavat ja ahdistus vahenee. Usein kylla jos ei asialle tee mitaan, niin paniikin pelko pysyy ylla ja pelon kierre jatkuu – eli kaytannossa vaikka ei saisi paniikkikohtauksiakaan, niin se pelko niiden saamisesta rajoittaa.

        Mita talle voi tehda kotikonstein? Olen koonut aika kattavan ohjelman kurssiini joka vastaa tahan. Ilmainenkin kirja antaa paljon informaatiota, joten kannattaa ladata ainakin se, siksi en tassa kirjoita isommin noita vinkkeja. Yleisesti ottaen vain: Pelon voittaa vain alkamalla tehda asioita joita pelkaa – mutta se taytyy tehda pienin askelin. Useimmat tekevat virheen juuri tassa. He koettavat ottaa liian suuria askelia ja tosiaankin sitten traumatisoivat itsensa. Pienia askelia vain, mutta sellaisia jotka edes hiukan kyseenalaistavat sita pelkoa. Ja nuo askeleet taytyy ottaa. Ja ne taytyy ottaa saannollisesti ja usein. Epatodellisen olon pelko voidaan samalla tavalla voittaa kuin muutkin panikkiin liittyvat oireilut ja niiden pelko, ei se sen kummempaa ole.

        Ari

  • A.K

    Reply Reply March 8, 2014

    Hei! Kiitos hyvistä sivuista! Tiedätkö, voiko ahdistukseen/pelkoon liittyä paineen tunnetta päässä ja näköhäiriöitä? Mietityttää myös, voiko siihen liittyä sellaista oloa niinkuin tajuaisi huonommin, vaikka kuitenkin pystyy normaalisti tekemään päivittäiset toimet..? Ihan kuin tajunnasta puuttuisi joku palanen. Oireet eivät siis ole kokoajan vaan tulevat aina välillä ja menee sitten aikanaan ohi. Oli helpottavaa lukea että epätodellinen olo on myös yleinen ahdistuksen oire. 🙂

    • Ari

      Reply Reply March 8, 2014

      Hei A.K

      Kyllä ahdistuksen voi liittyä erilaisia tilapäisiä näköhäiriöitä, kuten tunnelinäköä, valot ja värit voivat olla kirkkaita,näkökentän hämärtymistä jne. Samoin voi oireena olla paineen tunnetta päässä tai rinnassa. Nämä muutokset johtuvat siitä, että ahdistunut on ‘hätätilassa’ ja tuolloin keho toimii ylikierroksilla, laajentaen pupilleja, kohdistat näkösi vain kapeaan alueeseen (oletettuun vaaraan), verenpaine nousee, hapen suhteellinen määrä verenkierrossa on korkea jne…kaikesta tästä johtuen voit tosiaan kokea em. tilapäisiä muutoksia.

      Samoin keskittyminen voi olla vaikeaa ja ajatteleminen jopa mahdotonta. Selitän tämän ilmiön kurssikirjassa perusteellisemmin, mutta kyseessä on jälleen kehon ja mielen täysin terve reaktio oletettuun uhkaan, jolloin ajatteleminen itse asiassa hidastaisi reaktiota, joten se, että ajattelu on vaikeaa paniikin aikana, on osa suojelumekanismia (huomion on tuolloin tarkoitus olla vain uhkassa ja siinä, miten tilanteesta selviää). Ongelmahan paniikissa on, että uhka on vain ‘oletettu’, eli pään sisäinen, jolloin sitä vastaan on hankala taistella – ja turha…ja tämä lisää paniikkia. Toisin sanoen koska paniikkikophtaus tai muu kova ahdistus on vaaraton, mutta täysin turha reaktio siihen, mitä mielessäsi liikkuu, olisi opittava muuuttamaan sitä mitä mielessä liikkuu, eikä välittää niistä oireista.

      Kannattaa kuitenkin käydä lääkärillä juurimassa pois mahdolliset fyysiset syyt ko. oireisiin. Paine päässä ja näköhöiriöt voivat johtua ahdistuksen lisäksi monesta fyysisestä syystä jotka on syyytä tarkistaa. Mutta kun lääkäri on sinut tutkinut, ja jos fyysistä syytä ei löydy (mahdollisesti korkea verenpaine on ainoa fyysinen syy joka havaitaan ja sekin, kuten sanottu, voi liityä juuri ahdistukseen), niin on varsin todennäköistä, että ahdistus joko aiheuttaa oireet, tai pahentaa niitä – oletan siis, että kärsit ahdistuksesta?

      Hyvää viikonloppua,

      Ari

  • A.K

    Reply Reply March 9, 2014

    Hei! Kiitos vastauksesta. Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä 4vuotta ja nyt 1.1 toisen lapsen syntymän jälkeen on vähän niinkuin jäänyt paniikki päälle. Ei ole enää kohtauksia vaan useana päivänä on kummallinen olo, epätodellinen ja jännittynyt. Ajattelen mm. sitä, etten pääse pään sisältä pois ja ahdistun siitä. Olen nyt ottanut päivittäisiksi tavoiksi syvähengitystekniikan ja syvärentoutustekniikan, lisäksi harrastan rivakkaa iikuntaa 30min päivässä. (sain ohjeet Vapaaksi ahdistuksesta -kirjasta.) olen miettinyt, miten pääsisin nuista ajatuksista, että “en pääse pään sisältä pakoon” ja “ajattelen täällä vartalon sisällä yksin” ja kuvittelen että sekoan kun mietin tuollaisia.. Olisi kyllä mukavaa saada mielenrauha, elämä on niin mukavaa kun on vapaa olo! 🙂

  • Johanna

    Reply Reply April 6, 2014

    Hei 🙂 Minulla olisi muutama kysymys sinulle. Aina välillä minulle tulee epätodellinen olo ilman että minulla olisi paniikkikohtausta. Tuntuu vain kuin ei olisi olemassa tai en tunne itseäni fyysisesti läsnä olevaksi tms. Liittyvätköhän nämä minulla olevaa paniikkhäiriöön/ahditukseen/lievään masennukseen? Olen mennyt parempaan suuntaan kyllä muutaman vuoden aikana muuten, vaikka vielä on harjoiteltavaa. Sitten myös mietin, onkohan koskaan järkevää hankkia lapsia, kun minulla on paniikkihäiriö ja se rajoittaa vielä paljon elämää. Esim vaikea olla yksin ja kaikki muutokset saa aikaa paniikkia.
    Kiitos jos viitsit vastata! 🙂

    • Ari

      Reply Reply April 6, 2014

      Hei vaan Johanna,

      kiitos viestistä.

      Kuulostaa siltä, että todellakin epätodellisuuden tunne on sinulla ahdistuksen – ja masennuksen- oire. Se on yleinen oire vaikka et saisi paniikkikohtaustakaan, silti sitä ylläpitää…pelko. Oletan, että olet lukenut blogiartikkelini ‘Apua, sekoanko?’ koska kommenttisikin on tässä? Kertaa se kuitenkin. Huomaa, että epätodellisuuden tunne jota kuvailet on samalla tavalla kuin fyysisetkin ahdistuksen oireet, vaaraton. Kun kuitenkin pelästymme sitä tunnetta, alamme antaa sille merkitystä mielessämme –ja silloin alamme pelätä sitä lisää..ja silloin ahdistumme lisää.

      Kun pelkäämme, niin tuo ylläoleva ketjureaktio aiheuttaa sen, mikä on todellinen ongelma: elämästä tulee rajoittunutta. Se vaikuttaa kaikille osa-alueille. Sinun tapauksessasi esimerkiksi ajattelet, jopa, että et ehkä voi hankkia lapsia – paniikin pelon takia (eli siis paniikkihäiriön takia, vaikka et saisikaan paniikkikohtauksia)..miten ikävää onkaan jos (paniikin) pelon takia et tee sitä mitä todella haluat!

      Sinuna asettaisin ilman muuuta itselleni käytännön tavoitteita:

      1. ala asteittain vaikeuttaen tehdä asioita joita välttelet pelon takia
      2. mieti mikä yksin olossa on pahinta ja kerro jollekulle mitkä pelot siihen littyvät, mitä silloin pelkäät kun olet yksin –voi olla, että et edes tiedä. Silloin seuraava askel on
      3. ole yksin pelosta huolimatta. kirjoita sitten ylös tuntemuksesi ja PELKOSI.
      3. mieti mitä pahaa on muutoksissa. muuta jotakin, ja kirjoita taas ylös: mitä tunsit (ei riitä, että kirjoitat: tunsin paniikkia…mitä paniikki merkitsee sinulle?mitä pelkäsit…ja mitä teit, jotta olisi parempi olo.

      Mieti noita asioita ja: tee se, pelosta huolimatta…ainakin vähän.

      Kuulostaa siltä (tietoa on liian vähän, jotta voisi sanoa varmasti), että ongelmasi ytimessä on

      se, että et siedä epävarmuutta, sitä kun asiat eivät ole 100% hallittavissa, vaan ne voivat mennä pileenkin…lääke on:

      opi sietämän epävarmuutta
      opi nauttimaan epävarmuudesta
      opi elämään tässä ja nyt sen sijaan, että murehdit asioita jotka tapahtuvat (ehkä) tulevaiduudessa
      opi olemaan hallitsematta asioita – ja anna niiden tapahtua

      jne.

      hoidossani on monta jolla on tuon tapaisia ongelmia. ne ovat voitettavissa.

      Ehkä pääset tällä hiukan eteenpäin,

      Ari

      • Johanna

        Reply Reply April 7, 2014

        Hei! Kiitos kovasti vastauksestasi. Luulempa että olet oikeassa ongelmani ytimen kanssa! Alan harjoittelemaan parhaani mukaan noita haasteita mitä kirjoitit, kiitos 🙂

        • Ari

          Reply Reply April 7, 2014

          Onnea sitten vaan Johanna. Muista, että muutos on aina pelottava, samoin kuin tuntematon, ja siis se epävarmuus. Autan potilaitani kohtaamaan epävarmuuden ja oppimaan iloitsemaan siitä erilaisilla tekniikoilla, mutta teema on kiteytettynä tähän:

          1. myönnä itsellesi, että et voi hallita tulevaisuutta. sano itsellesi: ‘minulla ei ole mitään kontrollia tulevaisuudesta’
          2. kun tuo on myönnetty voikin sitten lopettaa sen kontrolloinnin (murehtiminen on hallitsemattoman hallitsemista)…ja tuntea jo helpotusta, kun ei tarvitse kontrolloidakaan sitä
          3. ala sitten tehdä asioita tässä ja nyt sen sijaan, että eläisit joko menneitä katuen, tai tulevaisuutta peläten (murehtien). Joka päivä on matka kohti tuntematonta. Nauti siitä päivästä.

          tuo yllä oleva ei tarkoita, ettei ole suunnitelmia ja tavoitteita. Päivastoin, silloin voi suunnitella mitä vain, kun ei tarvitse koko ajan pelätä että ‘ mitä jos..’…mutta pointti on, että annat sen kontrollin pakon mennä. Tulevaisuutta ei voi hallita.
          Pelosta huolimatta: tee se.

          T:

          Ari

  • sofia

    Reply Reply April 28, 2014

    Hei!
    Olen huomannut, että saan paniikki ja -ahdistuskohtauksia aina ennen kuukautisten alkua. Onko se normaalia? Mikä siihen auttaisi?

    • Ari

      Reply Reply April 28, 2014

      Hei Sofia,

      Ennen kuukautisia suuri osa naisista (UKssa tutkimusten mukaan non ¾ naisista) kärsii premenstrual syndromasta (PMS). Ennen kuukautisia stressihormoonit, kortsolitasot nousevat ja aiheuttavat oireilua. Oireet vaihetelevat, monet kärsivät mm. jonkin asteisesta mielialan vaihtelusta, lisäntyneestä stressin tunteesta, ahdistuneisuuden lisääntymisestä, ärtyneisyydestä, väsyneisyydestä… Ahdistus on yksi yleinen oire. Kun ahdistus on kova se voi kääntyä paniikkikohtaukseksi.

      Jos olet altis paniikille, niin silloin PMS pahentaa oireita – ja oireitten alettua itse paniikki – ja sen pelko- ruokkii itseään, niinkuin selitän kurssissani.

      Mikä siis auttaa? Seuraavaas joitakin yliesiä:

      1. Terveet elintavat
      2. Stressin vähentäminen
      3. Kahvin vähentäminen
      4. Liikunta (joka mm. nostaa mielialaa)
      5. Kalsiumin lisääminen
      6. Lääkitys
      7. Kognitivinen terapia

      Koska ongelma on hormonien kemiallisen vaikutuksen ja stressin psykologisten vaikutusten kokonaisvaikutus niin paras hoito on sellainen joka vaikuttaa holistisesti ei ainastaan kehoon, vaan myös mieleen. Lääke voi auttaa fyysiseen oireiluun – joka sitten voi auttaa myös psyykkiseen, koska olo ei tunnu niin sietämättömältä. Liikunta sekä lisää mielihyvähormooneja, että antaa elimistölle voimaa jolloin stressi ei tunnu niin pahalta fyysisestikään. Kognitiivinen terapia auttaa voittamaan itse ahdistuksen vähentämällä pelkoasi ja siten reaktiota (paniikki on pelkoreaktio)

      Keinot voivat olla yksinkertaisia: Yleisesti ottaen kaikki elintapaan liittyvä mikä voisi auttaa muutenkin stressiin.

      Jos ongelma on paha – niinkuin se voi olla jos saat paniikkikohtauksia- niin saatat haluta keskustella lääkärin kanssa lääkityksestä – jotkut käyttävät mm. SSRI lääkkeitä, mutta se ei ole suinkaan ainoa.
      Kognitiivinen terapia auttaa voittamaan ahdistuksen, masennuksen ja muita emotionaalisia ja psykologisia ongelmia riippumatta siitä mikä näyttää olevan ongelman aiheuttaja. Kysy lääkäriltäsi myös tästä.

  • sofia

    Reply Reply April 28, 2014

    Hei, kiitos vastauksestasi!
    Itsetutkiskeluni on erittäin suurta ja jokapäiväistä ja pienikin erilainen oire kehossa laukaisee paniikkikohtauksia..mikähän tähän auttaisi parhaiten? En haluaisi elää joka päivä jännityksessä peläten pahinta. Pelkään jatkuvasti sydänkohtausta, aivoverenvuotoa yms 🙁

    • Ari

      Reply Reply April 28, 2014

      Kysy itseltasi, mika on pahin ongelma?

      Voisitko elaa paniikkikohtausten kanssa, vaikka olisit edelleen huolissasi jatkuvasti terevydestasi? Silloin ‘terevysahdistus’ olisi pahin ongelmasi…ja sehan aiheuttaakin niita paniikkikohatusksia sinulle.
      Vai voisitko viela parjata paniikin kanssa – jos et olisi koko ajan huolissasi terveydestasi? Silloin paniikin pelko olisi ongelma ydin.

      Ensimmainen asia mika sinun pitaa oppi, on, etta itsetutkistelu pitaa lopettaa. Se yllapitaa epailyksiasi ja ahdistusta. Kokemuseni takia epailen kuitenkin, etta sen lopettaminen voi osoittautua liian kovaksi palaksi ilman tukea.

      Mika auttaa parhaiten?

      Kognitiivinen terapia.

      Kognitiivisessa terapiassa opitaan

      1. lopettamaan juuri se pelko ja
      2. lopettamaan ne ongelmaa yllapitavat kayttaytymiset (kuten se itsetutkiskelu, vakuuttelujen hakeminen, huolehtiminen…)

      Olen kognitiivinen terapeutti ja siksi voi nayttaa, etta neuvoni on yksipuolinen. Kuitenkin se on tosiasia. Kognitiivinen terapia on tutkituin ja tieteellisesti todistetuin psykoterapiamuoto joka toimii juuri tuollaisiin ongelmiin.

      Oletko kaynyt lapi paradoksaalisen kurssini? Siita on hyva alkaa. Se on kognitiivista terapiaa suoraviivaisesti. Tavoitteena siina kurssissa on lahinna hoitaa (itsehoitona)paniikkihairiota, ei siis terveysahdistusta. Mutta katso ainakin se ilmainen kirja, jos et ole jo niin tehnyt.

      Ari

  • Laura

    Reply Reply May 16, 2014

    Hei!

    Olen kärsinyt jonkinasteisesta paniikkihäiriöstä nyt vajaan vuoden. Kohtaukset ovat hallinnassa, mutta pelko ei. Tällä hetkellä pahinta pelkoa aiheuttaa juurikin eräänlainen epätavallisuuden olo, mutta sillä lisämausteella, että näiden tuntemusten aikana saatan säikkyä pieniäkin ärsykkeitä. Yleensä ensimmäinen ajatus on se, mitä jos alan saada outoja ja paranormaaleja ajatuksia tai esimerkiksi alan pelätä ihmisiä tai säikkyä ääniä. Pelko tuntuu todella voimakkaalta siinä tilanteessa, koska juuri se alkaa tapahtua mitä eniten pelkään. Olo on hyvin outo aina näiden kohtausten aikana, jotenkin epätodellinen ja kaikki ärsykkeet pahentavat pelkoa. Paniikkia lietsoo entisestään se, että uskon todella olevani oikeasti sekoamassa, kun tällaiset asiat edes tulevat mieleen ja omat reaktiot paisuvat. Mistä sen tietää, milloin on oikeasti sekoamassa ja milloin juttu on vain paniikin lietsomaa perätöntä uhkaa? Jos voisin saada varmuuden, että en ole sekoamassa, uskaltaisin luultavasti suhtautua huomattavasti rennommin näihin pelkoihin.

    • Ari

      Reply Reply May 17, 2014

      Hei Laura,

      Onko sinulla diagnosoitu paniikkihäiriö?
      Oletko saanut siihen apua, esim. lääkitystä tai psykoterapiaa?

      Jos siis kohtaukset ovat hallinnassa, mutta pelko ei, niin tarkoittaako se sitä, että jotenkin hallitset kohtaukset kun ne tulevat, vai että et enää saa niitä ollenkaan? Miten hallitset niitä? Mitä teet jotta pärjäät? Oletko tutustunut kurssiin ja ‘turvakäyttäytymisiin’?

      Jos et saa enää paniikkikohtauksia, niin johtuuko se siitä, että lääkeet tai muu apu toimii? Vai siitä, että välttelet asioita jotka aiheuttaisivat kohtauksen?

      Millä tavalla tuo peko rajoittaa elämääsi?

      Mitä teet sinä päivänä, kun et enää pelkää?

      Vastauksistasi riippuu mikä on paras tapa edetä. Jos esim. pelko ei itse asiassa aiheuta mitään rajoitteita sinulle enää, niin ongelma ratkaisu on se, että vain opit sietämään pelkoa…jolloin se alkaa itsessään vähetä.

      Jos taas pelko rajoittaa tekemisiäsi, niin pelko kannattaa voittaa hiukan suoraviivaisemmin, oppimalla, että pelättävää ei ole…ja sitten siedätyshoidolla loput.

      Jne.

      Mitä tulee siihen, että mistä tietää, että onko oikeasti sekoamassa. niin vastaus on:
      ei mistään. Kuka tahansahan voi ns. seota, eli menettää hallinnan, sairastua psykoosiin, aivan niinkuin kuka tahansa voi sairastua vaikka keuhkosyöpään…Mutta ei se yleistä ole, ja omalla toiminnalla voi jonkin verran vaikuttaa asiaan. Ja kyllä jotkin vinkit kertovat mistä on varmaankin kyse…

      Toki kuulostaa siltä, että sinulla on nimenomaan paniikin noidankehä jossa pahimpana oireena on pelko, eikä mikään sekoaminen. Kun on psykoosissa, niin uskoo niihin ajatuksiinsa, sitä juuri on sekoaminen, ei kuulosta siltä, että tästä on kyse sinun tapauksessasi. Pelkäät itse sekoamista, et esim. että kaverisi onkin alien ulkoavaruudesta…Oikea ‘Sekoaminen’ eli se, että alkaa olla ulkona siitä mitä on todellisuus yleensä on sellaista, että sen huomaavat muut, mutta ei itse, kun taas paniikin lietsoma sekoamisen pelko on hyvin paljon sitä, että on liikaakin tietoinen kaikesta mitä tapahtuu…keskittyy omiin tuntemuksiin ja pelkohin ja siten lisää niitä. Huomaat kaikki oireesi…mutta muut eivät niitä välttämättä huomaa. (tietenkin esim. kovan vapinan, tai sen, että pakenee paikalta pelon takia voi huomata muukin)

      Varmuutta et voi saada mihinkään, siksi paras on sietää ahdistustaan…ja jatkaa elämistä. Mutta toki esim. kognitiivinen terapia usein auttaa voittamaan sen pelon. Jos ongelma on paha ja pelko sitkeä, niin harkitse tuota vaihtoehtoa.

      Terkuin Ari J

  • Laura

    Reply Reply May 19, 2014

    Olen käynyt juttelemassa psykologilla, mutta paniikkikohtaukset olen saanut hallintaan käytännössä sillä, että olen alusta asti tietoisesti jopa hakeutunut paikkoihin, joissan niitä on tullut ja sitten vain odotellut että menee ohi. Nyt en siis enää panikoidu niistä oireista, vaikka toki niitäkin tulee; ajattelen vain että tämä on tätä taas. Minullle ei ole virallisesti diagnosoitu mitään häiriötä enkä ole tarvinnut lääkkeitä. Ongelmani on siis ilmeisesti se, että olen liian jumissa omien ajatusten sisällä ja kun saan päähäni jonkun asian, joka tuntuu uhkaavalta (esim. nyt se, että säikyn pikkuasioita ja onkohan tämä enää normaalia) alan kiinnittää siihen kahta kauheammin huomiota ja panikoitua siitä josta sitten seuraa sellainen epätavallinen olo. Ihan kuin jokin uhka kumpuaisi omasta itsestäni ja se tuntuu pelottavalta ja hallitsemattomalta. Pelottavinta on elää yksin sen asian kanssa ettei mistään voi olla varma ja mitä tahansa saattaa tapahtua. Tämä pelko on ehkä se ydinpelko joka tuo pelottelevia ajatuksia ja ahdistusta.

    • Ari

      Reply Reply May 19, 2014

      Hei Laura,

      olet siis oppinut juuri sillä kaikkein tehokkaimmala tavalla, eli altistamalla itsesi niille peloillesi.

      Kuitenkin osa pelostasi – joka kumpuaa epävarmuuden sietämättömyydestä – näyttää olevan sitkeää.

      Luepa artikkeli ja kommentit, ehkä erityisesti viimeisin kommenttini Hannelle:

      http://paniikkihairio.fi/paniikkikohtaus-apua-olenko-sekoamassa-osa-1/

      Hyvää kevättä sinne Suomeen,

      Ari J

  • sanni

    Reply Reply June 24, 2014

    Hei! Olen kärsinyt paniikista/ahdistuksesta vajaan vuoden. Pelkään sairastuvani johonkin vaaralliseen tautiin, ja epäilen sellaista aina jos jokin fyysinen oire esiintyy, ja se on kamalaa. Sydän pamppailee ja henkeä ei saa kunnolla, rintaa puristaa ja alkaa huimata..pelkään myös jäävän yksin koska pelottaa jos sillävälin itselleni sattuu jotain ja kukaan ei ole auttamassa. Syön paniikkiin lääkkeitä ja olen käynyt psygolokilla mutta ei tunnu auttavan mikään…mitä neuvoksi?

    • Ari

      Reply Reply June 25, 2014

      Moi Sanni,

      kuulostaa, etta ongelmasi todella rajoittaa elamaasi. Paniikki on seurausta peloista. Sinun pelkosi ytimessa on vakavan sairastamisen pelko joka sitten laukaisee paniikkikierteen.

      Sinulla on talla hetkella

      1. primaari pelko: sairastaminen
      2. sekundaarinen pelko: paniikkohtaus

      Tuon ongelma hoitamiseksi kaytan tehokkaasti juuri paradoksaalista intentiota/paradoksaalista menetelmaani: ideana on lopettaa se pelko (primaari) kokemalla
      sekundaarinen pelon aihe ja oppimalla, etta katasrofia ei tapahdu vaikka sita pelkaa (momi potilaani ei edes pysty luomaan itselleen paniikkia kun sita koetetaan ja siten pelko alkaa hellittaa)

      Neuvoni:

      Ota pikaisesti yhtytta paikkakuntasi KOGNITIIVISEEN terapeuttiin. Keskustele ongelmastasi ja laadi hoitosuunitelma. Todennakoisesti diagnoosiksesi saat: ‘terveysahdistus’ johon liittyy paniikikohtausten pelko. Se on erittain selkea hoidettava ongelma, mutta terapeutin pitaa olla kokenut.

      Itse en voi ottaa uusia asiakkaita ennen Syyskuuta.

      Muistathan: sinun ongelmasi on hoidettavissa, eika se kesta edes kauaa. Joten rohkeutta. Mutta kylla se hoito on aloitettava…tai ainakin edes itsehoito, esim. minun paradoksaalinen kurssini.

      Terveisin,

      Ari

  • sanni

    Reply Reply June 25, 2014

    Kiitos neuvoistasi! Toivotaan että vielä helpottaa..olen kuitenkin vasta 16 v ja elämä edessä. Ei olisi kiva jos paniikki jatkuisi koko loppu elämän.

  • Elina

    Reply Reply August 11, 2014

    Heippa!

    Minulla on diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö 2000-luvun alussa. Sain mielialalääkityksen (sertralin 50 mg), jonka avulla heräsin aivan kuin uudestaan eloon. Pärjäsin lääkkeen avulla hyvin aina vuoteen 2011 jolloin tulin raskaaksi.

    Raskausaikana ahdistus paheni todella voimakkaaksi. Minulla on aina liittynyt ahdistukseen valtava pelko sekoamisesta. Raskausaikana sain jostakin päähän että sairastun ihan varmasti synnytykden jälkeiseen psykoosiin. Pelko muuttui omassa päässäni niin suureksi, että tarkkailin jatkuvasti itseäni ja pienikin “outo olo” tai ajatus sai minut paniikkiin siitä, että sekoan.

    Nuoruusiässäni olen nähnyt parin kaverin sairastuvan skitsofreniaan. Toinen heistä mm. pelkäsi, että joku myrkyttää hänet ilmastointikanavan kautta. Tämä johti siihen, että sain raskausajan alussa hirvittävän paniikkikohtauksen, kun katseeni osui työpaikan ilmastointikanavaan ja aloin pelätä, että kohta minäkin kuvittelen jonkun myrkyttävän minut sitä kautta. Siinä hetkessä olin ihan varma että olen seonnut täysin ja sain tosi voimakkaan paniikin. Näitä pelkoja mitä kummallisimpiin asioihin oli koko raskausajan.

    Lapsi syntyi marraskuussa 2012 enkä sairastunut psykoosiin 🙂 Raskauden jälkeen olo on ollut ihan hyvä. Pitkiä hyviä jaksoja on ollut, mutta sitten taas valahdan monttuun. Tänään sain taas ahdistuskohtauksen joka alkoi siitä, että päässä tuntui omituiselta. Mieleen tuli paranoidisia ajatksia siitä, että mitä jos alan kuvittelemaan ja oikeasti uskomaan, että vaikkapa jotkut sähkövirrat saa pään tuntumaan omituiselta. Olin taas ihan varma että sekoan ja paniikki oli valmis. Mitä mieltä sinä olet? Olenko hullu? Tai tulossa hulluksi?

    Lääkitys on tällä hetkellä sertralin 100mg ja ketipinor 50 mg. Käyn myös psyk.polilla säännöllisesti.

    • Ari

      Reply Reply August 11, 2014

      Hei vaan,

      enpä tosiaankaan ainakaan kertomasi perusteella usko, että olet hullu tai tulossa hulluksi.

      Näyttää kyllä, että kärsit ahdistuneisuudesta ja olet herkistynyt huomaamaan kaiken mikä tuntuu omituiselta. Sitten kun kiinnität huiomiosi siihen omituiseen tunteeseen, niin tietenkin huomaat sen entistä herkemmin ja pelko lisääntyyy lisäten ahdistusta joka lopulta päättyy paniikkikohtaukseen.

      Ongelma ydin, niinkuin aina ahdistuksessa, on pelko. Pelko sinun kohdallasi liittyy siihen sekoamiseen ja mielesi etsii koko ajan ‘vahvistusta’ tuolle pelolle. Tämä on täysin luonnollista. Ajatte jos jokin oikeasti uhkaa terveyttäsi tai turvallisuuttasi ja sinä arvaat, tai oletat, että se uhka on jossain lähettyvillä.Sinun koko mielesi ja kehosi etsii kaikkea todistetta sille uhkalle, jotta olet tarvittaessa valmis toimimaan. Joten se, että mielesi alkaa -sen jälkeen, kun olet kiinnittänyt ensin huoomiota outon tunteeseen- etsiä todisteita sille, että olet jotenkin vaarassa. Tämä kiihdyttää kaikkia ‘hätä’ toimintoja jotka pelottavat lisää. Paniikin pelosta sitten tulee se pelon aihe, vaika alun perin pelkäsitkin hulluksi tulemista…

      En siis tuon perusteella usko, etttä tulet hulluksi, mutta jatkuva ahdistuneisuus – ja pelko- pitää sinua jatkuvassa hälytystilassa joka kyllä saattaa rajoittaa elämää monella tavalla – ja tietenkin jatkuva ahdistuneisuu ilmenee usein monena fyysisenäkin ongelmana: lihasjännitykset ja pääsärky ovat yleisiä, vatsavaivat, levottomuus ym. samoin uni on usein heikkolaatuista ja siitä taas seuraa väsyneisyyttä joka lisää stressiä – ja huonoa mielialaa johtaen usein masennukseenkin.

      Miksi käyt polilla? Onko syynä yleistynyt ahdistuneisuus? Mitä apua saat? Saatko kognitiivista terapiaa?
      Onko sinulla tapana murehtia ja olla huolestúnut kaikenlaisista eri asioista, vai onko se pelko ja huoli aina tuosta hulluksi tulemisesta?
      Mitä asioita ahdistus ja sen pelko estävät sinua tekemästä?

      Toivottavasti sait tästä jotain irti,

      Ari

      PS: Olen kirjoittanut muutaman jutun aiheesta ‘miksi ajattelemme kielteisesti’ Julkaisen niistä ensimmäisen blogissani tänään, kannattaa lukea, siinä on hiukan lisäselvitystä tuolle tavallemme ajatella kaikkea uhkana ja sille miksi keskitymme kaikkeen mikä saattaa olla vaara – vaikka se todellisuudessa ei olisi mikän uhka ollenkaan.

  • Elina

    Reply Reply August 11, 2014

    Hei taas ja kiitos vastauksestasi! Edellinen kirjoitelmani oli varmaan vähän sekavahko, koska lapsi vasti oman osansa keskittymisestäni, mutta nyt kun on päiväuniaika, voin keskittyä paremmin 🙂 Olenkin tunnistanut, kuten sinäkin totesit, ongelmani peloksi. Erityisesti pelon peloksi. Monet asiat ovat sellaisia, että ” pelkään että alan oikeasti pelkäämään”. Niinkuin tuo ilmastointikanavaepisodi. Tiesin, että kukaan ei myrkytä minua ilmastointikanavan kautta. Mutta ilmastointikanavan näkeminen muistutti minua ystävästäni, joka sairastui ja sai minussa aikaan pelon siitä, että alan oikesti kohta pelätä että joku todella myrkyttää minut. Ja jos tuollaista asiaa pelkää ihan oikeasti, täytyy olla hullu. Ja sitten iski kauhea ahdistus ja paniikki. Ja kun tämä pyörä lähtee pyörimään, se pyörii todella vinhaa vauhtia enkä saa sitä pysäytettyä vaikka kuinka yritän turvautua sisäiseen järkipuheeseen. Tässä tapauksessa pyörä pyöri niin että lopulta ajatteluun, että synnytän varmaan mielisairaalassa, jonne jään loppuiäkseni ja mieheni ei jaksa yksin kantaa huolta lapsesta ja sitten lapsi otetaan meiltä pois jne. Ja ahdistus kasvaa entisestään. Tätä samaa rataa pelot kulkevat nykyäänkin. Ensin päähän pälkähtää outo ajatus vaikkapa jostakin elokuvasta (kuten tänään), sitten alan pelkäämään, että olenko tulossa hulluksi kun näin outoja asioita päässäni pyöritän, sitten ilmaantuu fyysiset oireet, jotka lisää tunnetta, että hulluksi tässä tullaan ja kierre on valmis. Lopulta siitä oudosta ajatuksesta tulee jonkinlainen pakkoajatus, jonka ajattwlemista ei voi lopettaa,ja mitä enemmän yrittää sitä sitkeämmin se pyörii päässä.
    Jälkeenpäin nuo pelot tuntuvat ihan naurettavilta, mutta pelon keskellä uhkakuvat ovat niin todellisia ettei oikein enää itsekään erota, mikä tunne on mitäkin.

    • Elina

      Reply Reply August 11, 2014

      Voi itku! Mun piti nyt pystyä kirjottaan selkeämpää tekstiä, ku lapsi nukkuu, mut oon niin huono tekniikassa ja nyt teksti karkas liian aikasin kirjoitusvirheineen kaikkineen, äh! Toivottavasti saat jotain kiinni mun sepustuksista.

      Kysyit miksi käyn polilla. Hakeuduin sinne itse, kun raskausaikana ahdistus kasvoi niin suureksi. Tosin en koe saavani sieltä enää sitä apua mitä tarvitsen. Raskausaikana polikäynnit toimivat eräänlaisena ensiapuna ja laastarina siihen hirveeseen oloon, mutta nyt kun ahdistus ei ole enää jatkuvaa, toivoisin että voisin aloittaa psykoterapian. Haaveenani olisin löytää kongnitiivista terapiaa antava psykoterapeutti. Polilla apu on lähinnä sitä, että vaihdetaan kuulumisia, mikä on hyvää ensiapua. Mutta nyt kaipaan sitä, että oppisin enemmän ahdistuksen hallintakeinoja ja saisin vähän kiinni, mistä ahdistus juontaa juurensa.

      Kysyit myös, että onko minulla tapana huolehtia asioista ja vastaus on ehdottomasti ON! Ahdistuskohtauksiin liittyvä pelko on aina pelkoa hulluksi tulemisesta, mutta silloinkin kun ahdistuksen suhteen on seesteistä, huolehdi koko ajan kaikesta. Mietin mm. että miten selviän, kun vanhempani kuolevat tai miten selviän jos miehelläni todetaan syöpä ja jään vaikka yksinhuoltajaksi ja mitä jos tapahtuu sitä tai tätä. Ja monesti (varsinkin kun olen onnellinen ja kaikki on hyvin) mielessä pyörii ajatus siitä, että koskahan tämä onni loppuu ja taspahtuu jotain kamalaa. Mutta näihin huoliin ei siis liity varsinaisia ahdistuskohtauksia… vaikka eihän se kiva ole kokoajan huolehtia jostain.

      Sitten kysyit vielä, että rajoittaako ahdistus elämääni. Jos olisit kysynyt tuon muutamia kuukausia sitten, olisin vastannut että ei. Nautin sosiaalisista tilanteista, pystyn esiintymään, en saa kaupoissa paniikkikohtausta, ajan mielelläni autolla jne. Mutta nyt kun olen miettinyt asiaa tarkemmin, huomaan että kyllä se rajottaa elämääni. En uskalla tehdä niitä asioita, joista todella haaveilen. Haluaisin esim. hirveästi toisen lapsen, mutta pelkään niin hirveästi raskausaikaa ja siihen liittyvää ahdistusta, että olen miettinyt vakavissani sitä, että meidän lapsiluku jää yhteen. Samalla tiedän etten voi antaa itselleni koskaan anteeksi, jos en uskalla edes yrittää ( esikoita yritettiin 10v). En myöskään uskaltanut imettää, koska pelkäsin niin kauheasti sitä, että sekoan viimeistään silloin kun maito alkaa nousta. Tästäkin soimaan itseäni jatkuvasti. Eli rajoitteet eivät vangitse minua kotiin, mutta saavat pelkäämään pahinta ja luopumaan siksi unelmista.

      Lopusi haluan vielä sanoa, että tämän sivun löytäminen oli minulle todellinen LÖYTÖ! Kiitos, että olet julkaissut kirjoituksiasi ja jaksat vastailla ihmisten kysymyksiin. Niistä on ollut ainakin minulle suuri apu! Esim. Kirjoituksesi epätodellisesta olosta oli huippu! Sen avulla olen itse päässyt tuosta kurjasta olotilasta lähes kokonaan. Olen tehnyt niin kuin kirjoitusessasi kehotit ja se on todella toiminut 🙂 Ja nyt odotan innolla, että pääsen lukemaan tuota ‘miksi ajattelemme kielteisesti’ – juttua. Hyvää jatkoa!

      Terveisin Elina

      • Ari

        Reply Reply August 11, 2014

        No heipa hei taas,

        kirjoittelen tyopaikallani eika lapparissani ole skandeja, joten ei ole aan ja oon pisteita, siita pahoittelut.

        Ajattelinkin edellisen viestisi luettuani, etta oli hiukan lyhyt ja jain ikaan kuin kaipaamaan jotakin :), mutta tassahan se sitten tuli.

        Kylla vahvasti nayttaa silta, etta vanha diagnoosisi pitaa paikkansa: yleistynyt ahdistuneisuus ilmenee juuri tuollaisena jatkuvana huolestuneisuutena joka sitten toisinaan nousee paniikin tasoiseksi. Usein mukana on yksi tai kaksi ydinpelkoa, kuten sinun tapauksessasi tuo hulluksi tulemisen pelko.

        Ongelmasi tekee pahemmaksi se, etta ammut itseasi paahan koska ammuit iseasi jalkaan…Eli soimaat itseasi siita, etta olet ahdistunut. Mita tama tekee ahdistukselle…?

        Vastaus: lisaat ahdistustasi – ja pelkoasi- syyllistamalla itseasi.

        Olet aivan oikeassa haaveillessasi kognitiivisesta terapiasta. Kognitiivinen terapia auttaa paasemaan eroon mm. turhista peloista ja esim. huolestuneisuudesta.

        Tarjoan itsekin kognitiivista terapiaa Skypen kautta, mutta saatat saada sita laakarin maaraamana siella Suomessa jolloin se on Kelan korvauspiirissa. Kannataa kysya laakarilta. Minun hoidoistani ei ikava kylla saa Kela korvausta, koska olen BABCP:n (British Association for Behavioural and Cognitive Psychotherapies) kirjoissa enka suomalaisen vastaavan Valvirassa.

        Kiitos vain kiitoksista, sellaista on aina mukava saada. Koetan vastailla parhaani mukaan ja jakaa vinkkeja tyoni lomassa. Olen huomannut, etta kognitiivinen terapia on viela hiukan lapsen kengissa siella Suomessa, eika sen tunnettuvuus ole valtavaa viela laakarienkaan tai edes psykologista tyota tekevien keskuudessa. Mutta pikkuhiljaa onneksi Suomessakin aletaan huomata tama psykoterapiamuoto, joka oikeasti on tieteellisesti todistusvoimaisin ja toimivin useimpiin ahdistusongelmiin ja mielialaongelmiin.

        Sinun kohdallasi vosi olla myos hyotya ‘mindfulness’ tekniikan oppimisesta. Mindfulness on menetelma jota usein kaytan potilaitteni kanssa kognitiivisen terapian ohessa. Se tarkoittaa kaytannossa sita, etta opitaan olemaan tassa ja nyt, elamaan hetkessa eika aina aikamatkalla epavarmassa tulevaisuudessa (lue: huolehtien) tai menneita surren. Ihminen joka on jatkuvasti huolissaan asioista jotka saatavat menna pieleen paastaa elaman liukumaan ohi. Mindfulness kirjoja on saatavana Suomessakin, ja varmasti kirjastosta loytyy.

        Ei kai muuta talla kertaa, kuin hyvaa jatkoa ja ota rohkeasti yhteytta jos kaipaat jotain selvennysta tai haluat muuten vain kommentoida.

        Ari

  • Elina

    Reply Reply August 12, 2014

    Voi että… Kun noita sun blogitekstejä ja ihmisten kommentteja niihin lukee, nousee niin paljon uusia ajatuksia, että pakko vielä kommentoida omalta osalta tätä ahdistus- ja pelkojuttua. Ongelma on vaan se, miten saada kirjotettavaan muotoon kaikki päässä pyörivät ajatukset 🙂 Joka tapauksessa hoksasin näitä tekstejä ja kommentteja lukiessa, että mulla taitaa olla kolme ahdistukseen liittyvää “osa-aluetta”, joita kaikkia yhdistää sama tekiä: pelko.

    Ensimmäinen on se mun ydinpelko, sekoaminen. Sen pelkääminen saa mut jatkuvasti tarkkailemaan itseäni ja pienikin outo olotila tms. laukaisee ahdistuksen ja lopulta paniikin, että nyt se sekoaminen sitten tapahtuu. Laukaiseva tekijä voi olla myös ihan vaikka joku lehtiartikkeli, elokuva tai kirja, jossa joku on “seonnut”. Ajattelen hyvin herkästi, että jos jollekin muulle on käynnyt noin, niin voi käydä myös minulle. Tämä johtaa siihen, että haen jatkuvasti muilta varmistelua siihen, että käyttäydyn normaalisti enkä ole tulossa hulluksi.

    En tiedä liittyykö huono itsetunto ahdistukseen, mutta se on jokatapauksessa mun toinen pelkojuttu… tai niin ainakin luulen. Aiemmin kirjoitin, että ahdistuskohtaukset eivät rajoita sosiaalista elämääni, mikä onkin osittain totta. Nautin ystävien ja ihmisten seurasta, mutta samalla yritän liiaksikin aistia ihmisten tunnetiloja. Ja jos huomaan jonkun olevan pahalla tuulella, yritän helposti muuttua ikäänkuin näkymättömäksi. Lisäksi pelkään konflikteja yli kaiken. Siksi vältän ( tässä se nyt tuli, välttämiskäyttäytyminen) tilanteita, joissa konflikti voi syntyä. Tämä taas johtaa siihen, että en useimmiten uskalla olla täysin oma itseni, vaan myötäilen toisia ja saatan muuttaa jopa mielipidettäni seurasta riippuen ( tosi säälittävää). Huono itsetunto on johtanut toisinaan myös siihen, että olen antanut ihmisten rikkoa rajojani, kun en ole hylätyksi tulemisen pelossa uskaltanut pitää niistä tiukemmin kiinni. Tämä taas saa aikaan lisääntyvää itsensä sättimistä, mikä ei ainakaan tee huonosta itsetunnosta yhtään parempaa. Yritän miellyttää ihmisiä sanomalla mitä he haluavat kuulla ja tekemällä sitä mitä oletan heidän haluavan minun tekevän, vaikka omat haluni olisivat aivan jotain muuta. Ja tämä kaikki siitä pelosta, että minua ei hyväksytä. Tällainen jatkuva ilmapiirin haisteleminen ja sen miettiminen miksi joku sanoi noin ja miksi minua ei pyydetty sinne tai tänne, on aika uuvuttavaa

    Kolmas “ongelmani” on se, etten siedä epävarmuutta. Ahdistun, jos kaikki langat eivät ole minun käsissäni. Ja faktahan on se, että kukaan ei voi hallita omaa tulevaisuuttaan (kuten jossain tekstissä totesit). Se on tosi pelottavaa, että kenelle tahansa, missä tahansa, milloin tahansa, voi tapahtua mitä tahansa. Ja näin ympyrä sulkeutuu ja tullaan jälleen ydinpelkooni: sekoamiseen. Pelkään valtavasti, että tulevaisuuteeni liittyy mielisairaala.Kuten aiemmin mainitsin haluaisin toisen lapsen, mutta olen toistaiseksi luopunut unelmastani, mitä jos – ajatuksien takia. Mitä jos raskausaika on yhä ahdistavaa tai vielä ahdistavampaa kuin ensimmäisellä kerralla? Mitä jos masennun tai saan psykoosin synnytyksen jälkeen enkä pystykään huolehtia lapsistani? Mitä jos en saa nukkua riittäväasti ja uuvun? Näitä kysymyksiä nousee mieleeni loputtomasti. Siksi tuntuu helpommalta pitäytyä tutussa ja turvallisessa, kuin toteuttaa unelmia, koska tulevaisuus on niin tuntematon ja siksi pelottava.

    Olenko yhtään oikeilla jäljillä? Siis että sekoamisen pelko, huono itsetunto ja epävarmuuden sietämättömyys muodostavat yhdessä ahdistuksen kehän, ja tätä kehää pyörittää pelko, joka pitää yllä ahdistusta ja välttämiskäyttäytymistä? Huh.. Tämä meni nyt niin filosofiseksi, että olen itsekin ihan sekaisin 😉

    Pakko vielä tähän lopuksi kysyä, että olenko sinusta järjiltäni, jos kaiken tämän ahdistuksen ja asioiden vatvomisen keskellä uskaltautuisin yrittämään toista lasta?

    Eipä tällä erää muuta kuin hyvät yöt 🙂

  • S

    Reply Reply August 18, 2014

    Hei Elina!

    Uskomatonta, mutta kommenttisi on kuin minun kirjoittamani. Kärsin täsmälleen samanlaisesta ongelmasta kuin sinäkin. Olen kolmen lapsen äiti. Olisiko sinulla s.postiosoitetta jotta voisin ottaa yhteyttä sinuun, olisi mukava jakaa ajatuksia?

  • mies 37vee

    Reply Reply September 28, 2014

    Hei.
    olen 37 vuotias mies. Sain Eka paniikkikohtauksen kymmenen vuotta sitten. Tuli ihan äkillisesti. Siitä alkoi ahdistusta Ym,oireita. Pakkoajatuksia, epätodellista oloa Ym. Suurin ongelma et mietin liikaa. Alussa silloin söin lääkettä n puoli vuotta. Oli helpotti. Kaikki yleisesti hyvin. Perhe,hyvä työ. Töistä en oo saikulla ollut Tän takia. Välillä olo paranee. Saattaa pitkiä aikoja mennä hyvin. Sitten taas huonommin. Ulospäin Tää ei näy eli harva tietää. Oon psykologilla käynyt. Siitä ehkä apua ollut. Nyt heikompi aika ollut useamman kuukauden. Oon harkinnut lääkityksen ottamista. Haluaisin eroon tästä keinolla millä hyvänsä. Suurin ongelma on häpeä. En voi kavereille kertoa asiasta. Mut epätodellinen olo suurin huoli ja sekoamisen pelko. Viime aikoina sellainen ihme pelko et mitä jos menee puhe kyky ja sekoan sanoissa. Ihan ihmeellisiä asioita ajattelen. Mitä kannattaisi tehdä. Haluisin parantua tai saada elämän laadun kohdalleen. Tosiaan elämä kohdillaan mut välillä ajanjaksoja kun ahdistaa. Ennen oon urheillut mut nyt jäänyt vähemmälle. Pitäis sitäkin kokeilla. Pitäis pakottaa itsensä liikkumaan. Menis ajatukset muualle. Ois tosi mukava keskustella vaik spostin kautta kohtalotovereiden kanssa.

    • Ari

      Reply Reply September 28, 2014

      Moro vaan mies37vee,

      Ongelmasi on ahdistus – joka on pelkoreakio – ja siitä seuraava pelon pelko. Eli olet oppinut pelkäämään itse ahdistusta. Yksi ahdistuksen oirehan on se epätodellisuuden tunne – ja siitä seuraava sekoamisen pelko.

      Eli kierre menee näin:

      1. ahdistuskohtaus
      2. pelko uudesta ahdistuskohtauksesta
      3. huomion kiinnittäminen ja keskittyminen omiin oireisiin, mm. siihen epätodelliseen oloon
      4. pelko sekoamisesta
      5. AHDISTUS pahenee

      tästä seuraavat erilaiset KÄYTTÄYTYMISET jotka ylläpitävät ongelmaa: vähemmän urheilua, et puhu kavereille ongelmasta (salailua) jne jne.

      Haluat siis ongelmasta eroon keinolla mikä hyvänsä? Oletko siis valmis ponnistelemaan? Mitään ihmepilleriä ei ole, mutta tuo ongelma on voitettavissa muutamassa viikossa. Jos haluat voittaa ongelmasi, niin sinun pitää

      1. alkaa tehdä asioita erilailla (KÄYTTÄYTYMISET)
      2. voittaa se pelko

      tämä kaikki on kuitenkin vain teoriaa niin kauan kun vain luet siitä tai puhut siitä. Mainitset kyllä, että olet käynyt psykologilla. Kysyisin:
      1.Mitä siellä on tapahtunut?
      2. Oletteko puuttuneet noihin kahteen asiaan?
      3. Oletko alkanut tarkkailla ja kyseenalaistaa pelkoja ja häpeää?
      4. Oleto alkanut tehdä asioita erilailla?
      5. Oletko alkanut pelätä vähemmän?

      Jos kognitiivinen psykoterapia kiinnostaa, niin tarkkaile postiasi, pistän ensi kuussa uuden tarjouksen terapiasta (skypen kautta annettava yksilöterapia) osalle lukijoistani. Otan jälleen vain 5 uutta potilasta, joten kannattaa vastata pikaisesti jos saat sähköpostin asiasta.

      Muuten, etkö sis käytä lääkitystä enää? Miksi et?

      Ota rennosti,

      Ari

  • mies 37vee

    Reply Reply September 28, 2014

    Kiitos vastauksesta. Käytin aikoinaan lääkitystä mut lopetin kun olo parani. Mulle on Kyl sanottu et ois isompaa annosta ja pidempään pitänyt käyttää. Psykologilla ollaan asioista puhuttu. Aika paljonkin. Nyt 10v mennyt vaihtelevasti mut pärjännyt oon. Kausittain meinaa Tää huonompi olotila tulla. Mut mielelläni otan vastaan ohjeitasi ja seuraan spostia,

    • Ari

      Reply Reply September 28, 2014

      Hei mies 37vee,

      olisi kiinnostavaa tietää, että oletko psykologin kanssa ‘puhumisen’ lisäksi todella suunnitelmallisesti ja yhteistyössä psykologin kanssa tehnyt jotain muutoksia esim. siihen miten regaoit, eli mitä teet kun paninkoit. Mietihän vielä noita kysymyksiä mitä pistin edelliseen kommenttiini. Terapian tarkoitus (siis ainakin kognitiivisessa terapiassa) on saada aikaan todellinen käytännön muutos, joten nuo kysymykset ja vastaukset niihin voivat olla aika valaisevia. Silti, kyllähän pelkkä asioista puhuminenkin psykologin kanssa on usein hyödyllistä.

      Terkuin

      Ari

  • mies 37vee

    Reply Reply September 29, 2014

    Hei. Kävimme psykologin kanssa läpi paniikin ja ahdistuksen syntyä. Hän sanoi että paniikki kannattaa nimetä ja antaa sen tulla mikäli sellainen tulossa. Se vähentää paniikin tuloa hiljalleen. Se on kyllä auttanut. Ehkä tuo sekoamisen pelon kanssa pitäisi tehdä sama asia. Jättää ajatteleminen vähemmälle. Puhuttu myös asioista mitkä elämässä mua “vihastuttaa” ja mun Pitäis puoliani pitää enempi. Haluan ehkä liikaa miellyttää muita. Paljon asiaan vaikuttaa lapsuus. Vaikka vanhemmat olivat täydellisiä ja lapsuudessa ei ollut mitään traumoja, niin olin tosi arka. Pelkäsin ukkosta Ym Ym. Kotoa en uskaltanut yksin lähteä yöksi minnekään. Psykologi sanoi että jostain syystä mulla ollut turvaton olo. Mutta sitä ei saatu selville että mistä Se johtuu. Hän kyllä antanut hyviä ohjeita ja varmasti pelot helpottanut, varsinkin paniikkikohtauksen pelko. Mutta ahdistusta meinaa edelleen olla. Koko elämä siel käytiin läpi ja hyviä ohjeita sain. Juuri Se oman pään pitäminen ja Se et uskallan vastaakin sanoa jos aihetta. Ehkä viime vuoden aikana liikaa stressiä ollut töiden suhteen niin siksi keväällä alkoi ahdistamaan. Sitä ennen oli Kyl pidempi hyvä jakso. Varmaan kaks vuotta meni että vain joskus lieviä paniikkikohtauksia ilman pidempää ahdistusta. Nyt ajattelen et ehkä tämäkin taas ohi menee

  • Tommi

    Reply Reply December 27, 2014

    Hei ja kiitos kaikista vastauksistasi jotka olet antanut tähän kolumniin. olen itse 25 vuotias mies joka painii myös paniikki/ahdistus kohtauksien kanssa. olen huomanut paljon yhteneväisyyksiä tuntemuksieni / tunnetilojeni kanssa käydyissä keskusteluissa.

    olen pulassa.. olen elänyt ahdistuskohtauksieni kanssa nyt noin 4-5 vuotta. kaikki alkoi siitä kun nautin liikaa energia juomia ja sydän rpesi käymään ylikierroksilla. sen illan päätteeksi kun sydän löi viimeisen keran ison sykäyksen.. siitä kaikki alkoi.. olen lukenut paljon energijuomien vaikutuksista ja se on paljon kaikkea muuta kuin positiivistä.. tätä viestiketjua lukien voisin sano että nykyään tämä pelko on minulla suurin.. kuoleman pelko.. minä en edes pelkää energiajuomia itsessään, mutta pelkään niiden kanssa tekemistä olemista, en juo kahvia paljoakaan ja jo parin kahvikupin juominen muutoin tuo ahdistuneisuuden tunteen. mikä voisi vaikuttaa tämän reaktion syntyyn minussa?.. monikin asia

    en tiedä mistä aloittaa tai mihin päättää…

    kun olen yksin, pelkään kuolemaa ja sitä että jos jotain fyysistä tapahtuu kukaan ei voi minua auttaa, 24/tunnista vuorokaudessa 12 vieräähtää kaiken tämän ajatteluun.

    Olen niin kyllästynyt tähän.. minä tiedän että suurin osa tästä ellei kaikki on minun “korvieni välissä” ja tuntuu niin turhauttavalta että vaikka kaikkeni yritän en pysty vaikuttamaan asioihin. on huimauksen tunnetta, rintakipuja, pääkipuja. paineentunnetta päässä sekä rinnassa, äkinnäisiä pistoja… sydämmen tykytystä.. johon minulla on lääkitys “vapinan hoitoon” Propral 10Mg… se mistä tähän jatkan tiedän että tarvitsen apua… mutta en osaa sitä hakea / uskalla.. olen.. hukassa.. en tiedä mistä aloittaa tai mihin jatkaa. häpeän tätä mutta haluaisin myös vastauksia.

    mikä olisi oikea tie sinun kokemuksellasi ? tiedän että viestini on hyvin sekavat. ja oikean avun saaminen haastavaa.

    • Ari

      Reply Reply December 28, 2014

      Hei Tommi,

      Kun olet kerran kärsinyt paniikkikohtauksista ja paniikkiin liittyvistä peloista, niin nuo pelot ovat aina mukana mielessäsi. Sitten kun vaikka juot vähänkin kahvia, niin huomaat heti valppaasti kaikki pienetkin muutokset esimerkiksi sydämen lyönissä – mikä väistämättä tapahtuu kahvia juodessa, mutta mihin useimmat muut eivät kiinnitä huomiota, koska he eivät niitä muutoksia pelkää.

      Tuo huomiosi keskittyminen mielesi olettamaan uhkaan (eli ‘jotain kauheaa on tapahtumassa’) tietenkin pitää yllä mielen ja kehon ‘hälytystilaa’ ja niin olet aina enemmän tai vähemmän ahdistunut. Pitkään jatkuessa tuollainen aivan varmasti aiheuttaa masennusta ja toivottomuutta…

      Muuten: itse asiassa kaikki ei ole vain ‘korvien välissä’, joten älä tuomitse iteäsi noin rankasti. Kun ahdistusreaktio on laukaistu ja tullut noin herkäksi fyysiset tuntemukset ovat hyvin todellisia. Kuka tahansa reagoisi juuri niinkuin sinä. Kehosi vain reagoi mielesi tulkitsemaan vaaraan piittaamatta siitä, onko vaara ulkoinen (ja siis ‘todellinen’) vai sisäinen (mielesi tulkinta). Joka tapauksessa oman reagoinnin muuttaminen on vaikeaa. Kognitiivisessa terapiassa (ja paradoksaalisessa menetelmässä) autan ihmisiä tekemään vaikean asian: toimimaan omaa vaistoa vastaan. Sinä reagoit pelolla koska oikeasti pelkäät. Ei sitä niin vain muuteta. Mutta sen pystyy muuuttamaan…on keinoja millä pelko ja pelkoreaktio lopetetaan. Siihen juuri paradoksi perustuu.

      Nyt käytät propralia, mikä on hyvä, mutta se auttaa vain oireisiin, eli sydämen tykytykseen, siitä johtuvaan vapinaan, ja tietenkin verenpaineeseen. Mutta se mitä tuo lääke ei poista, on noiden samojen oireiden pelko. Juuri pelko pitää yllä ahdistustasi ja kierre jatkuu.

      Mistäkö aloittaa?

      Mitä pelkäät avun hakemisessa? Mikä on pahinta mitä voi tapahtua jos haet apua?

      Oikea tie on se, että kerrot lääkärille, juuri mitä kerroit tässä. Kerro myös minun vastaukseni. Lääkäri lähettää sinut terapiaan. Pyydä kognitiivista terapiaa. Se oikeasti toimii.

      Tietenkin olet tervetullut myös tilaamaan terapiaa minulta, mutta se ei ole Kelan piirissä, enkä juuri nyt voi aloittaa uutta hoito-ohjelmaa ennen kuin Helmi-Maaliskuussa.

      Hae siis apua, en usko, että itseapu riittää, vaikka senkin avulla on moni päässyt paniikista. Tarvitset varmastikin ainakin alkuun jonkun kannustamaan ja antamaan suuntaa (vaikka esim omassa kurssissanikin on kyllä kerronttuna kaikki suuntaviivat)

      Ongelmasi on voitettavissa, mutta sinun on tehtävä tarvittava muutos. Jos et muuta mitään, niin mikään ei muutu!

      Terveisin

      Ari

  • pelokas 22

    Reply Reply January 1, 2015

    Moikka! Olen 22-vuotias tyttö ja olen pienestä asti kärsinyt erilaisista pelko-ja masennustiloista. Pienenä pelkäsin kamalasti eri sairauksia ja tutkin itseäni ja kaikkia pieniä muutoksia ja sain usein paniikkikohtauksia. Sairauden pelko on vahvana edelleenkin, mutta on vaihtunut esim. Syöpäpelosta psyykkisten sairauksien pelkoon. Kaksi vuotta sitten minulla todettiin yleinen ahdistuneisuushäiriö ja olen syönyt siihen lääkettä. Ahdistus helpotti suuresti. Nyt kuitenkin ahdistus on lisääntynyt paljon ja pelkään ihan älyttömästi sitä että sairastun psykoosiin ja skitsofreniaan. Olen taas saanut muutamia paniikkikohtauksia, joita en ole saanut ollenkaan pariin vuoteen. Puolen vuoden sisään olen myös n. 20 kertaa huomannut että en hallitse ajatuksiani. Ne ikäänkuin kuuluvat nopeana huutona enkä pysty hidastamaan niitä. Kerran yritin vaikuttaa niihin alkamalla laulaa ääneen rauhallisesti ja se tuntui hieman helpottavan. Pelkään että tämä ja ahdistuksen lisääntyminen ja eri pelkotilat laukaisevat jonkin vakavan psykoosin… Tarkkailen koko ajan ajatuksiani ja mielialojani, unta ym. Olenko tulossa hulluksi??

    • Ari

      Reply Reply January 5, 2015

      Hei pelokas 22,

      pelkosi ‘hulluksi tulemisesta’ tai psykosiin joutumisesta on aika lailla tyypillistä juuri yleistyneelle ahdistuneisuudelle. Hoidan tälläkin hetkellä useampaa ihmistä joiden päädiagnoosi on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja pahimmat pelot ovat juuri sekoamisen pelko, psykoosin pelko jne. Yleistyneelle ahdistuneisuudelle on myös tyypillistä, että pelon – ja huolestuneisuuden – aiheet vaihtelevat. Mutta aina on jokin huoli. Ja sitten kun keskityt siihen huoleesi, niin lisäät ahdistusta.

      Ahdistukseen ei sekoa eikä kuole, mutta kyllähän se pitkään jatkuessaan tekee kaikenlaista muuta ikävää, rajoittaa elämää ja uskallusta, aiheuttaa masennusta
      ja heikentää itseluottamusta ja itsetuntoakin.

      Pahinta mitä voit tehdä, on juuri se mitä vaistomaisesti haluat tehdä ahdituksessasi: koetat hallita niitä ajatuksia väkisin, ja koetat ‘neutralisoida’ niitä. Näin vain pitkällä tähtäimellä keskityt niihin pelkoihin, tarkkailet niitä, ja pidät nitä yllä…

      Jotkin neutralisoivat ja välttelevät käyttäytymiset voivat auttaa hiukan tilapäisesti, voit toki esim. sillä laulamisella hiukan helpottaa oloasi kun ohjaat huomiosi muualle, mutta tämäkin auttaa vain hetken, ja vain siten, että pakenet hetkeksi sitä pelkoasi…mutta tosiasiassa et koskaan opi, että ei ole syytä pelkoon. Käytä kuitenkin tuota keinoa jos se rauhoittaa, toistaiseksi, kunnes olet valmis vaikkapa terapiaan missä kyseenalaistat pelkosi…ja opit
      1. sietämään ajatuksiasi
      2 sietämään ahdistuksen tilapäistä tunnetta
      3. siten pääset pelosta ja ahdistuksesta.

      T:

      Ari

    • Ari

      Reply Reply January 5, 2015

      Hei,

      piti vielä sanoa, että katsopa vaikka alkuun esimerkiksi artikkelini jonka kirjoitin jokin aika sitten:

      http://paniikkihairio.fi/miten-lopettaa-turha-murehtiminen-osa-1-negatiiviset-tunteet-ovat-positiivisia/

      ja:

      http://paniikkihairio.fi/kuinka-lopettaa-murehtiminen-ja-huolestuneisuus-ala-kontrolloi-hyvaksy-epavarmuus/

      Olen kirjoittanut muitakin artikkeleita jotka tähtäävät nimenomaan yleistyneestä ahdistuneisduudesta kärsiviin, mutta nuokin voisivat kiinnostaa.

      Ari

  • matti

    Reply Reply February 11, 2015

    Hei. Olen jo n. Puoli vuotta tuntenut epätodellista oloa. Lomamatkalla viime syksynä poltin kannabista ensimmäistä kertaa melko paljon n. 5 päivän ajan iltaisin aina sellaiset 5 sauhua. Samalla käytimme runsaasti alkoholia. 5 iltana polttamisen jälkeen minulle tuli erittäin epämiellyttävä ja pelokas olo. Rupesin heti googlailemaan kannabiksen vaaroja ja tämä vain pahensi pelkoani. Suomessa tunsin vieläkin pelkoa ja hakeuduin psykiatrin vastaanotolle. Olin nukkunut huonosti sain ketipinor 25 mg lääkityksen vaivoihini. Nukun öisin lääkkeen avulla melko hyvin, mutta epätodellinen olo jatkuu. Mietin jatkuvasti onko mikään todellista, riippumatta tapahtumasta. Kaikki vanha tuttu tuntuu vieraalta ja olen saanut jonkin verran paniikkikohtauksia aina iltaisin. Pelkään kontrollin menettämistä ja sitä etten voisi palata normaaliksi. Olen käynyt verikokeissa sillä olen epäillyt myös kilpirauhasen vajaatoimintaa tai jopa aivokasvainta. Tilanne on oikeastaan äitynyt niin pahaksi, että toivon ongelman olevan jotain fyysistä esim juuri kilpirauhasen vajaatoimintaa. Tilani on outo, sillä ajattelen jos mikään ei ole todellista eivät myöskään ajatukseni ole todellisia. Mietin miksi olemme täällä planeetalla ja mitä esimerkiksi tapahtuu kun suöjen silmäni. Mihin maailma katoaa silloin ja miten se ei muka katoa kun en näe sitä jne. Eli tietty varmuus asioiden olemassaolosta puuttuu. Ajatukseni ovat siis melko solmussa ja tämä on pelottavaa. Olen epäillyt myös depersonalisaatiohäiriötä taikka dissosiaatiohäiriötä. Minulle on todettu epilepsia muutama vuosi takaperin. Mitä sinä olet mieltä tilastani ja mitä tälle voisi tehdä? Tiedän eräällä tavalla, että jos voisin vain unohtaa kaiken mitä on tapahtunut puolen vuoden sisällä minulla ei olisi hätää. Nyt tämä ajatusmaailma on vain jäänyt päälle. Olen 23 vuotias opiskelija.

    • Ari

      Reply Reply February 11, 2015

      Moi Matti,

      kylla tuo kuulostaa ihan ahdistusongelmalta. Olet solmussa ajatustesi kanssa koska pelkaat niita omia ajatuksiasi. Aluksi pelastyit kannabiksen laukaisemia fyysisia ja psyykkisia oireita, ja pelko jai paalle. Yksi ongelma tallaisessa tilanteessa on, etta kiinnitat jatkuvasti huomiota oireisiisi, tarkkailet itseasi ja nain tekemalla pahennat pelkoasi ja huomaat oireet herkemmin. Epielpsia saattaa myos herkistaa huomaamaan oireita. (Onko sinulla laakitys tahan?).

      Sinuna koettaisin ensiksi itseapua, koettaisin ymmartaa pelkoani enemman, puhuisin kavereille, luotettaville ystaville jne. Olet ehka jo tata tehnytkin? Jos itseapu ei auta, niin pyytaisin psykoterapiaa eika pelkkia laakkeita. Laakkeet vahentavat oireita, mutta pelko saattaa jaada taustalle.

      Katsopa muuten uusin artikkelini jonka kirjoitin aiheesta “pakkoajatukset, pakko-oireet ja kognitiivinen psykoterapia:
      http://paniikkihairio.fi/blog/
      siina tosin puhutaan pakkoajatuksista, mutta yhteista on se, etta omat ajatukset – ja tulkinnat- aiheuttavat ahdistusta. Jos pidat ko. jutusta, niin olisi hauska saada sinne kommenttisi

      Ydin on siina, etta sinun olisi paastava pelostasi. Se voi onnistua omin avuin, mutta voi olla, etta hyotyisit kognitiivisesta psykoterapiasta.
      http://paniikkihairio.fi/pakkoajatus-pakko-oire-ahdistus-ja-kognitiivinen-psykoterapia/

  • tyttö22

    Reply Reply April 7, 2015

    Moi! Olen 22 v ammattikorkeakouluopiskelija ja sain kaksi viikkoa sitten yksin kotona paniikkikohtauksen koulustressin takia. Siitä lähtien mulla on ollut outo ja ahdistava olo useasti. Tämä korostuu paljon yksin ollessani varsinkin kotona. Minua alkaa masentaa ja ahdistaa hirveästi ja pelkään saavani paniikkikohtauksen tai sekoavani. Käyn samalla töissä ja murehdin koko päivän sitä kun pitää mennä illaksi yksin kotiin jos kaverit eivät ehdi nähdä. Olin vanhempieni luona käymässä viikonlopun ja siellä koin ahdistusta vain ajatellessani että joudun kohta palaamaan takaisin yksin asunnolleni toiseen kaupunkiin. Masennus/ahdistus kohtaukset ovat ihan hirveitä ja tuntuu etten selviä niistä. En haluaisi kuitenkaan mennä lääkäriin enkä puhua läheisilleni tästä koska en halua että minua pidetään outona. Miten pääsisin eroon tästä ja oppisin taas sietämään yksin oloa?

    • Ari

      Reply Reply April 12, 2015

      Hei Jenna,
      Ikävä, että stressi on aiheuttanut sinulle tuollaisen vaivan. Stressi tosiaan voi aiheuttaa ja altistaa ahdistukselle, ja masennuksellekin. Yksin oloa ja siihen tottumista voi opetella mm. siedättämällä ja altistamalla, niin kuin montaa muutakin ahdistavaa ongelmaa…mutta pitäisi tietää hiukan enemmän enne kuin voi antaa mitään varsinaisia ohjeita. Vastaan nyt enimmäkseen kyselemällä tarkentavia kysymyksiä joita kannattaa pohtia:
      Teetkö nyt asioita eri tavalla siksi, että pelkäät saavasi paniikkikohtauksen? Eli esimerkiksi vältteletkö joitakin paikkoja tai tilanteita? Kun murehdit sitä, että pitää olla yksin kotona, niin mitä oikein pelkäät yksin olemisessa? Mika on pahinta mitä voi sattua? Onko se vain sitä, että ”tuntuu etten selviä”…mitä se tarkoittaa, että ei selviä?
      Jos menet lääkäriin, niin luuletko, että lääkäri pitää sinua ”outona”? Onko outoa ahdistua?
      Jos et halua mennä lääkäriin (joka ehkä voisi kirjoittaa lähetteen kelan tukemaan terapiaan) , niin yksin olemiseen liittyvään ahdistusta ja masennusta voi auttaa tietenkin vaikkapa yksityisellä terapialla. Mutta jos mietit noita kysymyksiä, niin saat ehkä enemmän selvyyttä siihen, että mikä sinua ahdistaa/masentaa, ja saatat ehkä keksiä joitakin ratkaisuja jo itsekin.

      Ari

      • tyttö22

        Reply Reply April 24, 2015

        Pakko vielä minunkin sanoa että kiitos kamalasti näistä sivuista! Netistä ei muualta löydä näin ammattitaitoista apua tämä on ollut suuri helpotus löytää nämä 🙂 minulla on helpottanut nämä oireet sitten viime viestini kun on ollut aina niin paljon tekemistä ja menoa kavereiden kanssa. Minulle tulee usein kuitenkin epätodellinen olo ja se tuntuu pelottavalta ja ahdistavalta. En tajua mistä tämä johtuu, stressistäkö? Haluaisin tietää voiko tästä selvitä omin avuin ja voiko se mennä ohi ilman että tarvitsisi mennä juttelemaan ammattiavun kanssa. Paniikkikohtauksiakaan en ole enää saanut oikeastaan sen kerran jälkeen. Tämä epätodellisuuden tunne on vain häiritsevää ja inhottavaa ja pelottaa että se voi laukaista paniikkikohtauksen. Kun muistelen sinun ohjeitasi mitä olen täältä lukenut niin ahdistus helpottaa 🙂 voinko siis selvitä ihan näillä ilman terapiaa ym?

        • Ari

          Reply Reply April 24, 2015

          Hei tyttö22!

          Kiitos kiittämästä,
          Hauska kuulla, että olet hyötynyt sivuista, etten turhaan näitä kirjoittele. Epätodellinen olo voi tosiaan johtua stressistä.

          Stressaantunutta oloa seuraa stressaantunut mieli, ja stressaantunut mieli uupuu – ja ahdistuu. Epätodellinen olo on useimmiten tällaisen ahdistuksen oire. Se on täysin luonnollinen ilmiö, niin kuin muutkin ahdistusoireet.

          Mutta se, mikä siitä tekee ongelman on juuri tuo mitä kuvailet: se tuntuu pelottavalta. Koska se on pelottavaa, ahdistut siitä tuntemuksesta itsestään enemmän, tarkkailet sitä – ja ajattelet sitä yhä useammin – jolloin stressaannut lisää….

          Kyllä moni selviää tuollaisesta kierteestä ilma ammattiapua – kyseessä on loppujen lopuksi kuitenkin ’vain’ ahdistus –joka ei ole vaarallista vaikka onkin pelottavaa. Se, että tarvitsetko apua riippuu varmaankin eniten siitä, että kuinka paljon sitä pelkäät – ja kuinka paljon olet valmis jatkamaan normaalia elämääsi – tuosta pelosta huolimatta – ja toisaalta: kuinka paljon se pelko rajoittaa tekemisiäsi. Jos olet ’jumissa’ etkä pääse eteenpäin yksin, niin silloin on varmaan parempi hakea tilapäistä apua…ja sitten jatkaa itsekseen.

          Ei kyseessä ole tosiaankaan mikään ihmetemppu, mutta kyllähän pelon voittaminen on joskus yksin hankalaa – ainakin alkuun. (kokemusta on… )

          PS: Kannattaa lukea myos:
          epatodellinen olo

          http://paniikkihairio.fi/depersonalisaatio-koen-itseni-epatodelliseksi-ikaan-kuin-vieraantuneeksi-itsestani-olenko-sekoamassa/

          • tyttö22

            April 24, 2015

            Kiitos nopeasta vastauksesta! 🙂 koska en ole tähän mennessä antanut ahdistuksen juuri rajoittaa elämääni, aion koittaa pärjätä itsekseni ja katsoa loppuvatko oireet kun stressi tästä hälvenee. Kiitos uudesta artikkelista, tuntui helpottavalta lukea sitä:) pistän taas viestiä jos tarvin lisää neuvoja. Olet huippu kun jaksat vastailla!

  • elina

    Reply Reply April 17, 2015

    Tervehdys!

    Kiitos Ari jälleen kerran näistä sivuista! Nämä on niin hyvät! Olen jälleen paininut ahdistuksen ja epätodellisen/kummallisen olon oravanpyörässä. Mutta joka kerta sun blogitekstit auttavat suhteuttamaan asioita. Niistä on tullut mulle sellanen “järjen ääni” sellaisiin tilanteisiin, joissa pelko ja ahdistus kasvaa niin suureksi ettei pysty enää ajatella järkevästi 🙂 Kiitos! Elina

    • Ari

      Reply Reply April 17, 2015

      Hei Elina,
      Vilpitön ja lämmin kiitos kiitoksista! Et arvaakaan miten tarpeeseen se tuli. Vaikka olenkin terapeutti ja autan toisia pääsemään ahdistuksesta ja masennuksesta, olen silti myös tavallinen ihminen ja toisinaan taipuvainen ahdistumaan…tällainen palaute vastaa taas omaan kysymykseeni: ”miksi vaivaudun viettämään iltojani ja viikonloppujani kirjoitellen näitä juttuja, kun voisin vaikka katsella filmiä tai muuta mukavaa…”
      Mutta ikävää, että olet taas paininut noiden ahdistustesi ja pelkojesi kanssa.
      Varmaankin yksi ahdistustasi ylläpitävä juttu on se, että tarkkailet itseäsi – ja siis niitä pelättyjä ”oireita”. Olet aiemmin kertonut, että pelkäät mm. sekoamista – ja että olet ikävä kyllä nähnyt kun kaksi ystävääsi oikeasti sairastuivat. Tämä ymmärrettävästi on lisännyt pelkoasi ja sitten olet oppinut tarkkailemaan kaikenlaista muutosta tai oiretta joka voisi kertoa sinulle, että ”jos nyt sittenkin olen sekoamassa”…
      Jos siis koetat noudattaa aiemmin lukemiasi ohjeitani – ja koetat
      1. Olla välittämättä oireista jotka pelottavat — ei mikään helppo juttu koska ne kerran pelottavat!…mutta silti jos koetat muistuttaa itsellesi, että ahdistuksen oire ei ole vaarallinen, ei siis todellakaan se epätodellinen olokaan, ja ei siis merkitse mitään, niin se oireilu alkaa vähetä, ja siten alkaa pelkosi hellittää.
      2. Muistuttaa itsellesi, että ”ajatus on vain ajatus”, eikä sekään merkitse mitään. Kun olet oppinut uskomaan, että ajatus merkitsee jotain katastrofaalista, niin olet alkanut antaa sille mielessäsi merkitystä, jolloin oleta alkanut huomaamattasi pelätä sitä…näin lisäten ahdistusta.
      3. Altistaa itseäsi – pienin askelin – asioille joita pelkäät…
      Niin olet hyvällä alulla turhan ahdistuksen lopettamiseksi.
      Jos näiden lisäksi koetat sitä, että aina kun huomaat tarkkailevasi ahdistustasi, koetat lopettaa sen tarkkailun…sanot vaikka itsellesi; ”koen juuri nyt ahdistusta, mutta näitä oireita ja ajatuksia ei tarvitse tarkkailla, eikä niille tarvitse tehdä mitään…” (eli se tarkkailusi kohde on tietenkin se epätodellisuuden olo).
      Nämä eivät ole mitään helppoja juttuja tehdä silloin kun ahdistaa ja pelottaa, ja moni tarvitsee terapeutin apua voidakseen ne toteuttaa, mutta siitä huolimatta niitä voi tehdä ilman terapeutin apuakin. Se vaatii vain enemmän rohkeutta, itse asia ei oikeastaan muutu: vihollinen on vain turha ja sitkeä pelko, ja pelko aiheuttaa reaktion, jota sitten pelästyt lisää.
      Rohkeutta vain, ja kiitos vielä kommentistasi, annoit minulle voimaa taas kirjoittaa uusi artikkeli, ja ehkä jatkaa uutta kirjaanikin…
      Ari

  • Tyttönen24

    Reply Reply April 21, 2015

    Hei Ari tää sivu on loistava!
    Olen itse kahden lapsen nuori äiti ja ahdistusoireet alkoivat n 7 vuotta sitten ollessani lukiossa pakko ajatus painotteisina. Silloin sain nopean avun nuoriso Psykan puolelta ja n puolessa vuodessa ne hävisivät mutta tulivat tosi ronskina takaisin viime syksynä ollessani raskaana. En ollut koskaan myöskään kokenu epätodellista oloa joka sekin ilmestyi ja siinä viimeistäänkin aloin pelkäämään sekoamista! Sain apua Psykan puolelta jälkeen Pitkän ajan jälkeen ja sain loppuajaksi rauhoittavia otettavaksi joista olikin suuri apu koska tilanteen laukaisi erittäin suuri stressi sekä valvominen johon en ollut kiinnittänyt huomiota. Sain myös paniikki kohtauksia ja kuten aikaisempi kirjoittaja aloin pelätä psykoosia mutta tänä Päivänäkään en ole sitö saanut.
    Pahimpina pidän kuitenkin ajatuksia juuri sanoja mitä edellisellä kirjoittajalla että onko todellisuus totta ja onko esim. Tuo “tavara” oikeasti tuossa. Tuntuu että Psykan puolella ne laittaisi heti harhojen piikkiin vaikka tajuaa itse siinä tilassa että se on typerä ajatus ja usein siitä seuraakin itselle paniikki kohtaus! Eli siis on tosi mielenkiintoista ja mukavaa lukea palstaa jossa epätodellinen olo ei ole heti lyntätty psykoosiksi.
    Mulle on ehdotettu terapian aloitusta ja aion sen aloittaa! Nyt on diagnoosina yleistynyt ahdistuneisuus häiriö jonka takia muuten jännitän myös niskoilleni ja uskon että tämä on myös suuri syy sumealle ololle ja lisääntyneelle ahdistukselle. Pakko vielä sanoa ihan kokemuksesta sellainen joka Ärsyttää myös että mennessäni hakemaan ihan vain särkylääkettä niskoille niin yleislääkäri sanoi kirjoittavansa mulle kyllä mielialalääkkettä (en edes kysynyt sellaista ?) mutta sanoi että ensin pitää varmistaa olenko maanisdepressiivinen… Eli siis selitin normaalisti kahden lapsen ollessa siinä hiki luonnollisesti otsalta Virraten että olen kipeä ja pää ei käänny ollenkaan niin sain “hullun”‘leiman otsaani ja luinkin myöhemmin että lääkäri oli vain kirjoittanut että puhun selkeästi enkä vaikuta psykoottiselta! Jotenkin hirveää. Ja ei siis kokeillut niskojani laisinkaan. Sain sitten yksityiseltä neurologilta lähetteen fysioterapiaan tension neckin ja tos oireyhtymän takia. Ja lisäyksenä vielä että myös mulle diagnosoitiin vähän aikaa sitten paikallisalkuinen epilepsia johon on lääke käytössä.
    Tietysti myös epilepsia voi aiheuttaa outoja oloja (esim geswindin syndrooma verrattuna skitsofreniaan)

    • Ari

      Reply Reply April 23, 2015

      Hei tyttonen24
      Kiitos viestistä ja positiivisesta kommentista! On kyllä aika traagista tosiaan, kun hakee apua jännitysniskaan niin puhutaan heti psykoosista…jota ei onneksi todettu olevan 🙂 Jännitysniskaan ensiapu on tietenkin fysioterapia, minkä jälkeen toki kannattaa miettiä, että mistä se jännitysniska saa alkunsa, ja mikä sitä pitää yllä. Jännitysniskahan (joka aiheuttaa päänsärkyä) voi johtua monesta syystä, ja on kyllä mm. yksi luokiteltu yleistyneen ahdistuneisuuden oire…ja myös usein oire stressistä, uupumuksesta jne. Yleistyneeseen ahdistukseen liittyy yleensä ylenmääräinen huolestuneisuus (joka olisi ymmärrettävää, jo siksi, että olet nuori äiti…) joka johtaa ahdistukseen …joka taas lisää huolestuneisuutta, ja kaikkia oireita (mm. sitä jännitysniskaa)
      Samoin pakkoajatukset ja epätodellisuuden tunne, dissosiaation, depersoonakokemukset…ym ym…ovat selkeästi ahdistuksen, uupumuksen, ylirasittuneen mielen oireita, eivätkä missaan tapauksessa psykoosia…mutta tosiasia on, että ainakin Suomessa ihmisen kokonaisvaltainen hoito, ja ahdistuksen hoito on lapsen kengissä. Joko A. hoidetaan vain oiretta, jolloin ahdistus ei oikeasti lievene, tai B. annetaan ”hullun paperit”.

      Rohkeutta vaan, ja aloita ihmeessä terapia yleistyneeseen ahdistukseen…se kestää yleensä hiukan kauemmin kuin vaikkapa pakkoajatusten hoito, koska ongelma on, niin kuin nimikin sanoo: yleistynyt, jolloin ainakin CBT terapiassa ei hoideta niinkään ajatusten (huolten) sisältöä, vaan koko ajatteluprosessia…se ei ole mitenkään vaikeaa, mutta vain kestää hiukan kauemmin.

  • Tyttönen24

    Reply Reply April 24, 2015

    Kiitos vastauksesta! Huomaa että olet alan eräs parhaimpia asiantuntijoita jo pelkästään siksi että sinulla on todella rauhallinen ja jalat maassa suhtautuminen ahdistukseen ja meihin avun hakijoihin! Terapia prosessini onkin aluillaan ja tarkoitus olisi etsiä terapeuttia piakkoin. Totta on tuo mitä sanot ahdistuksen hoidosta Suomessa. Toivon sinulle oikein mukavaa kevättä! Kiitos.

    • Ari

      Reply Reply April 24, 2015

      Hei vaan tyttonen24,

      hienoa, etta olet ottanut askeleita auttaaksesi itseasi. Muistahan vain edeta askel kerrallaan kun hoidat sita ahistuneisuutta, niin, etta etenet – mutta vahan kerrallaan. Jos asetat itsellesi liian kovia tavoitteita, tai yritat montaa asiaa yhta aikaa, niin voi olla, etta et huomaa edistymistasi. Vastailen mielellani niin kauan kuin virtaa piisaa, sellaisille jotka ottavat vastuuta elamastaan ja koettavat auttaa itseaan, tehden parhaansa, niinkuin uskon sinun tekevan.

      Loistavaa kevatta myos sinulle!

  • Tanja

    Reply Reply July 4, 2015

    Hei!

    Minulla on ollut masennus/ahdistusjaksoja teini-iästä lähtien,muistaakseni 14-vuotiaana oli ensimmäinen, jonka mielestäni laukaisi ensimmäinen alkoholikokeilu. Muistan miten seuraavana päivänä olo oli todella outo, sumea ja epätodellinen. Olin todella peloissani, luulin tulevani hulluksi vähintään. Olin silloin isosiskoni perheen luona kyläilemässä ja siskolleni selitin saaneeni oksennustaudin. Makasin vain huoneessani, yritin nukkua ja panikoin yksin. Kotiin palatessani olo jatkui ja olisin halunnut vain nukkua,nukkua, koska valveilla olo tuntui kestämättömältä. Menetin ruokahaluni ja olin aivan lamaantunut. Välillä sain kovia pelkotiloja, en voinut keskittyä mihinkään, ihmiset näyttivät oudoilta, jopa oma peilikuvani. Vanhempani tietenkin huolestuivat ja yritin selittää miltä minusta tuntui. Muistan käyneeni lääkärissä ja kerran psykologin juttusilla. Seuraavan tapaamisen jo peruin koska oloni alkoikin helpottaa.
    Näitä oloja tuli myöhemminkin, välillä vain ohimennen ja yleensä aina alkoholinkäytön aikana tai seuraavana päivänä. Vanhempieni mielestä olinkin alkoholille allerginen ☺
    Pakenin nuorena päihteisiin vaikka ne tuntuivatkin olevan joskus laukaiseva tekijä näille ahdistuksille ja masennukseen. Join runsaasti ja käytin lääkkeitä, huumeitakin. Vasta lähtiessäni kotipaikkakunnaltani opiskelemaan 20-vuotiaana, pääsin irtaantumaan noista kuvioista. Työskentelin hoiva-alalla ja päihdetyössä, kunnes tapasin ensimmäisen mieheni, joka osoittautui alkoholistiksi. Siitä alkoi pitkä musta jakso elämässäni.
    Vuonna 2005 sairastuin stressiperäiseen ahdistushäiriöön ja masennukseen. Ennen sairastumistani, olimme muuttaneet uuteen kaupunkiin, mistä olin saanut töitä hoitajana. Alussa kaikki olikin hyvin, kunnes mieheni ratkesi jälleen juomaan ja minä jollain tavalla romahdin. Onneksi paras ystäväni otti silloin ohjat käsiin ja ohjasi minut lääkäriin. Aloitin masennuslääkityksen ja käynnit psykologilla, joita jatkoin kunnea aloin voimaan paremmin. Väliin mahtuu monta muuttoa, monta eroa ja yhteenpalaamista, mieheni retkahtamista, parisuhdeväkivaltaa, kaikenlaista pahaa, kunneas viimein vuonna 2010 esikoiseni syntymän jälkeen mittani tuli viimein täyteen ja erosimme.
    Pikkuhiljaa aloin voimaan paremmin ja nautin elämästa yhdessä pienen tyttäreni kanssa. Tapasin nykyisen mieheni ulkomaanmatkalla ja elämä tuntui hymyilevän. Vointini oli niin hyvä, että pystyin lopettamaan masennuslääkitykseni v. 2011. Mieheni muutti lopullisesti Suomeen 2012 ja olimme viimein perhe. Meille tuli perheenlisäystä ja opiskelimme sekä työskentelimme molemmat tavoitteena ostaa oma koti. Minä olin jonkin aikaa yksityisyrittäjänä, mutta totesin sen liian stressaavaksi ja kannattamattomaksi. Tänä keväänä pääsimme molemmat töihin samaan firmaan. Huomasin merkkejä stressistä ja ahdistuksesta kevättalvella, mutta ne väistyivät itsekseen, kunnes viikko takaperin sama tuttu epätodellinen olo tulvi päälleni. Olo on kuin kulkisin zombiena sumussa. Ahdistus tulee aaltoina, ollen välillä melkein poissa vaan tullakseen hirveänä hyökynä jonkun pikkuasian takia. Alan miettimään jotain, jotain mitä pitäisi tehdä tai jotain mitä en nyt kykene tekemään ja pam, huulet puutuu, koko maha on yhtenä solmuna, huimaa, ahdistaa. Murehdin vähän kaikkea, yritän kontrolloida kaikkea ja kun se ei onnistu, ahdistun entisestään. Pahinta on tämä poissaoleva olo, joka aamuisin tuntuu olevan pahimmillaan, samoin ahdistus.
    Sain päivystysajan terveyskeskukseen ja lääkäri määräsi minulle Propral 40mg ahdistukseen sekä Melatoniinia sekä jotain unilääkettä (mitä en ole uskaltanut ottaa). Masennuslääkettä hän ei vielä aloittanut vaan sovimme soittoajan 2 viikon päähän jolloin tarkistamme tilanteen. Propral ei tunnu paljon auttavan, vie se ehkä pahimman kärjen pois. Ahdistus on aivan kamalaa aamulla ja töihinlähtö on todella vaikeaa. Töissä ponnistelen pystyäkseni suoriutumaan, epätoivoiselta tuntui koko mennyt viikko. Lasten kanssa jaksaminenkin on vaikeaa tässä olossa,ei jaksaisi yhtään selvitellä heidän nahisteluaan tai kuunnella riehumista ja huutoa, mutta minkäs teet, lapset ovat lapsia… Onneksi mies on ottanut ohjia käsiinsä ja yrittää pitää huushollia pystyssä. Hän yrittää tukea ja ymmärtää minua parhaansa mukaan. Oikeastaan vain hänen seurassaan tunnenkin voivani hiukan paremmin ja oloni on turvallinen hänen kanssaan.
    En tiedä mitä pitäisi nyt tehdä. Olo alkaa olemaan sietämätön välillä. Tavaĺlaan helpompaa nyt, kun kokemuksesta tiedän, etten ole sekoamassa vaan tiedän tämän johtuvan ahdistuksesta ja stessistä ja apua on saatavilla. En osaa itse sanoa olenko myös masentunut? Jotenkin en koe itseäni nyt masentuneeksi, hyvin ahdistuneeksi kyllä. Töistä en oikein voi jäädä sairaslomalle vaikka siellä todella hankalaa onkin. Olen vielä reilun kuukauden koeajalla, se pitäisi vielä kestää…Tunnen syyllisyyttä kun en meinaa jaksaa lasten kanssa. Nytkin esikoinen kinuaa uimaan, ja pelkkä ajatus rannalle lähdöstä tuntuu suunnattoman vaikealta. Syyllisyyttä tunnen myös kun miehellä on nyt niin paljon vastuuta. Kotihommat on tekemättä, laskuja pitäisi maksella jne jne.Pää vaan on puuroa täynnä, enkä osaa tehdä mitään

    • Ari

      Reply Reply July 10, 2015

      Hei Tanja,

      Näyttää, että sinulla on stressiperäinen ahdistus jäänyt päälle. On hyvin tavallista, että traumaattisista kokemuksista jaa mieleen (tiedostumattomaan mieleen) jälki. Tuo jälki on sellainen, että jotkin asiat jotka stressaavat, laukaisevat sen sieltä -ja olet taas keskellä niitä kokemuksia joita koit kun tilanne oli paha aiemmin. Samoin ilman voimakasta stressiäkin jotkin traumasta ja/tai siihen liittyvästä masennuksesta ja ahdistuksesta muistuttavat ’oireet’ usein laukaisevat ilman muuta näkyvää syytä uudelleen masennukseen ja ahdistuksen.

      Sinuna hakeutuisin vaikka yksityisen kognitiivisen psykoterapeutin –tai ratkaisukeskeisen terapeutin hoitoon joksikin aikaa riippumatta siitä, että voitko nyt olla sairaslomalla. Ongelma kannattaa hoitaa nopeasti. Se on selvästikin ahdistusoire ja se on voitettavissa.

      AriJ

  • Harri

    Reply Reply September 26, 2015

    Hei!
    Minulla oli lopputalvesta kuukauden kestävä paha pelko/stressi jakso terveydentilastani.Sitten asia ratkesi eikä mitään vakavaa ollutkaan mutta samalla tuli huimaava olotila vanne kiristää otsaa ja silmät oudot/arat.Lääkärissä käyty ja neurologi poissulki kaikki aivoperäiset vaivat.sittemmin vaiva liitettiin psyykkisiin oireisiin ja sain siihen lääkityksen.Vaiva oli kesällä pois 1.5 kk mutta palasi takaisin.Olo on tosiaan outo huimaa mutta ei kuitenkaan huimaa pää vaan tosi outo ja semmoinen sumuinen katse.Lääkkeet ei oikeen enää auta ja sairaslomalla olin pitkään sekään ei auttanut paitsi kesällä se 1.5kk.Mitä luulisit mitä voisi tehdä tosiaan kaikki niskaperäiset ym pois suljettu.Vielä ajattelin pään mangneettikuvaa mutta neurologin mukaan ei olisi tarvetta.Olisiko mahdollista sinulta saada apua/Hoitoa? Vaiva ollut noin 5kk eli ei vielä kauhean kauan. Ja käyn keskustelutarapiassa mutta se ei ole psykoterapiaa!
    Kiitos jo etukäteen!!

    • Ari

      Reply Reply September 27, 2015

      Moi Harri,

      Pakko-oireisen häiriön (pakkoneuroosin) oireita ja pelkoa pitävät yllä samankaltaiset reaktiot/reagoinnit ja käyttäytymismallit kuin vaikkapa terveysahdistustakin -jota ehka hiukan myos koet.

      En kirjoituksesi perusteella vielä tiedä, että onko sinulla paljon pakkoajatuksia, ja onko pakko-toimia. Joka tapauksessa olen varma, että sinä käytät erilaisia turvaa hakevia käyttäytymisiä, mm. juuri sitä, että haet varmistelua silloin kun pelkäät joitakin oireitasi, tai pelkäät, että ne saattavat merkitä jotain vakavaa. Nama pahentavat ongelmaa.

      CBT – eli kognitiivinen psykoterapia todennäköisimmin auttaa sinua. Olen kyllä auttanut kymmeniä pakko-oireista karsivia pääsemään ongelmastaan eroon. Luehan vaikka ensin alkuun viimeisin artikkelini:

      http://paniikkihairio.fi/miksi-yritykset-paasta-psyykkisesta-pahasta-olosta-kuten-depersonalisaatiosta-masennuksesta-ja-ahdistuksesta-vain-pahentavat-oireita/

      Pakkoneuroosista ja ahdistuksesta on turha karsia. Jos haluat kokeilla terapiaa, niin ota rohkeasti yhteyttä. Aluksi tapaamme vain kerran ja laadimme suunnitelman mitä tehdä. Tuo ensitapaaminen maksaa nykyään vain 30€, joten ei ole taloudellisestikaan mikään mahdoton useimmille.

      Hyvaa sunnuntaita,
      Ari

  • Harri

    Reply Reply September 26, 2015

    Sen verran vielä jatkoa edelliseen viestiin että sairastan pakkoneuroosia mikä varmaan pitää tätä nykyistä tautia yllä!!

  • Kris

    Reply Reply September 28, 2015

    Hei, mulla alko mahdollisesti paniikkihäiriöitä, en ole varma kun en ole käynyt diagnisoitavana. Mut vahvasti epäilen. Saan näitä joka ilta, ja mua pelottaa hirveesti. Vähänkin jos sattuu johonkin ni pelkään et siel on joku syöpä tai jotain muuta. Nyt on monena iltana pistänyt viiltävänä hieman vatsaan oikeelle puolelle. Joten mietin et voisiko olla mahdollista että paniikkikohtauksessa tuntee vatsassa viiltävää kipua? En löytänyt mistään millaisia mahaoireita voi olla paniikkihäiriöissä. Ja tää vatsakipu on aina sillo ku saan kohtauksen, eli joka ilta. Näitä on esiintynyt nyt viikon verran. Olisi helpottava kuulla ettei tarvii panikoida hirveesti enää.

  • elina

    Reply Reply October 3, 2015

    Hei Ari ja kiitos valtavasti sivustoistasi, ne ovat minulle jo useasti toimineet kävelykeppinä pahimman ahdistuksen yli.

    Päällimmäinen ongelmani on hyvin samanlainen, kuin monilla tällä palstalla: epätodellinen ja ahdistava olo ja psykoosin pelko. Itse asiassa näin kirjoitettuna jo tuo tuntuu vähän vähemmän ahdistavalta ja vähemmän todennäköiseltä. ☺

    Olen nyt vuosia etenkin syksyisin kamppaillut milloin minkäkin huolen kanssa: pelännyt HIV-tartuntaa ahdistumiseen ja paniikkiin saakka, pelännyt asuvani hometalossa (relevantti pelko, joka osottautui vääräksi kuitenkin), ahdistunut ammatinvalinnastani (opiskelen lääkäriksi ja pelkäsin, etten pysty siihen) ja nyt sitten pelkään tätä sekoamista ja sitä, että jos alan ajatella jotain sekopäisiä tai paranoidisia ajatuksia. Yhteistä näille kaikille huolille on se, että ne valtaavat minut aina hyvin kokonaisvaltaisesti. Selviydyn kyllä elämästä, mutta en pysty nauttimaan siitä normaalisti, kun minun ”täytyy ajatella” näitä murheitani. Ihan pelästyn, jos ajattelenkin normaaleita asioita tai syvennyn kunnolla juttelemaan ystävän kanssa tms, koska kaikkihan ”ei ole hyvin, vaan minulla on valtava murhe jostain”. En pysty näinä aikoina heittäytymään elämään, vaan kaikki aika kuluu murehtimiseen ja pirujen seinille maalailuun. Pelkoja yhdistää myös se, että niihin liittyy ikään kuin elämän pieleen meneminen: ”sitten kaikki olisi mennyttä ja elämä olisi piloilla.”

    Aiemmat pelkoni ovat helpottuneet, kun olen saanut ne varmistettua pois: ”hometalossa” kävi tarkastaja toteamassa pelkoni vääräksi, HIV:n sai testattu testillä (tosin 3 kk oli piinallisen pitkä aika odottaa testiin pääsyä), ammatinvalinta ratkesi viimeistään ensimmäisenä työharjoittelupätkänä turhaksi jne. Lisäksi olen käynyt psykologilla juttelemassa paljon ja syönyt erinäisiä pätkiä essitalopramia. Nyt tosin tuntuu, että olemme keskittyneet vääriin asioihin terapiassa ja epäilen myös tuon essitalopramin tarvetta, koska todellinen ongelmani taitaa olla tämä peloilla mässäily ja vääränlainen tapa suhtautua pelkoihin ja ahdistukseen.

    Luulen, että minulla on ollut väärä diagnoosi masennuksesta aiemmin. En koe itseäni masentuneeksi, pidän elämästä kauhean paljon, minulla on paljon ystäviä, ihana puoliso, harrastuksia, nautin sosiaalisista tilanteista, hassuttelusta ja vitsailusta jne. Luulisin itse, että kuvio menee niin, että keksin jonkin ahdistavan ajatuksen, jota panikoin 24/7 riittävän pitkään, jonka jälkeen voimat loppuvat. Eli eikö se olisi enemmänkin ahdistuneisuutta kuin masennusta?

    Nyt tämä sekoamisen pelko alkoi muutamia viikkoja sitten. Kevät ja kesä meni oikein hyvin, mutta alkusyksystä koin jonkinlaista ahdistunutta fyysistä olotilaa, joka oli aiemmasta tuttu, mutta mielen päällä minulle ei mitään erityistä huolta ollut tuolloin. Tähän lisäksi koin yhden viikonlopun ajan jonkinlaista huimaavaa tunnetta, joita säikähdin ja aloin pelätä ahdistumista ja aiempien olotilojen palaamista. Sitten alkoi psykiatrian kurssi koulussa ja aloin aloin hiljalleen pelätä siellä opetettuja asioita etenkin psykoosista ja skitsofreniasta. Viimeistään psykoosin ensioireiden kohdalla olin täysin vakuuttunut, että jep, koen noita kaikkia ja sitä tämän täytyy olla. Psyk potilaita tavatessani koulukurssin puitteissa aloin pelätä saavani samanlaisia ajatuksia itse jne. Kehä oli valmis. Keksin aina jonkin ”entä jos”-ajatuksen edellisen tilalle. Vielä kesällä suhtauduin tulevaan psykiatrian kurssiin positiivisesti ja odotin sitä ihan innolla. Jokin omassa huonossa olotilassa sai kuitenkin tämän noidankehän päälle ja nyt tuntuu, että täältä on vaikea päästä pois. Keskittyminen on vaikeaa, näkö on sumeana, kurkkua kuristaa ja epätodellinen olo vaivaa. Sumea olotila aiheuttaa ahdistusta ja ahdistus sumeaa olotilaa. Jos välillä pystyn keskittymään muuhun, niin sitten muistan, että ”ainiin, minulle voi tulla psykoosi, voin alkaa kuulla tai nähdä jotain outoa”, ja näin saan taas ahdistuksen päälle.

    Miltä tämä kaikki Sinusta kuulostaa? Sekoanko? Entä olisiko tuon itsehoitomateriaalin tilaamisesta minulle hyötyä vai käsitteleekö se enemmän varsinaista paniikkikohtausta kuin ahdistuneisuutta? Olen miettinyt myös terapian varaamista sinulta, mutta harkitsen vielä opiskelija kun olen.

    Tuntuu, että olen aika pitkällä jo itsekin näiden pohdintojen kanssa ja luulen ymmärtäväni, mistä on kyse (ahdistuneisuushäiriöstä), mutta kaipaisin silti asiantuntijan näkemystä siitä, voinko huoleti jatkaa elämääni ilman psykoosi-pelkoa ja sitten keskittää energian tämän perusongelman hoitoon, eli pelkojen kohtaamiseen ja rennomman elämäntavan omaksumiseen. Tuntuu, että jo itsessään se, että olen päätynyt tähän ahdistuneisuushäiriödiagnoosiin itselleni on auttanut jo paljon. Ehkä seuraavan pelon saapuessa voin sanoa itselleni sen olevan vain ahdistuneisuushäiriön temppuja?

    Kiitos lämpimästi Ari jos jaksat minulle vastata! Mukavaa ja aurinkoista syksyä! Rentoillaan!

    • elina

      Reply Reply October 5, 2015

      Vähän tarkennuksena vielä. Eli ymmärrän näiden huolieni kierteen: ei ilmeisesti ole oikeastaan väliä, mikä se huolen aihe on, kun kuitenkin aina aika ajoin saan itseni paniikkiin jostain. Eli haluaisinkin nyt oppia, miten pysäyttää tämä kierre, joka on nyt jo vuosia jatkunut. Haluaisin uusia tapoja kohdata ahdistavia ja pelottavia asioita elämässä. Eli ilman panikoitumista ja ylenpalttista ahdistumista ja pahimman mahdollisen odottamista.

      Tuntuu, että nyt tämä sekoamisen pelko on ikään kuin päävastus, koska tätä en voi mitenkään varmistaa. Kiusaan itseäni ajatuksilla, että “kamalaa, jos nyt alankin säikkyä ja pelätä ihmisiä tai kamalaa, jos alan ajatella että kuulen jotain outoja asioita tai kamalaa jos alan olla epäluuloinen…”. Tuntuu, että olen jatkuvassa hälyytystilassa tarkkailemassa, mikä voisi olla outoa ympäristössä ja ikään kuin etsin todisteita sille, että varmaan olen nyt lopullisesti sekoamassa. Eli mässäilen sellaisilla asioilla, joita tiedän kuuluvan esim. psykoosiin tai skitsofreniaan. Luulen, että nämä ajatukset ovat juuri itseni kiusaamista, mutta sitten myös pelkään, että entä jos jo todella säikyn jne.. kunnon kehä päällä.

      • Santtu

        Reply Reply October 14, 2015

        Hei Elina!

        Pakko kirjoittaa sinulle, sillä tekstisi voisi olla kuin minun kirjoittamaani. Etenkin tuo psykoosin pelko. Itsekin pelkään, että sekoan ja tosiaankin tarkkailen itseäni ja oloani paljon. Outoja ajatuksia on ollut myös, nämä on todettu pakkoajatuksiksi. Mielestäni ne ovat erittäin häiritseviä siksi, että ne ovat välillä paranoidisia ja järjen vastaisia. Väistämättä näistä tulee mieleen ajatus, että mitä jos joku päivä alankin uskoa näihin ajatuksiin. Sitten olen varmasti psykoosissa ja kaikki on pilalla. Aiemmin ajatukset olivat ehkä enemmänkin muotoa “mitä jos ajattelisin, että…”. Noh, ajatuksia on tullut ja mennyt ja en ole niihin kuollut enkä vielä ainakaan “seonnut”. Mutta on äärimmäisen raskasta pelätä psykoosia ja tarkkailla itseään… etenkin kun hullujen ajatusten tultua ajattelee, että tulevaisuudessa uskon näihin ajatuksiin ja olen hullu. Ei varmaankaan realistinen tulevaisuuden kuva, mutta silti äärimmäisen masentava. Haluaisin jotenkin rohkaista sinua, että mitä jos ajatteletkin, että entä jos alan pelätä jotain/ajatella jotain jne jne… et ainakaan ole sekaisin, koska et ilmeisesti ajattele mitään hullua ja vaikka ajattelisitkin, ei sekään välttämättä tarkoita mitään. Huoli tulevaisuudesta ja elämässä pärjäämisestä ottaa vaan välillä niin koville! Koska ei voida tietää mitä elämä tuo tullessaan… itselle tämä on ainakin vaikea pala, koska kontrolli pitäisi olla aina joka asiassa. Ja muista, että ahdistuneisuudestasi huolimatta pystyt opiskelemaan, olemaan ystävien seurassa, etkä ole masentunut jne. Ja hienoa, että opiskelet lääkäriksi, etkä ilmeisesti enää pohdi pystytkö siihen. Itse sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena toisinaan olen pohtinut kovasti sitä, olenko sopiva kyseiseen ammattiin ahdistuneisuushäiriöstäni huolimatta. Tsemppiä!

  • Jani

    Reply Reply January 6, 2016

    Mulla on jatkuvasti sellainen olo, että olen sekoamassa. Mikään ei tunnu enää miltään. Pahinta on se kun ajattelen mistä tämä kaikki on saanut alkunsa. Tunnen itseni täydellisyydentavoittelijaksi ja nyt se tuntuu menneen yli. Olen harjoitellut ankarasti maastohiihtoa koulun loppumisesta asti. Koulussakin minä yritän tehdä kaiken täydellisesti ja myönnän ettei se ole pidemmän päälle mahdollista. Kevään yhteishaussa hain samaan lukioon kuin kaverini koska en halunnut luopua heistä. Suurimpana ongelmana näen sen että en tuolloin osannut päättää haluanko urheilulukioon, amikseen vaiko kotipaikkakunnan pieneen lukioon. Nyt tavallaan mietin teinkö väärän valinnan. Tuntuu myös että minulla ei ole tulevaisuutta, koska en osaa nauttia enää kivoista asioista samalla tavalla. Minun on aina ollut vaikea kertoa tunteistani vaikka olisinkin halunnut. Olen aina jännittänyt tilannetta niin paljon että en ole saanut niitä sanotuksi. Useimmiyen olen vain ollut hiljaa ja päätynyt pyörittelemään asioita itsekseni. Kavereiden kanssa oleminenkin on ollut minulle vaikeaa. Tuntuu myös siltä että olen yrittänyt miellyttää liikaa muita. Ilo on hävinnyt. Olen ehkä tehnyt asioita liian kovaa vaikka en ole halunnut. Esimerkiksi lenkillä homma alkoi myöhään syksyllä mennä siihen että vain istuin metsässä ja katsoin jotain mukavaa videota (jääkiekko, NHL) ja odotin että olen ollut vaadittavan ajan “lenkillä” ja merkannut sen harjoituspäiväkirjaan. Nyt tuntuu siltä että on saatava äkkiä apua, jota olenkin jo hankkinut psykiatrilta tms. Mutta seuraavaan aikaan on niin pitkä aika että en malta tavallaan odottaa. Toivon tavallaan tilaa jossa ei ole kärsimystä. Salaa toivon että pääsisin hullujen huoneelle.

  • Jani

    Reply Reply January 6, 2016

    Tuntuu myös siltä että on saatava vastaus joka kysymykseen. Miksi toinen kummitätini ei ole koskaan pitänyt minuun läheistä yhteyttä , mihin hänen miehensä kuoli? Miksi olen kieltänyt tarvitsevani keskusteluapua? Miksi en tunne enää oloani turvalliseksi? Miksi olen jatkanut ikävältä tuntuvaa asiaa? Pelkään. Liikaa kysymyksiä jotka aina vain jännittävät. En pysty puhumaan vanhemmilleni näistä asioosta tunteella. Lista on lähes loputon. Tuntuu että on vain hoettava “en ole hullu”

    • Ari

      Reply Reply January 6, 2016

      Hei Jani,

      Nayttaa etta sinua vaivaa ainakin jossain maarin heikko itsetunto ja siihen liittyva muutama perusongelma joita pyorittelet paassasi ja joihin keskityt jatkuvasti:

      1. Pyrit miellyttämään muita ja pelkäät kielteistä arvostelua muiden taholta.
      2. Vatvot mielessäsi asioita mitkä saattavat mennä pieleen – mutta mitkä saattavat oikeasti mennä myös hyvin (teinkö vaaran valinnan ym)
      3. Märehdit menneitä – ja annat merkityksiä asioille (miksi kummitätini…?)

      Tämä kaikki valtaa huomiosi ja aiheuttaa pahaa mieltä ja ahdistusta. Lopulta seuraa se, että alat pelata sekoavasi.
      Suosittelen, että teet asialle jotain nyt. Kerro vanhemmillesi. Jos et pysty puhumaan, niin näytä tuo teksti minkä kirjoitit tähän. Ota yhteyttä lääkäriin jos et jaksa odottaa psykiatrin käyntiä.

      Kuulostaa silta, että karsit toisaalta tavallisista nuoren ongelmista: heikko tai ailahteleva itsetunto – ja siita johtuva toisten miellyttämisen tarve ym.
      Samoin täydellisyyden tavoittelu johtuu usein huonosta itsetunnosta – joka on todellakin hyvin yleistä nuorelle. Ala liikaa medikalisoi ahdistusta…se kuuluu osana elämään. Koeta niin paljon kuin mahdollista lopettaa se toisten ylenmääräinen miellyttäminen ja ’huijaaminen’…saatat yllättyä positiivisesti… Kylla ne kaverit ja vanhemmat ym. sinut varmaankin hyväksyvät joka tapauksessa….
      Mutta jos koet, että et parjaa, niin puhu lääkärille.

      Ota rennosti: et sina tehnyt vaaraa valintaa. Vaara valinta on vain se, etta et valitse mitaan.

      Terkuin

      Ari

  • Teemu

    Reply Reply September 29, 2016

    Hei,

    Tää on ihan paras sivu ikinä! Suomessa harvoin näkee ja kokee tämmöistä. Laitan myös oman tarinani tänne ja haluaisin tietää mitä olet mieltä siitä.

    Olen 36- vuotias mies, jolla on ongelmana juurikin tuo epätodellinen / olenko olemassa olotila päällä melkeinpä kokoajan. Näitä ajatuksia on ollut ennenkin mutta ne ovat olleet sellaisia epämiellyttäviä ohimeneviä ihmetyksiä.

    Pari kuukautta takaperin kuitenkin heräilin unen rajamailla tunteeseen, että en tiedä kuka olen tai missä olen. Näitä jatkui se reilu kuukausi ja sitten tuli tosi epätodellista oloa keskellä päivää. Kohtaukset alkoivat kuin salama kirkkaalta taivaalta ja ovat jatkuneet reilun kuukauden.

    Näihin epätodellisiin ajatuksiin / tunteisiin liittyy kovaa pelkoa sekoamisesta ja hämmenyksestä. Olo on jännittynyt kokoajan ja jotenkin liitän näkö- ja kuuloaistin herkistymisen siihen, koska oma puheeni tuntuu välilä oudolta ja näköaistiin “luottaminen” että onko tämä sittenkään totta on vaikea luottaa.

    Herään vieläkin välillä siihen kauhuun, että ei hitto en mä olekkaan tässä tai missään muuallakaan.

    Onko minulla vielä toivoa palautua takaisin normaaliin elämään, jota vietin ennen tätä vai olenko tuhoon tuomittu.

    Olen erityisherkkä (sosiaalinen puoli) ja paniikkihäiriön voitin 16 vuotta sitten.

    • Ari

      Reply Reply September 30, 2016

      Moro Teemu,

      kiitos rohkaisevista sanoistasi! Kyllä sitä näin terapeuttikin aina ilahtuu ja rohkaistuu kun joku antaa positiivista palautetta. Nimittäin kun ammattilaisena kirjoittelee ja käsittelee aihetta ahdistus ja masennus ja vaikkapa juuri epätodellinen olo niin kantaa melkoista vastuuta. Kaikenlaista ‘mutu tietoa’ jaetaan joka puolella ja useimmilla keskustelupalstoilla. Paniikkiryhmissä keskustelu on aina sitä samaa: valitetaan kuinka pahat ovat oireet ja vertaillaan, että ‘onko muilla ollut tätä pahaa oloa ja oiretta ja vaikeutta – ja onko sullakin ollut näitä lääkkeiden sivuvaikutuksia?’…jne. Kun poikkeaa tästä valituslinjasta niin joskus saa paskaa niskaansa, eli kuulee: ‘et tiedä mistä puhut, paniikkihäiriöstä ei pääse eroon…tai: epätodellinen olo on niin vaikea ongelma, että siitä ei pääse erooon.’

      Omissa kirjoituksissani olen pitänyt tiukasti sen linjan, että jokainen kirjoittamani väite perustuu tutkittuuun ja todistettuun tieteeseen (tai ainakin omiin kliinisin kokemuksiini) – ja tavoite on joka kerta antaa tietoa siitä, että ahdistus ja esimerkiksi paniikkihäiriö ovat oikeasti sellaisia ongelmia joista pääsee eroon.

      Sinun kohdallasi on tainnut käydä niin kuin usein olen huomannut käyvän: alkuun sinulla oli mm. paniikkihäiriö – josta pääsit. Sen lisäksi olet herkkä, ainakin ilmeisesti sosiaalisten tilanteiden pelko tai siihen liittyvä ahdistus taitavat vaivata. Vaikka olet selättänyt jo aikanaan paniikkihäiriön, sinua on edelleen vaivannut muunlainen ahdistus. Ja ahdistukseen liittyvä pelko siitä, että mitä koetut oireet ehkä merkitsevät. Kokemukseni on, että sellainen ihminen joka on jossain vaiheesa elämäänsä kokenut ylimääräistä ahdistusta, kuten paniikkihäiriötä (tai vaikkapa pakko-oireista häiriötä jne) on oppinut pelkäämään sitä ahdistusta, eli ahdistuksen kokemista -ja kehoon ja mieleen vaikuttavia ahdistuksen oireita. Tästä taas seuraa se, että mieli on koko ajan erityisen valppaana huomaamaan kaikenlaisia tuntemuksia. Jos tuntemukset sitten ovat outoja – niinkuin käy silloin kun kokee jotain ‘epätodellista’, niin mieli tarttuu siihen kokemukseen niinkuin uhkaan. Kun tätä hälytystilaa jatkuu pitkäään mieli rasittuu – ja samanaikaisesti pyörii monelaisia itseään vahvistavia noidankehiä. Ytimessä on koko ajan kaksi asiaa:

      1. pelko siitä mitä ne oireet merkitsevät
      2. valppaana oleminen, eli olotilaan keskittyminen

      Pari kuukautta sitten olit unen ja valveilla olon rajamailla kun koit pahan epätodellisen olotilan. Tuollaisessa tilanteessa kuka tahansa kokee ‘outoja’…mutta sinä varmaankin -kun olet jänittynyt koko ajan ja ylivalppaana sekä jonkin verran pelkäät oireita jo valmiiksi – tartuit siihen enemmän – ja pelästyit, että se merkitsee jotain uhkaa (sekoan!!)…Ja sen jälkeen olet ollut erityisen herkkä.

      Tästä kaikesta huolimatta voi auttaa jo se pelkkä tiedostaminen, että vaikka tuntemuksesi ovat outoja ne todennäköisesti johtuvat noista kahdesta seikasta: pelosta ja siitä, että olet ylivalppaana.
      Eli epätodelliset tuntemukset eivät pääsääntöisesti ole vaarallisia – ja niistä pääsee eroon samalla tavalla kuin muustakin ahdistusoireilusta (tai oireilusta jota ahdistus pahentaa).
      Pääset erooon epätodellisen olon piinasta parhaiten, kun et koeta väkisin lopettaa sitä olotilaa, teet asioita mitä tekisit joka tapauksessa…Eli ikäänkuin hyväksyt ouodot olot ilman että taistelet vastaan. Helppoa sanoa…vaikeampi toteuttaa…tiedän! Silti näin se toimii.

      Onko sinulla siis toivoa palatutua normaaliin elämään? On toki. Jos alat tietoisesti opetella sitä, että et taistele epätodellisen olon kokemusta vastaan niin olet jo hyvällä alulla.

      Tietenkin voit kysyä myös terapiasta:
      http://paniikkihairio.fi/ota-yhteytta/

      Terkuin,

      Ari

  • elmeri

    Reply Reply December 23, 2016

    hei ari. minä taas. pari päivää sitten sain todella pahan paniikkikohtauksen. minulla oli ns. epävarma olo todellisuudesta tai kaikki jopa minä tunnuin epätodelliselta. viime viikolla käytiin psykologilla ja hän sanoi että ei ole mitään mahdollisuutta psykosiin tai sekoamiseen mutta nyt on kokoajan semmonen olo että sekoan. kokoajan on tavallaan epävarma olo todellisuudesta vaikka samaan aikaan tiedän että kaikki on todellista ja että tämä kuuluu ahdistukseen. mutta silti pelkään että sekoan. onko mitään vinkkejä? olenko sekoamassa?

  • Markus

    Reply Reply December 20, 2018

    Moro.
    Hei haluan kysyä sulta vinkkiä,että kuinka pääsee parhaiten tälläsistä turhista peloista eroon kuten sekoamisen pelko ja jännitys? Minulla on nyt noin viikon ollut tommonen olo. Toki töissä on ollu koko vuoden aika kova kiire ja tressi ja tämä samaa oloa on ollut monet monet kerrat,mutta jotenki vaikka yritän sitä miettiä sisäisesti,että tätä on ollut ennemminki niin se menee kyllä pois,mutta ne oireet vain pysyy kun mä jotenki sisimmissään niitä mietin.On ollut vähä haastetta tehdä ylipäätänsä mitään,on niin kun tullu semmonen olo,että ei pysty,mutta on vain pakottanu itsensä tekemään. Minulla on ollut teiniajoista lähtien paniikkihäiriö sekä ahdistuneisuushäiriö joihin on lääkitys.Harrastan todella paljon urheilua,että sen pitääs mun mielestä auttaa asiaan,mutta kuinka hitto mä saisin nää turhat pelot ja jännitykset pois mun mielestä? 🙂

    • Ari

      Reply Reply January 8, 2019

      Moikka Markus,
      turhista peloista ei oikein tahdo päästä sillä, että koettaa aktiivisesti päästä niistä. Tässä on se paradoksi: kun koetat olla ajattelematta jotakin, niin silloin ajattelet sitä Kun koetat olla 100 varma, että jotakin ei tapahdu, niin juuri silloin huomaat aina, että et ole koskaan ihan varma…tarkkailu lisääntyy ja aina tuntuu enemmän siltä, että se itsen tarkkailu on välttämätöntä. Mitä tämä mielestäsi tekee sille, että olet antanut ajatuksillesi erityismerkityksen (esimerkiksi ajatukselle: “sekoanko?”).. Katsohan mitä vastasin eräälle toiselle henkilölle:
      https://paniikkihairio.fi/jatkuva-huolestuneisuus-murehtiminen-ja-asioiden-obsessiivinen-pyorittely-marehtiminen-miten-niista-paasee/

      Terveisin
      Ari

Leave A Response

* Denotes Required Field