Oksennusfobia – älä suotta kärsi

160_F_49982628_cUEqd3OjFzAANEvMUQplzhiMATdyz2LR

Saan usein kyselyjä paitsi paniikkihäiriö ja ahdistuksen hoitamisesta, myös siitä miten erilaisista fobioista pääsee eroon. Fobioitahan on monia: klaustrofobia (ahtaan paikan kammo), akrofobia (korkean paikan kammo), hämähäkkien pelko, neulakammo…Yksi eniten kysytyistä – ja hoitamistani- fobia ongelmista on emetofobia, eli oksennusfobia. Oksennusfobialla tarkoitetaan oksennuksen tai oksentamisen pelkoa. Yleensä kyseessä on nimenomaan oksentamisen pelko, ei siis oksennuksen pelko. Voidaan nimittää myös vatsataudin peloksi.

Useat ihmiset yllättyvät kuullessaan, että tällä ongelmalla on nimi – ja vielä enemmän he yllättyvät kuullessaan, että oksennusfobia on hoidettavissa – ja vieläpä tehokkaasti. Oksennusfobian hoitoon liittyy silti tärkeitä spesifisiä tekijöitä eikä sitä voi aivan yhtä suoraviivaisesti hoitaa itsehoitona kuin vaikkapa paniikkihäiriötä.

Monella oksennusfobia on ollut vuosia ja kun he ovat hakeneet apua heille on annettu väärä diagnoosi, usein anorexia tai depressio (masennus). Toisinaan paniikkihäiriö. Usein oksennusfobiaa seuraa kyllä juuri masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko -ja paniikkihäiriö. Mutta näissä tapauksissa jos oksennusfobia hoidettaisiin kunnolla masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelkokin samoin kuin paniikkihäiriö todennäköisesti hoituisivat samalla. On tärkeää ymmärtää, että oksennusfobia on erillinen fobia, ns. spesifinen fobia. Sillä ei ole välttämättä kytköstä muuhun ahdistuneisuuteen tai paniikkiin tai masennukseen.

Mikä oksennusfobiaa pitää yllä?

Oksennusfobiaa pitävävät yllä omat ajatukset ja pelot jotka liittyvät oksentamiseen ja sen merkitykseen. Merkitys minkä fobiasta kärsivä usein antaa on -itse vatsatudin tai oksentamisen pelon lisäksi, jotain syvempääkin: “sirastun vakavasti..kuolen..” Samoin ongelmaa pitää yllä se, että useimmat jotka kärsivät oksennusfobiasta viettävät paljon aikaa tarkkailemalla omia tuntemuksiaan: vatsatuntemuksia, kurkkutuntemuksia ja tuntemuksia ylipäänsä. He huomaavat herkästi pienenkin merkin mahdollisesta pahoinvoinnista ja näin jokaisesta sosiaalisesta tilanteesta ja ruokailutilanteesta tulee taistelu.Taistelu ei ainakaan helpota oloa.

Pahimmasta päästä ongelmaa ylläpitävistä asioista ovat omat välttelykäyttäytymiset ja muut turvaa hakevat käyttäytymiset. Koska pelottaa ja inhottaa, niin on helpompi vältellä julkista syömistä – ja siten pelkoa on vaikea tai mahdoton voittaa.

Ikävä kyllä perhe ja jopa terveysauttajatkin usein vähättelevät oksennusfobiaa ja sen vaikutusta ihmisen elämään. Toisaalta yhtä lailla ongelmallista on se, että hyvää tarkoittavat perheenjäsenet auttavat fobiasta kärsivää pitämään yllä välttelevää ja turvaa hakevaa käyttäytymistään. Tämä on ymmärrettävää, mutta näin ei ongelmasta oikeasti pääse, sen kanssa vain jotenkin pärjätään.

Oksennusfobiasta pääsee eroon – paradoksaalisesti

Hyvä uutinen monelle on se, että oksennusfobia on kuitenkin hoidettavissa tehokkaasti. Paradoksaalinen CBT eli kognitiivinen ja käyttäytymisterapia toimii tutkitusti tehokkaasti oksennusfobiaan auttaen ongemasta kärsijää poistamaan pelkonsa ja vähentämään refleksinomaista reagointiaan. Paradoksaalisessa CBTssä opetellaan uusi ajattelu ja reagontimalli juurikin paradoksaalisesti: esimerkiksi välttely lopetetaan asteittan.

Paradoksaalinen Kognitiivinen ja käyttäytymisterapia vaatii –erittäinkin oksennusfobian hoidossa – lujaa motivaatiota ja sitoutumista, joten helppoa se ei ole. Ainakaan alkuun. Mutta toisaalta Paradoksaalinen CBT auttaa oksennusfobiasta kärsivää muuttamaan elämänsä. Kenenkään ei tarvitse kärsiä juuri mistään fobiasta, ei myöskän oksennusfobiasta. Työtä se vaatii, mutta tulokset ovat varmasti sen arvoisia.

Mitä Paradoksaalisessa CBTssä sitten tehdään?

On huomatava, että oksennusfobiassa ongelma si todellakaan ole se, että henkilö olisi tavallista alttiimpi vatsataudeille tai oksentamiselle! Ongelma on, että hän PELKÄÄ saavansa vatsataudin tai oksentavansa. Tämä pelon keskeinen rooli on yhteistä kaikille fobioille ja kaikille ahdistuongelmille. Se, miten sitten reagoit pelkoon vaikuttaa. Siedätyshoito on oksenufobiankin hoidossa keskeinen tekijä. Toki se pitää suunnitella aivan erilailla kuin vaikkapa paniikkihäiriössä. Pelon ydin täytyy ensin selvittää selvästi, ei voi lähteä suinpäin siedättämään, ennenkuin se mitä pelätään on tarkkkaan selvitetty – ja kyseenalaistettu.

Seuraavassa pistän ytimen yhdestä yksityisviestistä jonka kirjoitin eräälle oksennusfobiasta kysyneelle. Tässä kerron hiukan siitä mitä terapia sisältää, joten ajattelin, että se saattaisi hyödyttää muitakin jotka ehkä harkitsevat terapiaa..:

”Oksennusfobia on ikävä kyllä juuri sellainen ongelma jota ei aina oteta riittävän vakavasti – ja usein ei osata hoitaakaan ongelmaa. Oksennusfobiahan on erittäin paljon elämää rajoittava ja usein se aiheuttaa monia muita ongelmia jos sitä ei saada kuriin. Yleisiä seuraamuksia ovat mm. masennus ja terveysahdistus – ja paniikkihäiriö. Tämä on ikävää ja vielä ikävämmäksi sen tekee se, että oksennusfobiakin on tehokkaasti voitettavissa Paradoksaalisella CBT:llä eli kognitiivisella ja käyttäytymisterapialla.

Oksennusfobia on usein – mutta ei aina- seuraus paniikkihäiriöstä (joka taas saattaa seurata vaikkapa terveysahdistusta tai muuta obsessiivita ongelmaa, ja toisinaan oksennusfobia on syy josta seuraa paniikkihäiriö). Kun paniikkihäiriön oireisiin liittyyy pahoinvointi ja sitä muistuttavat tuntemukset, tästä itsestään alkaa kehittyä pelätty oire…ja lopulta fobia itsessään. Jos paniikkihäiriötä ja siihen liittyvää oireiden pelkoa ei hoideta alkuun tehokkaasti. Kun oksenusfobia sitten on päässyt kehittymään se on sitkeämpi hoidettava kuin alkuperäinen paniikkihäirö. Ei siksi, että se varsinaisesti olisi mitenkään vaarallisempi tai fyysisesti hankalampi. Sitkeys johtuu siitä, että oireilu koetaan niin ikäväksi ja pelottavaksi, että esimerkiksi altistusterapian suorittaminen tuntuu lähes mahdottomalta – omin voimin. Tämän vuoksi usein tarvitaan terapeutin – kokeneen terapeutin- apua.

Ei terapia ja terapeutin apu toki pakollista ole. Jos sinulla on voimia ja aikaa niin perinteinen siedätys/altistus on mahdollista kyllä jonkin verran suorittaa yksinkin. Jotkut esimerkiksi koettavat terapiassani  -kun ongelmasta ja siihen liittyvistä peloista on huolellisesti keskusteltu- aloittaa ensin kyseenalaistamalla pelkojaan, ensin teoriassa, sitten käytännön harjoituksilla, vaikkapa katselemalla pitenevässä määrin kuvia oksentamisesta, videoita ym…Tätähän voi koettaa yksinkin. Ei toki kiva harrastus. Itse suunnitellussa siedätyksessä on vaarana se, että omia pelkojaan ei ole ehkä ihan tarkkaan selvitetty ja siedätetään väärälle aiheelle – kuten vaikkapa oksentamiselle. SIEDÄTYKSESSÄ EI SIEDÄTETÄ OKSENTAMISELLE VAAN SEN PELOLLE.

Jos pelot ovat voimakkaat ja reaktiot samoin, (niinkuin usein oksennusfobian kohdalla) niin usein tarvitaan – ja ennen altistushoidon aloittamista– perusteellista ns. kognitiivista työtä, eli sitä, että opetellaan alkuun ajattelemaan eri lailla koko pahoinvoinnista. Sitten saadaan motivaatiota kasvatettua ja uskoa toipumiseen…”

Kun on tehty perusteellinen kognitiivine työ voidaan luottavaisesti lähteä suunnittelemaan oikein kohdennettua siedätyshoitoa.

Ota rohkeasti yhteyttä jos haluat vaikka varata alustavan arvion ongelmastasi ja siitä, että voisiko paradoksaalinen CBT auttaa.

Kognitiivista terapiaa – konsultaatiota

Ari

22 Comments

  • Elli

    Reply Reply July 19, 2016

    Heips
    Itsellä kammo koko oksennustautia kohtaan,muutama tauti vienyt sairaalaan tiputukseen useammaksi päiväksi.Minulle iskee ahdistus samantien kun kuulenkin että joku oksennusttaudissa, ja paniikkikohtaus tulee kun alkaa vatsataudin ensioireet. Jos vatsatauti kestää monta päivää minulla useampi paniikkikohtaus ja ahdistus kestää jopa viikonkin.
    Nyt sitten tuli paniikkikohtaus viime kesänä mökillä. Sitten kun lähdettiin kesäloma reissulle minulle iski jo valmiiksi ahdistuneen olon, joka ei loppunut ennen kuin kotona. Tämän kesän lomareissu vielä tekemättä.
    Olen käynyt läpi tuota sinun kuinka lopettaa paniikkihäiriö ohjelmaa, olen päässyt sinne asti että pitäisi tehdä itselle paniikkioireet. Mutta kun en osaa keinotekoisesti tehdä paniikkia. Lieviä ahdistus kohtauksia on aina välillä, mutta niistä olen lakannut välittämästä. Ne tuntuu inhottavilta mutta siinä se.
    Paniikkikohtauksia minulla on hyvin harvakseltaan, mielenterveystoimisto ei ruvennut niitä hoitamaan kun niitä niin harvoin, masennuksesta olen parantunut niin heidän mielestä en ole enää heidän asiakas.Keväällä katkaisivat hoitosopimuksen, lääkkeet uusin terveyskeskuksessa. Eli tästä syystä aloin lukea tuota kirjaasi, kun en tiedä mistä muualtakaan apua saisi.Yksityinen terapia kun turhan kallista.
    Eli miten luodaan itselle paniikkikohtaus että siitä voi opetella pois? Muita vinkkejä, apuja….
    Ter. Elli

    • Ari

      Reply Reply July 19, 2016

      Hei,

      Aika ikävä tuo mielenterveystoimiston asenne jos se noin on, että kun saat vain harvakseen paniikkikohtauksia, niin et saa apua. Mutta niinhän se yleensä on, kun puhutaan julkisesta mielenterveydenhuollosta. Resurssit ovat rajalliset…Mielestäni se on joka tapauksessa väärin, koska…En tietenkään tiedä ilman kunnon arviota, että kärsitkö paniikkihäiriöstä vaikka paniikkikohtauksia saatkin…mutta jos pelkäät paniikkikohtauksia – vaikka saat niitä vain harvakseen- ja jos se pelko vaikuttaa elämääsi niin on selvää, että kärsit jostakin ahdistuneisuushäiriöstä. Ehkä lähin diagnoosi olisi juuri oksennusfobia ja siihen liittyvänä sekundäärisesti paniikkihäiriö, tai ainakin paniikkikohtaukset ja niiden pelko.

      Joka tapauksessa faktaa on, että paniikkihäiriökin vaivaa monia jotka saavat joko hyvin harvoin paniikkikohtauksia tai jopa eivät koskaan. Silti se ongelma (paniikkihäiriö) voi vakavasti rajoittaa elämää jos ei uskalla mennä mihinkään missä pelkää, että paniikkikohtaus voisi tulla. Ja silloin kylllä apua tarvitaan.

      Kurssin materiaalista: kun puhut paniikkikohtauksen itselle ’tekemisestä’, niin taidat tarkoittaa askelta 3, missä opitaan muutamalla ns. behavioraalisella testillä (eli behavioraalisella experimentillä) se, että paniikkikohtauksen oireet eivät ole vaarallisia – vaikka niitä pelkäät. Tässä ei oikeastaan ole kyseessä suorastaan paniikkikohtauksen ’tekeminen’, vaan samanlaisten, mutta usein lievempien, oireiden provosoiminen. Kun ne oireet provosoidaan (eli tietyllä toiminnalla saadaan aikaan) niin idea on, että ne siedetään ilman, että käytetään turvaa hakevaa käyttäytymistä, kuten sitä, että istuttaisiin alas, vaikka tulee huimauksen tunne ja pelottaa, että pyörryttää. Kun oireet siedetään, niin siitä opitaan, että ne eivät ole vaarallisia – ja siten pelko alkaa hellittää.

      Mutta, kuten kurssissakin totean: tuo askel 3 on ikäänkuin bonus. Se ei ole pakollinen, ja useimmmille se on liian vaativa yksin tehtäväksi…useimmille on hyödyllisempää siirty kohtaan 4 ja jättää 3 väliin… Askel 3 voi olla hankala tehdä kunnnolla ilman kokeneen terapeutin apua. Jotkut onnistuvat yksinkin, useimmat eivät. Sihen on monta syytä. Yksi syy on, että ilman terapeutin apua tulee helposti ’huijattua’ itseään ja käyttäneeksi huomaamattaan jotakin turvakäyttäytymistä (lähes aina). Toinen syy on, että ilman terapeutin apua jää usein epäselväksi pelon ydin, se, mitä oikeasti pelkäät ja miksi. On yllättävää, että me emme läheskän aina oikeasti ole selvillä siitä pelon ytimestä. Tässä testissä oireiden provosoiminen tuottaa lähes 100% pelkoja, mutta ne oireet itsessään ovat toki lievempiä (ei aina!) kuin livenä tulevassa paniikkikohtauksessa. Muuta niistä on tarkoitus oppia.

      Joka tapauksessa ehdotan: jätä suosista väliin koko askel 3. Älä edes koeta varsinaisesti provosoida paniikkikohatuksen oireita. Siirry kohtaan 4 (altistus) ja kirjaa alkuun ylös se, mitä pelkäät, mitä huomaat pelkäväsi. Mieti sitten miten voisit alkaa –hyvin pienin askelin- siedättää itseäsi – vaikka jonkin verran pelottaakin. Laadi siitä ohjelma. Älä koeta hypätä johonkin vaikeaan tempuun, vaan ota vain pieniä toistuvia ja ajallisesti pitkitettyjä askelia…

      Askeleessa 4 ei tehdä mitään kovin radikaalia, eikä provosoida kohtausta, mutta kuitenkin: mennään askel askeleelta sinnepäin missä pelottaa. Ei koeteta muuttaa mitä ajattelet (toisin kuin kohdassa 3) vaan yksinkertaisesti siedättämällä vain vähentää koettua oireilun määrää…

      Jos olet käynyt huolellisesti läpi askeleet 1 ja 2 ja lisäksi lukenut kurssin alkuosan, niin olet jo ehkä pystynyt haastamaan omaa pelkoasi jonkin verran. Teoriassa, pään sisällä. Sitä tarvitaan, että voit suorittaa askeleen 4 vaiheet kunnolla. Muuten motivaatio loppuu alkuun.

      Totta on, että yksilöterapia maksaa. Ikävä kyllä oma antamani paradoksaalinen terapia mukaan lukien. Minun potilaani lisäksi maksavat kaiken 100% ilman kelan tukia, koska laillistukseni on Brittiläinen…joten eihän se toki halpaa ole, mutta monasti kyse on myös priorisoinnista.

      Itseapu on edullisin vaihtoehto niille jotka ovat riittävän motivoituneita. Paniikkihäiriön paradoksaalisessa kurssissa olen paljastanut useimmat ydinstrategiat joita käytän terapiassakin. Itseapu kurssin avulla onnistut – jos hoidat paniiikkihäiriötä ja olet päättäväinen.

      Mutta jos pelkosi koskee lähinnä oksentamista – eikä paniikkihäiriötä- ja paniikkikohtaukset tulevat siitä, voi olla, että itseapu ei vain riitä. Varsinaisen oksennusfobian hoitaminen on ikävä kyllä aika rankkaa terapeutinkin avulla, ja ilman terapeutin tukea voi osoittautua vain liian isoksi palaksi vaikka tietäisit kaikki keinotkin. Uskon silti, että voit ainakin lieventää pelkojasi – ja sitä kautta oireitasi – jos tosiaan käyt kurssin askeleet 1,2 ja 4 läpi päättäväisesti.

      Onnea matkaan!
      Ari

  • Elli

    Reply Reply July 27, 2016

    Kiitos.
    Minulla todettu jossain vaiheessa yleinen ahdistuushäiriö. Yleinen ahdistuneisuus ollut pitkään vähäistä, nyt kun käynyt tuota kirjaa läpi ahdistanut enemmän.
    Sanoit että kohdata pelot vähitellen, pelkään vain oksennustautia ja paniikkikohtausta. Miten niihin siedätytään vähitellen? Reissussa ollessakin vain pelkään paniikkia. Vaikeaa tiedän, apuakin vaikea saada…

    • Ari

      Reply Reply July 28, 2016

      Moi,

      jos sinulla on taustalla yleistynyt ahdistuneisuus, niin on aivan odotettavissa, että ahdistut lisää jos/kun koetat haastaa pelkosi kirjan ohjeiden mukaan. Syynä on se, että yleistynyttä ahdistuneisuutta hoidetaan eri tavalla kuin muita ahdistuongelmia. Toki kaikkia ongelmia hoidetaan eri tavoin, mutta on niissä se yhteinen nimittäjä, että pelko haastetaan. Ensi oppimalla ajattelemaan eri tavalla kuin ennen, sitten ns altistamalla eli siedättämällä. Yleistynyttä ahdistuneisuutta ja OCDta (pakko-oireista häiriötä) hoidetaan kognitiivisessa terapiassa kuitenkin eri tavalla.

      Yleistyneessä ahdistuneisuudessa ongelman ydin ei ole ajatuksen sisältö (eli se yksittäinen pelko, että jotain tapahtuu, vaikkapa: ‘oksennan’ tai: ‘saan sydänkohtauksen’ tai: ‘läheiseni joutuu onnettomuuteen’…). Ongelma on paremminkin ajattelun prosessi, eli opittu tapa olla huolissaan eri asioista. Nuo asiat tapaavat vaihtelemaan ja aina kun yksi huoli loppuu, niin toinen alkaa. Sitä ei voiteta niin, että yksittäinen pelko poistetaan- vaikkakin se voi auttaa jonkin verran. Pitää oppia ajattelemaan eri tavalla yleisesti. Tuohon liittyy se, että opitaan sietämään epävarmuutta, opitaan olemaan kontrolloimatta kaikkea, opitaan sietämään ahdistuksen oireita jne.

      Kun koetat itseksesi siedättää itseäsi, niin joka tapauksessa ahdistus aina alkuun nousee. Se ei vähene, vaan nousee. (loppputulos on toki ahdistuksen väheneminen, mutta se ei tule heti). Se ahdistuksen nousu pitää vain sietää, mutta juuri tämä on vaikeaa yleistyneen ahdistuneisuuden vaivatessa.

      Oksennufobiassa siedätetään niinkuin paniikihäiriössäkin. Opetellaan sietämään eri asioita -oksentamiseen tai siis sen pelkoon liittyeen – vähitellen. Sitä ennen on tehtävä perusteellinen teoreettinen työ, että opit olemaan pelkäämttä niin paljon ja opit kyseenalaistamaan omat tulkintasi oksentamisen merkityksestä ym.

      Tämä voi vaikuttaa sekavalta, mutta näin blogin puitteissa on mahdoton aivan tarkkaan käydä läpi näitä. Toivottavasti kuitenkin jonkin verran sait selvää.

      Ari

  • K

    Reply Reply July 28, 2016

    Hei !

    Anteeksi, asiani ei liity tähän postaukseen, mutta haluaisin kysyä kuitenkin.
    Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi ollessani 9-10vuotias. Suljin sen moneksi vuodeksi pois mielestäni ja tilalle tuli erilaisia pakkotoimintoja. Esimerkiksi aina iltaisin nukkumaan mennessäni ikäänkuin irtauduin itsestäni ja näin erikokoisia asioita mielessäni ja välillä tunsin olevani melkein katossa. Se toi turvallisuuden tunteen. Mietin myös olevani ihan pieni lapsi lastenrattaissa kehen ketään ei voi kajota. Olen sairastanut anoreksian ja masennuksen. Ajattelin myös silloin olevani likainen ja halusin mahdollisimman hitaan ja kivuliaan kuoleman.

    Nyt parin vuoden jälkeen asiasta kertoneena ammattihenkilöille minusta on alkanut tuntua että sitä ei edes ole tapahtunut. Onko normaalia, että en muista enää itse tapahtumia vaan edeltävästä ja jälkeisistä asioista enemmän ? Vai olenko käsitellyt asian loppuun niin ettei se ole mielessäni enää ? Miten mieli käyttäytyy trauman käsittelyn jälkeen ja onko olemassa valemuistoa ?

    • Ari

      Reply Reply July 28, 2016

      Hei,

      Kiitos viestistäsi.
      Koetan näin pikaisesti vastata kysymykseesi.

      On aivan normaali reaktio, että et muista itse traumaa, eli sitä seksusaalista hyväksikäyttöä. Kuulostaa, että et ole käsitellyt asiaa loppuun vaan se edelleen on käsittelmättä emotionaalisessa mielessäsi. Paitsi jos se ei enää vaivaa sinua mitenkään käsiteltyäsi asiaa ammattilaisen kanssa.

      Kysy itseltäsi: koneko ahdistusta, näenkö paijanaisia, tunnenko edelleen ajoittain olevani likainen (tunsit siten ainakin aiemmin, tämä on yleistä uhrien kohdalla)…olenko vielä masentunut? Vaivaako syömishäiriö edelleen…eli vaivaako trauma vielä?

      Mieli käyttäytyy trauman jälkeen siten, että on helpompi muistaa traumaa edeltävät asiat ja sen jälkeiset asiat. Traumaan liittyen muistat ns. ’verbaalisella’ tasolla asioita ja niistä voit puhuakin, mutta tunteet, fyysiset tuntemukset ja erilaiset aiistikokemukset, kuten äänet jäävät yleensä käsittelemättä. Tällöin mielen ns. emotionaalinen osa pitää kokemusta edelleen sotkuisessa tilassaan eikä jätä sinua rauhaan vaikka pinnallisesti olet asian verbaalisella tasolla käsitellyt – ja ’unohtanut’. Irtautuminen tapahtuu sitten kun olet voinut asian käsitellä tunnetasolla. Voit silloin muistaa sen, mutta se ei enää tunnu muulta kuin mitä se on: ikävä muisto. Sitä ei silloin enää tarvitse muistella eikä käsitellä –etkä varmaan haluakaan…mutta siihen asti se on emotionaalisen mielen muistissa vaikkakin piilossa, musta tuosta piilosta se tuikkii. Niin kauan kun se tuikkii, et hallitse sitä, vaan se hallitsee sinua.

      Mutta tämä edellinen on siis vain vastauksena siihen, miten mieli yleensä toimii trauman jälkeen. Ehkä olet kuitenkin käsitllyt asian sen ammattilaisen kanssa…ei vain kuulosta siltä jos olet ’unohtanut’ koko asian – ja varsinkin jos edelleen kärsit em oireista.

      Voimia sinulle ja pikaisin terkuin,

      Ari

  • Pahoinvoiva

    Reply Reply August 14, 2016

    Moi! Olen 18v tyttö jolla alkoi vuosi sitten yhtäkkiä jatkuva pahoinvointi. Tätä on kovasti tutkittu, mutta syytä ei ole lääkäri löytänyt. Oire lamauttaa minut sänkyyn ja sielläkin on koko ajan paha olo. Noin kerran viikossa on hyvä päivä jolloin pääsen ulkoilemaan ja urheilemaan. En voi tämän takia aloittaa opiskelujani, sillä joudun vain makoilemaan sängyssä päivät pitkät kärsien huonosta olosta. Oksentanut en kuitenkaan ole. Pelkään kovasti oksentamista ja, jos minulle tulee olo, että nyt oksennan niin saan paniikki kohtauksen. Tätä on tapahtunut vain tämän yhden vuoden aikana, ei aikaisemmin. En ole ikinä ollut vatsataudissa ja pelkään, että joskus tämä päivä vielä koittaa. En tunne itseäni masentuneeksi/ahdistuneeksi, mutta voisiko olla, että esim. ahdistus aiheuttaa pahoinvointini? Pelko ei voi kokonaan ainakaan oiretta tehdä, sillä terveenä päivänä en ajattele oksentamista. Miten pystyisin jatkamaan elämääni ja saamaan pahan olon pois?

    • Ari

      Reply Reply August 14, 2016

      Hei pahonvoiva,

      Jos lääkäri on sinut tutkinut eikä mitään syytä pahoinvoinnille ole löytynyt ja kuitenkin

      1. Koet kroonista pahoinvointia ja
      2. Pelkäät kovasti oksentamista
      3. Jos sinulle tulee olo, että oksennat niin saat paniikkikohtauksen
      4. Välttelet mm. opiskelua pahonvoinnin takia ja oksentamisen pelon takia

      Niin on varsin todennäköistä, että kärsit oksennusfobiasta. Oksennusfobiaa pitävät yllä

      A. vääristyneet ajatukset oksentamisesta (pelot)
      B. taipumus keskittyä tarkkailemaan tätä oiretta
      C. välttely ja muu turvaa hakeva käyttäytyminen

      Sanot, että et koe olevasi ahdistunut tai masentunut. Oksennusfobiasta kärsivä ei ole välttämättä muuten ahdistunut. Ahdistuksen – ja inhon tunteen ja fyysiset reaktiot – laukaisee tilanne missä kohtaat tai pelkäät kohtaavasi pelkosi kohteen. Aivan niinkuin jossain muussa spesifisessä fobiassa, vaikkapa korkean paikan kammossa (akrofobia): fobiasta kärsivä on ihan OK, ei ahdistunut…kunnes joutuu korkeaan paikkaan. Tai suljetun paikan kammossa (klaustrofobia)…ei mitään ongelmaa muuten, mutta pelkkä ajatus hissistä voi laukaista paniikkikohtauksen! Ja niin edelleen.

      Sanot myös, että pelko ei voi oireita kokonaan tehdä, koska terveenä päivänä et ajattele oksentamista…Tosiasia on, että juuri tämä piirre kertoo minulle terapeuttina, että kyseessä on mitä todennäköisimmin oksennusfobia, eli nimenomaan pelon ylläpitämä oireilu. Kun terveenä päivänä et ajattele oksentamista – et keskity oireiluun ja oireilu lievenee – koska et muista pelätä sitä…saat tuolloin pienen breikin.

      Kysyt miten voit jatkaa elämää. Jos kyseessä on oksennusfobia, niinkuin näyttää, niin kognitivinen ja KÄYTTÄYTYMIS-psykoterapia – ja erityisesti spesifisen fobian hoito on paras ja tehokkain ase. Sen avulla opit muuttamaan yllä olevat kohdat A, B ja C. Kirjoitin isolla sanan käyttäytymis koska pelkkä kognitiivinen käsittely (asiasta puhuminen) ei auta, edes kokeneen kogitiivsen terapeutin kanssa. Oksennusfobiaa on ehdottomasti hoidettava niin, että peloista opitaan pois uudella tavalla toimia, eli käyttäytyä..ja se vaatii kokeneen terapeutin – ja potilaalta tiukan motivaation.

      Itse en juuri tällä hetkellä (Elokuu 2016) voi ottaa uusia asiakkaita, mutta sinuna kysyisin lääkäriltä voisiko hän suositella kokenutta kongnitiis-käyttäytymisterapeuttia. Tai voit etsiä paikkakunnaltasi tietenkin itsekin jos haluat ostaa yksityistä terapiaa.

      Omin keinoinkin on toki mahdollista päästä oksennusfobiasta. Se vain vaatii valtavasti rohkeutta ja motivaatiota. Siedätyshoito on joka tapauksessa asian ytimessä yritipä itse tai terapeutin avulla.

      Muista: oksennusfobia on ongelma joka on voitettavissa. Ei siitä ole pakko kärsiä – vaikka siltä varmasti nyt tuntuu. Pelkkä tämän asian tiedostaminen saattaa helpottaa. Loppu on oikeastaan aika lailla kiinni sinusta.

  • Lapsen oksennustautikammo

    Reply Reply August 16, 2016

    Hei!
    Kysyisin lapsen oksennustautikammosta. Tyttäreni on iloinen ja reipas 8-vuotias, jolle on ekan kouluvuoden alussa viime vuonna kehittyi lieviä ahdistusoireita. Luokassa tuli ahdistuskohtaus, jonka jälkeen hän kävi koulupsykologin kanssa keskustelemassa pari kertaa, ja oireet pikkuhiljaa hälvenivät ja kouluvuosi meni oikein hyvin.

    Suurimmat pelot ovat aina liittyneet terveysasioihin. Erityisesti tämä tuntuu nyt kilpistyvän oksennustaudin pelkoon. Viime keväänä Helsingissä oli tosi paljon oksennustautia, ja tuntuu, että hän oli koko ajan vähän stressaantunut asiasta. Toukokuussa tauti sitten iski häneenkin, ja vaikka se ei lopulta kuulemma ollut mitenkään kauhistuttava kokemus, uuden taudin pelko jäi. Me vanhemmat jouduimme lisäksi lähtemään reissuun, kun hän oli vielä toipilaana, mikä oli hänelle tosi kova pala.

    Kesäkuussa päiväleireille lähtö oli kauhean tuskan takana joka aamu siksi, että kun joitakin lapsia oli poissa, hän oli varma, että heillä on ollut oksennustauti, joka sitten tarttuu. Leireille kuitenkin “pakotettiin” lähtemään joka päivä, ja hyvin meni. Elämä jatkui ja kesä sujui tältä osin ihan mukavasti, eikä oksentamisesta paljoa puhuttu (mitä nyt välillä varmisteltiin, että “voiko oksentaa jos syö liikaa” tai “voiko mulle tulla oksennus veneessä” jne.)

    Kesällä sen sijaan pelkona oli vessan löytäminen erilaisilla reissuilla, ja pissalla ravattiin välillä hermostuttavissa määrin. Lienee osa samaa, jonkinlaista kontrollin menettämisen pelkoon liittyvää ongelmaa kuin oksentamisen pelkokin… Tämä tosin tuntuu nyt väistyvän kun elämä on taas rutiininomaista eikä pissalla juoksemiseen ole kiinnitetty huomiota.

    Mutta nyt kun koulu alkoi, niin oksennustaudin pelko nousi taas pintaan, kun jollain luokassa oli eilen ollut huono olo.

    Tiedän, että tämän ikäisillä lapsilla erilaiset pelot ovat hyvin yleisiä, ja useimmiten väistyvät iän ja kypsymisen myötä. Ja kyseessä on herkkä ja stressiin psykosomaattisesti oireileva lapsi. Jännityksistä on yleensä selvitty yhtäältä juttelemalla niistä ja toisaalta ohjaamalla ajatukset kivoihin asioihin. Mutta tämä pelko tuntuu jotenkin vaikelta käsitellä; pelkään itse että hän alkaa luokassa tarkkailla itseään ja suggeroida pahaa oloa, jolloin kierre on valmis. Osaatko antaa neuvoja, miten hänen oloaan voisi helpottaa ja kierteen katkaista ennen kuin se alkaa?

    Mitään ikävää koulussa ei ole vaan päinvastoin, kyseessä on luokan “keskushenkilöihin” kuuluva etevä ja suosittu tyttö. Luokka tosin on aika rauhaton, ja meteli ja hälinä häntä tuntuvat jossain määrin stressaavan. Haraastuksia on ollut liikaakin, niitä on nyt tietoisesti vähän karsittu.

    • Ari

      Reply Reply August 16, 2016

      Hei,

      Tärkeää on ymmärtää ja osoittaa ymmärätävänsä kuinka peloissaan lapsi on. Hän pelkää oksentamista aivan samalla lailla kuin vaikka kolarin uhri pelkää kolaria tai traumatisoitunut sotaveteraani pelkää räjähdyksiä. Kun tämä pelon voimakkuus on yhdessä käsitelty ja hyväksytty on helpompi yhdessä myös keskustella siitä mitä kannattaa ja voi tehdä.

      Lapsen hoitaminen on haastavampaa kuin aikuisen koska lapsi ei itse osaa aina ’kognitiivisesti’ kyseenalaistaa pelkojaan. Silti periaatteessa sama periaate toimii.
      Oksennusfobiaan tehokkaimmaksi hoidoksi on todettu ’käyttäytymisterapia’ joka on osa ’kognitiivista ja käyttäytymisterapiaa’. Tässä nimenomaisessa käyttäytymisterapian muodossa käytetään ’siedätys-vasteen esto- terapiaa’. Idea on, että potilas (terapeutin johdolla yleensä) laatii asteittain vaikeutuvan asteikon missä hän arvioi ja pisteyttää asioita jotka aiheuttavat ahdistuksen/pelon oksentamisesta. Asteikko voidaan laatia 0-10, eli siinä on 10 askelta.
      Seuraavaksi sovitaan, että noita askeleita aletaan ottaa…ilman, että vältellän tai muutenkaan koetetaan helpottaa oloa…eli on tietenkin lapselle pelottavaa ja laadittava huolella.

      Ensimmäinen askel voi olla vaikka kirjoittaa sana ’oksentaminen’…seuraavat askeleet voisivat olla vaikkapa oksentamisesta puhuminen, sen piirtäminen jne. Tämä asteikko tehdään aina yksilöllisesti. Jokainen askel sitten harjoitellaan siten, että sitä toistetaan uudestaan ja uudestaan. Kunnes alkuun tunnettu ahdistuksen määrä tippuu merkittävästi.

      Kun terapiassa edetään, lapsen mielessä – ja reagonnissa tapahtuu muutos jota hän ei ehkä odottanut: oksentamisen pelko leivenee – ja samoin koettu refleksi loppuu.

      Tämä siis tehdään yleensä koulutetun kognitiivis-käyttäytymis-terapeutin johdolla, mutta kuvailemallani tavalla tuo strategia on mahdollista toteuttaa myös kotikonstein. On vain varmistettava, että

      1. Pelko on tunnistettu ja hyväksytty ja siten
      2. Lasta ei ’pakoteta’ liian suureen askeleeseen. Tämä vain traumatisoisi lasta. Pienin askelin eteenpäin on paras.

      Toivottavasti tästä vastauksesta saatte jotain irti!

      Terkuin
      Ari

      • Äiti huolissaan

        Reply Reply January 27, 2018

        Hei, kuinka pieniä tällä terapialla voi hoitaa? 5-vuotiasta?

        • Ari

          Reply Reply January 30, 2018

          Hei vaan,

          Kyllä jo alle kouluikäisen oksenusfobiaa, eli oksentamisen pelkoa voidaan hoitaa CBT menetelmillä. Idea on lopettaa pelot jotka liittyvät oksentamiseen ja samalla totuttaa lapsi siihen, että pahonvointia voi sattua itselle ja muille – ja se ei merkitse mitään valtavaa uhkaa. Oksentaminen voidaan normalisoida puhumalla siitä, pelkoja voidaan käsitellä – ja jopa siedätystä voidaan tehdä, vaikka katsomalla kuvia ja videoita pahoinvoinnista ym. Tämä kaikki täytyy tehdä huolellisesti ja pienin askelin, ottaen koko ajan huomioon lapsen pelkojen määrän. Usein omat vanhemmat voivat suorittaa kaiken tarvittavan. Itse en ole kokenut lasten terapiasta, enkä hoida alle 18 vuotiaita, mutta lasten hoitoon erikoistuneita terapeutteja on kyllä myös. (ainakin Britanniassa oli). Rohkeutta ja menestystä!

  • kyllästynyt

    Reply Reply August 18, 2016

    Moi.
    Olen 27-vuotias mies ja olen kärsinyt n.10 vuotta enemmän tai vähemmän syömisestä sosiaalisissa/julkisissa tilanteissa. Eli syöminen ei onnistu muiden nähden ja kakominen alkaa.
    Pahimmillaan tämä oli silloin kymmenen vuotta sitten, en ollut pariin viikkoon koulussa (vieläpä kokkikoulu) kun aamuisin heti herättyä joutui oksentamaan pahaa oloa pois.
    Näinä vuosina on tullut sitten välteltyä tällaisia tilanteita melkein kokoajan. Jos on kuitenkin saanut kerättyä rohkeutta mennä esim. ravintolaan niin sitä vaistomaisesti etsii sisääntullessaan sitä vessaa mihin mennä sitten oksentamaan kun ei onnistu.

    Nyt sitten toukokuussa monen asian summana tämä laukesi uudelleen, parisen viikkoa aamuisin oksentelua, eikä ruoka nielaudu, edes kotona.
    Kävin sitten työterveyshuollon kautta psykologilla keskustelemassa. Suositteli jotain täsmälääkettä ennen jännittävää tilannetta, opamox tjsp. En huomaa vaikutusta tätä käytettyäni.

    No, siitäkin selvittiin pikku hiljaa ja ruokakin alkoi maistumaan ja pääsin taas normaalipainoon kun väkisinkin tuossa laihtuu. Taisi jopa tulla pari kiloa lisääkin.

    Nyt sitten taas yksin lomalla ollessa on ollut aikaa miettiä asioita ja tämä on palannut jossain määrin. Aamuisin ennen sängystä nousua iskee hien päälle ja kun saa noustua sängystä niin heti oksennus tulee.
    Syöminen on taas vaikeaa ja jos selviää ateriasta niin heti sen jälkeen on mielessä seuraava ateria, miten siitä selviän.

    Silloin elämä maistuu kun on jotain muuta ajateltavaa, mutta tämä on nyt taas vallannut ajatukset pääkopassa.

    Haluaisin kovasti nauttia elämästä matkustella jne. mutta tämä rajoittaa sitä kovasti.

    Asiasta ei tiedä parin lekurin lisäksi kuin puoliso.

    • Ari

      Reply Reply August 20, 2016

      Hei Kyllästynyt,

      olet ihan asian ytimessä kun kerrot, että: “Silloin elämä maistuu kun on jotain muuta ajateltavaa”…eli kun vain olet keskittymättä ongelmaan se lievenee…

      …Ikävä kyllä ongelmaa pitää yllä se, mitä sitten jatkat: “mutta tämä on nyt taas vallannut ajatukset pääkopassa.”

      Pahonvoinnin ja oksentamisen pelko on niin epämiellyttävää – ja toki pahoinvointi on epämiellyttävää – että siitä helpolla tulee elämän keskipiste. Kaikki huomio menee siihen – ja seuraus on juuri päinvastainen kuin mitä haluat: koet sitä oiretta (pahonvointia) koko ajan.

      Asiasta ei siis tiedä muut kuin lääkärit ja puoliso… Suosittelisin kovasti, että uskoutisit kokeneelle terapeutille (kognitiivinen JA KÄYTTÄYTYMIS) terapeutti. Itse teen juuri sitä terapiaa, mutta en voi ottaa nyt uusia asiakkaita ennen syyskuuta. Oksennusfobia on voitettavissa niinkuin muutkin ahdistusongelmat. Vaikka Suomessa on se asenne, että nämä ovat ikuisia ja vain oireita voidaan lääkkeillä lieventää.

      Terkuin,

      Ari

  • Pahoinvoiva

    Reply Reply August 19, 2016

    Kiitos vastauksesta. Siitä oli paljon apua. Edellisen kirjoittajan “lapsen oksennustautikammo” teksti kuulosti juuri minulta viimeisen vuoden aikana. Haluaisin vielä kysyä, että miten saisin aloitettua ensi kuussa opinnot? Onko parasta, että rupean nyt esim. väkisin sietämään pahaa oloa ja nousemaan ylös huonoinakin päivinä (en tiedä pystynkö tähän)? Vai olisiko esim. ahdistuslääkkeen tai masennuslääkkeen aloituksesta helpostusta pahoinvointiini ja näin pääsisin aloittamaan yliopiston? En ole uskaltanut aloittaa masennuslääkkeitä, koska pelkään niiden sivuvaikutuksia, varsinkin pahoinvointia. Tiedätkö ketään muuta esim. Helsingissä kuka osaisi hoitaa oksennuskammoa? On hyvin vaikeaa löytää terapeuttia, kuka ymmärtäisi oikeasti ongelmaani.

  • Ahdistuja

    Reply Reply October 8, 2016

    Hei!

    En ollut käynyt sivuillasi pitkään aikaan, mutta päätin tulla nyt kurkkaamaan tännekin, kun sain tiedon uudesta facebook-ryhmästä. Ja kappas, heti kärkeen huomasin osuvan blogi-kirjoituksen oksennusfobiasta! Minulla on oksennusfobia. Jonkin asteinen ainakin. Tästä riittäisi tarinoita, jotka aiheuttavat monesti pelkkää hupia muille, koska oksennuspelkoni on ajanut minut usein jopa koomisiin tilanteisiin. Voi vaan kuvitella! No, olen kärsinyt (voinko jo puhua imperfektissä!) myös paniikkihäiriöstä ja ahdistuneisuudesta. Aloitin viime toukokuussa kognitiivisen psykoterapian, joka on hienoa! Lisäksi tilasin viime syksynä paniikkihäiriö-kurssisi. Kaiken kaikkiaan minulla menee nyt hyvin. Syön edelleen Sertralin 50 mg, mutta sen aion ehkä keväällä alkaa purkamaan pois. Tärkeintä, mitä haluan nyt tänne kuitenkin kirjoittaa, että jutun juju on juuri se, mitä paniikkihäiriökurssissakin toistetaan, ja sen kun olen oppinut, niin tuntuu, että kaikki ovet ahdistus- ja paniikkivapaaseen elämään aukeni! Mielestäni tätä samaa ideaa voi soveltaa ahdistuneisuuteen ja melkein kaikkeen hankalaan elämässä. Olenkohan oikeilla jäljillä? Halusin tuoda tänne positiivisen kokemuksen, vaikka täysin en ole kaikista oireista vielä päässytkään.
    Mielestäni jos oppii olemaan pelkäämättä, kaikki on helpompaa. Teen nykyään säännöllisesti myös mindfullnessia, ja pyrin sitä kautta opettelemaan omien tuntemusteni hyväksymistä. Kun opin hyväksymään, että minusta saa tuntua ahdistavalta, eikä se haittaa, niin pikkuhiljaa sitten olo yleensä helpottaa. Ajoittain minua siis saattaa vieläkin ahdistaa, mutta olen ajatellut, että ei minun tarvitsekaan siitä yrittää päästä täysin vapaaksi. Tavoitteenani on oppia olemaan sen kanssa, eikä pääsemään siitä eroon siten, ettei enää ikinä elämässä ahdistaisi. Minulla on myös pakkoajatuksia, mutta mielestäni siinä auttaa se kun muistaa, että ajatukset eivät ole aina sama kuin totuus. Ajatuksia tulee ja menee, antaa niiden olla. Aina tämä ei ole niin helppoa minulle, mutta halusin tuoda esiin oman prosessini, jota olen käynyt läpi ja miten olen siinä edistynyt. Paniikkihäiriö kurssisi oli loistava, ja edelleen suosittelen sitä kaikille. Jo ilmaisesta kirjasta saa mielestäni sellaista tietoa, jonka avulla on mahdollisuus edistyä asiassa paljon! Kunpa kaikki näistä asioista kärsivät saisivat kokea tämän paranemisen / paniikista vapautumisen lähtökohdan ja idean!
    Hienoa, että kirjoittelet edelleen tänne! Ja kiitos vielä neuvoistasi ja kurssista! Ehkä vielä joku päivä lähden altistamaan itseäni myös oksentamisen näkemiselle ja alan siedättää itseäni siihen. Uskon, että sama ohje siihenkin auttaa, oli tunne mikä oli, se ei ole vaarallinen. Suuresti minua siinä pelottaa, että alan voida huonosti, kun näen jonkun oksentavan, mutta se taitaa olla monille ihan normaali reaktio. Hyvää syksyn jatkoa sinulle! 🙂

  • Sari

    Reply Reply February 27, 2017

    Huomenta!

    Olen huolissani kohta 7v poikani voimakkaasta oksentamisen pelosta. Hän sairasti tammikuussa oksennustaudin, mikä oli hänen ensimmäinen voimakas vatsatauti. Aiemmin ollut pari kertaa laimeampia kokemuksia. Tämä tammikuun tapahtuma säikäytti hänet.

    Siitä lähtien hän on kertonut lähes päivittäin milloin vatsaan koskee tai kurkussa on palan tunnetta. Ei haluaisi käyttää sanaa oksentaminen vaan puklu. Iltaisin pelko nousee ja tärinä alkaa.

    Keskustelemme aiheesta aina kun se häntä askarruttaa, mutta nyt kun pelko on läsnä lähes jona ilta, tuntuu että oma suhtautuminen alkaa olla koetuksella. Mietin jos ohjaankin häntä vahingossa vielä syvempään pelkoon. Ja itse pelko-oireita kärsineenä tiedän, miten hain tukea ja varmistusta muilta ja olo helpottui hetkeksi mutta ei ratkaissut pelkoani.

    Voihan toki olla, että pahin pelko lievittyy, mutta tunnistan hänen herkkyyden ja siksi mietinkin onko syytä puuttua tilanteeseen jo nyt?
    Tuon palan tunteen käymme tänään tarkistamassa kun sitä on kestänyt jo tarpeeksi kauan ja haluan poissulkea muut vaivat ensin.

    En haluaisi että hän pelkää. Tai haluan että hän oppii sietämään epämukavia tilanteita ja tuntemuksia. Tässä oppii itsekin sietämään epämukavia tunnetiloja, kun ei aina osaakaan antaa itse tukea ja turvaa – ainakin siltä tuntuu välillä.

    • Ari

      Reply Reply February 27, 2017

      Hei Sari,

      lapsen kohdalla oksentamisen pelko on erityisen ahdistava ongelma sekä lapselle, että sinulle. Koetan ehtiä kommentoida paremmin myöhemmin tänään, nyt juuri painaa terapian aloittaminen päälle.

  • Vesa

    Reply Reply September 25, 2017

    Moikka!

    Muistan n. 10 vuotiaana kärsiväni tuosta oksennusfobiasta, mutta se meni vatsataudin myötä jotenkin ohi. 16 vuotiaana sain paniikkikohtauksen koulun ruokalassa, jonka yhtenä oireena oli huonovointisuus. Sen jälkeen aloin aina pelkäämään että tuleekohan huono olo ja välttelin tilanteita jossa syödään. Ilman paniikkikohtaustakin olo oli jännityksen takia nikn huono että syömisestä ei olisi tullut mitään (tätä tuli myös kokeiltua).
    Seuraukset sosiaaliselle elämälle olivat kamalat ja aloin eritäytyä ja masentua. Lopuksi tämä johti kohdallani alkoholin runsaaseen käyttöön ja geeniperimä piti huolen siitä, että minusta tuli alkoholisti. 25-vuoden iässä rinpuiluni loppui ja sain oileanlaista hoitoa päihderiippuvuuteeni ja samoin paniikkihäiriö alkoi jäämään pois. Nyt 33-vuotiaana en ollut kärsinyt tästä vaivasta vuosiin, kunnes lounaalla työkaverin kanssa tuli huono olo ja ruoka ei enäö laskenut. Ajattelin että ok, on vähän flunssainen olo ja tökkii, that’s it. Seuraavana päivänä vein asiakkaan syömään ja tuli uudestaan etova olo, kädet alko hikoamaan ja epätodellinen olo, bingo. Yhdistin tämän illalal kotona kaikkeen tuohon kauheuteen mitä elin nuorempana ja järkyttävä epätoivo, pelko yms koko kattaus iski päälle.

    Luin oppaasi paradoksaalisesta menetelmästä sekä paljon kirjoituksia, soittelin vertaisille ja juttelin paljon asiasta. (Ennen nämä asiat “piti” kantaa yksin, ei sillon näistä puhuttu enkä olis uskaltanut). Sunnuntaina (kohtaukset to ja pe) sain itseni henkisesti parempaan moodiin ja menin tyttöystävän kanssa altistamaan itseäni ravintolaan ja kaikki ok. Enntosin jännittänytkään sinne menoa johtuen seurasta, oli turvallinen olo.
    Nyt lähdössä työreissuun kolmelsi päiväksi joka on se suurin pelkoni, eli työkavereiden/asiakkaiden edessä niin huono olo syödessä, että ennoysty syömään ja ns menetän kasvoni. Tapaan samoja ihmisiä uudestaan ja uudestaan, joka on se ratkaiseva tekijä, ventovieraat joita en enää koskaan nää eivät saa minua murehtimaan. Tai henkilöt joille puhun tästä pelosta.

    Eilen illalla nukkumaan mennessä oli ihan ok olo, herätessä tuttu vanne pääntnpärillä ja ahdistunut olo. Vaikea päästä eroon pelosta ja katastrofiajattelusta. Koen, että en voi ns harjoitella altistusta ilman että siitä tulee seurauksia jos ei suju. Eli selittelyä ja uuden kerran pelkäämistä. Syödä täytyy kuotenkin joka päivä kolleegoiden tai asiakkaiden kanssa. Miten lähtisin hoitamaan ongelmaa pois ennenkuin se vie elämänilon, mielialan sellaiseksi etten töistä selviä jne? Oppaan mukaan koitan toimia, mutta on kovin haastavaa jännityksestä johtuen vaiklei paniikkia tulisikaan.

    Kiitos jo etukäteen

  • Vesa

    Reply Reply September 25, 2017

    Lisäyksenä edlliseen; en ole käyttänyt alkoholia tai plv lääkkeitä 8 vuoteen yhtään vaan raitis mies joka vähentää nyt myös kahvia tässä tilanteessa.

  • Maija

    Reply Reply June 11, 2018

    Hei,
    Olen 20-vuotias opiskelija Oulusta. Olen jo useita vuosia kärsinyt oksentamisen ja vatsataudin pelosta. Sairastimme lapsena sisarusteni kanssa suht’ paljon vatsatautia ja voi olla, että se on osasyy vaivalleni. Sosiaaliset tilanteet jännittävät ja hakeudunkin esimerkiksi luentosalissa mahdollisimman lähelle ovea niin, että pystyn poistumaan pikimmiten tilasta. Keskityn voimakkaasti jokaiseen vatsani ääntelyyn tai tuntemukseen enkä juuri uskalla yöpyä muualla kuin kotona. Jo tieto siitä, että seuraava yö nukutaan muualla kuin kotona saa aikaiseksi itkun ja vapinan. Vatsataudissa oksenteluni kohdistuu iltaan ja siksi nimenomaan yöpyminen ahdistaa. Tuntuu, että jos kotona oksentaa, se on “turvallista”. Silti kotonakin usein ahdistun nukkumaan mennessä, koska kärsin pahoinvoinnista. Aamulla se on poissa, mutta takana voi olla hyvinkin uneton yö. En uskalla käydä ulkomailla, sillä pelkään “turistiripulia” ja muita turisteille yleisiä vatsaoireita. Pientä mielenrauhaa kotioloissa antavat maitohappobakteerit, ämpäri sängyn vieressä nukkuminen ja vanhan kansan viisaus “10 valkopippuria pitää vatsapöpön loitolla”, kodin ulkopuolella laukun vakiovaruste on käsidesi. En ole hakenut ongelmaani apua, vaikka se rajoittaakin jokapäiväistä elämääni. Nyt olisi kuitenkin korkea aika tehdä asialle jotain, sillä opiskelen opettajaksi ja pienten lasten parissa on normaalia, että pöpöjä liikkuu. Silti pelkään vatsatautia kuollakseni. Osaisitko sanoa, mitä voisin tehdä itse tai mistä saisin Oulussa tai ylipäätään apua tukalaan vaivaani? Kiitos jo etukäteen!

    • Enni

      Reply Reply November 30, 2019

      Hei Maija! En tiedä tavoitanko sinua täältä, mutta googlettelin oksennusfobiaa, kun itsellä alkaa olla mitta täynnä tätä vuosien piinaa tämän ongelman kanssa. Törmäsin tähän tekstiin ja sinun kommentti pisti silmään, koska se on kuin suoraan omasta elämästäni! Luulin, että olen ainoa, kuka kärsii tällaisesta ongelmasta ja koen olevani yksin tämän kanssa. Koen, että perhe ja ystävät eivät oikein ymmärrä ongelmaani. Olisi ihana saada vertaistukea asiaan! Kamppailetko itse vielä oireidesi kanssa vai oletko jo selättänyt ne? Itse olen 21-vuotias entinen Oululainen, mutta nykyään asun Tampereella.

Leave A Response

* Denotes Required Field