Pakko-oireinen häiriö – pakkoajatus, pakkotoimi – sekoanko?

160_F_54054861_urr5y54uSeRVxHG3LMu1VUKy6E3EkrtV

Pelkäätkö omia ajatuksiasi ja mielikuviasi? Koetko joitakin seuraavanlaisia ajatuksia ja pelkoja:

Pelko toisten vahingoittamisesta
Pelko itsen vahingoittamisesta
Pelko siitä, olet vastuussa jostakin kauheasta mikä voi tapahtua
Pelko, että toimisit jotenkin impulsiivisesti, etkä hallitse tekojasi
Pelko väkivaltaisista ajatuksista
Pelko vastentahtoisista seksuaalisista teoista ja ajatuksista, että tekisit niitä

Tai, oletko huolissasi ja koetko ahdistusta liittyen seuraaviin:

Ruumiin nesteet (kuten virtsa tai sylki)
pöpöistä, bakteereista, mikrobeista
sairauksista, tartunnasta
liasta yleensä
kemikaaleista

Oletko ylitarkkana ja huolissasi:

asioiden järjestyksestä tai täsmällisyydestä
tavasta tehdä asiat oikein, oikeassa järjestyksessä, käyttäen oikeita numeroita ym.

Jos kärsit joistakin ylläolevista ajatuksista tai peloista ja huolista – ja pelkäät siksi sekoavasi, niin voit heti relata tuosta nimenomaisesta pelosta – siis siitä, että sekoat koska koet moisia ajatuksia:

ei ole lainkaan todennäköistä, että olet yhtään sen hullumpi kuin suurin osa meistä. Koet ajatuksia joita useimmat meistä kokevat.

Ero on vain siinä, että useimmat eivät ahdistu niistä ajatuksista – ja siksi he unohtavat pian kokemansa ajatuksen. Sinä et. Ja siksi ahdistut. Et ole sekoamassa, mutta saatat kärsiä ahdistusongelmasta nimeltä pakko-oireinen häiriö.

Pakko-Oireinen Häiriö on ahdistusongelma, missä yllä luetellun kaltaisista ’pakko-oireista’, kuten vastentahtoisista ajatuksista on tullut ahdistusta aiheuttava ongelma. Olet tullut yliherkäksi kaikelle sellaiselle mikä vain viittaakin johonkin tuollaisen ajatukseen, tai liittyy joenkin

’riskiin’ saada pelättyjä pöpöjä,
tehdä jotain hullua,
olla jotenkin vastuussa jostain kauheasta tai sopimattomasta…

ja kun olet yliherkkä huomaamaan kaikenlaiset merkit noista ”uhkista”, niin alat sitten suorittaa joitakin tekoja jotka koeta rauhoittaviksi tai välttämättömiksi, jotta voit välttää vaarat. Nuo teot ovat niitä mitä kutsutaan pakkotoimiksi tai kompusioiksi.

Yleisiä  pakkotoimia eli kompulsioita:

Ylenmääräinen peseminen (joskus tuntikausia tai satoja ketoja/päivä)
Jatkuva tai toistuva asioiden tarkisteleminen
Sen tarkistaminen, että et ole tehnyt mitään kauheaa
Asioiden tekeminen ”oikeassa järjestyksessä” tai ”oikean määrän”
”Oikeiden numeroiden” käyttäminen
Erilaiset toistamiset
Neutralisointi, korvaaminen ym.: esim. ”pahan” sanan tai ajatuksen korvaaminen turvallisella sanalla
Mentaaliset rituaalit, kuten pakonomainen rukoileminen, laulaminen mielessään tms.

On huomattava, että moni noista asioista joita on lueteltu vain hyvin lyhyt lista – yleisiä kompulsioita on paljon enemmän- ovat aivan hyviä ja hyödyllisiäkin. Jotkut niistä ovat useimmille vain normaaleja rutiineja jotka voivat tehdä elämästä helpomman. Mikä sitten tekee rutiineista pakkotoimia tai kompulsiota?

Eli mikä tekee pakkotoimesta pakkotoimen? Vastaus on sama kuin kysymykseen: mikä tekee pakkoajatuksesta pakkoajatuksen?

Rutiinista tekee pakkotoimen se, että lopulta AHDISTUT noista toimistasi (saatuasi ehkä tilapäisen helpotuksen). Jos sinulle on aivan OK pestä 200 kertaa päivässä, niin se ei ole pakkotoimi. Jos sinulle on aivan OK tehdä asiat aina tietyssä järjestyksessä tai vältellä aina jotakin toimia, niin se on aivan OK.

Mutta jos teet noita toimia ‘pakosta’, kulutat kohtuuttomasti aikaa ja energiaa niiden suorittamiseen – ja kuitenkin mieluiten olisit tekemättä niitä, mutta ahdistuksen takia et voi – silloin kärsit pakkotoimista tai pakkoajatuksista – ja todennäköisesti molemmista. Saatat kärsiä ongelmasta nimeltä Pakko oireinen häiriö.

Miten pakko-oireisesta häiriöstä pääsee?

Miten joku joka pelkää vampyyreja ja siksi pitää valkosipulia ikkunallaan, oppii, että ei vampyyreja tarvitse pelata? Ainoa keino on – ottaa ne valkosipulit pois, ja oppia…että niitä ei tarvittukaan. Muuten hän vain uskoo, että vampyyrit pysyvät loitolla koska valkosipulit toimivat…

Vampyyripelko on kuin pakkoajatus ja vakosipulin pitäminen ikkunalla kuin pakkotoimi.

Kognitiivinen terapia, tai CBT, on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi kyseenalaistaa turhat pelot – ja tehdä todellinen muutos.

Kognitiivinen terapia toimii, mutta se toimii vain jos olet valmis ottamaan valkosipulit pois. Se ei ole aina aivan kivutonta alkuun…mutta sitä ei tarvitse tehdä yksin, vaan kokeneen terapeutin avulla. Ota yhteyttä jos haluat keskustella minun kanssani. En takaa että aloitamme terapian, vaikka haluaisitkin. Aloitamme sen vain jos uskon voivani auttaa…mutta takaan, että jos aloitamme, niin silloin todella uskon, että voin auttaa.

35 Comments

  • Tirppa

    Reply Reply September 16, 2015

    Heippa Ari! Kiitos tästä kirjotuksesta, sain jo hiukan mielenrauhasta kiinni. Olen nyt kolme kuukautta kärsinyt ahdistuksesta joka alkoi jatkuvasta itsensä tarkkailusta ja sairaudenpelosta. Sain yksi ilta paniikkikohtauksen kun olin vakuuttunut että olin sairastunut vakavasti. Siitä lähtien elämäni on ollut painajaista, en saanut nukuttua enkä syötyä. Kävin heti seuraavalla viikolla lääkärillä joka ohjasi minut psykologin luo puhumaan. Psykologilla olen käynyt nyt viikoittain siitä lähtien. Olen myös alkanut syömään mielialalääkkeitä n. kuukausi sitten kun alkoi usko loppumaan. Lääkkeet ovat auttaneet suuresti; voin nukkua ja syödä sekä käydä koulussa ja töissä normaalisti. Ainoa mikä vaivaa tällä hetkellä on oudot ajatukset. Ahdistuksesta johtuen aloin kärsiä epätodellisesta olosta, joka on laittanut pääni nyt ihan sekaisin. Saatan välillä herätä unesta ainoana ajatuksenani “olenko oikeasti olemassa”. Muutenkin ahdistun suuresti kun mietin elämän suuria kysymyksiä kuten mitä tapahtuu kuoleman jälkeen… Ahdistus oli ensin konkreettista (en uskaltanut olla yksin kotona kun pelkäsin paniikkikohtausta) mutta nyt kun olen saanut ne asiat hallintaan (päätin taistella pelkoja vastaan ja kohdata ne) niin ahdistus on siirtynyt näihin ajatuksiin ja kysymyksiin joihin ei ole kenelläkään vastauksia. Pelkään todellakin sekoavani, sillä muutamaan otteeseen olen ollut niin syvällä epätodellisessa olossa että olen melkein uskonut hullut ajatukseni. Olin tuolloinkin kuitenkin valmis lähtemään sairaalaan, eli sillä tavalla kiinni todellisuudessa silti. Pelkään hirveästi psykoosia ja skitsofreniaa, ja saatan etsiä niistä merkkejä. Välillä ajattelen vainoharhasia ajatuksia ja totean että noni, nyt sitä mennään. Elämä sujuu kyllä siis normaalisti, mutta en nauti enää mistään kun ajatukset ovat niin pelottavia. Psykologi ei ole huolissaan noista ajatuksista, mutta ei oikein osaa sanoa mitään niihin. Hjälp!:( kovasti haluaisin entisen elämäni takasin kun olin niin onnellinen pienistäkin asioista. Ainiin, ja sairaudenpelon takana on varmaankin se, että minulla todettiin sydänsairaus vuosi sitten joka on kyllä kuulemma melko harmiton ja vaaraton. Silti sitä pelkää pahinta:(

    • Ari

      Reply Reply September 23, 2015

      Moro Tirppa,
      Ensiksi pahoittelut vastaukset viipymisen johdosta; olen juuri muuttanut kunnolla takaisin Suomeen, ja olin pari viikkoa muuttoreissulla Englannissa…sitten tuli vielä pari kaveria Enkusta kylään jo ennekuin sain asetuttua Tampereelle, joten on ollut vipinää, eikä siinä ole tullut edes konetta pahemmin aukaistua.

      Hyvä juttu, että mielialalääkkeet auttavat. Kuitenkin: on hyvä muistaa, että ne vaikuttavat emootioihin, eivätkä juuri auta suoraan obsessioihin, tai yleensä pelottaviin ajatuksiin. Toki ne auttavat siten, että kun mieliala on yleisesti parempi, niin silloin voi ahdistua vähemmän ajatuksistaankin.

      Ahdistustahan pitää lopulta yllä – sinunkin tapauksessasi- muutama pää-asia:

      1. Niin kuin toteatkin se, että keskityt jatkuvasti oireisiin
      2. Keskityt jatkuvasti ajatuksiisi
      3. Koetat pakottamalla päästä kielteisistä tunteista ja ajatuksista
      4. Annat mielessäsi kaikenlaisia merkityksiä ajatuksillesi (esim.: ’tulen hulluksi’)

      Tässä siis lueteltuna joitakin asioita jotka pitävät ongelmaa yllä. Ongelman voittamiseksi pitää alkaa tehdä mm. nuo 4 kohtaa erilailla: ei keskitytä enää oireisiin, ei keskitytä ajatuksiin, ei koeteta enää päästä niistä eroon, eikä enää anneta merkityksiä…näissä saatat tosin tarvita terapeutin tukea, mutta periaatteessa tuollaisesta ongelmasta pääsee suoraviivaisesti, CBT:n keinoin.

      Hauskaa alkavaa syksyä,
      Ari

  • Karkki

    Reply Reply September 22, 2015

    Mulla on nyt ollut vähän aikaa sellanen ongelma että mietin jatkuvasti (häiritsee) yhtä ihmistä ja hänen sanojaan ja sitä mitä olen vastannut hänelle takaisin. Eli vanhat keskustelut soi päässä.
    Ei siinä mitään mutta viime tapaamisesta on yli puoli vuotta ja pakonomaisesti minun TÄYTYY mukamas koko ajan miettiä tätä ihmistä. Hän ei ole ihastuksen kohde, ei ystävä vaan pelkkä tuttava.

    Olen koittanut olla välittämättä ajatuksista, mutta se häiritsee pikku hiljaa elämän laatua kun samat ajatukset rullaa rataa.

    Mikä tähän vois auttaa?

    Tiedän että pitäis antaa ajatuksen tulla ja mennä.. Mut kun se sama ajatus tulee ja menee ja taas tulee ja menee ja tulee ja menee. Alkaa miettimään eikö olis aika ajatella jotain järkevämpää kun iki vanhoja keskusteluja.

    • Ari

      Reply Reply September 23, 2015

      Moro Karkki,

      Kuulostaa silta, että sinulla on tosiaan kriittinen ääni sisallasi, ja sita voi hyvin veratta kriittiseen vanhempaan joka kritisoi lasta. Kyseessä ei talloin ole niinkään obsessiivinen ajattelu, vaan juuri (itse)kritiikki jossa kuuluu vanhemman kritisoiva ääni: et ole koskaan tyytyväinen itseesi – muuta kuin ehdollisesti, eli silloin, kun täytät joitakin ’vaatimuksia’.

      Menetelmä tallaisesta ongelmasta eroon pääsemiseksi on hiukan erilainen kuin obsessiivisesta ajattelusta, missä strategia on se, ajatuksesta ei vain enää yksinkertaisesti välitetä. Itsetunnon palauttamiseksi yleensä tarvitaan lähestymistapaa, missä opitaan hyväksymään oma itse, vaiennetaan se kriittinen ääni. Talloin sisäinen lapsi alkaa hyväksyä itsensä, koska se tuntuu sopivalta ja turvalliselta, eikä enää ole syytä kuunnella kritiikkiä.

      Moni potilaani – joilla on ollut ongelmia itsetunnon kanssa- on kokenut tallaisen jatkuvan itsekritiikin, ja terapiassa olemme tosiaan toisinaan käyttäneet sellaista menetelmää, että opetamme sille pelokkaalle/masentuneelle ’lapselle’ uuden tavan reagoida – ja ajatella itsestään. ’Lapselle’ opetetaan vähitellen ’aikuisen’ tapa reagoida. Tämä työ vaatii yleensä hiukan enemmän aikaa kuin vaikkapa obsessioista eroon pääsy, mutta ei sekaan yleensä vaadi muutamaa kuukautta enempää terapiaa (CBT) – jos potilas on motivoitunut, ja tekee kotitehtävänsä.

      Otahan rennosti,
      Ari

  • Karkki

    Reply Reply September 22, 2015

    En tiedä olenko ymmärtänyt oikein mutta eikö ihmisellä ole tavallaan itsessään sisäinen lapsi, vastuullinen hyvä aikuinen ja tämä haitallinen vanhempi joka “kiusaa” tätä sisäistä lasta joka sitten ahdistuu tällaisista “olet huono” “et pärjää” ja “et pysty mihinkään” ajatuksista. Mutta jos tämä lannistava osapuoli on hyvin voimakas niin sisäisellä lapsella ei ole tavallaan kunnon vanhempaa joka rakastaa ja suojelee lasta. Silloin ihmiselle tulee lapsen keinot selviytyä elämässä. Jos tuntee olevansa vaarassa yleensä aikuinen tekee kaikkensa ratkaistakseen sen hetkisen ongelman, mutta jos on lapsen keinot ihminen murehtii ja vatvoo eikä tee mitään vaikka olisi “aikuinen”. Onko tämä syy etten MILLÄÄN pääse ajatuksten samanlaisesta kierteestä, se että mulla olisi lapsen keino selviytä asioista? Ja että se lakkaisi vasta sitten kun vahvistaa tätä kannustavaa sisäistä puolta itsessään (vastuullista aikuista)? Okei.. ehkä tämä meni vähän teoreettiseksi 😮

  • Jenni

    Reply Reply September 26, 2015

    Moikka Ari!

    Mulla on ihan hirveitä pakkoajatuksia, jotka ovat lähinnä paranoidisia. Luin joskus skitsofreniasta ja nyt itselläni on tälläisiä hulluja ajatuksia. Pelkään todella sekoavani. 🙁

  • Jenni

    Reply Reply September 28, 2015

    Moi Ari!

    Kiitos vastauksestasi. Olen keskustellut psykiatrin kanssa, mutta terapiaa en ole aloittanut. Olen lukenut blogisi kirjoitukset läpi ja saanut niistä hetkellistä helpotusta, mutta silti mieleeni hiipii ajatus siitä, josko omalla kohdallani kyse onkin oikeasti hulluudesta. Omat ajatukseni ahdistavat suunnattomasti. Voiko stressiin tai paniikkiin liittyä ns. “normaalillakin” ihmisellä vainoharhaisia ajatuksia vai onko kyse aina hulluudesta tai psykoottisuudesta? Pelkään oikeasti tulevani hulluksi tai olevani jo sellainen. Läheiseni sanovat, että olen vain herkkä, mutta ajattelen senkin niin että he eivät halua vain myöntää asiaa minulle. Silloin, kun en ole ahdistunut niin ymmärrän ajatusteni naurettavuuden, mutta paniikissa ollessani vainoharhaiset ajatukseni tuntuvat hyvin todellisilta.

  • Anita

    Reply Reply October 9, 2015

    Moi!

    Minulla on illuminatiin liittyviä pakkoajatuksia. Olen lukenut heidän suunnitelmistaan ja mm. ihmisten siruttamisesta ja nyt olen kauhuissani.
    Onko tälläisten asioiden pohtiminen hullua tai olenko joku skitso?

    • Ari

      Reply Reply October 9, 2015

      Moi Anita,

      Heti kärkeen kysyn sinulta, mieluummin kuin totean itse:
      Koetko tuollaisten asioiden pohtimisen – ja suunnitelmien lukemisen ym. hyödylliseksi? Millainen olo tulee, kun luet lilluminatiin liittyviä juttuja, keskustelupalstoja jne?…Jos olo joka seuraa on ahdistunut, niin onko se siis hyödyllistä? Olisiko viisainta jättää tuollainen lukeminen?

      Se, miten paljon uskot noihin ihmisten siruttamisiin ja muihin kauhujuttuihin – ja miten paljon se vaikuttaa elämääsi on mahdoton sanoa noin pienen informaation perusteella. Jos pelkäät oikeasti sairastavasi psyykkistä sairautta, niin kannattaa ottaa psykiatrian lääkäriin – tai psykoterapeuttiin yhteys – ja suorittaa kunnollinen arviointi. Sitä ei voi tehdä blogissa. Arviointi ei yleensä kauheita maksa, vaikka sen tilaisi yksityiseltä.

      Mutta tosiaan ensiapuna: mieti, että kannattaako noita juttuja kelata.

      Ota rennosti

      Ari

  • Anita

    Reply Reply October 9, 2015

    Kuulin aiheesta joskus vuosia sitten ystävältäni. Sen jälkeen olen ajatellut asiaa satunnaisesti ja myönnän olleeni siinä suhteessa typerä. Normaalisti tälläiset asiat eivät pyöri mielessäni.

    Lähinnä pohdin voiko ihmisen, joka uskoo tuollaisiin asioihin tai lähinnä pelkää niitä, luokitella hulluksi? Mietin myös voiko pakko-oireiseen häiriöön liittyä tuollaiset pakkoajatukset?

    Olen käynyt psykiatrilla, joka on todennut pakko-oireisen häiriön, mutta silti mietin olenko hullu.

    • Ari

      Reply Reply October 12, 2015

      No ei kukaan alan ammattilainen – psykiatri, kliininen psykologi tai psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja…- luokittelisi ketaan hulluksi. Jos joku uskoo johonkin mihin suurin osa ei usko, se ei tee hanesta edes sairasta tai ‘mielenterveysongelmaista’. Jos taas itse kokee, etta uskomukset ovat haitallisia niin silloin voi kyseessa olla ongelma. Tai jos uskomukset ovat selvasti todellisuuden ulkopuolella (psykoottisia)…mutta tassa on erotettava uskomukset ja se, miten todellisuus koetaan. Jos uskot, etta kaverisi on robotti ja alat pelata hanta, se uskomus on todellisuuden ulkopuolelle – se ei ole totta. Jos taas uskot Jumalaan, niin kuka sen voi oikeasti todistaa, etta olet vaarassa…sen enempaa kuin voidaan todistaa paivastaistakaan. Jos pelkaat, etta jokin nakymaton jarjesto vainoaa sinua, niin voi kai melkoisella todennakoisyydella luottaa siihen, etta uskomuksesi on vaara, ja sita pitaa ylla omat kayttaytymisesi…mutta se ei yleensa tarkoita psykoosia, sita, etta et enaa pysty erottamaan todellisuutta ja uskomuksia ja alat elaa tuossa epatodesa maailmassasi. Jos pelkosi alkaa rajoittaa elamaasi – ja vaikuttaa siihen, mita uskallat tehda, kun pelkaat tuollaisia ‘hulluja’ ajatksia, niin kannattaa tosiaan keskustella tama niemenomainen pelko alan ammattilaisen kanssa.

      Pakko-oireiseen hairioon liittyy monenlaisia ja eri yksiloilla taysin erilaisia ‘pakkoja’ tai obsessioita. Osa naista obsessioista koetaan ajatuksina – obsessiivisina, toistuvina…jos koet obsessiota ja siten koet ahdistusta niista, niin kylla, tuollaisetkin ajatukset ja uskomukset – ja niihin liittyvat turvakayttaytymiset pitavat pakko-oireista hairiota ylla. Yksi niista turvakayttaytymisista on se, etta haet jatkuvasti varmistelua…

      Ari

  • Anita

    Reply Reply October 16, 2015

    Hei Ari,

    Mietin vain vielä sitä, että jos pelkää olevansa hullu niin voiko sillä pelolla saada sellaisia pakkoajatuksia aikaan millaisia asioita “hullut” ajattelevat? Voiko ahdistus aiheuttaa epärealistisia ajatuksia?

    Kiitos vastauksestasi ja mukavaa viikonloppua 🙂

    • Ari

      Reply Reply October 18, 2015

      Terve Anita,

      Juuri se pelko aiheuttaa ahdistusta. Ahdistunut mieli vuorostaan monitoroi kaikkea mikä liittyy pelkoon. Jos siis pelkäät olevasi hullu, niin huomaat herkästi kaiken sellaisen mikä vahvistaa pelkoasi. Silla tavalla ahdistunut mieli ikään kuin luo uusia huolen aiheita – ja alat tarkkailla niitä epärealistisiakin ajatuksia – pelkäät, että ehkä ne ovat totta. Yleensä tällaisessa on kuitenkin kyseessä ahdistuksesta johtuva yliherkkyys, eikä psykoottinen sairaus ’hulluus’. Tällaisesta kierteestä on mahdollista päästä pois, mutta se vaatii usein ammattilaisen avun koska pelko ja siihen reagoiminen on tullut sitkeäksi.
      Mukavaa vkl sinullekin.

  • Päivi

    Reply Reply November 2, 2015

    Hei Ari,

    Kyselisin,että kun olet muuttanut Suomeen takaisin,onko sinulta mahdollista varata yksityistä terapia-aikaa?Asun pääkaupunkiseudulla,mutta voisin hyvin tulla junalla joku kerta Tampereella käymään.Olen vaikeiden elämäntilanteiden takia käynyt useamman vuoden juttelemassa psykosynteettisellä terapeutilla,joka on aivan ihana ja olen tuon terapian aikana paljon paremmin alkanut ymmärtää omia käyttäytymismallejani ja olen alkanut hyväksymään itseni.

    Silti edelleen minua vaivaa paniikin pelko ja tosi pelottavia ja sairaita seksuaalisia eräänlaisia pakkoajatuksia on alkanut tulla mieleeni. Tiedän,että johtuvat paljon stressaavasta elämäntilanteestani ja tiedän, että en ikinä voisi toimia pahojen ajatusteni mukaan ja ymmärrän,että pelko pitää niitä yllä,mutta jotenkin en saa noita epämääräisiä pelkoja katkaistua.Olen yrittänyt sitä tekniikkaa,että annan ajatusten vain tulla,mutta ajatukseni ovat niin karmeita,että tuntuu,voiko normaali ihminen ajatella noin kauheita asioita ja olenko tulossa hulluksi.Elän päällisin puolin hyvin tavallista ja onnellistakin elämää ja minulla on kiva työpaikka ja ystävien ja läheisten ihmisten verkosto.Tuntuu silti siltä,että jos en enää niin kovasti pelkäisi,voisin olla vapaa ja alkaa toteuttamaan haaveitani.Miten siis pääsen lopullisesti järjen vastaisista peloista eroon?Kiitos jo etukäteen vastauksesta ja mukavaa viikkoa.☺

    • Ari

      Reply Reply November 3, 2015

      Hei Päivi,

      Kiiots viestistä,seuraavassa lyhyesti vastauksena kysymyksiisi:

      on hyvin tavallista, että pakkoajatuksista kärsivä ei yksin pysty niitä ajatuksiin liittyviä pelkojaan kunnolla haastamaan, kyseenalaistamaan ja lopettamaan. Siksi ahdistus jatkuu ja usein paheneekin siitä huolimatta, että oikeasti tietää, että ne ajatukset eivät merkitse mitään pahaa – ja koettaa jossain määrin olla niistä välittämättäkin.

      Obsessioista – siis niiden pelosta – eroon pääseminen vaatii usein kokeneen terapeutin avun. Kokematon terapeutti voi jopa pahentaa tilannetta – ja siksi mm. työpaikassani Britanniassa (NHS)jokainen potilas joka kärsi obsessiivivista ajatuksista tai kompulsioista ohjattiin suoraan “high intensity” terpapeutille, jollainen itsekin olin. Tästä ei pidä pelästyä, ja ajatella, että obsessiot ovat jotenkin erityisen hankalia hoitaa. OCD:n tai pakkoajatusten hoitanminen ei ole erityisen hankalaa, mutta sitä vain hoidetaan eri tavalla kuin joitakin muita ahdistusongelmia – koska emme halua ruokkia sitä tunnetta mikä potilaalla aina on: että ne ajatukset olisivat jotenkin merkityksellisiä.

      Annan kyllä tosiaan yksilöterapiaa sekä Suomessa, että Britanniassa ja mm. Yhdysvalloissa – useimmiten Skypen välityksellä, mutta myös suorin tapaamisin (nyt vain Suomessa: Tampereella ja hiukan pääkaupunkiseudulla) – ja jonkin verran chattia käyttäen. Voimme järjestää tapaamiset Tampereelle jos se tuntuu sopivalta sinulle. Skypetapaamisten lisäksi tapaankin joitakuita ihan paikan päällä, varsinkin kun teemme yhdessä potilaan kanssa tiettyjä rohkeutta vaativia harjoituksia. Ideanahan on voittaa turha pelko – ja ahdistus ja siten alkaa elää elämäänsä. Aiavan niinkuin itsekin sanoit: “jos en enää niin kovasti pelkäisi,voisin olla vapaa ja alkaa toteuttamaan haaveitani”. Tämä on lähtökohta terapialle ja asetamme siihen perustuvat selkeät tavoitteet sinulle.

      Käyhän sivulla “Varaa Terapiaa” http://paniikkihairio.fi/ota-yhteytta/ ja ota yhteys kontaktiboksin kautta, niin voimme keskustella mahdollisesta terapiasta.

      Mukavaa viikkoa sinullekin,

      Ari

  • Päivi

    Reply Reply November 3, 2015

    Hei Ari

    Kiitos paljon vastauksestasi.Lähetin juuri viestiä sinulle kontaktiboksiin.☺

    Yst.terv.Päivi

  • marke

    Reply Reply November 12, 2015

    Hei,jos kyseessä on sekoamisen pelko,miten voin harjoitusten avulla käytännössä tämän pelon kohdata?

    Alanko raivoamaan,kirkumaan,heittelemään tavaroita,hakkaan päätä seinään? tuskin ainakaan viimeistä näistä?

    Miten siis voin kokea tämän pelon?miten saan itseni ja kehoni tilaan joka muistuttaa sekoamista?!

    Ihan oikeesti,ei leikisti!!

    • Ari

      Reply Reply November 12, 2015

      Hei Marke,

      Kysymyksesi on sen verran mielenkiintoinen, että taidan kirjoittaa siihen liittyen ihan artikkelin. Aivan lyhyesti kuitenkin sinulle vastatakseni:

      Pelon kokeminen ei tarkoita, että sinun pitäisi koettaa seota ja kirkua ym. – vaan painvastoin: että huomaat, että et sekoa – pelostasi huolimatta. (tosin varsinaisessa terapiassa käytän joskus strategioita jotka näyttävät tältä)

      Kyse on siitä, mitä pelkäät – ja mitä toisaalta haluat. Sinä taidat pelata sekoamista.

      Jos joku välttelee junalla matkustamista koska pelkää sekoavansa junassa, niin ei hän junaa pelkää, eikä edes junamatkaa sinansa. Hän haluaisi matkustaa junalla, mutta ei uskalla. Meidan on selvitettävä se, mitä hän pelkää siinä junalla matkustamisessa – ja sitten laadittava sopiva altitusharjoitus. Jos joku pelkää sekoavansa sillalla – ja hyppäävänsä alas, niin ei hän halua hypätä sillalta. Hän haluaa oppia, että sillalla voi kulkea, eikä silti sekoa…emme me altista häntä siten, että pistämme hänet hyppäämään sillalta…vaan niin, että hän voi mennä sillalle – eikä hyppää.

      Ja jos joku pelkää sekoavansa, ja hakkaavansa päätä seinään ja kirkuvansa, niin ei hän halua kirkua ja hakata päätä – hän pelkää sen tapahtuvan. Me altistamme hänet tilanteille – ja ajatuksille, missä hän kohtaa tuon pelon…ja huomaa, että ei sekoa, ei ala kirkua.

      Altistuksessa on kyse siitä, että tunnistetaan se, mitä oikeasti haluat – ja mikä sinua estää sitä saavuttamasta…ethän sinä halua seota!

      Tässä nimenomaisessa artikkelissa on kyse sellaisista peloista jotka liittyvät obsessiivisiin ’pakkoajatuksiin’. Moni pelkää omia ajatuksiaan. Jotkut heistä kehittävät itselleen erilaisia pakkotoimia ja rituaaleja millä pelkoa lievitetään. Altistus tässä tapauksessa tarkoittaa, että ne rituaalit lopetetaan ja opitaan, että niitä ei tarvita, eikä pelätty asia silti tapahdu.

      Joillakin taas on pää-asiassa obsessiota, eikä mukana selkeitä rituaaleja – silloin altistaminen on hiukan vaativampaa. Tuolloin pelko koskee sitä, että tulee niitä obsessiota, tai pakkoajatuksia päähän. Obsessio voi olla vaikka: ”kuristan puolisoni”; ”puukotan lapseni”…Tulkinta sitten on: “apua, olen sekoamassa kun saan moisen ajatuksen”.

      On valtava ero ajatuksilla (obsessiolla) ja sinun tulkinnoillasi siitä mitä ne merkitsevät. Kognitiivisessa terapiassa opitaan altistamalla (ja lopettamalla refleksinomaien reagointi ja tulkinta), että pelko ei toteudu…ja siten obsessiot vähenevät.

      Obsessioiden hoito on hankalaa yksin, siksi korostin artikkelissa, että siinä tarvitaan usein kokeneen kognitiivisen terapeutin apua – useimmat sekoittavat obsessiot ja tulkintansa niistä jolloin juuri sinunkin kysymyksesi kaltaiset epäselvyydet vaivaavat. Talloin saattaa olla, että pahennat pelkojasi jos koetat hoitaa obsessiota yksin. Obsessiota ei myöskään kannata hoitaa sellaisen terapeutin kanssa jolla ei ole kokemusta obsessioiden hoitamisesta, ei edes kokemattoman kognitiivisen terapeutin kanssa.

      Jos hoidat paniikin pelkoa kurssimateriaalin avulla, niin voit edeta pitkalle -paniikin hoitamisessa, mutta et obsession hoitamisessa. Saatat silti haluat kokeilla myos terapiaa jos kyseessa on obsessioiden pelko.

      Voit halutessasi ottaa yhteytta keskustettalksesi terapiasta:

      Terapiaa

      • marke

        Reply Reply November 12, 2015

        Aivan mahtavaa,mä olen siis normaali ihminen jolla on vain valtavasti erilaisia pelkoja sekä obsessioita ja niistä voi parantua.Sinä olet taivaanlahja!!!

        pelkään: pimeää,lentämistä,esiintymistä, autolla ajamista,kontrollinmenettämistä,korkeita paikkoja,ahtaita paikkoja,elokuvateatteria,itseäni ja sekoamista…en siis olekaan toivoton tapaus!!!

  • mietiskellen

    Reply Reply November 13, 2015

    Hei, olen nyt jonkin aikaa kärsinyt pakkoajatuksista, jotka kohdistuvat pääasiassa lapseni vahingoittamiseen. Todella kurjia ajatuksia, mutta nähdäkseni suhteellisen lieviä ja paljon pystyn onneksi omalla ajattelullani niitä hillitsemään ja niihin suhtautumaan. Toki pelottaa, mitä jos tästä vielä pahenevat. Ne ovat ikään kuin “kauhufilmi” mun päässäni, lähinnä sen tyyppisiä että “mitä jos joskus tekisin jotain mun rakkaalle lapselleni” ja sitten näen niitä tapoja millä häntä voisi vahingoittaa. En ole koskaan aiemmin moisista ajatuksista kärsinyt ja haluaisinkin kysyä, miksi ja mistä syistä tällainen ongelma yhtäkkiä on ilmestynyt? Elämäntilanteessani ei ole ollut viime aikoina mitään mullistavaa, millä pystyisin ahdistuksen ja nämä ajatukset selittämään. Elämässäni on ollut aiemmin todella kuormittavia vaiheita, mutta silloin en ole tällaista kärsinyt. Ajatukset itsessään ovat toki häiritseviä, mutta yhtä paljon mietityttää miksi nämä nyt tulivat riesakseni.

    Lisäksi haluan kiittää kovasti panoksestasi tämän blogin ylläpitämiseen, olen saanut paljon apua ja näkökulmaa näiden ajatusten kanssa “taisteluun”.

    • Ari

      Reply Reply November 17, 2015

      Hei vaan,

      Se, etta nuo obsessiot ovat alkaneet vaivat ilman näkyvää laukaisevaa tekijää ei ole mitenkään epätavallista. Usein obsessiot, kuten pakkoajatukset lapsen vahingoittamisesta alkavat ilman sen kummempaa havaittavaa triggeria. Ehkä vain huomasit yhden kerran tai muutaman kerran tuollaisen ajatuksen – sehan voi saada alkunsa jostain mistä tahansa ulkoisesta, kuten filmistä minkä on nähnyt, jutusta minkä lukenut jne. Sitten huomattuasi ajattelevasi tallaista ahdistuit ja koetit ravistaa ajatuksen pois jolloin heti annoit mielellesi signaalin: ”tämä on vaarallinen, pitää tarkkailla jatkossa kaikkea tallaista varmuuden vuoksi”- jolloin itse asiassa laukaisit noidankehän.

      Usein nämä obsessioiden pelot kyllä pahenevat jos elämässä on tapahtunut mitä tahansa muutosta: muutto, työssä muutos, lapsen kehitysvaiheessa muutos, stressin tasossa…muta kuten todettu, niin tuollainen sisäinen muutos – kun alat tulkita omia ajatuksiasi vaarallisiksi- aivan on riittävä laukaisemaan pelon noidankehän.

      Jos pystyt, niin anna niiden ajatusten olla. Ja tulla. Ja mennä.
      Jos et pysty suhtautuaan niihin siten, saatat tarvita apua terapeutilta. Mutta koeta jonkin aikaa miltä tuntuu kun et taistele niitä ajatuksia vastaan.

      Ari

  • Hanna

    Reply Reply November 23, 2015

    Moikka Ari!

    Satuin sivuillesi muutama päivä sitten. Voi luoja mikä helpotuksen tunne tuli tästä postauksesta. Helpotuin niin, että itkin ja huusin miehelle, että mä en muuten ehkä sekoakkaan!

    Tässä tulikin muutamia asioita esiin, mitkä ovat kuin mun kirjoituksia. Esim. Yksi kirjoitti, että pelkää satuttavansa lasta. Niin minäkin pelkään. Toinen oli semmoinen, että miten voin voittaa pelkäämisen pelon.
    Ja kun ostin tuon kurssin, niin siellä tuo Markin tarina, automatkoista, kun kertoi, että pelkää sekoavansa ja ajaa jotain päin. Sitäkin mulla on.

    Oon siis monimuotoisesti pelokas ja pakkoajatuksinen. Pelkään kaikkea; hämähäkkejä, lintuja, punkkeja, ampiaisia,perhosia, siis kaikkea muurahaista isompaa. Pelkään sitä, että sekoan, joudun hullujen huoneelle, tapan jonkun, satutan itseäni, meen psykoosiin, saan skitsofrenian. Nyt kun suunnitelmissa on raskautuminen, niin pelkään sitä, että jos joudun ottaa jonkun paniikkilääkkeen raskausaikana ni tapan sillä syntymättömän lapseni, tai vammautan hänet.

    Ajattelen kokoajan ja ihan liikaa ja saan niistä hirveän pelon aikaiseksi. jopa monta kertaa tunnissa.

    Tällä hetkellä pakko-oireinani on suunsisäiset jutun. Tarkkailen kokoajan miten pidän kieltäni suussa ja onko se nyt niin miten se oli ennenkin. Puren hampaita yhteen. Etuhampaat tuntuvat oudoilta ja räpellän niitä.
    Onkohan tuo nyt oikeasti ihan tervettä?? OOnko mä jo seonnut?
    Ja sitten taas itken…
    Nykyään itken jatkuvasti, koska olen kyllästynyt tähän ajattelun ja pelkäämisen määrään.

    Pelkään myös kaikkia kemiallisia aineita. Oon varma et kaikista aineista mitä käsittelen, ilman että niitä pääsee limakalvoille tai iholle, oon saanu jonkun kuolemaan johtavan sairauden.

    Mulla on siis järkyttävän vaikea ahdistuneisuus. Järkyttävä pelossa eläminen ja kokoajan kaiken pahan ajatteleminen.

    Onko tää nyt oikeasti vielä hoidettavissa vai onko peli menetetty?

    Välillä on hetkiä että voin ihan hyvin. Välillä tulee aas hetkiä että voin ihan perskutin huonosti. EN jaksais enää tätä. Mä haluisin niin nauttia täysin rinnoin elämästä. Mut en osaa. Pelkään koko elämää. Pelkään kuolemaa.

    Itken, panikoin, pelkään, ajattelen, puren hampaani rikki jne.

    Onkohan kukaan muu yhtä sekaisin ku minä…

    • Ari

      Reply Reply November 23, 2015

      Moi Hanna,

      Tervetuloa vain sivustolle! Hienoa, että löysit tänne ja olet jo huomannut, että pakkoajatukset eivät merkitse sitä, että sekoat.
      Se, että ymmärrät tämän jo paremmin helpottaa jonkin verran, mutta ei tietenkään vie mennessään koko pelkoa ja ahdistusta. Pakko-oireiselle häiriölle – jos nyt sellaisesta kärsit – tyypillistä on se, että saat hetken helpotuksen…kunnes se pirullinen epäilyn natkutus palaa taas: ”entä jos sittenkin sekoan…”

      Lisaksi näyttää silta, että kärsit monen asian pelosta ja huolestuneisuudesta – ja varmaankin olet aika lailla uupunut ja totaalisen kyllästynyt koko ahdistuneisuuteesi…

      Sinun olisi hyödyllistä selvittää itsellesi, että mikä piirre tuossa ongelmassa on se, mistä haluat ennen kaikkea eroon…kuulostaa silta, että se voisi olla tuo obsessiivinen ajattelu, itsen tarkkailu…Kun se on selvillä, on helpompi alkaa työstää sitä ongelmaa—ja usein ne muutkin pelot alkavat samalla helpottaa. Suosittelen kovasti, että kokeilet miten voit kognitiivisen psykoterapian avulla nujertaa sen obsesiivisen noidankehän joka nyt pitää sinua otteessaan.

      Huomasin tässä samalla kun aloin kirjoittaa tätä vastausta, että olet tainnut ottaakin minuun yhteyttä myös suoraan tuon kontaktiboksin kautta. Vastaan sinulle sieltä suoraan, saat vastaukseni tanaan sähköpostiisi…

      Ota rennosti,
      Ari

  • Emotional Boi

    Reply Reply December 17, 2015

    No terve Ari!

    Löysin kesän alussa blogisi, suunnilleen samoihin aikoihin kuin ongelmani alkoi. Ongelma aika samanlainen kuin depersonalisaatio- kirjoituksen “suosittu poika” nimimerkillä. Olen 18-vuotias poika, koko elämäni pelannut jääkiekkoa ja jalkapalloa, perhe- ja kotiolot täydelliset, ensi syksyn abi, elämästään nauttiva, positiivinen persoona sekä monta ystävää omaava miehenalku. Viime juhannuksen aikoihin kohtalokas yöreissu kaverille. Kuovioissa mukana tämä suosiotaan kovasti kasvattanut kasvi. Kannabiksesta ennen tätä kyseistä juhannusta oli kokemuksia, määriltään todella vähäisiä. Ystävä jonka luokse menin oli tätä tottunut suuriakin määriä polttelemaan ja päätti että minunkin vuoro olisi viedä homma seuraavalle tasolle. Minä suostun, koska tuotetta oli paljon ja ilmaiseksi, enkä epäillyt että tästä koituisi harmia viitaten edellisiin kertoihin. Siinä illan mittaa alku tuntuu Ok -> lopulta saan tunteen että homma ei ole Ok:D Saan elämäni ensimmäistä kertaa paniikkikohtauksen, (kuolemanpelko, sydämmen syke, ajatukset yms.) lopulta saan nukahdettua sohvalle. Herään aamulla ja pieni pelko edelleen eilisestä. Siitä seuraava viikko oireilee kohonneena pulssina (kehon tutkiminen, pelko että tehnyt jotain korjaamatonta terveydelle). Sykkeeseen keskittyminen katoaa about 2vk jälkeen ja taas kaikki Ok. Ok-fiilis kestää pari viikkoa kunnes herään eräänä aamuna olon tuntuen epätodelliselta ja todella kummalliselta. Tätä jatkuu melkein kuukauden ajan ja Paniikkikohtauksen uusiutuminen todella lähellä, mutta kiitos blogisi Sain huokaista helpotuksesta kun kyse oli depersonalisaatiosta. Mutta eikä siinä vielä kaikki, tämän depersonalisuus oireilun ohella sain rinnalle pakko-ajatuksen psyykkisestä sairaudesta jonka kanssa joutuisin elämään loppuelämäni. Psykoosista siis tuli minulle uusi päivittäinen pelon aihe. Mutta jälleen kerran blogisi pelastaa ja tämä psykoosin pelko alkoi vähitellen häipyä. Tässä kohtaa pääsen itse asiaan kerrottuani maailman tylsimmän bäkstoorin 😀 Kun psykoosipelko sai mennä menojaan sain tilalle HOCD:n kai tunnetun pakkoajatuksen eli pelon että minusta on tullut homoseksuaali. Esim. Aloin saamaan ahdistuksen tunnetta kun aiheesta puhutaan, tv:ssä esiintyi homona tunnettu henkilö jne. Tein tänään huomion että musiikkimakuni oli vaihtunut 80-luvun räppisoundeista enemmän hempeisiin rakkauslauluihin, sekä tullut muutenkin emotionaalinen vaihe elämässä. (Elämän merkitys, uskonto jne.:D) Ja kun flaksi ei ole käynyt koko talven aikana yöelämässä ja tytyt aiheuttaa epävarmuutta entistä enemmän saa se vahvistamaan pakko-ajatustani. Olen asian kanssa tällä hetkellä kädetön. En vain tiedä mikä minua vaivaa tai mitä tämän koko soppa on ollut. Kaikki tämän on vaikuttanut ainakin keskittymiseeni ja pelkään sen haittaavan kirjoitusten arvosanoja. Olen käynyt muutaman kerran kouluni psykologilla ja unohdin mainita että ensimmäisten oireideni aikaan kävin terveystalolla tutkituttamassa itseni verikokeissa ja depressiohoitajalla (kaikki oli Ok). En tunne kärsiväni masennuksesta, mutta sopivin välein huomaan kokevani sille ominaisia piirteitä. Puolessa vuodessa on ehtinyt tapahtua jo niin paljon että se sai minut piru vieköön kirjoittamaan euroopan pisimmän blogikommentin 😀 syvimmät pahoitteluni romaanistani, mutta jos milläät voit antaa vinkkejä minulle miten toimisin asian suhteen olisin tuhannesti velkaa! En tiedä onko minun tapaukseni jo tässä kohtaa akuutissa hädässä, vaiko ok-moodissa sillä voin suurimmaksi osaksi mitä mainioin, mutta usein mieleen hiipii että eikö tämä lopu koskaan ja romahtaisin lopullisesti!

    Vastaustasi positiivisin mielin odottava,
    Emotionaalinen poika

    • Ari

      Reply Reply December 17, 2015

      No terve emotional boi, emotionaalinen poika,

      Kiitos vaan bakstoorista joka ei ollut ollenkaan tylsa!

      Huomaathan, että ensimmäisen paniikkikokemuksesi jälkeen olet muuttunut. Olet alkanut TARKKAILLA itiäsi. Olet alkanut keskittyä itseesi ja muutoksiin kehossasi ja mielessäsi jotka muutokset tulkitset herkästi oireeksi jostain pahasta ja ei toivotusta.
      Ensin tarkkailit merkkejä jota viittaavat pysyvään vaurioon kannabisseikkailusi jälkeen. Sitten tarkkailit itsensä paniikin oireita. Sitten oireita psykoosista. Ja viimeisin: merkkejä siiita, että olisit homo. Tarkkailet myös flaksiasi ja suorittamisesi määrää jne.

      Noita kaikkia yhdistää paitsi pelko, myös se miten reagoit kun pelkäät. Käytät strategioita kontrolloidaksesi itseäsi, ajatuksiasi, tuntemuksiasi.
      Näissä kaikissa on obsessiivisen ajattelun ja kompulsiivisen käyttäytymisen piirteitä: Obsessiiviset ajatukset, pelot tunkevat päähäsi. Sitten kompulsiivisesti (pakonmaisesti) koetat niista paasta eroon ja kontrolloida niitä. Haet varmistelua. HOCD:n niin kuin kaiken OCD ytimessä on juuri tämä. Koetat kontrolloida niitä (homous)ajatuksia ja impulsseja.

      Jos haluat lopettaa HOCD kierteen, niin vinkki on: lopeta kontrollointi. Lopeta tarkkailu. Lopeta myös valttelykayttytyminen –jota olen varma, myös käytät, vaikka et siita mainitsekaan.

      Ala tee niille homousobsessiolle mitään. Hyvaksy ne. Jos pystyt jättämään ne omaan arvoonsa ja keskittymään oikeaan elämääsi, ne jättävät sinut rauhaan. Tämä on paras strategia. Saatat ehkä tarvita tähän apua. Kokenut kognitiivinen ja kayttytymisterapeutti pystyy auttamaan tarvittaessa.

      Ota rennosti

      Ari

  • Krista

    Reply Reply January 6, 2016

    Hei ja Kiitos Ari innostavista teksteistä!

    Oon 25 v. ja kärsinyt peloista, ahdistuksesta ja pakkoajatuksista noin seitsemän vuotta. Aloitin Sertralin käytön ja odottelen Kelan päätöstä aloittaa terapia. Mietin onko lääkitys hyvä juttu? Oon skeptinen ja tiedostan, että parantumisen avain on jo itsessään, ajatusmalleissa muuttaa omaa suhtautumistaan – ei niinkään pillereissä. Oon nyt kuitenkin syönyt lääkettä n. kuukauden. Tietoisesti koitan harjoittaa lämmintä, hyväksyvää läsnäoloa.. antaa pakkoajatusten, jotka liittyvät mm. kuolemaan ja taikauskoon, olla. Koen tarvitsevani apua terapeutilta, joka pystyy suoraviivaisesti selkeyttämään ajatuksia eikä piehtaroimaan menneissä tarinoissa uudestaan ja uudestaan.

    Oon hyvin masentunut, koska en ole pystynyt toteuttamaan itseäni ahdistuksen ja alituisen itseni tarkkailemisen vuoksi. Haluan taas löytää tieni valoon ja iloon, joka sisälläni on aina ollutkin.

    Kiitos jo etukäteen!
    Ystävällisesti
    Krista

    • Ari

      Reply Reply January 6, 2016

      Hei Krista. Kiitos postista.

      Ensiksi lääkkeistä:

      pakkoajatuksiin liittyvässä ahdistuksessa on SSRI lääkkeistä (esim. Setralin) tutkitusti ollut apua. SSRI lääkkeitä on kuitenkin monia ja aina ei ensimmäisellä kerralla löydy oikea. Lisaksi kaikki eivät toki saa haluttua hyötyä lääkkeistä. Mutta monet saavat – ja kannattaa ehdottomasti antaa lääkkeille mahdollisuus.

      Hyväksyvää läsnäolo on monelle auttanut ja on ehdottomasti parempi kuin se, että murehtisit asiaa jatkuvasti ja koettaisit päästä pakkoajatuksista vakisin eroon.

      Tehokkaimmaksi hoidoksi ahdistaviin pakkoajatuksiin on tutkimuksissa osoittautunut kognitiivinen terapia joko yksin tai yhdessä (SSRI) lääkityksen kanssa.

      Kognitiivisessa terapiassa toden teolla:

      1. selkeytät itsellesi omat arvosi ja tavoitteesi elämässäsi – ja laadit ohjelman miten ne käytännössä saavutetaan
      2. lopetat taistelun pakkoajatuksia vastaan
      3. tunnistat ongelmaa ylläpitävät käyttäytymisesi: ehkä salatut/sisäiset pakkotoimesi tai selvät välttämis-käyttäytymiset, varmistelut, itsen tarkkailun ym.
      4. lopetat sitten nuo kohdan 3 asiat – järjestelmällisesti.
      5. saat uutta näkökulmaa ajatuksiisi ja ennen kaikkea tulkintoihisi (siihen miten tulkitset oireesi).

      Tässä vain muutama asia mitä kognitiivisessa terapiassa tehdään. Kognitiivinen terapia kääntää normaalit strategiat päälaelleen: vaarallisiksi koettuja pakkomielteitä ei enää vastusteta ja turvallisiksi koettuja käyttäytymisiä lopetetaan. Strategia voi tuntua pelottavalta – mutta se toimii.

      Jos aloitat terapian, niin pida huoli, etta terapeuttisi on kokenut OCD:n hoidossa ja ehdottomasti laatii sinulle – kanssasi- tehtavia missa jarjestelmallisesti puretaan pakkotoimia samalla kun lopetetaan pakkoajatusten kanssa taistelu. (Tyon ytimessa on ns ERP hoito: Exposure and Response Prevention)

      Itse teen tätä työtä jatkuvasti. Mutta en ole Kelan tukema terapeutti (koska olen Britanniassa koulutettu ja kokemukseni hankkinut)

      Jos haluat, niin ota yhteyttä kontaktiboksin kautta sivulla:

      http://paniikkihairio.fi/ota-yhteytta/

      Terkuin

      Ari

  • Maiju

    Reply Reply January 6, 2016

    Hei! Itse olen kärsinyt lapsesta asti, ehkä noin 15-vuotiaasta jonkinlaisista pakkoajatuksista. Ne ovat vaihdelleet kausittain ja välillä vähentyneet ja voimistuneet. Olen elänyt niiden kanssa monia vuosia, koska ne eivät ole kuitenkaan liiaksi häirinneet arkipäivääni tai sosiaalista elämää. Jotenkin niistä on jo tullut osa minua ja siedän niitä. Välillä kuitenkin ahdistun niistä paljonkin, mutta sitten taas helpottaa. Olen onneksi onnellisesti parisuhteessa ollut noin viisi vuotta ja uskallan miehelleni jonkin verran puhua tästä, mutta hävettäähän ajatukset sen verran, että en yksityiskohtia ala kertomaan. Mietin vain sitä, että onko psykoterapia ihan pakollista, jos pystyn elämään näiden ajatuksien kanssa? Voiko ajatukset loppua ilman terapiaa ja lääkkeitä kun vanhenee vai voivatko ne muuttua täysin? Tuntuu, että omistan kaksi minää, koska toisella puolella on järki ja toisella ei. Se on hassua kun näin ajattelee, mutta onhan tämä välillä aika huolestuttavaa. Yksinäisyys oikeastaan pelottaa, koska ajatukset voimistuvat silloin. Sen takia mieluummin olenkin muiden ihmisten kanssa. Olenkin hyvin sosiaalinen persoona. Ystävällisin terveisin Maiju

    • Ari

      Reply Reply January 7, 2016

      Hei Maiju, kiitos viestistä.

      Vastaan heti kysymykseesi, että onko psykoterapia pakollista.
      Vastaus: ei ole.

      Sina karsit obsessiivisista ajatuksista, eli ’pakkoajatuksista’. Tämä on osa tietynlaista yliherkkyyttä omia ajatuksia kohtaan ja joka toisinaan johtaa ahdistuneisuushäiriöön mitä kutsutaan nimellä ’pakko oireinen häiriö’ tai OCD (Obsessive Compulsive Disorder).

      Kirjoituksesi perusteella: Sina et todennäköisesti karsi OCDsta, mutta silti ’pakkoajatukset’ vaivaavat sinua aika ajoin.

      Et tarvitse välttämättä terapiaa koskaan elämässäsi, koska olet kyennyt panemaan nuo ajatukset omaan paikkaansa, eivätkä ne hallitse elämääsi.

      Toisaalta, vastatakseni kysymykseesi, että voivatko ajatukset loppua ilman terapiaa jne..: todennäköisesti eivät. ..Mutta: eivät ne todennäköisesti lopu terapiallakaan. Ajatukset kyllä varmaankin muuttuvat, mikä on tyypillistä OCDlle…mutta ne eivät lopu.

      Asian ydin on tämä: terapiassa et (ainakaan alkuun) pääse eroon pakkoajatuksista, mutta et enää piittaa niistä. Et siis edes koeta päästä ajatuksista, mutta muutat sen, miten suhtaudut niihin.

      Toivottavasti vastasin kysymyksiisi.

      Ota rennosti,

      Ari

  • Tyttö

    Reply Reply January 7, 2016

    Moikka, kiitos tuhannesti helpotusta ja tietoa tuoneesta blogistasi. Olen 20-vuotias nainen ja olen lapsesta asti järjestellyt kaukosäätimet tiettyyn järjestykseen ja hyppelehtinyt portaat tietyllä tavalla, jotta mitään pahaa ei tapahtuisi tai kukaan ei kuolisi. 13-vuotiaana minulle tuli jonkun tv-ohjelman katsomisen seurauksena hirveä pelkokohtaus siitä, että mitä jos olen/minusta tulee lesbo. Se ajatus säikäytti minut silloin ja on ollut minulla mielessä enemmän ja vähemmän tämän seitsemän vuoden aikana. Olen pakkomielteisesti tarkkaillut tunteitani naisia kohtaan ja itkenyt öitä tämän takia. Koen olevani suvaitsevainen eikä muiden seksuaaliset suuntautumiset aiheuta minulle mitään muita kuin positiivisia tunteita (elleivät ne satu tuomaan mieleeni omia pakkoajatuksiani). Olen yrittänyt hyväksyä ja sanoa itselleni, että saan kuulua mihin seksuaaliseen suuntautumiseen tahansa, mutta sekään ei auta, koska se ei tunnu oikelta. Varmistelen, vakuuttelen ja torjun ajatuksia ja ahdistun lisää. En oikein tiedä itsekään mikä olen ja mistä tulen, kun aika tuntuu menevät tyhjän jauhamiseen. Lisäksi minulle on tullut ajatuksia siitä, että mitä jos minulla olisikin seksuaalisia ajatuksia ystävistäni, äidistäni, isästäni tai tutuista lapsista. Nämä ajatukset saavat minut vihaamaan ja häpeämään itseäni. Ajattelen, ettei kukaan tervejärkinen voi edes ajatella tuollaisia asioita ja miksi ne edes tulevat mieleeni. Ajatukset saattavat luupata päässäni montakin päivää aiheuttaen ahdistusta ja sitten ne vain hellittävät. Välillä kun seksuaaliset ajatukset siirtyvät taka-alalle minulle saattaa tulla sairauksiin, väkivaltaiseen käyttäytymiseen, kuolemaan tai läheisen menettämiseen liittyviä ahdistuksia ja pakkoajatuksia. Joskus minulla voi olla useankin kuukauden tauko kaikista pakkoajatuksista. Olen persoonana ylihuolehtiva ja erityisen herkkä, mutta välillä tuntuu, että olen pelkästään hullu. Minulla on todella hyvät välit perheeseeni, ihania ystäviä, koulupaikka ja asiat muutenkin hyvin ja minua on sanottu iloiseksi ja sydämelliseksi ihmiseksi, silti jauhan näitä ajatuksia. Olen kyllä menossa psykologille, mutta haluaisin sinun mielipiteesi siihen, että miltä tämä kuulostaa? Onko tämä normaalia vai olenko tapauksena ihan outo. Onko minulla mahdollisuuksia selvitä? Kiitos jos saan vastauksen ja pahoittelut tästä romaanista.

    • Ari

      Reply Reply January 9, 2016

      Hei Tyttö,

      Kiitos viestistä.

      Oireesi ovat selkeästi OCD:n eli pakko-oireisen häiriön tyypillisia oireita. Sinulla on sekä pakkomielteitä – tai pakkoajatuksia, että pakkotoimia joilla koetat neutralisoida pelkojasi. Esimerkiksi kun sinulla on pakkoajatus siitä, että olet lesbo, sinä sitten pakonomaisesti tarkkailet tunteitasi naisia kohtaan…Tämä on noidankehä joka pahentaa itseään.

      On mahdotonta sanoa nain vahalla informaatiolla, että kärsitkö niin vaikeasta OCD tyyppisestä ahdistuneisuudesta, että saisit diagnoosin OCD, mutta oireilet kyllä noin.

      Onko normaalia saada tallaisia ajatuksia? Kyllä on. Onko normaalia ahdistua niistä? No, ei. Kyseessä on epänormaalin kova ahdistus normaaleista ajatuksista.

      Toisaalta: sinun oireesi ovat todellakin aivan tavallisia siinä mielessä, että ne ovat tavallista sellaiselle joka karsii OCDsta.

      OCDssa ongelma on se OCD. Et sinä itse, eivätkä ajatuksesi—vaan se miten sinä OCD:n tyyppisen oireilun takia tulkitset ajatuksesi ja reagoit niihin.
      Kognitiivinen psykoterapia auttaa tutkitusti tehokkaimmin pääsemään OCD:n herraksi.

      Jos psykologisi on sitä mieltä, että kannattaa aloittaa terapia, niin kannattaa valita terapeutti huolella. Kannustan valitsemaan sellaisen kokeneen psykoterapeutin joka on

      1. kokenut kognitiivinen ja käyttäytymisterapeutti
      2. kokenut OCD:n hoidossa.
      3. käyttää hoidossa tutkittua ERP menetelmää hoidon ytimessä.

      Huomaathan, että psykologi ei välttämättä ole psykoterapeutti, eikä psykoterapeutti ole välttämättä kognitiivinen. Tämä alue on aika epäselvä varmaan useimmille. Olenkin ajatellut kirjoittaa lyhyen artikkelin aiheesta ja hiukan selventää sitä, mikä on psykologi, psykiatri, psykiatrinen sairaanhoitaja ja psykoterapeutti.

      Ota rennosti: ongelmasi on yleinen, olet yksi n 150 000 suomalaisesta joka jossain vaiheessa elämää karsii tallaisesta (OCD ahdistus). Ongelmasi on myös voitettavissa, siitä ei todellakaan tarvitse kärsiä koko elämänsä ajan.

      Toivottavasti tama ainakin rohkaiasee sinua ja auttaa huomaamaan, etta olet aivan normaali ihminen joka on ahdistunut – ja joka voi lopettaa turhan ahdistuksen.

      Terkuin

      Ari

  • elmeri

    Reply Reply December 4, 2016

    hei ari. oon kokenu ahistavia ajatuksia siitä että sekoan tai että jään yksin. tulee semmosia ajatuksia niinku: entä jos tämä kaikki on unta, entä jos minä en olekkaan minä, entä jos vahingoittaisin itseäni. ja siinä samalla tulee hirveä ahdistus ja alka masentaa eikä haluta tehä mitään, mua oikeesti pelottaa. vastaisitko? 🙁
    ps. en saa noita ajatuksia melkeen mitenkään hallintaan. piti lähteä toissapäivänä psykiatriselle poliklinikalle yöksi ja hassuin juttu oli se että heti kun pääsin polin pihalle niin olo loppui ja helpotti. nyt olen kotipaikkakunnalla ja täällä tämä koko päivä on ollut vähän tuskainen. onko tämä pakkoajatuksen ahistusta vai sekoanko?

    • Maiju

      Reply Reply January 14, 2020

      Hei ! Olen kärsinyt todella todella monista pakko ajatuksista elämäni aikana. Olen 26-vuotias.
      Pahimmat pakkoajatukset ovat hyvin seksuaalisia. Entä jos teen niin ja näin.
      Nyt mielessä on, että onko normaalia korvata seksuaaliset pakkoajatukset toisilla seksuaalisilla ajatuksilla, jotka ovat minulle ns.vähemmän ahdistavia ? Pelkään pettämistä yli kaiken ja pelkään että kiihotun sopimattomasta ajatuksesta.
      Olen onnellisesti parisuhteessa.
      Kiitos etukäteen vastauksesta.

  • Ari

    Reply Reply December 6, 2016

    Hei Elmeri,

    Huomaan vastanneni sinulle jo toisessa ketjussa. Tässä sama vastaus: se, että ahdistut noista ajatuksista tietenkin osoittaa meille, että et oikeasti halua toimia niiden mukaan joten kokemasi vaikuttaa ns. pakkoajatukselta -joka on ahdistusongelma. Samoin se, kun lääkärille päästyäsi koet rauhoittumisen ja oireet katoavat kertoo, että kyseessä ovat ahdistusoireet. Pakkoajatukset ovat sekä syy, että seuraus. Alkuun pakkoajatus aiheuttaa ahdistusta, mutta toisalta lieväkin ahdistus voi saada aikaan sen, että huomaat herkemmin joitakin pelottaviksi koettuja ajatuskia, eli pakkoajatus on siis myös seuraus…tässä pyörii noidankehä jota pitävät yllä ne

    1. tulkintasi (pelkosi) että “mitä jos haluankin” (tehdä pakkoajatukseni mukaan)…ja
    2. turvaa hakevat käyttäytymisesi (kuten se, että menet yöllä lääkäriin – joka antaa hetkellisen helpotuksen, mutta ei poista pelkojasi vaan koet ne uudestaan.

    Mutta: on ymmärrettävä, että en blogissa olevan lyhyen kuvauksen perusteella voi varmasti sanoa mistä on kyse. Totean vain, että pakkoajatuksilta, eli ahdistusoireilulta tuo näyttää -eikä suinkaan ‘sekoamiselta’. Pitäisi kuitenkin tehdä perusteellinen arvio voidakseen varmemmin päättää mistä on kyse.

    Ari

Leave A Response

* Denotes Required Field