Pakkoajatuksia ja tarkistelua – OCD diagnoosi??

160_F_62721598_Sk32ANB0IiY67PQIHKFOUWGXELbPWMxp

OCD, eli pakko-oireinen häiriö diagnoosi?

Pitäisikö sinun pakko-oireesi diagnosoida jotenkin? Ehkä pakko-oireinen häiriö? Minun kantani on, että pääasia on, miten ongelmalliseksi sinä koet pakkoajatuksesi tai pakkotoimesi. Ja kuinka ahdistunut olet niistä ja lopulta: kuinka paljon se kaikki vaikuttaa haittaavasti elämääsi. Itse en ole erityisen kiinnostunut diagnooseista sinänsä. Toki tarkistan diagnoosinkin sopivia hyväksyttyjä kriteerejä käyttäen, mutta kuten sanottu, pääasia on se, miten paljon haittaa jokin ahdistusongelma sinulle tuottaa.

ICD-10, jota Britanniassa käytetään, määrittelee mm. seuraavat kriteerit OCDlle:

1: Potilas kokee ajatuksia, ideoita, kuvia ja impulsseja jotka tunkevat potilaan mieleen toistuvasti ja vastentahtoisesti

2: Ne ovat aina ahdistavia ja potilas koettaa päästä niistä eroon (yleensä huonolla menetyksellä)

3: Ajatukset koetaan ja tunnistetaan omiksi ajatuksiksi – vaikkakin vastentahtoisiksi ja usein iljettäviksi.

4: Potilas suorittaa toistuvia rituaalimaisia tekoja joiden tarkoitus on lievittää ahdistusta, ja estää jokin (joka tapauksessa epätodennäköinen) asia tapahtumasta. Tekojen tarkoitus ei ole tuottaa mielihyvää, eivätkä ne perustu siihen, että todellisuudessa saataisiin suoritettua loppuun jokin hyödyllinen tehtävä.

5: Potilas yleensä tunnistaa tekojen hyödyttömyyden.

6: Pakkoajatusten ja/tai pakkotoimien aiheuttaman ahdistus vaikuttaa merkittävästi potilaan sosiaaliseen tai henkilökohtaiseen kykyyn toimia (usein ajan hukkaamisen takia)

7: Ahdistavat ajatukset, ideat ja toimet eivät ole seuraus muusta psyykkisestä sairaudesta, kuten skitsofreniasta tai mielialahäiriöstä.

Kriteerejä on muitakin, mutta tästäkin näkee, että pelkkä vastentahtoisten ajatusten ajoittainen esiintyminen ei merkitse OCDta. Samoin kuin se, että toimii jossain määrin pakkomielteisesti, vaikka tarkistellen hiukan liikaa helloja, ei pelkästään merkitse OCDta. Jos olet hiukan pakkomielteinen, mutta pärjäät sen kanssa, etkä ole jatkuvasti pakkomielteistäsi ahdistunut, niin eihän se ole silloin ongelma. Senkun jatkat hellojen tarkistamista -kohtuudella, tai hiukan yli. Toisinaan on kyllä hyvä tarkistaa, miten paljon ne tarkistukset vaivaavat muita perheenjäseniä. Jos viivyt vessassa joka aamu tunnin tarkistellen, että hanat ovat puhtaat ja pyyhkeet juuri oikein, ja muut odottavat vuoroaan, niin silloin voi kyseessä olla ongelma, vaikka et sitä ole itse ongelmana ehkä pitänytkään. Tosin tuolloin ongelma ei välttämättä ole varsinainen OCD, vaan mahdollisesti obsessiivinen persoonallisuus(häiriö), joka voi häiritä muita, vaikka ei sinua, mutta siitä aiheesta en nyt sotke tähän juttuun enempää.

Toisaalta se, että menestyy elämässä ei merkitse, että ei voisi kärsiä OCDsta. Päivastoin: moni oma OCD potilaani on ollut hyvinkin menestynyt. Joskus OCD tyyppinen tarkkuus on jopa voinut auttaa menestyksessä, voihan ylenmääräinen tarkistelu joissakin asioissa ja ammateissa olla välillä etukin. (Yleensä enemmän kyllä haitta). Olenkin huomannut, että usein OCDsta kärsivät hakeutuvat ammatteihin missä vaaditaan tarkkuutta, varmuutta huolellista yksityiskohtien huomaamista ja järjestelyä ym. Rakettimoottorin älykäs suunnittelija voisi kärsiä OCDsta. Soisinkin, että autoni turvalaitteiden suunnittelija ja tekijä olisivat hiukan pakkomielteisiä turvallisuusasioissa. Itselläni on ollut potilaina OCDsta kärsiviä mm seuraavilta aloilta: kemisti, IT ohjelmien luoja ja tarkistaja (diplomi insinööri), sähkö-automaatio asentaja, lääkäri…Kaikissa noissa hommissa on hyötyä kyvystä ja halukkuudesta yksityiskohtien huomaamiseen.

Mutta toki siis: OCD on vakava ja elämää haittaava ongelma, enkä soisi OCDta kenellekään.

Jos kärsit sitkeästä pakko-oireilusta, pakkoajatuksista tai muista pakko-oireista ja ne aiheuttavat vakavaa haittaa sinulle, niin vieraile:

www.ocd-clinic.com

 

2 Comments

  • Heidi

    Reply Reply September 7, 2017

    Hei Ari!
    Minulla on ollut nyt 2 vuotta ahdistuneisuutta ja masennusta pakko-ajatuksieni vuoksi. Kaikki alkoi kun olin pari vuotta sitten ripsienpidennys huollossa jolloin sain paniikkikohtauksen kesken hoidon. Jouduin keskeyttämään jonka jälkeen lähdin kotiin vähän kummeksuen ja hämilläni, mutta en ajatellut sen jälkeen enempää. Seuraava asia minulle tapahtui saman vuoden jouluna tehdessäni salaattia ja kun leikkasin tomaatteja päähäni tuli ajatus että “vahingoita koiraasi tuolla veitsellä” laskin kauhukseni veitsen alas ja sain kauhean paniikkikohtauksen joka kesti melkein tunnin. Sitä lähtien olen pelännyt satuttavani koiraani tai perhettäni mutta ne ajatukset ovat olleet harvemmassa nykypäivänä kun käyn terapiassa ja minulla on lääkkeet. Luulin saaneeni asiat hallintaan kunnes yksi päivä kuin salama kirkkaalta taivaalta päähäni tuli ajatus että minun täytyy huutaa tai sanoa ihmisille olevani lesbo (vaikka olen hetero) ja sain paniikkikohtauksen tästä ajatuksesta. Sen jälkeen melkein kahden vuoden ajan tuo ajatus on pyörinyt päässäni ja se on saanut minut masentumaan ja olemaan aivan pohjalla, olen yrittänyt ajatella että mitä jos olenkin mutta se saa minut entistä masentuneemmaksi kun tajuan että olen hetero ja tuo on vaan ajatus josta en pääse eroon. Elämän normaalit tilanteet kuten elokuvissa käyminen, täydessä autossa istuminen kavereiden kanssa tai kavereiden kanssa oleminen, kaupassa käynti, bussissa/junassa kulkeminen tai ihan mikä vaan sosiaalinen tilanne jossa on ihmisiä niin tuo ajatus saa minut valtaansa että huuda tai sano näille ihmisille että “olen lesbo” vaikka en sitä ole. Käyn terapiassa kerran viikossa ja syön lääkkeitä näihin pakko ajatuksiin mutta tuntuu ettei ne etene mihinkään suuntaan. Välillä on hyviä kausia ja välillä olen aivan pohjalla. Ennen tätä sairautta harrastin joka päivä liikuntaa ja urheilua mutta nyt en ole saanut voimia aloittaa enää kuntosalia tai muutakaan ja se saa minut entistä masentuneemmaksi. En ole homo kammoinen enkä muutenkaan että ajatukseni johtuisi jotenkin siitä, olen vaan niin uupunut ja väsynyt tähän tilanteeseen että tuntuu välillä niin toivottomalta kaikki. Pahimpana aikana join joka viikonloppu ja joskus viikollakin jotta saisin ahdistavat ajatukseni pois edes hetkeksi ja se auttoikin ja huomasin että alkoholilla saan itselleni edes hetkeksi hyvän olon mutta seuraavana päivänä olo oli sitten vielä kurjempi joten lopetin runsaan juomisen. On ollut myös ajatuksia että minun täytyy kertoa kaikkien kavereideni salaisuudet muille tai alkaa haukkumaan muita tai alkaa suutelemaan jotai keskellä katua tai kauppajonoa tai ihan mitä vaan yhtä typerää. Tiedän että ne ovat vain ajatuksia mutta ne ahdistavat järjettömästi enkä voi sille mitään. Toivon vaan että jonain päivänä voisin olla se sama itsevarma itseni mitä pari vuotta sitten olin.

  • Heidi

    Reply Reply September 7, 2017

    Lisään vielä että pahimpana aikana olen miettinyt myös itsemurhaa mutta kuitenkaan en ikinä ole sitä yrittänyt enkä aio yrittää. Asun pienellä paikkakunnalla josta muutin ennen sairautta isommalle paikkakunnalle ja luulen että se stressi töiden löytymisestä ja yksin asumisesta kaukana perheestä laukaisi tämän sairauden. Olen 25-vuotias ja haluaisin alkaa toteuttamaan haaveitani ja lähteä ehkä muualle paikkakunnalle opiskelemaan ja aloittamaan ihan uuden elämän mutta tämän sairauden takia kaikki tuntuu niin mahdottomalta ja pelkään jääväni loppuelämäkseni asumaan tänne pienelle kotipaikkakunnalle ja etten ole saanut elämälläni mitään aikaan, sekin ahdistaa.

Leave A Response

* Denotes Required Field