Miksi ajattelet kielteisesti osa 3

 

Pelko ja ahdistus ovat osa elämää. Tämä ei le mikään mullistava viisaus, mutta se silti tuntuu olevan melkoinen salaisuus. Kaikki koettavat lopettaa ahdistuksensa ja olla pelkämättä. He taistelevat kuin hullut ollakseen pelkäämättä ja kun he kuitenkin pelkäävät tai ahdistuvat, niin se kaikki ’heikkous’ piilotetaan (kauhusta vapisten). Kuulostaako ristiriitaiselta? Se on sitä.

Kuinkahan monta kertaa olen kirjoittanut ja muuten jankuttanut samaa potilailleni ja lukijoilleni ja kaikille jotka jaksavat teeskennellä kuuntelevansa. Ahdistus ei ole sinun vihollisesi, eikä edes pelko. Pelon pelko on se mikä panee sinut välttelemään asioita joita haluaisit tehdä.

Myönnettäköön, että jos pelkäät julkista puhumista, kuvittelet mielessäsi kuinka vapiset lavalla, et saa sanaa suustasi, ainakaan yhtään järjellistä, sotket vielä housusi ja että sinut lopulta joudutaan viemään ambulanssilla sairaalaan pyörryttyäsi kesken esityksesi, niin tuolloin esiintymisen pelko on itsessään ongelma. Se on ensisijainen pelkosi, mutta tuolloinkin sekundaarinen pelko itse pelosta on keskeisenä mielessäsi. Olen tätä käsitelly muissa jutuissani, enkä nyt paneudu siihen sen enempää. Jos sinua aihe kiinnostaa, niin tsekkaa aiemepia kirjoituksiani.

Joka tapauksessa pointtini on tämä: kielteinen ajattelu ja ahdistus ovat normaali tila ja sen tilan tarkoitus on pitää sinut turvassa – ja auttaa suoriutumaan. Tarkoitus ei siis ole paralysoida sinua ja saattaa sairaalaan!

Miten sitten lopettaa se aiheeton pelko joka paralysoi?

Temppuja on muutama. Paradoksaalisessa kurssisani jossa käsitellään erityistä lamauttavaa pelkoa, paniikkihäiriötä, neuvotaan askel kerrallaan miten tekemällä juuri se, mitä pelkäät, huomaat paradoksaalisesti, että pelko hellittää.

Tämä juuri on yksi perustemppuja. Kun huomaat pelkääväsi jotain, niin tee se. Simples!

Yksi sanonta tulee mieleen, se menee jotenkin näin: ’laivat ovat satamassa turvassa, mutta niitä ei rakennettu satamaa varten.’ Tai jotain tuollaista.

Kun siis haluat jotakin, mutta pelko estää sinua, niin juuri silloin on aika tehdä se. Pitänee nyt varmuudeksi, siltä varalta, että joku poliitikon älyllä varustettu lukee tätä, mainita vielä: kyseessä on siis todellakin jokin sellainen asia mitä haluaisit tehdä, ja joka on vaaraton itsellesi ja muille, mutta josta oma pelkosi rajoittaa sinua, eikä sen asian todellinen vaarallisuus. No niin, toivottavasti tuo riittää turvaamaan selustani…

Pelon pelko saa aikaan sen, että reagoimme tavalla joka rajoittaa elämää ja siten lisää ja ylläpitää pelkoa.

Kun siis seuraavan kerran esiinnyt julkisesti, niin avaa suusi ja sano mitä suustasi tulee. Koe epävarmuus. Voi olla, että sanot jotain älytöntä tai asiaa kuulumatonta. Voi olla, että sinulle nauretaan…tai ei naureta jos koetat olla hauska…mutta tee se silti. Koe pahin mitä voi tapahtua. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä pelkosi osoittautuvat suuremmiksi, pahemmiksi ja vakavammiksi kuin se todellinen uhka. Siinä yhdessä tapauksessa, missä pelkosi toteutuu…silloinkin huomaat, että seuraamukset eivät ole niin pahoja kuin pelkäsit.

Joka tapauksessa se, miten sitten reagoit pelkoosi on se mikä ratkaisee oletko onnellinen vai onneton.

On tilanteita missä oma testaamisesi ei riitä, vaan tarvitaan vaikka terapeutin apua. Mutta turhasta pelosta joka rajoittaa elämää pääsee eroon.

 

25 Comments

  • Santtu

    Reply Reply September 28, 2014

    Minulla taitaa olla todellinen tulikoe edessä. Lähden reissuun lokakuun alussa ja välillä aina tulee se tunne, että mitä jos saan paniikkikohtauksen taas, mutta Sinun kurssisi ansiosta olen kuitenkin aika pitkälle mielestäni päässyt työstämään tätä paniikkihäiriötäni. Joten eipä muuta kuin tulta päin! Kyllä kai se viikko menee vaikka päällään joten kai se menee sitten siinäkin tapauksessa jos alan taas panikoida.. 🙂 Se on sitten eri asia, onko se kovin rentouttavaa, mitä sen tietysti olisi tarkoitus olla. 😉
    Mielessäni tolkutan aina kun alkaa tuntua pahalta, että anna tuntua. Saa nähdä kuinka pitkälle sillä pötkii.

    • Ari

      Reply Reply September 28, 2014

      Hei Santtu,

      hieno kuulla, että olet pystynyt työstämään paniikkihäiriötäsi kurssin avulla.

      Sinulla on aivan oikea asenne: sinne vain!

      Onko kyseessä lomareissu, vai velvollisuus?

      Joka tapauksessa on loistava asia, että osaat ajatella noin. Muistuta itsellesi: Mikä on pahinta mitä voi tapahtua jos alat panikoida?

      Pistä vastaus vaikka tähän ja lähetä blogiin! Eli siis todellakin: mikä on pahinta mitä voi tapahtua jos panikoit reissussa?

      Ideoita siitä mitä ehkä voisit vastata:

      saan sydänkohtauksen
      kuolen
      sekoan
      nolaan itseni (kerro miten)
      tärisen kuin haavanlehti
      jne ja jne

      Kun sitten olet miettinyt mikä on pahinta mitä voi tapahtua, niin mieti itseksesi: miten se näkyy, kuka huomaa ja miten he reagoivat…
      eli esimerkiksi:

      ‘vapisen ja änkytän, ja kaikki huomaavat kuinka jännitän, He sitten kerääntyvät ympärilleni ja alkavat osoittaa sormella ja nauraa ja heitellä pikkukivillä. Joku soittaa paikalle järjestyksenvalvojan joka raahaa minut vapisevana rauniona ulos…’

      …Totta puhuen et varmaankaan usko tuollaiseen…

      Entä voisiko pahinta mitä tapahtuu olla yksinkertaisesti se, että olet ahdistunut ja panikoit jonkin aikaa ja koet noita oireita?

      Muisetele sitten mitä olet kurssista oppinut:
      Ovatko paniikin oireet vaarallisia?

      Ja vielä:

      Tuo lopussa mainitsemasi paradoksaalinen menetelmä, että kutsut sitä paniikkia toimii. Mutta sinun pitä oikein haluta sitä paniikkia! Älä vain puolisydämisesti kutsu sitä, vaan päätä todellakin näyttää jollekulle, vaikka kavereille, miten sinä oikein panikoit! Voit ylättyä! Paradoksaalinen intentio on tehokas.

      Tsemppiä!

      Ari

  • Santtu

    Reply Reply September 29, 2014

    Kyseessä on lomareissu.
    Olen tässä päivän mietiskellyt, mikä voisi olla pahinta mitä tapahtuu jos panikoin.. Tosi hankalan tuntuinen kysymys! Ehkä pahinta olisi se, että koko loma menisi vähän pilalle yhden kohtauksen takia.. (niinhän kävi edellisellä lomamatkalla) Jännitän niitä ruokailutilanteita julkisilla paikoilla.. Minun on tarkkaan tiedettävä, missä ravintolan vessa sijaitsee, ja mikä on lähin reitti ulos.. Mieluiten syön ulkoilmassa vaikka sekin on hankalaa julkisilla paikoilla. Ihmeellisesti toimii ihmisen aivot kun kuitenkin rakastan hyvää ruokaa! Miksi siis pitää pelätä? Typerää.
    Jos saan siellä paniikkikohtauksen niin tietysti matkakumppanini sen huomaavat, eikä se sinällään muuten haittaa, mutta en haluaisi tietenkään olla ilonpilaaja tai haitata toisten loman viettoa mitenkään. Mutta se onni tässä nyt on, että he kaikki tietävät minun sairastavan paniikkihäiriötä joten jos kohtauksen saan, se ei ole heille yllätys ja uskon heidän ymmärtävän. Mutta kun niin toivoisin, että voisin vain rentoutua ja lomailla sanan varsinaisessa merkityksessä!!
    Yritän sitten vain muistaa nämä Sinun ohjeesi, etteivät oireet ole vaarallisia ja kohtauskaan ei voi loputtomiin kestää. Läppärin otan mukaan, että saan lueskellä blogiasi tarvittaessa! 😉

  • henkka

    Reply Reply October 2, 2014

    Terve,
    Itsehoitokurssi oli/on loistava! Toimi mulle ainakin erittäin hyvin. Paniikkikohtaukset alkoivat noin puolivuotta sitten, jonka jälkeen sain niitä viikottain ja ajattelin asiaa kokoajan.Nyt kun tajusin että syytä pelkoon ei ole, ongelma on poistunut! En ole ajatellut asiaa enään juuri ollenkaan. Kohtaukset ja hermoilu ovat poistuneet ja olo on tosi hyvä. Voin taas tehdä kaikkea niinkuin ennenkin. Kävin myös lääkärissä tutkimuksissa ja mitään ei löytynyt (verikokeet, sydänfilmi jne.) Enään ei ole siis mahdollista ajatella “mitä jos”. Ongelmani oli siis nimenomaan se pelon pelko. Kiitos paljon 🙂

    • Ari

      Reply Reply October 2, 2014

      Moro Henkka,

      kiitos vaan kiitoksista, mukava kuulla, että olet pystynyt soveltamaan kurssia. Se pelon pelko usein juuri on paniikkia ylläpitämssä….ensin pelkäät oireita, sitten niitä tilanteita jotka saattavat laukaista oireet…ja pikkuhiljaa, huomaamatta alat pelätä omaa pelkoasi. Paradoksaalinen kurssihan toimii juuri siksi, että se on paradoksaalinen: tilaat sitä mitä pelkäät, ja siten lakkaat pelkäämästä sitä.

      Jatka systemaattisesti pelkosi kyseenalaistamista niin, että siitä tulee tapa. Muista myös, että elämän muutokset ja muut stressitekijät ajoittain aiheuttavat lisää ahdistusta, mutta se on normaalia. Ei siis pidä ruveta pieksämää itseään jos kokee jossain tilanteissa ajoittaista kovaa ahdistusta. Moni kokee petttymystä itseensä kun näin käy, mutta kun muistaa, että ahdistus on osa elämää ja täysin normaalia – ajoittain- niin voi sietää sen ahdistuksen, ja antaa sen mennä ohi sen kummemmin taistelematta.

      Hyvää jatkoa vain,

      Ari

  • Kari

    Reply Reply October 8, 2014

    Moro Ari.

    Kiitos vaan hyvistä neuvoista,jotka olivat tilaamassani kurssissa.
    Olen saanut pahimmat paniikkikohtaukset pois kotona ja jopa autolla ajaessa.
    Vielä vaivaa sellainen epätodellinen olo autolla ajaessa ja jotenkin sellainen
    koko kehon lamaantuminen ja hallinnan menettämisen pelko.
    Taitaa nämäkin olla ahdistusreaktioita?Osaatko Ari sanoa,mistä tuo johtuu
    tuollainen epätodellinen olo?
    Hyviä vinkkejä itsetunnon kohentamiseen?

    • Ari

      Reply Reply October 8, 2014

      Hei Kari, joo kylla siina on selvasti ahdistuksen oireita. Kannattaa vain jatkaa altistamista, eli ajaa vain noista tuntemuksista ja pelosta huolimatta. Pelko pakenee pikkuhiljaa ja samalla vahenevat ne oudot tuntemukset.

      Itsetunnon kohentaminen on aika perusteellisen pitka juttu. Aion kylla pistaa pikkuvinkkeja tahan blogiinkin, mutta yleensa siihen tarvitaan jarjestelmallista tyoskentelya 1. kielteisten uskomusten voittamiseksi, 2. kielteisten tulkintojen kyseenalasitamiseksi 3. vaaristyneen huomion muuttamiseksi (eli sen, etta kiinitat huomiota kielteiseen ja jatat huomaamatta myonteisen) ja lopuksi 4. haitallisten reagointien muuttamiseksi.

      Kkoetan pistaa lahipaivina joitakin alustavia vinkkeja, mutta itse asiassa kirjoitan parhaillaan isompaa teosta aiheesta. Tarkoitus on saada se valmiiksi pian vuodenvaihteen jalkeen.

      Kerrohan: millaisissa asioissa kaipaat boostia itsetunnollesi? Miten se ei ole niin hyva kuin pitaisi, millaisissa tilanteissa ja mita se saa sinut ajattelemaan?

      Ari

  • Kari

    Reply Reply October 8, 2014

    Moi Ari,

    Itsetunnon kohentamista kaipaa vielä sellaisessa asiassa kuin autolla ajamiseen
    kotoa kaukana.
    Eli,aluksi en uskaltanut ajaa autoa ollenkaan,koska pelkäsin,että menetän hallinnan
    ja käännän toista päin.Nyt kuitenkin pystyn jo ajamaan tässä lähialueilla,mutta esim.
    moottoritielle en uskalla vielä mennä,koska pelkään olevani jotenkin ansassa ja enkä
    pääse pois sieltä,kun ahdistuskohtaus tulee.
    Mielessä on varsin hyvin se viimeinen autolla ajo,kun ajo loppui kokonaan.
    Olin ihan paniikissa,kauhusta jäykkänä ja hiki valui ja paita oli ihan märkä.Koko ajan oli
    se kauhea tunne,että käännän toista päin,enkä voi hallita tilannetta,no tuosta on jo aikaa
    ja tässä sitä elossa ollaan,mutta taitaa olla vielä alitajunnassa tuo juttu.
    Tämä juttu varmasti juontaa tarinansa,kun jouduin vakavaan liikenneonnetomuuteen
    05/2011.

    • Ari

      Reply Reply October 8, 2014

      Hei Kari,

      lainaan tässä hiukan omia sanojasi:

      “Koko ajan oli
      se kauhea tunne,että käännän toista päin,enkä voi hallita tilannetta”

      Huomaathan, että vaikka puhut tunteesta tuossa, niin kyseessä on ajatus. Tai niinkuin sanotkin, se oli pelko. Tuollainen pelko on vain ajatus, se on hyvä muistaa. Ajatus on vain ajatus, mutta mitä enemmän annat sille ajatukselle merkitystä, sitä enemmän ahdistut ja koet niitä muitakin oireita…ja siten lisäät pelkoa. Aivan niinkuin paniikkikohtauksessakin. Jos siis ajattelet, että käännät toista päin ja et voi hallita tilannetta, niin tietenkin kauhu lisääntyy, ja siten kaikki pelkoreaktioon liittyvät oireet. Mutta todellisuudessa olet oppinut, että voit hallita tilanteen ja ajatuksesta huolimatta et käännä toista päin.

      Tuo kuvailemasi oireilu ei oikeastaan kuulosta niinkään heikolta itsetunnolta, vaan paremminkin siltä, että itseluottamuksesi on saanut kolauksen. Itsetuntosi, eli arviosi omasta arvostasi voi olla terve…

      Toki pitkään jatkunut paniikkihäiriö ja itseluottamuksen romahtaminen saattavat johtaa huonoon itsetuntoonkin.

      Oletko saanut psykologista apua kolarin jälkeen? Koetko välähdysmäisiä kuvia siitä kolarista? Tuntuuko joskus, että se kolari on taas todellisuutta? Välttelekö jotain, esim. TV ohjelmia missä saattaa näkyä kolari..? No ainakin siis välttelet mottoriteitä.

      Jos koet noita mitä kysyin, niin saatat kärsiä PTSD (Post Traumatic Stress Disorder)nimisestä ongelmasta johon annettava psykoterapeuttinen apu poikkeaa pelkän paniikin hoidosta, mutta on aivan samoin hoidettavissa kognitiivisella käytäytymisterapialla. Tosin todenäköisemmin tarvitset terapeutin apua.

      Terkuin
      Ari

  • Kari

    Reply Reply October 9, 2014

    Moi Ari,

    on helpottavaa kuulla,että ajatus on vaan ajatus,eikä se johda mihinkään
    kauheaan tapahtumaan.Pitäisikö siis vaan Ari tuollaisten ajatusten olla,
    eikä siis välittää niistä ollenkaan?Millä saisi sen ajatuskehän katkaistua
    kun se tulee?

    Jotenkin kun sen vain ymmärtäisi ahdistuskohtauksen ollessa päällä,eikä
    hätääntyisi siitä ollenkaan.Enää ei tule sitä paniikkikohtausta,tulee vaan se
    taistele ja pakene,pitäisi siis päästä äkkiä pois paikalta.Olenkin pystynyt
    jos sanomaan itselleni,että mihinkä minulla kiire?Ei todellakaan mihinkään
    ja olenkin saanut itseni tuolla tavoin rauhoitettua aika hyvin.

    Olen saanut psykologista apua jonkin verran,mutta nyt terapeutti on
    aika kauan pois ennenkin palaa töihin ja terapia sitten jatkuu.
    Mutta odottavan aika on Ari pitkä….

    Kyllä alussa oli kuvailemiasi oireita,en pystynyt katsomaan esim.
    tv-ohjelmaa missä oli kolarista kuvia,saatikka lukemaan lehtiä
    liikenneonnettomuudesta,mutta nämä asiat eivät enää vaivaa
    minua ollenkaan.Tuntee sen kuitenkin mielessä,että toipumista
    on onneksi tapahtunut.

    Kiitos hyvistä neuvoista.
    T.Kari

    • Ari

      Reply Reply October 11, 2014

      Moi Kari,

      tosi hyvä juttu, että et koe noita traumaan (kolari) liittyviä tunteita ja ajatuksia, eli flashbackeja, enää ‘elävänä’, vaan kuulostaa siltä, että olet pystynyt pistämään kolarin sinne minne se kuuluu: historiaan.

      Olet oikeassa, ajatus on vain ajatus, eikä todellakaan merkitse, että haluat tehdä sen mitä ajattelet, tai että se voisi jotenkin tapahtua. Meillä kaikilla on noita ns ‘intrusive’ ajatuksia (en ole juuri nyt varma, mitä se on suomeksi, mutta siis sellaisia ajatuksia jotka tunkevat mieleen tahtomattamme, ja jotka tuntuvat vastentahtoislta.)

      Mutta juuri se, että tuo ajatus on sinulle vastenmielinen, kertoo, että et oikeasti koskaan tee mitään sellaista, vaan se ajatuksen mielettömyys ahdistaa ja pelottaa…

      Älä välitä niistä ajatuksista.

      Mitenkäkö katkaista se ajatusketju?

      Älä koeta katkaista sitä. Anna niiden ajatusten tulla…pikkuhiljaa ne lakkaavat…mutta jos koetat katkaista sen ketjun niin ylläpidät niitä.

      terveisin

      Ari

  • Avuton

    Reply Reply October 15, 2014

    Hei!

    Entä jos kyseessä on vakava elämää suuresti häiritsevä kuolemanpelko? Tämä vaivaa itseäni, enkä pääse siitä eroon.

    T. Avuton

    • Ari

      Reply Reply October 16, 2014

      Hei Avuton,

      vastaan kommenttiisi paremmin viikonloppua, nyt juuri olen nalkissa terapiasessioissani. Voisitko kuitenkin hiukan kertoa enemman tuosta kuolemanpelosta, ja siita, miten se vaikuttaa elamaasi.

      Ari

      • Ari

        Reply Reply October 18, 2014

        Hei avuton,

        tietämättä enempää kuolemanpelostasi ja ennenkaikkea sen vaikutuksesta elämääsi vastaan vain yleistäen.

        Ensiksi on hyvä tietää, että kuolemanpelko on hyvin yleinen, eri tutkimukset osoittavat, että n. 10 % ihmisistä kokee voimakasta kuolemanpelkoa ja ahdistusta kuolemaa koskevista ajatuksista.

        Kuolemahan on asia jota emme voi välttää, mutta voimme välttää sen pelkoa ja rajoittavaa vaikutusta elämään. Miksi tuhlata minuuttiakaan kalliista elämän ajasta, kun kerran kuolema lopettaa sen jossain vaiheessa?

        Ihmiset jotka kärsivät tästä erityisestä ahdistuneisuudesta tekevät samaa mitä muutkin ahdistuessaan: koettavat välttää niitä ajatuksia. He välttävät myös kaikkea mikä voi laukaista sen ajatuksen: TV ohjelmia, uutisia, hautajaisia…

        Kuolemanpelosta pääsee tehokkaimmin samoin kuin muistakin ahdistusongelmista: lopettamalla välttely, kohtaamalla pelkonsa – eli siis kuolemaa koskevat ajatukset.

        Tuo saattaa kulostaa ristiriitaiselta sellaisesta joka kärsii tuosta pelosta, koska paradoksaalisesti vältteley käyttäytyminen itse asiassa lisää niitä ajatuksia, eli uhrista tuntuu, että hän ajattelee sitä koko ajan, eikä siis vältä sitä..! ja nyt minä sanon, että pitäisi lopettaa välttely ja kohdata ne ajatukset.

        Mutta pelon vapaaehtoinen kohtaaminen on eri asia kuin pakkoajatusten kanssa painiskelu.

        Terapiassani suunnittelen potilaan kanssa erilaisia altistusharjoituksia missä tietoisesti – ja paradoksaalisesti- ajatellaan ja koetaan kuolemaan liittyviä tilanteita, jolloin altistus tapahtuu ja pelko alkaa väistyä.

        Kyllä kuolemanpelostakin pääsee, ja on mahdollista oppia hyväksymän tämäkin osa elämää. Kun tuo hyväksyminen tapahtuu, voi alkaa taas nauttia elämästä sen sijaan, että elää joka hetki ahdistuksessa ajatellen sitä, miten elämä joskus loppuu.

        Tämä siis vain yleistäen. kuolemanpelko joskus liitty joihin muihin erityisiin ahdistusongelmiin, erityisesti ns. terveysahdistukseen. Hoito suunnitellaan aina sen mukaan mikä pitää yllä pelkoa.

        Ari

  • Marju

    Reply Reply October 16, 2014

    Moikka,
    mulla on ollut jonkinnäköinen paniikkihäiriö muutaman vuoden ja lähiaikoina se on pahentunut, mutta aivan viimeaikoina hiukan helpottanut.
    Paheneminen oman ajatukseni mukaan johtuu siitä, että lapseni (joitten yksinhuoltaja olen 11 vuotta ollut) ovat tulleet kaksi jo täysi-ikäisiksi ja viimeinenkin lähes. Se, että kaikki langat eivät olekkaan enää yksin minun käsissäni ahdistaa, vaikka toisaalta olen odottanutkin sitä. Pelkoni on kai hallinnan menetyksen pelkoa.Lapseni eivät olekkaan enää pieniä ja enimmäkseen kotona ja tee niinkuin äiti sanoo. Ja myös se etten tietenkään voi enää suojella heitä pahalta maailmalta, arvostelulta ja kilpailulta.
    Paniikki iskee illalla, kun yritän nukahtaa. Juuri nyt valvon siksi. Pitkästä aikaa iski paniikki, jonka mielestäni aika kivasti selvitin. Nousin sängystä ja istuskelin sohvalla. Ajattelen saavani sydänkohtauksen, joten olen kokenut parhaaksi, että keskityn tunteeseen sydämessäni ja sen lyönteihin, jotka järjellä tajuan normaaleiksi. Tunne tulee hiuken aaltoillen,helpottaa, yrittää iskeä uudelleen jne.
    Miten saa illalla ajatukset rauhoittumaan? Nyt,kun olen noin tunnin istuskellut niin olo on ihan normaali. Noin vartti varmaankin meni ja toinen tunnustellessa, että tuntuuko vielä joltain. Nyt, kun kirjoittaa sen tähän, niin se kuulostaakin ihan pöhköltä. Mutta hetki sitten se oli ihan todellista.

    Marju

    • Ari

      Reply Reply October 16, 2014

      Hei Marju, tuo strategiasi, etta keskityt niihin sydanmenlyonteihin on hiukan kaksiterainen miekka. Se voi olla itse asiassa osittain ongelmaa yllapitava menetelma, vaikea sanoa ennen kuin tiedan oireistasi ja ajatuksistasi enemman. Joka tapauksessa voin pistaa hiukan perusteellisemman vastauksen viikonloppuna, juuri nyt olen hullunmyllyssa terapiasessioitteni kanssa.

      Ari

      • Ari

        Reply Reply October 18, 2014

        Moro Marju.

        Oletko kova huolehtimaan ja murehtimaan kaikenlaisia asioita? Jos olet, niin oletko aina ollut?

        Tuo, että koet ahdistusta, kun lapsesi lähtevät maailmalle ja langat eivät ole enää käsissäsi antavat minulle vinkkiä, että murehtisit paljon.

        Jatkuva huolestuneisuus ja murehtiminen aiheuttavat väistämättä ahdistusta ja usein paniikkikohtauksia. Myös masennus seuraa jatkuvaa murehtimista, samoin kuin väsyneisyys.

        Jatkuva eri asioista murehtiminen on hiukan eri juttu kuin jokin muu ahdistusingelma, ja sen hoitaminen on hiukan erilaista. Hoidon ytimessä on epävarmuuden (tulevaisuudesta) sietämisen lisääminen.

        Ajattelin itse asiassa kirjoittaa seuraavan blogiartikkelini tähän liittyen, koska turha murehtiminen on niin yleistä ja liityy niin moneen muuhun ongelmaan, pahentaen niitä. Kuitenkin murehtiminen itsessään on ongelma, vaikkakin harva edes huomaa olevansa murehtija – ennekuin kysyn sitä heiltä.

        Seuraahan blogia, saatan muistuttaa joitakuita myös sähköpostitse…

        Terkuin

        Ari

        • Marju

          Reply Reply October 20, 2014

          Heippa!
          En ole aina ollut kova murehtija, minusta on tullut sellainen juurikin sen myötä, kun lapset on lähteneet/lähdössä. Saavatko työpaikkaa, valmistuvatko koulusta, raha-asiat, yhden lapseni kohdalla terveys-juttuja yms. Ulospäin olen kaikkea muuta kuin murehtija, kannustan tekemään ja kokeilemaan kaikennäköistä, vaikka sitten hiljaisuudessa saatan taas murehtia kuinka kaikki menee. Ja totuus on, että he pärjäävät aivan loistavasti. En pidä tästä piirteestä itsessäni ollenkaan ja onneksi olen pystynyt pitämään sen kurissa, niin etten ole lähtenyt estämään lapsia elämästä. Onko jotain vinkkiä, kuinka tästä voisi lähteä kohti vähemmän murehtivia päiviä?
          Marju

          • Marju

            October 20, 2014

            Huomasin vasta kirjoitettuani, että olitkin jo kirjoittanut murehtimisesta. Olenkin jo aiemmin jaotellut näitä vähän mielessäni ja jos asia on jollain tavalla ratkaistavissa, teen sen kyllä. Ongelmana ovat juuri ne asiat, joita ei ole edes tapahtunut ja suurinta osaa ei tule edes tapahtumaan.
            Marju

          • Ari

            October 22, 2014

            Hei Marju,

            kiitos vain kommenteista.

            Kirjoitin tosiaan murehtimisesta. Keskityin tuossa artikkelissa sellaiseen murehtimiseen joka liittyy ajankohtaiseen, tai ‘todelliseen’ ongelmaan. Minun kliininen kokemukseni on kuitenkin, että juuri ne asiat jotka eivät ole tapahtuneet, mutta jotenkin tulevaisuudessa voivat tulla ongelmaksi ovat ne jotka aiheuttavat eniten huolta ja murhetta – ja eniten ahdistusta.

            Churchill sanoi joskus jotain sellaista että: ‘olen elämäni aikana kokenut monia murheita…joista suurin osa ei koskaan tapahtunut.’

            Me usein murehdimme juuri niitä asioita jotka eivät ole edes todennäköisiä, eivätkä ainakaan mitenkään hallittavissa, koska ovat ptentiaalisessa tulevaisuudessa…miksi..? Koska emme voi tehdä ‘ongelmalle’ mitään muuta oikeasti..siispä murehdimme. Kysymys on: paljonko se murehtiminen auttaa?

            Kirjoitin murehtimisartikkelini ‘osana 1’ juuri siksi, että aoin kirjoittaa lisää sekä todellisten ongemien murehtimisesta, että noista hypoteettisista ongemista – ja niiden murehtimisesta.

            hyvä juttu, että osaat tarttua ongelmaan, ja ratkaista…murhetta aiheuttaa tuo hypeteettinen ongelma. Seuraile blogia, pistän jatkoa varmaan viikonloppuna. Seuraava juttu varmaankin vielä keskittyy enemmän ajankohtaiseen ongelmaan mutta sitten seuraava on tuollaisesta potentiaalisesta ongelmasta…

            Ari

  • henkka

    Reply Reply October 16, 2014

    terve taas!

    18 päivää meni ilman paniikkikohtauksia, kunnes ajelin moottoritiellä pidempää matkaa yksinäni. Kohtaus alkoi äkillisesti, mutta oli kuitenkin ihan siedettävä ja menikin ohi kun ajattelin että “antaa tulla vaan, ei ole hätää”. Sama toistui seuraavana päivänä ja kesti pidempään. Takaisin tulo matkalla puhuin ystäväni kanssa puhelimessa niitä näitä ja matka meni hyvin. Ilmeisesti alitajuisesti jännitän noita pitkiä automatkoja, vaikka tiedänkin että mitään hätää ei ole. Mikä siis neuvoksi? Ajan työkseni joka päivä, enkä käytä mitään suojakeinoja tai jätä ajomatkoja tuon takia tekemättä. Mutta silti kohtaukset tulevat yhä uudelleen pitkää matkaa ajaessani yksin…harmillista koska harrastan autoja ja pidän autoilusta. En todellakaan pelkää sitä.

    • Ari

      Reply Reply October 16, 2014

      Moro Henkka, vastaan sinullekin paremmmin viikonloppua,

      Ari

      • Ari

        Reply Reply October 18, 2014

        Moi Henkka,

        näyttää siltä, että pelkosi on kaksiosainen: primääripelko on jotain joka liittyy vaikkapa juuri ajamiseen. Sekundaarinen pelko itse paniikin saamisesta on kuitenkin kehittynyt varsinaiseksi pelon aiheeksi -vaikka olet rohkeasti kohtaamalla primääripelkosi opinutkin positiivisen läksyn itsestäsi- niin kuin usein käy.

        Eli siis suomeksi sanottuna: mielesi tiedostumaton osa reagoi edelleen pelkoon itse paniikkikohtausken saamisesta. Pelkäät edelleen paniikkia.

        Kikka:

        Ota luotettava ystävä mukaan ja sovi, että näytät hänelle miten saat paniikkikohtauksen kun ajat oikein pitkää matkaa. Tai jos saat sen kohtauksen vain kun ajat yksin, niin aseta kännykkä kuvaamaan sinua ajon aikana, silloin kun alat tuntea, että ahdistus lisääntyy. (aseta tietenkin se etukäteen niin, ettei tarvitse ajon aikana ropeltaa…)

        Kerro sitten täällä, miten kävi. Minulla on oma ennustukseni, mutta paljastan sen vasta sitten…

        Ari

  • henkka

    Reply Reply October 22, 2014

    Hei,

    Kokeilin tuota ajamista tänään kaverin kanssa. Ajoimme 100 kilometriä/suunta. Menomatkalla tuntui että kohtaus tulee, mutta ajattelin sitten oppimiani asiota niin se meni aika nopeasti ohi. Ennen takaisin tulo matkaa kerroin sitten kaverilleni että tarkkailee minua kun paniikki iskee..MUTTA..se ei iskenytkään paluumatkalla. Oliko tämä se trikki? Tavallaan halusin sitä niin se ei tullutkaan?

    • Ari

      Reply Reply October 22, 2014

      Hei Henkka, kiitos viestistä.

      Juuri tämä on se trikki. Hieno homma, että kokeilit sitä rohkeasti! Tieteelliset kokeet ovat osoitaneet saman minkä olen praktiikassani kokenut: paradoksaalinen intentio toimii. Kun haluat jotakin, niin et voi pelätä sitä – ainakaan paljoa. Kun siis ’tilaat’ paniikkikohtauksen tällä tavalla – näyttääksesi kaverille miltä se näyttää kun kunnolla panikoi, niin silloin mielesi tulkitsee sen – ei enää uhkaksi, vaan mahdollisuudeksi – ja silloin mielesi uhkaan reagoiva osa ei enää reagoikaan…

      Temppu tietenkin on se, että sitä pitää oikeasti tilata ja haluta. Tätä en usein kerro ensi alkuun potilailleni, vaan pyydän vain heitä näyttämään minulle, että miten se paniikki oikein tulee ja miltä se näyttää…

      En myöskään käytä tätä ‘trikkiä’ kaikkien kanssa, potilaan pitää olla valmis, en halua traumatisoida ketään joka saattaisi kokea ‘epäonnistumisen’. Sinä hiukan maistoit sitä tekniikkaa ja huomasit, että temppu toimii…

      Jatka samaan tapaan, opeta mielellesi, että paniikki ei aiheuta mitään kauheata.

      Ari

Leave A Response

* Denotes Required Field