Miksi ajattelet kielteisesti? (Osa 2)

Miksi ajattelet kielteisesti? Miksi, kun olet tilaisuudessa missä älyköt keskustelevat kiivasti maailmanpolitiikan tilanteesta ja siitä mikä musiikki hyvää ja niin edelleen, sinä olet tuppisuu? Kyllähän sinullakin on musiikkimaku!! Ehkä sinulla on mielipide myös politiikasta…Silti et uskalla tuoda ajatuksiasi esiin, ja kun olet tuppisuu, niin ajattelet vain sitä, miten et osaa edes rentoutua, et saa sanotuksi mitään ja annat itsestäsi typerän kuvan.

Olet tuppisuu koska pelkäät, ja vihaat iseäsi sen takia. Miksi et vain hyppää joukoon ja kerro mitä mieltä SINÄ olet..?

Tai miksi,  kun puolisosi on myöhässä ajattelet heti, että hän on ajanut kolarin. Aina vain pahin vaihtehto pomppaa mieleen. Pyrkisit ehkä uuteen työhön, mutta ajattelet, että et ole yhtä hyvä kuin muut, et kuitenkaan osaa….

Edellisessä jutussa käsittelin tätä jo aika lailla, joten antaa nyt olla ja koetetaan jo lopultakin vastata kysymyseen ’miksi?’

Miksi ajattelet automaattisesti kielteisesti; miksi pelko on automaattinen asetus mielessäsi?

Selityksiä on monia, ja saat vapaasti valita mihin haluat uskoa.

Ne jotka uskovat että olemme evoluution tulos ja olemme hiljakseen, mutta varmasti, kömpineet alkuliemestä 3 miljardia vuotta sitten (muutaman päivän tarkkuudella) selittävät, että silloin kun olimme vielä apinan asteella, oli tärkeää tunnistaa potentiaalinen uhka joka saattoi olla oman heimon sisällä (siis älykkäämmät ja kyvykkäämmät apinatoverit), tai useimmin vihollinen joka ehkä piiloili minkä tahansa puskan takana, puussa, maan alla, takana tai edessä. Jos puska heilahti, niiin siellä oli ehkä tiikeri? Jos Kumppanisi näytti vihaista naamaa hän ehkä aikoi juuri syödä sinut lounaaksi.

Tätä voisi nimittää ’syö tai tule syödyksi’ elämän asenteeksi. Tuolloin tietenkin oli aivan tarpeellista jo ennakkoon valmistautua ja tulkita kaikki vaaralliseksi, nimenomaan uhkaksi, eikä missään tapauksessa turvalliseksi, varmuuden vuoksi – kunnes toisin todistetaan. Jos et ole valppaana, niin joku tulee ja syö sinut lounaaksi, se on varma, on toki parempi syödä itse.

Huomaa, että tämä pätee myös sosiaaliseen elämään: jos apinatoverit tulkitsevat sinut epäkelvoksi, niin uhkana on ryhmästä tai heimosta karkottaminen ja joudut sitten pärjäämään yksin ilman heimon tukea. Kuolemahan siitä seuraa jonkun pedon saaliina, joten ei ihme, että sosiaalinen pelko on niin juurtunut meihin kaikkiin.

Entä jos et oikein osta tuota evoluutioteoriaa? Jos ajatteletkin, että olemme luojan luomia, miten silloin selitetään se, että haemme automaattisesti kaikkea kielteistä ympäristöstämme ja todisteita sille, että koko maailma on meitä vastaan ja teemme viisaasti kun varustaudumme pahimpaan?  Ei hätää, selitys on aivan sama!

Nimittäin: Oletpa luotu tai kehityksen tulos, on aina järkeenkäypää, että varustaudut mahdolliseen hyökkäykseen. Sinulla on (rippumatta siitä mihin uskot) automaattinen systeemi joka pitää sinut turvassa kun jotakin pahaa on tapahtumaisillaan. Jos joku hiippailee takanasi kun kävelet yöllä kotiin pienessä juhlatunnelmassa, niin huomiosi tervävöityy (jollet siis ole nauttinut liikaakin), sydän alkaa hakata rajummin, kiihdytät askeleita, huomaat vaaran ja lähestyvät askeleet entistä herkemmin, olet valpas ja valmis. Jos auto kaahaa kohti juuri kun olet ylittämässä katua, niin mitä teet? Tietenkin hyppäät kuin peura jalkakäytävälle, et ajattele mitään.

Ajattelu tulee vasta myöhemmin –usein liian myöhään – ja silloin keskimmäinen sormesi nousee ja herjaus ja kiroilu alkavat (usko tai älä: kiroilu ja sormen puiminen ovat enimmäkseen ’älyllinen’ teko joka seuraa tuota varsinaista ’primitiivi- tai ensireaktiota’).

Nuo varsinaiset reaktiomme jotka pitävät meidät turvassa (ei se kiroilu ja herjaus), mutta se, että kiinnitämme huomiota mahdolliseen vaaraan ja sitten pakenemme,  ovat kaikki meihin sisään rakennettuja. Ei siis tosiaankaan merkitse mitään mihin teoriaan päädyt uskomaan, yhteistä on se, että on terveellistä olla negatiivinen!

Vai onko?

Mehän olemme puhuneet itse asiassa reagoinnista. Ja nimenomaan reagoinnista vaaraan – oletettuun, potentiaalisen uhkaan.

Kun siis puska heiluu, kun joku katsoo sinua himoiten ja kuola suusta valuen, kun auto kaahaa kohti…sinä reagoit, mutta – et ajattele! Ainakaan selkeästi. Ajattelet kyllä jälkeenpäin, ja suomit itseäsi (tai herjaat autokuskia).

Reagoit näin koska olet toiminut sen ohjelman mukaan joka tulkitsee tilanteen vaaralliseksi – ja pitää sinut turvassa.

Hankaluus on, että nykyaikaisessa yhteiskunnassa olemme  saaneet liian monta näennäisesti turvallisuuttamme uhkaavaa asiaa tulkittavaksemme.

Emme ehkä jatkuvasti pelkää, että meidät syödään, niinkuin emme itsekään (toivottavasti) himoitse syödä vastaantulijoita tai työtovereita. (Joskus olisi kyllä kätevintä tappaa ja ahmia vaikkapa ikävä pomo, niin ettei jää jälkeäkään…)

Mutta uhkia on. Mitä jos se esitys koulussa menee huonosti? Mitä jos kaverit nauravat? Mitä jos näytän typerältä, tai kuulostan idiootilta? Mitä jos salama iskee päähäni? Uhkia on joka puolella ja mielemme tekee sitä mitä pitääkin: suojelee meitä vaaralta.

Negatiivinen tulkinta pitää meidät turvassa. Ja koska tulkitsemme kielteisesti lähes kaiken vuorovaikutuksen (sana jota inhoan, mutta käytetään nyt tässä kun en parempaakaan keksi) toisten kanssa, niin on varmastikin turvallisinta olla tekemättä mitään. Pysy kotona. Älä vietä sosiaalista elämää. Älä missään tapauksessa  mene ainakaan kouluun/työhön/opiskelemaan/ulkomaille/junaan/bussiin; siellähän saattaa olla ihmisiä, ja ihmiset voivat muodostaa uhkan, he voivat arvostella. Älä koskaan tee mitään mitä pelkäät. Koska salama voi iskeä päähän, niin pysy aina kotona.

Totta puhuen minulla on paljon parempi ehdotus jota voimme kaikki koettaa noudattaa. Jos nimittäin elämme noudattaen ainaista kielteistä tulkintaamme, niin elämä on  –ehkä äärimmäisen turvallista- mutta myös melkoisen ikävää.

Tämän jutun ehkäpä olennaisin anti on sama kuin osassa 1: sinä olet normaali ihminen suomiessasi itseäsi ja pelätessäsi pahinta. Toimit automaattisen ohjauksen mukaan, niin kuin suurin osa meistä. Automaattisi on vain saattanut tulla turhan herkäksi ja se vaatii hiukan säätöä…

Seuraavassa jutussani jonka toivoakseni jaksan väkästää lähipäivinä, palaan aiheeseen ja olkoon se vaikka osa kolme teemaan: miksi ajattelet kielteisesti (– osa 3: tee muutos!)

16 Comments

  • Santtu

    Reply Reply August 15, 2014

    Hei!

    Olipa kuin olisin lottovoiton voittanut kun siskoni suositteli minulle tätä sinun sivustoasi! Eilisestä iltapäivästä asti olen lueskellut sivujasi ja juttujasi ja osittain kirjoitat aivan kuin minun elämästäni. Aloitin jo ilmaisen kirjasi lukemisen, ostan varmasti myös tuon 17 euron kurssin.

    Olen 34-vuotias 5 lapsen äiti. Paniikkihäiriö on ollut osa elämääni nuoruudestani asti, mutta vain vähäisillä oireilla enkä nuorena oikeastaan tajunnut edes sairastavani paniikkihäiriötä. Aikuisiällä olen sen viimein itselleni “myöntänyt” vaikka virallista diagnoosia en ole saanut kun en lääkäriin asian kanssa ole mennyt. (Kaksi veljeäni sairastaa paniikkihäiriötä, toisella on myös lääkitys). Tilanne, missä oli pakko uskoa sairastavani paniikkihäiriötä, sattui ollessani lomalla Tunisiassa. Olimme nähneet taksilla ajellessamme italialaista jäätelöä myyvän paikan ja päättäneet, että menemme käymään siellä joku ilta. Ja yhtenä iltana sitten etsimme paikan käsiimme. “Huonoksi onnekseni” paikka oli tupaten täynnä porukkaa, oli suunnaton näyttö josta porukka katsoi jalkapalloa, selostus oli täysillä, kaikinpuolin kaoottinen paikka. Tunsin heti, etten ehkä nauti jäätelöstä, mutta päätin kuitenkin tilata annoksen. Niin tekivät myös matkatoverini. Istuimme pöydässä odottelemassa annoksiamme kun aloin voida pahoin. En osaa edes kuvailla mitä tunsin, mutta jotain niin pahaa, etten koskaan ennen missään mitään vastaavaa ollut tuntenut! Sain jäätelöannoksen eteeni, ihanan annoksen minkä kotioloissa olisin vetänyt nautinnolla! Mutta en saattanut lusikallistakaan maistaa. Pyysin yhtä matkatoveriani lähtemään kanssani pois paikasta kunhan oman annoksensa oli saanut syötyä. Koko tuon ajan jouduin todella keskittymään pelkästään hengittämiseen, etten olisi oksentanut/pyörtynyt. Aika nopeasti tilanne parani kun poistuimme jäätelöbaarista. Kuitenkin pyysin hotellille lääkäriä käymään ja sainkin rauhoittavia lääkkeitä loppuloman ajaksi, niistä en tosin kokenut paljon apua saavani. Mutta pärjäsin loman loppuun kuitenkin. Sen jälkeen joka yö heräsin tosi pahaan oloon, kävin yökkimässä vessassa ja aamupalaa en missään tapauksessa saattanut syödä hotellilla, en saattanut enää kertaakaan ravintolassa syödä, oikeastaan loppuloma meni tosi vähällä ravinnolla ja kotiin tullessa olinkin vähän jopa laihtunut! En kuitenkaan usko, että tuo yökkiminen olisi johtunut vatsataudista tai turistiripulista, vaan ihan kokonaan paniikkihäiriöstä! Olin onnellinen kun loma loppui ja pääsin kotiin. Muutaman kuukauden tuon matkan jälkeen oli kotimaassakin huonompi tilanne, panikoin tilanteissa joissa en ennen ollut panikoinut. Pikkuhiljaa tilanne on helpottanut ja pari vuotta tuon reissun jälkeen varasimme samalla porukalla matkan jolle olemme lokakuussa lähdössä. En aijo antaa periksi paniikkihäiriölle, siksi tilasin matkan ja siksi kävin mm. työtovereiden kanssa kiinalaisessa syömässä vaikka jännitin aivan älyttömästi ravintolaan menoa ja olin ihan vähällä keksiä tekosyyn, ettei tarvitsisi mennä. Nyt toiveeni on korkealla kun nämä sinun sivusi löysin siskoni avustuksella! (Hän muuten lukee lääkäriksi, 5. vuosi lähtee käyntiin tänä syksynä ja hänen kanssaan olen tästä astiasta paljon keskustellut ja ymmärrystä osakseni saanut, Luojalle kiitos rakkaasta siskostani!)

    Kysymykseni kuuluukin nyt, miten paniikkihäiriö diagnosoidaan? Vaikka omat oireet ovat aika selkeitä mielestäni, mietin silti, onko tämä paniikkihäiriötä? Omat paniikkikohtaukseni liittyvät aina tavalla tai toisella ruokailuun ravintolassa jossa on paljon muitakin ihmisiä. Miksi en panikoi mm. lentoasemilla, lentokoneessa?

    Olen huomannut, että tilannetta helpottaa jos suussani on raikas pastilli tai purukumi, mikäli paniikki meinaa iskeä. Pitäisikö tällaisesta tavasta päästä eroon? Vai onko vain hyvä jos on jokin keino millä tilanne helpottuu?

    Olen nyt ajatellut, että olipa se hyvä että lähdin töihin jo kuusi vuotta sitten (olin kotiäitinä 8 vuotta) sillä luulen, että tässä vaiheessa en enää uskaltaisi paniikkihäiriöni vuoksi lähteä! Koen työni mielekkääksi ja saan työssäni arvostusta.

    Lämpimät kiitokseni Sinulle näistä sivuista!!

    • Ari

      Reply Reply August 15, 2014

      Hei Santtu,

      lampimat kiitokset itsellesi mukavasta ja huomaa: positiivisesta kirjoituksesta. Kirjoitat oikein positiivisesti, vaikka kerrotkin vaikeasta asiasta. Mita tama kertoo sinusta?? Millainen persoona olet? Mieti tuota.

      Koetan vastata lyhyesti tuohon diagnosointikysymykseesi (olen tyokeikalla tapaamassa muutamaa potilasta joiden on vaikea tulla luokseni /paniikin ja agorafobian takia!! – ja siksi kaytossani ei ole diagnostiikkaluokituksia, joten antanet anteeksi jos en kaikkea muista, tai jokin ei ole aivan tasmallinen…):

      Paniikkihairioon kuuluu:

      – toistuvat paniikkikohtaukset, tai niiden pelko, mutta joka ei liity pelkastaan tiettyyn tilanteeseen (huom: syominen)
      – kohtauksiin liittyy ensisijainen pelko siita, mita voi tapahtua: sydankohtaus, pyortyminen, sekoaminen (oksentaminen)…
      – toisijainen pelko: pelko itse paniikkia kohtaan (pelon pelko)
      – oireita: sydan hakkaa; hikoilu; vapina; suun kuivuminen; (tuntuu etta on) vaikea hengittaa; tukehtumisen tunne; rinta kipu, puutumisen tunne; huimaa/pyorrytyksen tunne; pahoinvointi;
      – psykologiset oireet: em pelot: kuoleman pelko, sekoamisen pelko; depersonalisaatio (tuntuu epatodelliselta…, keskittymisvaikeus.

      Paniikkihairio voidaan diagnosoida, vaikka et saisi yhtakaan paniikkikohtausta, jos silti pelkaat paniiikkia, ja tama jotenkin rajoittaa elamaasi.
      Pahimmillaan paniikkihairio johtaa agorafobiaan jolloin voi tulla vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi menna minnekaan kotoaan. Silloin ongelma todella rajoittaa.

      Huomaathan, etta esim. oksentamisen pelosta itsestaan saattaa tulla spesifisempi fobia, johon kaytetaan hiukan erilaista strategiaa kuin paniikkihairion hoitoon, joten tuon ruokailuun liittyvan pelkosi kylla arvioisin aika tarkkaan, jos olisit terapiassani…

      Itsellani on nyt juuri hoidossani muutama joiden ongelma on paassyt nain pahaksi, mutta siita paasee kylla nopeasti eroon.

      Mainio juttu, etta itse lahdit silloin tyoelamaan, on totta, etta ongelmasi voisi olla huomattavasti pahempi muuten.
      Pastillin pureskelu on aivan OK, se on tosin ‘turvakayttaytyminen’ jotka tuomitsen kurssissani ja terapiassani, ja josta voi hankkiutua eroon, jos haluaa. Kuitenkin se on aika pikkujuttu, eika kai oikeastaan paljoa aiheuta rajoituksia elamallesi. (paitsi tietysti jos on tilanne, missa koet paniikin tulevan, eika sinulla olekaan pastilleja tai purkkaa!)

      Jos haluat kokonaan eroon paniikin pelosta, niin silloin on kylla hyva jos ei tarvitse yhtaan mitaan sijaiskayttaytymisia. Kurssissa opit lisaa tuosta.

      Toivottavasti vastasin kysymyksiisi, nyt pitaa rientaa, potilas odottaa.

      Terveisin

      Ari

  • Ari

    Reply Reply August 15, 2014

    Hei Santtu,

    voit tayttaa paniikkipaivakirjoja vaikka et saakaan paniikkikohtauksia. Ongelmasi on niiden pelko.
    1. kirjoita aiemmista kohtauksista niin paljon kuin muistat
    2. kirjoita peloistasi (ne ovat oire)
    3. kirjoita tunteistasi kun tuntuu pahalta
    4. kirjoita niista peloista joita koet ennen kuin panikoit (tama pelko on laukaiseva tekija)
    5. kirjoita niista asioista mita teet jotta olisit OK, jotta parjaisit, jotta et saisi paniikkikohtausta, jotta olo olisi helpmpi (kuten se mintun pureskelu…)

    Jos haluat, niin voin lahettaa sinulle myohemmin erillisen taulukon mihin voit kirjata pelkoja, vaikka ne eivat liittyisi suoraan paniikin pelkoon. Noita pelkoja voi kyseenalaistaa sitten kun ne on ensin selkeasti tunnistanut.

    Kysy rohkeasti jos jokin asia on epaselva,

    Ari

  • Santtu

    Reply Reply August 15, 2014

    Haluaisin mielelläni taulukon! Kaikki mikä asiassa auttaa eteenpäin, otan vastaan tosi mielellään! Kiitos!

  • Lisa

    Reply Reply August 16, 2014

    Kiitos Santtu kirjoituksestasi! Kirjoitin äsken pitkän kommentin, mutta se häipyi taivaan tuuliin :(. No lyhentelen vastaustani. Koen asiat aivan samoin kuin sinä ja olen monesti ihmetellyt, miksi pelkoni kulminoituu ruokailuun. Tapaan ystäviäni mielelläni, mutta jos tapaamme ruokailun yhteydessä tilanne on vaikea. Elämäni pahin paniikkikohtaus on tullutkin, kun tapasin sukulaisiani, joita en ollut tavannut vuosiin. Ruokailusta ei tullut mitään ja sain sen vaivoin hoidetta. Oma lapsuuden perheeni ei ollut kovin uskovainen, mutta muu suku kyllä. Asuimme pienessä kylässä ja koska meillä ei ollut äitiä kaikilla sukulaisilla oli oikeus puuttua asioihimme. Syli oli melko vieras käsite, mutta kaikki moraalinen ojentaminen ja ohjaus tuttuakin tutumpaa.

    Nyt en muista enempää, mitä kaikkea äsken kirjoitin ja toivottavasti saan nyt vastaukseni julkaistua.

    Toivon kuulevani lisää Santtu sinun ajatuksiasi. Kiitos Arille blogista!

  • Lisa

    Reply Reply August 16, 2014

    Nyt muistan vähän lisää, mitä kirjoitin. Olen tyytyväinen työhöni ja saan siitä arvostusta, minulla ei ole siinä ongelmia tai pystyn välttämään ne. Toivoisisin niin, että voisin vapautua peloistani/jännityksistäni. Tämän blogin kautta olen tuntenut onnistuneenijo hiukan!, kiitos!

  • Hemuli

    Reply Reply August 25, 2014

    Hei,
    minun paniikkihäiriöni on tällä hetkellä erittäin epämiellyttävä. Sydämen tiheälyöntisyys on niin voimaskasta, että joudun liikehtimään, pyörimään, pidättämään hengitystä ja olemaan hetken aikaa ihan poissa oleva tilanteessa, jossa se tulee. Se voi tulla missä vaan, milloin vaan, töissä, varsinkin palavereissa, joskus opetustilanteessa, kotona, lenkillä ollessa, kylästellessä, sukulaisten luona jne…sydämen tykytykset tulevat niin voimakkaana, että tuntuu kuin taju hämärtyisi. Paniikkihäiriö minulla on ollut jo pitkään, mutta nyt viime keväänä se ikään kuin räjähti käsiin, oireita tuli monenlaisia ja kiusallisin niistä tuo yllämainittu. Ja oikeastaan ensin paheni rytmihäiriöt ja niistä pelästyneenä paheni paniikkihäiriö ja se taas pahensi rytmihäiriöitä ja nyt noidankehä on selvä. Sydänlääkäri sanoi, että tärkeintä on nyt muistaa, että rytmihäiriöt ovat vaarattomia tullessaan, sydänperäisyys on siis tutkittu.

    • Ari

      Reply Reply September 2, 2014

      Hei vaan Hemuli.

      Pahoitteluni kun hiukan kesti vastata, olin reissussa ja sitten sairaana, enkä oikein jaksanut seurata blogiani.

      kun sanot että: “Ja oikeastaan ensin paheni rytmihäiriöt ja niistä pelästyneenä paheni paniikkihäiriö ja se taas pahensi rytmihäiriöitä ja nyt noidankehä on selvä. Sydänlääkäri sanoi, että tärkeintä on nyt muistaa, että rytmihäiriöt ovat vaarattomia tullessaan, sydänperäisyys on siis tutkittu.

      niin tarkoitatko, että sinulla on rytmihäiriötä joka tulee muulloinkin kuin paniikissa, eli ongelma siis on sydänperäinen ja, vaikka olet cool ja rauhallinen kuin ahven, niin voi tulla rytmihäiriötä jonka huomaat…..(ja sitten tämä rytmihäiriö aiheuttaa paniikkia, joka tietenkin pahentaa sydänoireita?

      Vai onko rytmihäiriösi paniikin oire?

      Joka tapauksessa lääkärisi sanoo, että nuo oireet ovat vaarattomia (niinkuin rytmihäiriöt yleensä). Joten olipa sinulla biologinen syy muuttuvaan rytmiin, tai sitten laukaisijana on ahdistus, niin oire on vaaraton.

      Pelollasi laukaiset primitiivisen reaktion joka aina väistämättä laukaisee sydämen kiihtyneen rytmin joka saattaa tuntua häiriöltä…joka taas lisää pelkoa jne. Joten, niinkuin sanotkin, noidankehä on valmis.

      Noidankehän voit katkaista opimalla suhatutumaan toisella tavalla pelkoon. Voita pelko, niin sydämesi ei tarvitse enää regoida ‘hätätilassa’

      Terkuin

      Ari

  • Karo

    Reply Reply September 1, 2014

    Miten saan ladattua ilmaisen kirjan.. En millään tajua. Sitä ei löydy sähköpostista vaikka koitin jo 4 kertaa eri sähköposti osotteilla. Osaisiko joku auttaa? Kiitos!

    • Ari

      Reply Reply September 2, 2014

      Hei Karo,

      en tiedä mikset ole saanut kirjaa ladattua. Testasin juuri ja systeemi kyllä toimii.

      1. saat sähköpostiviestin missä linkki.
      2. Klikaat linkkiä ja ohjaudut sivulle missä
      3. klikkaat uudelleen ‘confirm subscription’ . Sitten saat sen ladattua.

      Voi olla, että emailisi ei hyväksy sitä ja ohjaa sen spammiin, tai jotain muuta…Lähetän nyt kirjan sinulle suoraan sähöpostiosoitteeseesi. Jos haluat sitten koko kurssin, missä on koko viiden askeleen ohjelma, niin ota yhteyttä…varsinkin jos edelleen koet ongelmia kurssin lataamisessa.

      Terkuin

      Ari

  • Joppe

    Reply Reply September 23, 2014

    Moikka!

    Näin heti aluksi;en ole mikään paras kirjoittaja/tunteeni ilmaisija mutta yritäthän saada selvää.

    Elikkä olen 26vuotias mies ja olen pitkässä parisuhteessa. Ala-sekä ylä-asteella olin hiljainen ja ujohko nuori pojan kloppi jolla oli kuitenkin muutamia hyviä kavereita. Amiksessa olin taas vähän “sosiaalisempi” ja sain sieltä lisää ystäviä.

    Nykyinen ongelmani on “ollut ehkä 2 vuotta) että en mielellään mene yksinään kauppaan,punttisalille tai mihinkään muuhunkaan missä joudun olemaan sosiaalisissa tilanteissa. Kavereitten tai kumppanini kanssa pystyn käymään eri paikoissa sekä harrastamaan. Jopa jos näen naapureita pihalla on vaikea vaihtaa päivän kuulumiset siinä. Olen vakitöissä ja yleensä olen työpäivän jälkeen väsynyt kun olen joutunut skarppaamaan sosiaalisissa tilanteissa.

    Nyt olen miettinyt pääni puhki mikä minua vaivaa ja miten voin auttaa itseäni tästä irti? Aloitan kognitiivisanalyyttisen psykoterapian (lähinnä ahdistuksen takia) ja toivoin sieltä saavani tähän helpotusta.

    Olen miettinyt onko tämä perus sosiaalisten tilanteiden pelkoa? Läheisriippuvuutta (koska pitää ns.tuki olla sosiaalisissa tilanteissa? Vaiko jotain muuta persoonallisuushäiriötä?

    Olen myös itsekseni miettinyt minkä aikaa tyttöystäväni kestää minua kun olen tällainen,vaikka mitä olen hänen kanssa jutellut niin on sanonut hyväksyvänsä minut sellaisena kun olen.

    Kiitos kun vastaat 🙂

    • Ari

      Reply Reply September 23, 2014

      Moro Joppe,

      eipä tuossa kuvaustavassasi mitään heikkoutta näytä olevan, joten ehkä olet turhan itsekriittinen? Selkeätä ja ytimekästä tekstiä.

      Ongelmasi kuulostaa kyllä lyhyen yhteenvetosi perusteella sosiaaliselta ahdistuneisuudelta, jota kai Suomessa kutsutaan Sosiaalisten Tilanteiden Peloksi, silloin kun se on luokiteltava ahdistuneisuushäiriö.

      SAlle on tyypillistä juuri se, että voi kyllä käydä esim. töissä, mutta se on ahdistavaa ja uuvuttavaa. Koska mielessä olevia ‘sosiaalisia pelkoja’ tai kielteistä mielikuvaa itsestä ei kyseenalaisteta, niin huolimatta siitä, että käyt töissä ja seurustelet jonkin verran ihmisten kanssa, et ns. habituoidu. Tämä tarkoittaa sitä, että et kokemuksenkaan kautta pääse eroon siitä ahdistuksen tunteesta, vaikka kuinka sitkeästi ‘kohtaat pelkosi’.

      SA on usien verrattu kovaan ja rajoittavaan ujoutee. Jos ajattelet jatkumoa, missä ujous on toisessa päässä, ja toisessa päässä on super rentous, niin SA olisi siellä ujouspuolella, vielä kauemana kuin normaali ujous, eli se menisi yli jatkumon. Tämä kuvaus ei aina pidä silti paikkaansa koska kaikki SAsata kärsivät eivät ole itse asiassa ns. ujoja.

      Olisi kiintoisa kuulla mitä mieltä olet itsetunnostasi? Onko se hyvä vai heikko? Onko se aina ollut samanlainen?

      Miksi ajattelet, että kyseessä voisi olla persoonnalisuushäiriö?

      ‘Läheisriippuvuus’ kehittyy kaikille joilla on SA.

      Mikä auttaa? SA ongelmaan auttaa ainakin kognitiivinen käyttäytymisterapia. Itse olen hoitanut monia SAsta kärsiviä pääsemään ongelmastaan kokonaan erooon muutamassa viikossa. terapiassa tunnistetan ne mielen syövereissä olevat kriittiset ajatukset ja tulkinnat jotka laukeavat aina sosiaalisissa tilanteissa. Tulkinnat sitten kyseenalasitetan ja minäkuva muokataan realistisemmaksi (positiivisemmaksi) ja kielteistä, ahdistusreaktiota vähennetään.
      On pakko myöntää, että en oikein tunne tuota kognitiivis analyyttista psykoterapiaa. Tiedän, että se pohjautuu (niinkuin nimi paljastaa) analyyttiseen viitekehykseen ja kognitiiviseen malliin. Kannattaa ilman muuta kokeilla, voit löytää juuri oikean avn. Jos et, niin olet aina tervetullut ottamaan yhteyttä.

      Terkuin,

      Ari

  • Joppe

    Reply Reply September 24, 2014

    Itsetuntoni on aika heikko. Ollut varmaan ihan junnusta asti. Osaatko antaa vinkkejä miten lähden terapeuttiani lähestymään kyseisen ongelman takia? Sain muuten meidän työterveyslääkäriltä paroksetin lääkettä sekä tarvittaessa oettavaa opamoxia. Onkohan noista mitään apua terapian rinnalla ongelmaani?

    Ainiin,unohtui kysyä kun olen kova lukemaan niin olisiko sinulla suositella mitään hyvää kirjaa minkä voisin ottaa vielä yhdeksi ns. kainalosauvaksi tästä ilkeästä vaivasta toipumiseen? 🙂

    Kiitos vastauksesta!

    • Ari

      Reply Reply September 25, 2014

      Moro Joppe,

      kylla terapeuttisi pitaisi tietaa mika on omgelman ydin. Lyhyesti:

      karsit soaiaaisesta ahidstuneisuudesta joka voidaan hoitaa omana ongelmanaan, riippuen tavoitteistasi ja siita, mika pitaa ylla ongelmaa.
      Ongelman taustalla voi kuitenkin olla huono itsetunto, jolloin vain hoitamalla sosiaalinen ahdistuneisuus pois et silti paase kielteisesta nakemyksestasi itseasi kohtaan ja SA palaa.
      Paroxetia on sinulle maaratty masennusta hoitamaan, joten nayttaa, etta ahdistuksen lisaksi karsit masennuksesta. Jalleen pitaa ottaa huomioon, mika on ongelam ydin ja mika seuraus: huono itsetunto aiheuttaa masennusta – samoin kuin ahdistustakin – varsinkin sosiaalista-mutta toisinaan huono itsetunto on itseasiassa seuraus noista edellisista.

      Terapeutin tehtava on siis kaapia esille se ongelma joka on keskeinen, muuten ne ydinongelmat jaavat hoitamatta ja pian taas koet samat ongelmat.

      Opamoxia otat ahdistuspiikkiin.

      Kirjoista ehka suomenkielisista kannattaisi kokeilla ‘Mielekkaasti irti ahdistuksesta’ , muistaaksen yksi kirjiittaja kanafdalainen psykologi, Orsillo, se on mindfulness kirja jonka tekniikoita oppimalla voi hienosti taydentaa kognitiivista mielen uudelleen ohjelmointia. Mindfulnesshan tarkoita sita., etta opi elamaan hetkessa tietoisesti -murehtimatta. Huomaat ahdistuksen ja pelottavan ajatuksen, mutta et ryhdy sen manssa painimaan, vaan vain huomaat sen ja keskityt esim. hengitykseen. Tekniikka pitaa oppia ja sita ei piatisin sekoittaa tavallisiin temppuihim missa huomio ohjataam muuale (distraction)

      Olen muuten itse parhaillaan kirjoitamassa kirjaa itsetunnon hoitamisesta. Se etenee hitaasti, mutta tarkoitus saada valmiiksi alkuvuodesta.

      Tsemppia

      Ari

  • Joppe

    Reply Reply October 2, 2014

    Moikka taas!

    Tää menee nyt vähän asian vierestä mutta osaatko auttaa minua yhdessä asiassa. Eli työskentelen rakennusalalla isäni firmassa. Oma koulutus sähköala mutta en ole tehnyt aikoihin niitä hommia.
    Isäni käytöksessä minua häiritsee kun hän antaa “huonoja”sekä ei niin pätevyyttä vaativia hommia minulle. Sekä yleensä jos jokin työkalu on häveyksissä on se minun jäljilläni vaikka ei olisi. Myös hänen työtoimintatapa on ainut oikea vaikka itse tekisin toisella tavalla ja lopputulos olisi vähintää yhtä hyvä.

    Olen tosiaan miettinyt että isässäni saattaa olla narstistiin viittaavia piirteitä niin voiko se jotenkin vaikuttaa että itse “ns. sairastuisin” siinä vaikka ymmärrän ja tiedostan että isälläni on ongelma ton asian kanssa eikä mulla.

    Olen tosiaan liian kiltti sanomaan vastaan kun tulee ongelmia..

    Välillä käynyt mielessä jos lähtisin opiskelmaan tai oppisopimuksella johonkin toiseen työhön mutta minulla on perhe sekä asuntolaina,niin rahatilanne ei sitä salli.

    Haluaisin jatkuu nykyisessä työssäni jos jotenkin saisin itsestäni irti ja antaisin hänelle takaisin.

    • Ari

      Reply Reply October 2, 2014

      Moro Joppe,

      ei tuo nyt oikeastaan ole asian vierestä. Näyttää siltä, että ahdistuksesi taustalla on heikko itsetunto.

      Heikko itsetunto ei peridy – eikä ahdistuneisuuskaa – vaan se on opittu. Olet oppinut ajattelemaan itsestäsi kielteisesti ja sitten ragoimaan sellaisella tavalla (esimerkiksi se, että et sano vastaan) että vahvistat sitä kielteistä uskomusta itsestäsi.

      Jos isäsi on kaikkitietävä besserwisser, niin sekään ei periydy, vaan paremminkin todennäköistä on juuri se, että opit ajattelemaan itsestäsi negatiivisesti, joka johtaa huonoon itsetuntoon. Huono itsetunto taas johtaa aina joko ahdistukseen tai masennukseen, tai molempiin, muuttuvissa tilantessa missä ‘arvosi’ on uhattuna.

      Kognitiivisena käyttäytymisterapauttina lähtisin hoitamaan tuota ongelmaa siten, että korjaamme sek ajatuksia, että sitä mitä teet kun olet tilanteessa missä arvosi kyseenalasitetaan. Aloittaisimme ensin kyseenalaistamalla niitä itsekriittisiä ajatuksia. Sitten keskittyisimme hiukan realisitisempaan ja positivisempaan itsekuvaan. Lopuksi tekisimme (käyttäytymiset) harjoituksia millä rakennat ja korjaat itsevarmuutta.

      Muistaakseni olet kuitenkin aloittamassa toisenlaisen, kognitiivis analyyttisen, terapian. Kokeile sitä, en ole vara mitä ohjelmaasi sisältyy, mutta varmaankin ainakin juuri noiden kielteisten näkemysten kyseenalaistamista kognitiivisesti.

      Jos et saa siitä apua, niin ota yhetyttä jos haluat kokeilla kognitivista käyttäytymisterapiaa. Se toimii, mutta tietenkin maksaa jonkin verran…

      Onnea matkaan,

      Ari

Leave A Response

* Denotes Required Field