Hullu ajatus ei tee sinusta hullua! Pakko-oireinen häiriö, pakkoajatukset ja pakkotoimet selitettynä kansankielellä.

160_F_56615334_AQS4PUkKVCcojwI1n42eyxnNqatWR7yR (1)

Pakko-oireisen häiriön, OCD:n, ydinpalaset ovat obsessiot ja kompulsiot – ja ahdistus.

 Obsessiot eli pakoajatukset

Obsessiot – eli pakkoajatukset – ovat ei-toivottuja ideoita, ajatuksia, mielen välähdyksiä, mielikuvia ja niin edelleen. Yhteistä obsessioille on, että ne aiheuttavat ahdistusta. Obsessiot tulevat yleensä jollakin seuraavista kuudesta alueesta:

1: aggressiiviset ja väkivaltaiset pakkoajatukset
2: likaan, pöpöihin liittyvät pakkoajatukset ja kokemukset ’vääränlaisesta tunteesta’
3: seksuaalisuuteen liittyvät pakkoajatukset ja epäilyt
4: tavaroiden ja asioiden säilyttämiseen liittyvät pakkoajatukset
5: uskonnollisuuteen ja moraaliin liittyvät pakkoajatukset ja voimakkaat tulkinnat
6: järjestys ja tarkkuus ja näihin liittyvät kokemukset väärästä, oikeasta, riittävästä jne.

Yleensä kaikkeen pakkoajatukseen liittyy ylenmääräinen tunne vastuusta ja tarpeesta kontrolloida asioita.

On tärkeä huomata, että erilaisten hulluiltakin vaikuttavien ajatusten kokeminen sinällään ei tee OCDta. Todellisuudessa useimmat ihmiset kokevat tuollaisia ajatuksia. Se, mikä erottaa OCD pakkoajatuksen kenen tahansa ei-toivotusta väkivaltaisesta ajatuksesta ei ole ajatuksen sisältö – vaan se, miten se ajatus tulkitaan. OCDsta kärsivä liittää pakkoajatukseen voimakkaan merkityksen. Hän tulkitsee, että koska hän kokee tuollaisen ajatuksen, hänessä täytyy olla jotain vikaa. Ajatus hänen mielessään edustaa voimakasta uhkaa joka on torjuttava. Sen sijaan, että hän huomattuaan hullun ajatuksen jatkaisi elämäänsä, hän alkaa toisaalta pyöritellä ajatusta pääsään, toisaalta koettaa päästä siitä eroon. Tämä ajatukselle merkityksen antaminen juuri tekee siitä pakon, nyt se on pakkoajatus, joka tulee uudestaan ja uudestaan, aina enemmän mitä enemmän sitä koettaa vastustaa. OCDsta kärsivä ei ole sekoamassa, eikä menettämässä kontrollia – vaikka juuri sekoaminen usein on yksi niistä tulkinnoista joita hän antaa, vaan päinvastoin: OCDsta kärsivä on yleensä aivan liikaa kontrollissa ajatuksistaan.

Kompulsiot eli pakkotoimet

Useimmat jotka kärsivät edellä kuvatun kaltaisista obsessioista koettavat tehdä edes jotakin, että ahdistus lievenisi. He alkavat usein tehdä joitakin ahdistusta lieventäviä toimia toistuvasti, rituaalimaisesti. Noita toimia sanotaankin pakkotoimiksi tai rituaaleiksi. Yksinkertainen esimerkki: Pakkoajatus: ”unohdinko tarkistaa hellan?” Rituaali: tarkistat hellan uudestaan ja uudestaan koska aina koet, että on pieni mahdollisuus, että unohdit tarkistaa, tai että et tarkistanut riittävän huolella…
Samoin kuin obsessioita, eli pakkoajatuksia, myös pakkotoimia, eli rituaaleja on useimmilla liittyen tiettyihin uhkaksi koettuhan osa-alueisiin: puhdistaminen, tarkistaminen, järjestäminen, kerääminen/hamstraaminen.

Oma erityinen osa-alueensa ovat pään sisäiset rituaalit jotka usein liittyvät sellaisiin ahdistaviin pakkoajatuksiin joita on muuten vaikea kontrolloida. Esimerkkinä vaikka obsessio: ”olenko pedofiili?”  OCDsta kärsivä ahdistuu tuollaisesta ajatuksesta aivan mahdottomasti – koska se ajatus on täysin vastoin hänen oikeaa olemustaan. Seuraa rituaalimainen ajatusten karkotusyritys, jatkuva varmistelun hakeminen ja omien ajatusten tarkkailu.
Yleisin kompulsio on kaikenlainen tarkistaminen. Hellat, ovet, jne. Se voi ilmetä vaikka: ”tuliko se ja se tehtyä kunnolla, ajoinko jonkun päälle…? pitää tarkistaa”. On kiinnostavaa, että tällaisesta pakkoajatuksesta ja rituaalista kärsivät usein epäilevät omaa muistiaan. Tutkimukset, samoin kuin oma kliininen kokemukseni kuitenkin osoittavat, että heillä ei ole sen enempää ongelmia muistin kanssa kuin muillakaan – kyse on epävarmuuden sietämättömyyden, tulkintojen ja kontrollointipakon aiheuttamasta sietämättömästä ahdistuksesta – ja kun ei voi olla ihan 100% varma, niin pitää tarkistaa. Uudelleen ja uudelleen.

Ahdistus

Kukapa ei ahdistuisi, kun kokee itseä inhottavan ajatuksen vaikkapa sellaisen, että tappaa oman lapsensa. Obsessio siis ihan ymmärrettävästi aiheuttaa ahdistusta. Mutta varsinainen ongelmallinen ja sietämätön  ahdistus alkaa vasta sitten, kun olet alkanut antaa merkitystä sille ajatukselle. Tiedät, että et missään tapauksessa halua pahaa lapselle, mutta ajatukseen nousee aina uudestaan: ”entä jos sittenkin?” Tämä taas merkitsee, että ”olenkin salaa paha tai sairas”…ja ahdistus nousee taivaisiin. Sitten koetat lievittää ahdistusta. Koetat varmistaa että et ole sekoamassa. Koetat varmistaa, että lapsi on turvassa. Kun teet näin, niin ajattelet vain sitä samaa ’uhkaa’ – ja vaikka saat ehkä ahdistuksen tilapäisesti tippumaan, se tulee aina uudestaan entistä voimakkaampana.

Pakkotoimi ei siis auta, mutta on olemassa tehokas tapa päästä tästä noidankehästä…

INTENSIIVIterapia!

CBT on tutkittu terapiamuoto, joka toimii tehokkaasti OCDhen. Se vain pitää tehdä oikein. On olemassa valtava määrä tieteellisiä, puolueettomia tutkimuksia jotka osoittavat, että CBT ja erityisesti sen osa alue: ERP (Exposure and Response Prevention) eli ’siedätys ja vasteen (lue: rituaalin) esto’ toimii tehokkaasti. ERPn avain on, että asiat tehdään päinvastoin kuin mitä ahdistunut mielesi käskee sinun tehdä. Pelosta ja OCD pakkoajatuksista opitaan aivan uusi läksy. Pakko vähenee. Ahdistus vähenee.

Mutta tässä on juju: aivan aluksi ahdistus nousee, siksi se pitää tehdä huolella ja oikein.

Toinen havainto tehokkaasta OCD hoidosta: On runsaasti todistetta, että ERP toimii tehokkaimmin, kun se annetaan INENSIIVISESTI.
Ongelma ei ole oikean ja tehokkaan hoidon puute. CBT, intensiivisesti toteutettuna, toimii. Ongelma on, että on äärimmäisen vaikeaa löytää sellainen spesialisti joka on kokenut näistä kaikista: CBTstä, ERPstä ja OCDsta. Miksi on näin, kun CBT kerran tutkitusti toimii? Yksi tutkimus – jonka voit nähdä sivustollani www.ocd-clinic.com – ehdottaa, että mahdollinen selitys tälle on, että useimmat psykoterapeutit, sellaisetkin jotka ovat saaneet kunnollisen CBT koulutuksen, eivät hoida riittävää määrää OCD potilaita. Heillä ei vain ole kokemusta nimenomaan tämän ongelman hoidosta.
On siksi järkevää hoitaa OCDta keskitetysti. Minä olen kehittänyt oman menetelmäni – joka on CBT terapiaa, mutta aivan uudella intensiivisellä tavalla. Kehittämäni lähestymistapa perustuu omaan, vuosien kokemukseeni, OCDsta, intensiivisesta työstä ja ERPstä. Minun OCD klinikkani hoitaa OCDta intensiivisesti. INTENSIIVIterapia yhdistää 3 CBTn pääelementtiä yhdeksi saumattomaksi terapiaksi jota annetaan intensiivisesti. Katso lisää sivulta

www.ocd-clinic.com tai http://ocd-clinic.com/intensiiviterapiasta/

 

5 Comments

  • Sari

    Reply Reply August 10, 2017

    Moikka Ari!
    Tulin taas sivuille vilkaisemaan mitä tänne kuuluu.

    Itse “kärsin” pakkoajatuksista joka diagnosoitiin v. 2012 jälkeen (tarkkaa vuotta en muista, milloin diagnoosi tarkentui tähän “häiriöön”, mutta muistan milloin koin ensimmäisen todella voimakkaan paniikkikohtauksen pakkoajatusten vuoksi). Pakkoajatus itsessään ei ollut silloin paniikkikohatuksen tullessa uusi vaan olin kärsinyt siitä samasta ajatuksesta jo 1.5v. Silloin vain pidin asian omana tietonani kunnes asia oli liian raskas yksin kannettavaksi ja se purkautui kohtauksena..

    Se häpeä mitä koin tästä kaikesta oli ensisijainen este ylittää. Lisäksi kysymysten tulva oli valtava: Kenelle voin puhua; mitä muut ajattelee; joudunko syömään lääkkeitä ja turruttaa itseni niillä ajattelemattomaksi; olenko ainoa; miksi ajattelen tällaisia…

    Nyt en enää häpeä. Olen käynyt 2v terapiassa ja keskustelujen kautta löytänyt apuja itsetunnon kehittymiselle sekä harjoitusten myötä joutunut kohtaamaan ikävätkin ajatukseni.

    Pakkoajatukset tosiaan tarttuvat kehämäiseen ajatuspolkuun josta olen normaalisti pyrkinyt eroon. Ja niin epämiellyttäviä kuin ne ovatkin niin ne eivät enää niin usein häiritse. Jos ajatus tulee, en estele sitä. Annan sen olla. Joskus tosin on hetkiä kun tähän ei pysty ja silloin kohtaan ahdistuksen kehossani. Tästä “häiriöstä” en enää yritä päästä eroon vaan elää kehon kokemusten kanssa.

    Olen kiitollinen sinun kirjoituksistasi jotka ovat olleet ensimmäisiä oikeita tekstejä asiasta. Netistä kun löytyy kaikkea epämukavaakin luettavaa niin on ollut onni löytää tämä sivusto ja oppaasi. Täytyy myöntää, että ohjeesi – kohtaa pelkosi – on ollut paras. Ja toisen tukemana (esim. Terapeutin) se onnistuu parhaiten.

    Terveisin Sari

  • D

    Reply Reply August 15, 2017

    Moikka!
    Olen 26-vuotias nuori nainen.

    Kyselisin semmoista, että voiko henkilö kärsiä ajoittaisista pakkoajatuksista ilman, että kyseessä on varsinainen OCD? Itselläni on elämän aikana ollut 4 ahdistusjaksoa johon kuului pakkoajatuksia, mutta sitten ne menivät ohi. Perheessäni on nähtävissä lievää “pakko-oireisuutta” esim äidillä tarkistamista (hellat, ovet) kuitenkin äiti hyvin menestynyt elämässä, ei ole masentunut ollut koskaan ja normaalisti selviytynyt arkielämästä kuten minäkin. Voiko siis ihminen olla taipuvainen pakko-oireisiin ja ajatuksiin ilman, että kyse on varsinaisesta häiriöstä. Eikös diagnoosiin tarvita se, että henkilölle aiheutuu sosiaalista ja ammatillista haittaa?

    Silloin kun itselleni aggressiivisia pakko-ajatuksia tuli (näin esimerkiksi mielessäni miten lyön itseäni tai muita puukolla) koin ne kyllä hyvinkin ahdistavina, koska olen todella kiltti ihminen ja en tekisi pahaa kärpäsellekään. Yritin kuitenkin olla välittämättä ja suoriuduin normaalisti opiskeluista. Nyt minulla ei ole ollut niitä vuoteen. Olen tosin herkkä itsekin tarkastamaan helloja (kenties malliopittua?) , mutta minulle riittää, että poikaystävä tarkastaa ne. Näin vältyn tarkastamiselta kun tiedän että hän katsoo ne ennen nukkumaanmenoa ja luotan siihen.

    Olipas sekava viesti… yhteenvetona siis, että minulla on ollut muutama ahdistusjakso johon on kuulunut pakkoajatuksia ja perheessä äidillä on nähtävillä lievää neuroottisuutta, mutta se ei ole invalidisoivaa elämää vaikeuttavaa oireilua. Äiti sanonut, että nuorena oli ns “neuroottisempi” mutta iän myötä rauhoittanut. Voiko siis ahdistavia pakkoajatuksia/ lievää pakkotoimintaa olla ilman varsinaista häiriötä? Voiko se esimerkiksi liittyä johonkin muuhun ahdistuneisuushäiriöön/tilaan?

    • Ari

      Reply Reply August 15, 2017

      Moro ’D’,
      Kysyt, että voiko ahdistavia pakkoajatuksia tai pakkotoimintaa olla ilman OCDta. Vastaus on, että kyllä ilman muuta voi, ja usein onkin. Erilaiset pakkoajatukset, tai tunkeilevat, vastentahtoiset ajatukset, välähdykset mielessä jne. ovat yleisiä. Nuo pakkoajatukset voivat koskea mm. väkivaltaisia tekoja, oman seksuaalisen suuntauksen epäilyä, romanttiseen suhteeseen tai parisuhteeseen liittyviä ahdistavia ja obsessiivisia ajatuksia. Toisinaan nuo ajatukset koetaan ahdistaviksi, toisinaan ne pystyy sivuuttamaan ilman ahdistusta. Elämässä on aikoja jolloin olet stressaantuneempi kuin tavallisesti, tai voit olla jostain muusta syystä toisinaan haavoittuvaisempi kuin muina aikoina.
      Myös lievää pakkotoimintaa voi olla ilman, että kyseessä on OCD.
      Kyse on pääasiassa siitä, miten paljon haittaa pakkoajatukset ja/tai pakkotoimet aiheuttavat sinulle. Miten paljon ahdistut pakkoajatuksista, miten pitkään ne ovat vaivanneet, miten paljon niistä johtuva ahdistuksesi rajoittaa elämääsi ja miten paljon pakkotoimesi vaikuttavat elämääsi. Ei se, että koet vastentahtoisia ajatuksia vielä merkitse OCDta. Eikä sekään, jos tarkistat helloja hiukan pakonomaisesti ja turhan paljon (tai tarkistutat niitä poikaystävälläsi).
      Kuten itsekin sanot, OCD diagnoosiin kuuluu mm. se, että pakkoajatukset ja/tai pakkotoimet aiheuttavat haittaa sosiaaliseen elämääsi tai henkilökohtaiseen elämääsi. Jos haittaa ei ole, niin häiriötä ei ole. Jos taas haittaa on hiukan, mutta ei paljoa, niin silloin on häiriötä jonkin verran itsellesi, mutta ei varmaankaan riittävästi, että saisit diagnoosin…Älä silti lähde tarkistelemaan ja varmistelemaan tätä enempää 🙂 jos teet sen, niin pahennat ‘pakkojasi’. Hyväksy kohtuullinen määrä epävarmuutta.
      Ota rennosti.
      PS: Olen kirjoittanut aiheesta lyhyen artikkelin missä hiukan erittelen joitakin OCD-diagnoosin kriteerejä.
      http://paniikkihairio.fi/pakkoajatuksia-ja-tarkistelua-ocd-diagnoosi/

    • Ari

      Reply Reply August 15, 2017

      Kiitos Sari kommentistasi.

      Pakkkoajatuksia, tai mitään pakko-oireita ei tosiaan pidä hävetä. Mutta helpollahan niin käy, että niitä alkaa piilotella ja hävetä. Kun niitä sitten häpeilee, ne saavat mielessä aina enemmän merkitystä. Olet aivan oikeassa, ajatustensa ja pelkojensa kohtaaminen on tärkeää. Tässä on vain yksi snagi, useimmat menevät halpaan. He luulevat, aivan ymmärrettävästi kyllä, että niilla ällöttävillä pakkoajatuksilla on jokin merkitys – ja siksi ne on jotenkin karkotetaava tai niitä on ainakin hallittava. Tämä ei ole pelkojen kohaamista. Pelon kohtaamista on, että antaa sen ajatuksen olla – eikä koeta hallita sitä. Tähän juuri tarvitaan usein kokenutta terapeuttia avuksi.

      Moneen kertaan olen tämän sanonut ja pistän sen tähänkin:
      avain toipumiseen on, että hyväksyy kohtuullisen määrän rikiä. Kun antaa ajatuksen vain olla, ottaa aina pienen riskin – koska mielessä on se kysymys: “mitä jos tämä sittenkin merkitsee jotakin?”…

      Kiitos vielä postista, otahan rennosti

      Ari

      • D

        Reply Reply August 16, 2017

        Hei kiitos paljon vastauksestasi ja hyvästä artikkelista aiheeseen liittyen!

        Sanoit, että toisinaan ihmisellä on stressiä jolloin on ns haavoittuvaisempi. Olenkin huomannut, että kun nämä ajatukset tulivat niin olin äärimmäisen stressaantunut. Alkuun niitä säikähti ja luuli tulevansa hulluksi kun ei ymmärtänyt mistä on kyse. Seuraavalla kerralla (6kk ensikerran jälkeen) ne eivät enää niinkään ahdistaneet, lähinnä ajattelin että jaa nyt näitä inhottavia ajatuksia alkoi tulla taas, pitääpä höllätä jos on stressiä. Sitten ne taas katosivat pitkäksi aikaa. No tietysti sitä tuli sitten googlattua, että mikä meikäläistä oikein vaivaa kun päähän tulee ahdistavia mielikuvia. Internetissä lähinnä vastaus oli OCD. Sain siis käsityksen, että jos ihmisellä esiintyy elämänsä aikana ahdistavia pakkoajatuksia hän on yhtä kuin OCD. Helpottavaa kuitenkin kuulla, että näin ei suinkaan ole, koska haluaisin hirveästi lapsia, mutta olen pelännyt raskauden vaikeuttavan oireilua. Tiedän, että pelolle ei kuitenkaan saisi antaa valtaa ja jättää sen takia asioita tekemättä. Ja kun enhän minä voi tietää ennakkoon pahenisiko oireilu vai eikö, kun ei se ole minun käsissäni.

        Olen kuitenkin ymmärtänyt, että pakkoajatukset ovat aika tavallisia raskaana olevilla naisilla tai vastasynnyttäneillä? Liittyykö se jollakin tavalla hormoneihin? Mutta ilmeisesti myös on tavallista, että OCD puhkeaa raskausaikana? Onko siis pakkoajatuksista kärsivät vastasynnyttäneet/ raskaana olevat äidit kaikki OCD:hen sairastuneita vai voiko heilläkin ilmetä pakkoajatuksia ns “irrallisena” oireena?

Leave A Response

* Denotes Required Field